Miten muuten voisi olla selitettävissä hänen suunnaton fasismin ihailunsa ja hänen pitkään täydellinen sokeutensa sen suhteen, mikä hänen rakastettunsa, myöhemmin aviomiehensä, Eversti oikein on miehiään.
Kirjabloggarit valitsivat Rosa Liksomin Everstinnan vuoden 2017 parhaaksi kotimaiseksi teokseksi, mutta minä ennätin sen pariin vasta nyt. Koska Everstinnasta on puhuttu paljon ei sen aihepiiri tullut minulle yllätyksenä. Tosin olin jotenkin onnistunut muodostamaan itselleni sellaisen osin virheellisen käsityksen, että tämän kirjan pääteema on väkivalta avioliitossa. Tämän vuoksi minulle tulikin yllätyksenä, miten paljon tässä teoksessa on kysymys myös politiikasta ja ennen muuta Suomen ja Saksan välisistä suhteista 1930- ja 40-luvuilla. Lisäksi tiesin lukemaan ryhtyessäni, että Everstinnan hahmon taustalla on kirjailija Annikki Kariniemi.
Olen huono lukemaan kirjoja, jotka on kirjoitettu murteella ja tämän vuoksi Everstinnankin lukeminen sujui hitaasti ja tuntui kuin kirja olisi ollut vähintään 600 sivua pitkä, vaikka todellisuudessa sivumäärä on 195. Lukiessani mietin useasti, miten erilainen kirja Everstinna ilman murretta olisi ja vaikka itse koin murrekielen työlääksi on asialla myös se puoli, että murteesta tulee teoksessa ikään kuin yksi romaanihenkilö. Se herättää eloon pohjoisen Suomen ja kantaa mukanaan myös Everstinnan rikasta suhdetta luontoon. Lisäksi murre lisää vaikutelmaa Evestinnan aitoudesta ja vilpittömästä oman elämänsä monologimuotoisesta muistelusta. Murteen merkitystä Everstinnalle voisikin verratan murteen keskeiseen asemaan Elena Ferranten Napoli-sarjassa. Everstinnan kohdalla on kuitenkin hyvä pitää mielessä myös hänen sanansa: "Tämmösenä mie sen muistan." Kenties Everstinna muistaa tahallaan tai tahattomasti osin oikein, osin väärin. Joka tapauksessa en usko, että kaikkea tässä kirjassa kerrottua olisi ollut mahdollista kertoa yhtä vivahteikkaasti ilman murretta.
Everstinnan kohtalo on kova. Hän rakastuu itseään huomattavasti vanhempaan everstiin, eikä suostu uskomaan varoituksia miehen vaikeasta luonteesta. Nykykielellä Everstiä voitaneen kutsua narsistiksi, jonka oma minä tulee aina ensin ja joka hakee itselleen tyydytystä keinoja kaihtamatta. Erityisen vaikeaksi Everstinnan tilanne käy sen jälkeen, kun hän menee Everstin kanssa naimisiin. Kodin seinät pääsevät todistamaan Everstin todellista luonnetta ja Everstinnan ei auta kuin sopeutua, kunnes häntä kohdellaan niin julmasti ja niin väärin, että hänen on pakko tarttua asioita sarvista.
Everstinna oppii jo nuorena tyttönä partiossa, että "kunnon ihminen on luotettava, avulias, hyätapanen, tottelevainen, velvolisuuentuntonen, työtätekevä, rohkea ja isänmaallinen." Hän on suojelukuntaperheen lapsi, joka imee perheensä arvot moraaliseksi ohjenuorakseen. Sukupuoliroolit kirjoittautuvat häneen pysyvällä musteella ja niiden noudattaminen tekee hänen myöhemmästä elämästään helvettiä - niin henkisesti kuin ruumiillisestikin.
Mie opin, että naisen pittää olla ahkera aina ittensä uhraamiseen asti sekä tottelevainen ja valmistautua huolella tulehvaan osaansa sotihlaitten äitinä. Että miehiseen olemukseen kuuluu sopiva määrä tyranniutta ja että miehen pittää olla moraalisesti ylivoimanen naisseen nähen. Että rakhaus on taistelua, joka alkaa miehen puolelta vihala ja päättyy miehen moraalisseen voithoon ja naisen täytyy oppia hyväksyhmään se ja silti rakastaa miestä viattomasti ja puhtaasti.
Liksomin henkilökuvaus on rikasta ja täyteläistä. Everstinna näyttäytyy vahvatahtoisena, mutta natsisaapasta mieluusti nuolevana. Hän virtaa estottoman seksuaalisuuden mahlaa ja sisäistää fasismin aatteet niitä kyseenalaistamatta. Eversti taas on itseään täynnä oleva sotaintoilija, jolle naiset ovat lähinnä järjestysnumeroita excel-taulukossa. Mitä suurempi numero, sitä onnellisempi Eversti.
Everstinnasta tekee kiinnostavan henkilöhahmon juuri se, että häntä tekisi mieli ravistella ja huutaa hänelle päin naamaa, että etkö sinä pölli nyt tajua, missä mennään. Samalla esiin nousee yleisluontoisempi kysymys siitä, miten ihmisen on mahdollista tulkita kokemansa ja näkemänsä oman ideologiansa kautta asioita lainkaan pureskelematta. Everstinna on kuin höyryjuna, joka jatkaa matkaansa tutuksi käyneillä raiteilla ilman että hän päästäisi edes mieleensä ajatusta, että muitakin elämisentapoja on olemassa.
Evestinnan voi nähdä myös kannanottona kasvatuksen merkityksestä ihmiselle. Isän kuoleman jälkeen äiti kasvattaa Everstinnan pelolla, jota maustavat piiskaaminen ja uskonnollisuus. Everstistä todetaan, että "sota teki hänesetä saatanan", mutta lyhyt vilkaisu everstin lapsuuteen osoittaa, että saatanallisuuden siemenet pantiin itämään jo silloin. Lapsi on puolutuskyvytön. Otollista maastoa vanhempien ja isompien sisarusten toimenpiteille ja manipulaatiolle. Everstinna asettaa halulla ja himolla koko elämänsä Everstin palvelukseen ja toteuttaa näin juuri niitä elämänohjeita, jotka häneen lapsena iskostettiin.
Mie muokhasin ittestäni justhiinsa semmosen ko se [Eversti] halusi minun olevan.
Kielenkäyttö on romaanissa Liksomille tunnusomaisen roisia.
[E]versti sano mulle, että hän meni naimissiin Katrin kanssa ko tartti seuranei'in ja ilmasen vitun, joka maistu niin happamalta ja kitkerältä, että siihen ei siemen jää itähmään.
Sukupuoliroolit ovat kiveenhakattuja: naisen tehtävä on antautua ja miehen ottaa. Liksomin romaanissa kyyse on vallankäytöstä niin yksilötasolla kuin kansakunnankin mittakaavassa. Suomi on pelinappula Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan puristuksessa ja Everstinnan näkökulmasta kaikki saksalainen on hyvää ja mallikasta. Vaikka Everstinna joutuu pettymään odotuksissaan Saksaa kohtaan jäävät hänelle lohduksi Hitlerin opit.
Everstinnaa voi lukea myös selviytymis- ja kehitystarinana, jossa nimihenkilö katkerien henkilökohtaisten kokemusten pakottamana onnistuu nousemaan oman elämänsä vallankäyttäjäksi. Rakkautta on tarjolla elämässä myöhemminkin, eikä Everstinna epäröi sen kahvoihin tarttua. Yhden elämän aikana Everstinna elää monta elämää.
Rosa Liksom: Everstinna (2017)
195 sivua
Kustantaja: Like
Helmet lukuhaaste, kohta 33 Selviytymistarina
Kiinnostava bloggaus, kiitos. Itse jonotan tätä edelleen kirjastosta. Saapa nähdä miten lukemaani suhtaudun.
VastaaPoistaMinäkin lopettelin tämän ihan tovi sitten ja vieläkin "makustelen" mielessäni. Everstinna oli minulle kertakaikkisen hieno lukukokemus ja kun meänkieli on tuttua, nautin senkin puolesta lukemisesta.
VastaaPoistaHieno bloggaus hienosta kirjasta. Everstinna oli meillä lukupiirikirjana muutama viikko sitten. Kovasti tykkäsimme. Itse pidän tätä vuoden 2017 parhaana kotimaisena.
VastaaPoistaMinulle Everstinnan kieli oli niin mukaansatempaavaa, että luin kirjaa hurjalla vauhdilla ja pelkäsin välillä, että sisältö jää kielen jalkoihin, kun makustelin niin innoissani murretta. Joten on hauskaa lukea, että kirjan murteen voi kokea noin eri tavalla.
VastaaPoistaEverstinna on henkilöhahmona todella ristiriitainen. Toisaalta aivan kauhea, toisaalta kiinnostava ja tavallaan jopa sympaattinen. Ja kun Everstinnan kautta tarkastellaan aatteita ja historiaa ja politiikkaa, päästään vielä astetta pidemmälle. Henkilökohtainen ja poliittinen yhdistyvtä Liksomin käsittelyssä vaikuttavasti.