torstai 15. helmikuuta 2018

Teatteri AVOIMET OVET: Sudenmorsian

Maija Andersson
Kuva: Mitro Härkönen

"Koska Daimonin henkäys ihmiseen tarttuu, eivät hänen kantapäänsä enää maankamaraan kajoa ..."

Teatteri Avoimissa ovissa pari päivää sitten ensi-iltansa saanut Sudenmorsian on ensimmäinen Aino Kallaksen romaaniin perustuva näyttämödramatisointi, jonka olen nähnyt. Etukäteen mielessäni oli musta ja synkkä metsä sekä sen läpi kiitävä susien lauma, joukko raivoavia kyläläisiä ja palava sauna. Koska olen lukenut Sudenmorsiamen parikymmentä vuotta sitten muistikuvani Kallaksen romaanista olivat varsin  ylimalkaisia ja päällimmäisenä mielessäni oli painostava tunnelma, joka repii teoksen päähenkilöä Aaloa kahtaalle.

Heini Tolan ohjaus on hallittu paketti hiidenmaalaisen avioparin, Aalon ja Priidrikin, onnenhetkistä sekä heidän ajatumiseensa yhä kauemmas toisistaan. Teatteriesityksessä Aalo edustaa korostetusti Aino Kallasta. Esitys alkaa kirjailijan toteamuksella, että hän on juuri aloittanut kirjoittaa Sudenmorsianta. Näin painopiste siirtyy laajemmasta kontekstistä henkilökohtaisemmalle tasolle, jossa Aalo joutuu kamppailemaan perhe-elämän ja taiteilijankutsumuksensa välillä. Kun daimonin kutsu käy ei Aalo pysty enää pistämään vastaan.


Avointen Ovien Sudenmorsiamessa Suvi Isotalon musiikki on hallitsevassa roolissa. Aluksi tuntui, että musiikki saa esityksessä jopa liiaksi tilaa ja että se on ristiriidassa itse tarinan kanssa. Kuitenkin, mitä pitemmälle näytelmä eteni, sitä vahvemmin musiikki ujuttautui sen elimelliseksi osaksi. Esityksen käännekohdaksi muodostuikin kohtaus, jossa Aalo vahvasti musiikin ja iskusanojen - elämä, vapaus, rakkaus, luovuus- tukemana lähtee metsään juoksemaan susien kanssa. Jotakin tämän esityksen musiikin voimasta kertonee myös se, että olen nyt kahtena aamuna peräkkäin heti heräämisen hetkellä kuullut sen soivan päässäni.

Lavastuksen osalta esitys on hyvin pelkistetty. Oikeastaan juuri muuta rekvisiittaa ei ole kuin kaksi tuolia, joiden päätehtävä on toimia sänkyinä. Esityksen luonteeseen tämä sopii hyvin. Asioita toteutetaan varsin pienillä ja yksinkertaisilla vihjeillä mitä tulee niin Aalon ja Priidikin lapseen kuin avioparin keskinäisten välien kiristymiseen. Arkielämä ja susien hallitsema öinen vapauden ja taiteen elämä on erotettu verholla, jota käytetään esityksessä nerokkaasti. Verho on raja sen välillä, mikä on Aalolle sallittua ja mikä taas ei. Se ei kuitenkaan ole pelkkä muuri, vaan myös portti, josta Aalo voi käydä vapauteen, jossa hän voi päästää luovan puolensa valloilleen.


Sauli Suonpää, Maija Andersson
Kuva: Mitro Härkönen

Priidikiä esittävä Sauli Suonpää on vahva sekä rakkaudessaan että tuskassaan. Hän on mikroilmeitä myöten täynnä suurta tunnetta liikuttiin sitten tunnerekisterin ylä- tai alapäissä. Maija Anderssonin Aalosta sen sijaan jäin kaipaamaan enemmän sen tyyppistä energiaa ja paloa, jota löytyy kohtauksessa, jossa Aalo astuu metsään susien maailmaan. Anderssonin tanssissa daimonin kutsuun vastaaminen näkyy ja tuntuu. Päiväkirjoissaan Aino Kallas kirjoittaa, että hän koki olevansa nainen kuin jäätynyttä samppanjaa. Ehkä Anderssonin roolityötä pitäisikin tarkastella juuri tätä kautta.

Käsiohjelmassa Heini Tola kertoo, että kun hän vuosien tauon jälkeen luki Sudenmorsiamen hän ihastui sen kieleen. Minun on helppo samaistua Tolan kokemukseen, sillä kun viime kesän klassikkohaasteeseen luin Kallaksen novelleja juuri kieli vanhanaikaisuudestaan huolimatta ja samanaikaisesti sen takia vei vahvasti mukanaan. Tola puhuu Kallaksen kielen "lumovoimasta" ja oma kokemukseni oli hyvin saman suuntainen. Vaikka Sudenmorsian on ajaton ja moderni esitys on hienoa, että kieli saa soida siinä muodossa kuin Kallas on tekstinsä kirjoittanut.

Aalon tarina on ikiaikainen ja vaikka se Avointen Ovien Sudenmorsiamessa jäi hieman liiaksi Priidikin tarinan alle, nostaa se esiin yhä edelleen valitettavan ajankohtaisen kysymyksen siitä, kuka nainen saa olla. Mitä nainen saa tehdä ja mitä haluta? Sudenmorsiamesta kirjoittautuu näin linkki paraikaa Teatteri Jurkassa esitettävään Kikka Fan Clubiin. Oltiinpa sitten 1600-luvulla Hiidenmaalla tai 1900-luvun lopun Helsingissä samat väkijoukot ovat valmiita tuomitsemaan naisen, joka ei pysy niiden määrittämässä lestissä.




Teatteri Avoimet Ovet: Sudenmorsian

Teksti: Aino Kallas - Sudenmorsian (1928)
Dramatisointi ja ohjaus: Heini Tola
Tila, valo, video ja puvut: Raisa Kilpeläinen
Musiikki ja äänisuunnittelu: Suvi Isotalo
Koreografinen konsultaatio: Jenni Nikolajeff
Äänitekniikka: Markus Heino
Esityskuvat: Mitro Härkönen


Esitykset 13.2 - 26.4.2018


Kiitos teatterilipuista!



 

8 kommenttia:

  1. Juuri tarkistin, että kirja on ollut hyllyssäni 33 vuotta minun sitä lukematta. Olisi siis aika! Ja teatteriesityskin olisi varmasti näkemisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se nyt saattaisi olla aika :D Sudenmorsian on suomalaisen naiskirjallisuuden kivijalkoja ja sen lukeminen kuuluu kansalaisvelvollisuuksiin. Juu, en mitenkään patista! :D

      Poista
  2. Omppu, olemme tosiaan aika samoilla linjoilla esityksestä. Ehdottomasti Sudenmorisian kannatti nähdä, monia oivaltavia kohtauksia. Ehkä pysyn yhä varauksellisena etenkin ensimmäisen näytöksen musiikin suhteen. Muutamia kohtauksia hellin mielessäni, esimerkiksi saksankielistä remutuokiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vähän kesti, että tuo musa asettui osaksi teosta, mutta nyt kun esityksestä on aikaa, niin musan osuus on jatkuvasti vaan korostunut. Kaikuu päässäni vieläkin.

      Poista
  3. Aah, Sudenmorsian! Jokunen vuosi sitten kävin katsomassa näyttämöversion Tampereen Työväen Teatterissa. Hieno elämys oli sekin. Sudenmorsiamessa on aikaa ja ajattomuutta. Rakas, tärkeä teos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katjusha, ihanaa nähdä sua täällä. :D
      Olisipa hienoa vetää Sudenmorsian-maraton. Siis että katsoisi useamman teatteriversion putkeen. Rakas on minullekin.

      Poista
  4. Äh, tulikohan tuo edellinen kommentti.

    No. Ihanaa, että pääsit viimein katsomoon asti tässä! ;) Sudenmorsian on hieno teos, luin sen pari vuotta sitten ja vaikka mielikuvat ovat vajavaisia, on tunnekokemus vahvana mielessä. Esitys kuulostaa miellyttävän pelkistetyltä, kiinnostaa. Eniten tässä ihailen kuitenkin Härkösen kuvia, hän on niin hyvä esityskuvaaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoinkin sain kuljetettua itseni teatteriin. :D Ah!
      Pelkistys oli minustakin hyvä ratkaisu. Toki kehittelin mielessäni monia muitakin toteutustapoja, mutta ne vaatisivat paljon tekniikkaa ja rahaa. Se olikin kiinnostavaa, että kun esitys oli pelkistetty niin se se vasta saikin mielikuvituksen liikkeelle.
      Totta mitä sanot kuvista. Hienoja ovat.

      Poista