sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Jenni Haukio (toim.): Katso pohjoista taivasta - BAR Finland, 14

En ole kovin hyvä Suomi 100 -juhlija. Välillä tai aika usein tuntuu, että Suomi 100 on teema, jonka varjolla luodaan milloin mitäkin kampanjoita ja tempauksia niille, joilla jo ennestäänkin on. Viis niistä, joilla ei mitään ole, viis pidentyvistä leipäjonoista. No no, näin negatiivinen ei saa olla tai vaikka olisikin, niin näin negatiivisesti ei ainakaan saa bloggausta aloittaa. Eikä näin saa kirjoittaa, eikä varsinkaan köyhyyttä mainita, sillä sen mainitseminen voi pilata tunnelman siltä, jonka käsi hamuaa viidettä hanhenmaksapalleroa.  (Kliseinen ilmaisu omani ja tahallinen.)

Mutta hei, hyviä uutisia. Olen löytänyt omimman tapani juhlia Suomen synttäreitä. Kyseessä on, kuten jo varmaan arvasitkin, Jenni Haukion toimittama runoantologia Katso pohjoista taivasta, joka on läpileikkaus suomalaisesta runoudesta. Tähän väliin en malta olla toteamatta, että olen Jenni Haukion fanityttö. Se tarkoittaa sitä, että ihailen häntä ja olen hänestä ylpeä, kun hän edustaa maatamme. Hän taitaa sellaisen herkkyyden ja herttaisuuden, että olen sulaa voimariinia, kun seurailen hänen esiintymisiään. Jenni Haukiossa on sitä jotain runsaissa määrin ja on aivan erityinen ilo ja kunnia saada toivottaa hänet hänet tervetulleeksi BAR Finlandiin. Me kantajengi nousemme nyt seisomaan ja sanomme yhteen ääneen: Tervetuloa Jenni Haukio!

Kokoelman johdannossa Jenni Haukio kirjoittaa, että hänen varhaisimmat muistikuvansa runoudesta liittyvät Eino Leinon runoihin Vesa-Matti Loirin tulkitsemina. Samoin Haukio muistelee, miten hänen mummollaan oli tapana lausua runoja ja minä muistelen mummoani, joka lausui Leinoa: "paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk ei se aina esille loista." Itse en muista mitään yhtä selkeää hetkeä, jolloin runot tulivat minuun. Sen sijaan muistan erityisen hyvin, että teini-iässä luin Aale Tynnin Kaarisiltaa repeatillä. 'Kaarisillassa' kiteytyi tuska ja epätoivo, jota tunsin. Siinä tiivistyi se, miten maailman ihmiset tulivat elämääni "raskain saappain, multa-anturoin" ja siitä sain sain voimaa uskoa, että sydämeni "on lujempi kuin vuorimalmit maan." Sitä lukiessani ymmärsin, että kaikki ihmiset ovat samaa ja meillä kaikilla "ikävä päällä maan." 'Kaarisillasta' aloin rakentaa siltaa, joka etenee ja jonka luonteeseen valmistuminen ei kuulu.

Jenni Haukio sai idean runoantologiasta vuonna 2015. Projektin aluksi hän kävi läpi oman runokirjastonsa, joka kattaa yli 1000 runokokoelmaa ja työn edetessä hän täydensi runovalikoimaa kirjastojen runokokoelmilla. Loppujen lopuksi Katso pohjoista taivasta sisältää runoja 160 eri runoilijalta runojen yhteismäärän ollessa 367. Tämä antologia on eräs kertomus Suomesta ja sen historiasta. Mukana on monia runoja ja runoilijoita, joiden kuulumista tähän kokoelmaan voidaan pitää itsestäänselvänä, koska niiden vaikutus on ollut niin suuri ja niitä luetaan sukupolvesta toiseen. Näin on erityisesti kokoelman alkupuolella, joka koostuu vanhemmasta suomalaisesta runoudesta. Vaikea olisi Suomen tarinaa kuvitella ilman mm. seuraavia runoilijoita: Aleksis Kivi, Eino Leino, Edith Södergran, Uuno Kailas, L. Onerva, Otto Manninen, Katri Vala, Aaro Hellaakoski, Kaarlo Sarkia.

*

Runot on antologiaan valittu "löyhän kronologisessa" järjestyksessä ja järjestetty kahteentoista alalukuun, jotka muodostavat temaattisesti ikään kuin antologian sisäiset kokoelmansa. Kun ensimmäisen kerran tartun tähän antologiaan tutkin ensimmäiseksi, onko mukana runoja Sirkka Turkalta. Ilokseni huomaan, että Jenni Haukio on ottanut Turkalta mukaan yhden lempirunoistani, jota olen pariinkin kertaan blogikirjoituksissani siteerannut. Tutkin monien muidenkin runoilijoiden läsnäoloa tässä antologiassa ja niin tehdessäni saatan panna merkille, että Jenni Haukio on valinnut runoilijoita mukaan todella monipuolisesti.

Kuten Haukio johdannossa kirjoittaa on tämäntapainen antologia aina valinnoissaan subjektiivinen. Ei voi olla olemassa konsensusta siitä, mitkä 367 runoa kuvaavat parhaiten Suomea, sen kulttuurisia ja historiallisia muutoksia. Kokoelman alkuuolella isänmaallisuus on vahvasti läsnä. Sitä kuvataan suurin sanoin, rakkaasti ja nostalgisen korkealta. Tämän juhlavan tunnemaaston leikkaa poikki Arvo Turtiainen runollaan 'Isänmaa', joka runon sisällön vuoksi saa varsin ironisen merkityksen. Koskaan aiemmin en tätä Turtiaisen runoa ole kokenut yhtä vahvasti kuin tässä antologiassa, jossa se tulee esiin kuin vieras, jonka kukaan ei soisi paikalle tulevan juhlatunnelmaa pilaamaan ja jonka läsnäolo paradoksaalisesti juuri edellisen vuoksi on mitä tärkein

Maa josta kasvan, tunnen sinut.
Et ole sankaritaru, verinen vaate.
Leipä olet, sen puute,
olet kärsimys ja taistelu,
taakka niille, joilla tyhjä vatsa puhuu
nälän kansainvälistä kieltä,
ilo niille, jotka ruokittu ruumis ja kivääri
nostavat sankarin hämäriin uniin.


Erityisen pakahduttava on tässä antologiassa myös kohta, jolloin sota astuu runoihin. Se tapahtuu äkkiä ja ryminällä. Se tapahtuu sellaisella intensiteetillä, että ilma on sakeana ruudin ja veren hajusta. Ihan erityisen lähelle sota tulee minulle aiemmin tuntemattoman Inkeri Hynysen runon 'Hämärissä' kautta. Runossa poika kaipaa isäänsä ja äiti lohduttaa, että isä kyllä tulee ehkä jo piankin. Runo päättyy sanoihin.

- Ja kerran hämyssä illansuun
isä palasi jälleen kotiin.
Tyli kylmänä valkeessa arkussaan
ja mennyt ei enää sotiin.

Enemmän kuin monet tunnetummat sodasta kertovat runot tulee sota iholle Hynysen sanojen myötä. Tämä runo saa minut kulkemaan sodassa, saa näkemään sen kaikinpuolisen mielettömyyden ja tuhatkertaisesti liian kalliin ja samaan aikaan välttämättömän hinnan.

Katso pohjoista taivasta ei pelkästään näytä Suomen historiaa, sen kipukohtia ja vaikeita vuosia, vaan vie niiden keskelle. Vie niihin hetkiin, joissa se kaikki tapahtui. Runojen sijoittelu ja järjestys toimii tässä antologiassa dramaturgisesti vahvalla tavalla.

*

Katso pohjoista taivasta osoittaa, miten tärkeä luonto on suomalaisille. Puita, vettä, sammalta, kaarnaa, heinää - niiden läpi ja niiden kanssa matka jatkuu. Niistä lähtee alku ja niihin palataan niin kuin palataan kodin turvaan. Ihminen on luontoa ja luonto ihmistä, eikä heitä toisistaan erota edes virkavalta.

Tämänkaltaisen antologian vaarana saattaisi helposti olla, että siinä olisivat läsnä kaikkein kansakunnan kaapinpäälleisimmät runot. Jenni Haukio kuitenkin on valinnut runoja hyvin lavealta paletilta ja läsnä on myös suomalaisuutta ja suomalaista kulttuuria kyseenalaistavaa runoutta ja kollektiivista tarinaa rikkovia soraääniä. Myöskään suomenruotsalaista ja saamenkielistä runoutta ei ole unohdettu. Katso pohjoista taivasta on moniääninen kokoelma, joka ei pyri luomaan monoliittistä kuvaa Suomesta, vaan nostaa esiin paitsi hyvin erilaisia ääniä, myös niitä ääniä, jotka löytääkseen on raotettava unohduksen päiväpeittoa.

Teoksen lopusta löytyy sekä runoilijahakemisto että runojen nimen ja alkusäkeen mukainen hakemisto, jotka palvelevat hyvin lukijaa, joka haluaa tutkia, onko kokoelmassa mukana juuri jonkun tietyn runoilijan runoja. Tämän lisäksi antologian loppuun on liitetty sisällysluettelo kaikista kokoelman runoista siinä järjestyksessä kuin ne teoksessa esiintyvät. Runojen välistä löytyy suomalaista kuvataidetta. Kaiken kaikkiaan, kuten jo twitterissä ehdin kirjoittaa, on kyseessä antologia, joka pitäisi löytyä jokaisesta suomalaisesta kodista.

Lanseeramani runohaasteen (linkki: #runo100)  yhteydessä olen pyrkinyt korostamaan, että runojen lukeminen ei vaadi mitään erityisisä ymmärrystapoja. Myös Jenni Haukio tuo painokkaasti esiin, että "runoudesta voi nauttia kuka tahansa." Ei ole olemassa oikeita tai vääriä runon lukemisen tapoja. "Runon maailmassa suurimmat elämykset syntyvät, kun antaa älyn ja mielikuvituksen operoida pidikkeittä." Nämä Jenni Haukion sanat pyydän ottamaan todesta. Näin se on. Vetoaminen siihen, että runoja on vaikea ymmärtää, on tekosyy, jonka käytöstä kannattaa luopua heti paikalla.

Katso pohjoista taivasta näyttää, että suomalaisia tarinoita on yhtä paljon kuin suomalaisiakin. On kollektiivisia hetkiä, jotka ovat lyöneet vahvan leimansa siihen, mitä olemme ja minne olemme menossa. Jokainen tarina on kuitenkin omansa. Jokainen runo osa tarinaa. Jokainen runon luenta osa yhteisöllisen ja yksilöllisen tarinan toteutumista. On mitä kiinnostavinta lukea tätä kokoelmaa antamalla runojen törmätä toisiinsa. Luoda lukemalla mahdollisuus runojen väliseen dialogiin ja kommunikaatioon. Näin syntyy uutta. Syntyy sellaista, jota ei ennen tätä antologiaa ole ollut.

Runoista hurmioituminen on kaikkien oikeus. Siihen tämä antologia antaa erinomaisen tilaisuuden.



Jenni Haukio (toim.): Katso pohjoista taivasta
463 sivua
Kustantaja: Otava - Kiitos arvostelukappaleesta!

BAR Finland, osa 14

Aiemmat BAR Finland -postaukset löytyvät täältä (klik)

12 kommenttia:

  1. Kiitos tämän antologian esille tuomisesta. Ajattelin heti kun huomasin sen ilmestyneen, että tässä on jotakin jota pitäisi lukea - ei, vaan jota haluaisin lukea.

    Hyvää vähälumista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tästä tosiaan aikamoisen vaikuttunut. Suosittelen lämpimästi tutustumaan.

      Poista
  2. En ole vielä tähän tutustunut, mutta musta oli niin ihanaa, kun Jenni Haukio kirjan ilmestyessä juuri puhui tuosta, että runous on kaikille, eikä vaadi mitään erityistaitoja tai koulutusta.
    Mun mummo oli muuten loistava runonlausuja.

    Täällä baarissa voin minäkin kertoa, että Suomi 100-juhlinta ei ole, ainakaan vielä, kovin suuresti saanut mua juhlatunnelmaan. Osa jutuista vaikuttaa niin päälleliimatuilta suomisatakohkauksilta, toiset taas tuntuu olevan suunnattu lähinnä niille, jotka muutoinkin on kaikissa juhlissa ja huminossa. Oon ajatellut juhlistaa ihan itsekseni lukemalla tiettyjä kirjoja (en ole aloittanut vielä yhtäkään...), tämähän sopii niiden joukkoon oikein hyvin. Ajattelin myös listata kaikki järvet (ja meren), missä käyn uimassa ja totta kai pyrin mahdollisimman pitkään listaan enkä vain niihin mun perusuimapaikkoihin. Sitten tein tietenkin siitä itselleni hankalampaa, kun keksin, että haluan uida Laatokassa. Voi siis käydä niin, että tulen joulukuussa Bar Finlandiin kertomaan, että juhlat jäi sen suuremmin juhlimatta. Juhlin sitten vaikka täällä.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihme vahvassa tuo käsitys siitä, että runoutta pitäisi jotenkin erityisesti ymmärtää. Toisaalta sitten itse juuri taistelen erään kokoelman kanssa ja kyllä mua haittaa se, että on juttuja, joista en saa kiinni. Ei se kyllä itse kokoelmasta nauttimista haittaa.

      Niin olen vähän huono isojen juhlien ihminen. Ennemmin öiset keskustelut pimeässä nurkassa. :D Tosiaan Suomi 100 -teemaa käytetään vaikka mihin ja se on välillä aika latistavaa.

      Jos Laatokka jää väliin, niin tervetuloa baarin pikkujouluihin. Ei sisäänpääsymaksua. Tarjolla hyvää seuraa. Ruokapuolesta en ole varma. :D

      Poista
  3. Minustakin Jenni Haukio on ihan ällistyttävän ihastuttava, mutta näitä järkälemäisiä kokoomateoksia en tajua, minusta nämä on jotenkin ihan äärimmäisen tylsiä. Tätäkään en jaksanut kirjastolla edes kunnolla tutkia, sen verran avasin että totesin kuvituksen olevan hieno.
    Pitää varmaan katsoa uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, mun on vaikea uskoa, että et pitäisi tästä, kun tiedän rakkaudestasi runoja kohtaan. Tässä on alussa suurta isänmaallisuutta, jota mielestäni pitääkin olla, kun Suomen itsenäisyys oli uusia asia ja sitä kirjoitettiin runoiksi. Sitten tulee jotain ihan muuta. Kyllä minusta tämä on hyvin monipuolinen, eikä mitenkään pompöösi, joita epäilyksiä joku jossain esitti.

      Poista
  4. Kiitos tästä katsauksesta – antologian nimen, teeman ja kannen (ja totta puhuen Haukionkin) perusteella odotin jotakin isänmaallista ja hempeää luontopaatosta, mutta noiden säröäänien myötä mielenkiintoni heräsi. Läpileikkaus Suomen sataan vuoteen runojen kautta, ei todellakaan hullumpi idea. Leino on jäänyt minulle vieraaksi, vaikka isoäiti ja äiti (kaikkienko meidän?!) niitä ääneen lausuivatkin, mutta nuo sanat jotka olet esiin poiminut, ovat niin totta. Ja tuo Hynysen sotakuvaus... kylmät väreet menivät läpi kehoni. Taidanpa jonakin päivänä tähän kirjaan tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oikeastaan ollut mitään ennakko-odotuksia tämän suhteen. Lähdin vaan lukemaan. Tykkään kyllä niistä kohtalokkaan suurista vanhoista runoista ja pidän niiden läsnäoloa tässä kokoelmassa tärkeänä. En itsekään ole lukenut Leinoa mitään suuria määriä, mutta mummolleni hän oli tärkeä ja tuo Hymyilevä Apollo erityisesti. Tässä nyt samalla huomasinkin, että mummoltanihan tosiaan olen tainnutkin periä paloa runoja kohtaan. Enpä olekaan asiaa aiemmin niin tullut ajatelleeksi.

      Tästä antologiasta varmasti jokainen runoista vähänkään kiinnostunut löytää omia juttujaan. Minua tosin kiinnosti paljon kokonaisuus ja miten runot asettuvat vierekkäin ja kuljettavat läpi Suomen historian. Suosittelen.

      Poista
  5. Olen tässä juuri selaillut joitain muita antologioita (Suomen runotar, Runojen kirja, Käy eespäin, Runo puhuu toivosta jne.), varmasti mukana on päällekkäisyyttä, mutta ehkä tätäkin pitää vilkaista jos tulee joskus vastaan.
    Ja tällä kertaa nimenomaan selaillut, pysähdellyt aika ajoin mutten ole sen tarkemmin perehtynyt läheskään jokaiseen runoon...siihenhän nämä ovatkin hyviä.
    Tai tarkemmallakin luennalla voi tutustua itselle mahdollisesti uusiin tekijöihin, olen kyllä niinkin lukenut (ja parista antologista blogannutkin). Ja ovat jotkut sanoneet että jotkut runoilijat ovat parhaimmillaan antologioissa tai että niiden välityksellä tutustuminen riittää osalle runoilijoista...

    Tuota "runoutta on vaikea ymmärtää"-ajatusta olen miettinyt että minkä verran kyse on siitä että runoja (toisin kuin vaikkapa laulunsanoituksia, joiden välillähän on tietysti ihan valtava ero ja toinen ei voi olla toista) ei juuri nykykulttuurissa tule vastaan, arvokkaissa juhlissa ei ole enää ohjelmanumerona runonlausuntaa eivätkä lehdet julkaise runoja sisältönä tai sivuntäytteenä niinkuin ovat joskus aikoinaan tehneet. Keskeisin paikka jossa tavallinen lukija runouden kohtaa on koulun äikäntuntien runoanalyysit jotka ovat arvosteltavia opintosuorituksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kokoelmassa on monia runoja, jotka jossain elämänvaiheessa on olleet tärkeitä ja tietysti vieläkin. Nyt vaan pitkälti luin tämän läpi tutkiakseni mitä kaikkea löytyy, mutta olisi kiinnostavaa miettiä esim. syitä, miksi joltain runoilijalta on mukana juuri tietyt runot. En erityisemmin jäänyt ketään runoilijaa kaipaamaa (no, Satu Mannista kyllä). Uudemman runouden osalta valintatehtävä on kyllä aika mahdoton, koska vaatiihaan se aikaa, että runot ns. vetäytyvät.

      Runojen lausumisesta mulle tulee aina mieleen Ella Eronen. Näin jonkun pätkän kerran, missä hän veti super(melo)dramaattisesti ja se oli aika hienoa, vaikka vähän kamalaakin. En muista, että olisin koskaan ollut juhlatilaisuudessa, jossa olisi lausuttu runoja. Olisihan se hienoa, tätäkin perinnettä voisi alkaa jotenkin elvyttää.

      Niin jostain syystä laulunsanoituksia ymmärretään paremmin. Se johtuu varmaan siitä valtavasta erosta :D :D :D Mites sitten ollaan ymmärtämättä, kun laulun sanat pohjaa ihan virallisestikin runoon? :D

      Poista
    2. Joo, tuo runonlausunta on tullut vastaan kun on lueskellut vanhoja lehtiä yms., että se on ollut hyvinkin peruskauraa joskus kun on haluttu sellaista vähän pompöösimpää juhlavuutta (ja ehkä sitten näistä on ollut parodisempia versioita niissä juhlissa joissa ei), ja Tämän runon haluaisin kuulla -antologian esipuheessa on ollut myös juttua että osa suosituista runoista jotka eivät kirjallisesti keskeisiä olleet ovat juuri peräisin lausuntaohjelmistoista. Mutta tämä on tosiaan kadonnut vuosikymmenien saatossa.
      Tätä tapaa voisi tosiaan elvyttää, onkos minulla jotain hyviä juhlia tulossa...

      Pyörähdin kirjakaupassa ja vähän selasin tekijäluetteloa, jäi sieltä puuttumaan tuo oman blogini suosikki Kupiainen mutta muuten vanhemmasta kaartista oli hyvin mukana he joita etsin, ja valinnoissakin oli tiettyä arvattavuutta (kas, yksi Heikkilän runo, olisiko se jossa puhutellaan ystävääni Peguyta, ja Kivikk'aholta on tietysti Nocturno, no niinpä oli). Ja uudempiakin oli mukana varsin hyvin tuttuja, vaikkei heiltä niin tuttuja runoja...
      Ja varmaan sieltä sitten löytyy sellaisia kiinnostavia joista en ole aiemmin kuullut, jahka nyt kirjaa joskus tarkemmin luen.

      Oma hupinsa olisi tietysti pohtia mitä runoja itse haluaisi laittaa, jos pitäisi kuitenkin aihetasolla suomalaisuuden teeman...

      Poista
    3. Se onkin sitten ihan eri juttu, jos kerää suomalaisuuden ympärille kun jos keräisi pelkästään lempirunojaan. Tietysti ne välillä menevät yksiinkin, mutta ei ollenkaan aina. Onhan jotkut runot jo sillä tapaa yleisesti niin monille ihmisille tärkeitä, että ne olisi vähän pakkokin ottaa mukaan.

      On tätä kokoelmaa koostaessa varmaan ollut useasti tilanne, että ottaako jonkun runon mukaan vai ei. Iso duuni.

      Poista