sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Luiden tuulikellot - Saila Susiluoto: Metropolis ja Oratorio

Aika kuljettaa merta, meri kaupunkia, jonka katujen läpi kasvavat luut. Ihmisten ja eläinten luut ja niiden muiden, joissa kerran oli henki.

jossain on lanka, jolla ommellaan yhteen vuosisadat.

Ajat liikkuvat Saila Susiluodon Metropoliksessa. Vanhat ajat ja uudemmat  ajat ja ne ajat, kun meri vielä odotti, että kaupunki rakennettaisiin valmiiksi, jotta se voisi kietoa käsivartensa sen ympärille. Työntää aaltojensa helman kaupungin katujen väliin ja kutsua tuulta, jotta ne yhdessä voisivat rakastaa kaupunkia. Joskus liian kovin ottein. Joskus niin hellin käsin, että kaupunki anoisi niitä puristamaan kovempaa.

Metropolis alkaa epilogilla ja päättyy prologiin. Näin se, joka on syntynyt ja synnytetty palaa takaisin alkuun. Liike jatkuu, simpukoiden kolina tuulessa. Se mikä on tässä, on samaan aikaan toisaalla, on olemassa ja olematta. Valhe on totuuden toinen nimi, totuus valheen liimalappu. Vastakkaiset ovat toisissaan. Päällekkäin ja sisäkkäin. Mykkyrällä.

mutta maailmalla on kasvot
jotka valehtelevat ja puhuvat totta samanaikaisesti
niin kuin kirous ja siunaus poistuisivat huoneesta yhtä aikaa

Susiluodon runoissa on paljon virtausta ja luiden tuulikellojen päättymätöntä resitaatiota. Metropoliksen runoihin astutaan kuin unen huoneeseen, josta kasvaa yhä uusia huoneita. Ne otetaan osaksi omaa ruumista ja sen ruumista, joka oli minua ennen toisella vuosisadalla ja niiden ruumista, jotka vielä eivät ole syntyneet. Nämä runot ovat historia ja tulevaisuus ja se hetki, joka juuri äsken oli  nyt.

Susiluoto käyttää runoissaan paljon sanallisesti kulunutta kuvastoa, mutta hän puhaltaa siihen uuden hengen kuin haltijatar, jonka hengitys ravistelee maiseman järjestystä. Nämä runot ovat kirkon portaat, tuhansien ja taas tuhansien askelten kuluttamat. Maailman mielettömyyden nähneet portaat, silti toivossaan vahvat ja odottavat. Portaat, jotka eivät saa silmiään irti merestä, joka on sarjasynnyttäjä, eikä tunne lapsiaan.

Metropolis on kokonaisvaltainen kokemus. Sen sanoilla on suuri kerrostuneisuusaste. Se on loputon jatkuvuus, toisto ja siirtyvä seinä. Siinä hengittää kaupunki, joka on levoton ja pullea. Sen silmät kuin hälytysvalot, sillä hätätilanne on aina. Murtumisen vaara. Sortumisen vaara. Kestämisen vaara.

Maisema, meren matka. Meren ikuinen vuorotyö ja sen epävarmat iltalisät. Osaksi ikuisesti kiertävää painavat polttavat merkkinsä nykymaailman ilmiöt kuin ne olisivat suuri korva, jonka omistajuudesta hyvä ja paha kilpailevat.

jos metroon jää kassi, vaihdamme vaunua 

tai

tyhjyys marittaa itseään


Metropolis on runsas teos. Ehkä liiankin runsas, sillä vaarana on, että se alkaa syödä itseään. Tehdessäni sen kanssa tuttavuutta luen Parnassosta, että Susiluoto on tehnyt Metropoliksen runoista "auditiivisen kaupunkirunoelman" nimeltä Oratorio (klik), johon Antti Nykyri on luonut äänimaiseman.

Oratorio sijoittuu kahdeksaan eri paikkaan, joita edustavat mm. Lapinlahden sairaalan alue, Tuomiokirkko ja rautatieasema. Kaksi osiota on tarkoitettu metrossa kuunneltaviksi. Itse kuuntelin Oratoriota työmatkoilla, mutta aion kokeilla sen kuuntelemista myös niissä paikoissa, joihin runot on sijoitettu.

Oratorion kuunteleminen on meditatiivista ja minulle Susiluodon runot olivatkin parhaimmillaan juuri kuunneltuina ja Antti Nykyrin upeiden äänimaisemien tukemina. Viehätyin suuresti myös siitä tavasta, jolla reaalimaailma tunki runojen väliin ja jätti niihin omia jälkiään.

rypistyneet lettinauhat, pinni ja pampula, kultaiset naulat joilla
pää [varokaa ohittavaa junaa raiteella seitsemän] kiinnitettiin hiuksiin, joka aamu
jäsenet jäseniin, huone esineisiin, maa taivaaseen

Kuunneltuina Susiluodon runot muuttuvat osaksi arkista reittiäni. Tapahtuu yllättäviä kohtaamisia, jotka parhaimmillaan saavat epifanisen muodon.

Miten mieleeni nousee uudestaan paikka, jossa edellisen kerran kuuntelin tätä samaa runoa. Miten se paikka asettuu tämän paikan päälle, jossa olen nyt. Miten kivet ovat hitaita. Miten luut korsetti, joka tukee rankaani. Miten puut pyytävät yhtä iltasatua vielä, vaikka niiden olisi pitänyt mennä nukkumaan jo aikoja sitten.

kaikki liittyy kaikkeen, on jatkumoa, suvun tähtikartta [vi anländer om en stund i Helsingfors], repaleista geeninauhaa

Joka aamu rintalastasta kasvaa enkeleitä, joiden hiusten latvat ulottuvat kaupungin vuokramaille. Berenike, kärsimätön ja uhmakas vuokrankerääjä. Todellisuuden maailmanpyöräinen kierto, jonka juuret kasvavat tulevaisuudesta. Yhtäläisyysmerkki maailman ja synnyttämisen välillä.

joku synnytti lapsia [Pasila                       Böle] sotaa varten ja loputonta työtä varten
joku pelkkiä  hopealusikoita ja aatelisneniä, obeliskeja haudoille

Yhdessä Metropolis ja Oratorio muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden. Susiluodon sanat liimaantuvat tiettyihin reaalimaailman paikkoihin ja kun kuljen noilla paikoilla uudestaan kuulen taas hänen äänensä. Kuulen, miten kaupungin takana hengittää toinen kaupunki ja meri.



Saila Susiluoto: Metropolis (2018)
101 sivua
Kustantaja: Otava

Saila Susiluoto ja Antti Nykyri: Oratorio (2017)


Helmet-lukuhaaste, kohta 23 kirjassa on mukana meri

4 kommenttia:

  1. Kiitos Oratorio--vinkistä! Metropolis on hieno kirja, moneen haarautuva, tulkintakirjoa tarjoava. Nautin tekstistäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oratorio on mahtava ja haaveilen, että jonain päivänä kuuntelisin sitä niillä paikoilla, joissa se on tarkoitettu kuunneltavaksi. Eipä silti, se on hieno ihan missä vaan kuunneltuna.

      Poista
  2. Sinäkin kävit Metropoliksessa! Susiluoto on mielettömän taitava, mutta itselleni kokoelma oli liian runsas. Olisin jättänyt niitä taruja / satuja pois. Linkitän sut runosunnuntaihin - onko ok?

    Minäkin huomasin että tuommoinen Oratorio on olemassa - varmasti sinulla tuplasti vaikuttava elämys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin hieman vähempi olisi riittänyt. Sen sijaan kuunneltuna on ihan eri juttu ja Susiluodolla on vielä niin ihana ääni. Kokeilepa Oratoriota!

      Poista