Monet BAR Finlandiin valitsemani teokset ovat kirjoja, jotka olen aikaisemmin lukenut. Lisäksi olen tähän mennessä tehnyt valintani omasta kirjahyllystäni. Tällä kertaa päätin ottaa riskin ja otin omasta hyllystäni lukuun Irja Sallan romaanin Lisa-Beata (1940). En tiennyt siitä etukäteen oikeastaan mitään, vaikka toki Irja Salla on minulle kirjailijanimenä tuttu. Sallan esittelyksi lienee tässä yhteydessä "pakko" myös mainita, että hän oli taidemaalari Tyko Sallisen tytär ja aikoi itsekin ensin vakaasti ryhtyä kuvataiteilijaksi, mutta kirjoittaminen vei hänet mennessään. Kenties onneksi näin.
Lisa-Beata on ensimmäinen osa trilogiasta, jonka jatko-osat ovat nimeltään Kohtalon päivä (1942) ja usein Sallan pääteokseksi mainittu Unissakävijä (1943). Lisa-Beataa voisi luonnehtia sen päähenkilön, Lisa-Beatan, vapautustarinaksi, sillä romaanin keskeisenä teemana on hänen astumisensa aikuisuuteen ja tilien selväksi tekeminen omien vanhempien kanssa. Lisa-Beata ja hänen äitinsä ottavat kirjassa yhteen tämän tästä ja se ei ole mitään hienovaraista eripuraa, vaan kumpikin ampuu painavimmilla luodeillaan.
Pakko myöntää, että olin paikoin sinä kuuluisana lintulajina eli äimän käkenä, kun luin Lisa-Beatan ja hänen äitinsä välisiä keskusteluja. Tämä kirja on sentään kirjoitettu vuonna 1940 ja en olisi etukäteen uskonut, että löytäisin siitä niin äänekästä ja uskallettua äidin vastaista kapinointia kuin mitä tämä teos sisältää.
Lisa-Beatan äidin lempilauseita on "kaikkeni minä olen sinun puolestasi tehnyt" . Tekisi mieli sanoa hänelle: no mitäs olet? Oletkos nyt parempi ihminen, kun olet saavuttanut korkean sijan marttyyriasteikolla? En haluaisi olla sellaisen vanhemman lapsi, joka ensin hinnalla millä hyvänsä tekee puolestani kaikkensa ja sen jälkeen käyttää tätä tekemistään kiristykseen ja minua kohtaan osoitettujen vaatimusten oikeuttamiseen.
Myös Lisa-Beatassa äidin puheet herättävät melkoista raivoa. Kun äiti puhuu tyttärestään "Herran lahjana" tämä vastaa:
"Mutta minun mielestäni sinä et ole juuri pitänyt hyvin tätä lahjaa - nimittäin minua. Paremmin pidät pöytäliinoja, joita saat syntymäpäivänäsi, ja hopeakannuja ja sellaisia. Ja ne ovat kuitenkin vain tämän kaupunkirähjän juoruakkojen lahjoja."
Luen parhaillaan Marjo Niemen romaania Kaikkien menetysten äiti ja on kiinnostavaa huomata, minkälaisia lankoja näiden kahden teoksen välille muodostuu. Niiden peräjälkeen lukeminen piirtää ahdistavan kuvan äitityypistä, joka omilta tarpeiltaan ei näe tytärtään. Vaikka Sallan romaanin toteutus on (luojan kiitos, voisi sanoa) huomattavasti vastaanotettavampaan muotoon kirjoitettu kuin Niemen äärimmäinen äiti-tytär -suhteen kuvaus tuovat ne kumpikin vahvasti esiin, miten mustan varjon äiti voi tyttärensä elämään heittää. Lisa-Beatan äiti on erinomainen esimerkki marttyyriäidistä, jonka psykologinen manipulointi (tahallaan tai tahtomattaan, mutta omasta mielestään ehdottomasti tyttären parhaaksi) täyttää tyttären elämän niin ääriä myöten, että tyttärelle ei jää happea hengitettäväksi.
Niemen romaanissa ei ainakaan teoksen puoliväliin mennessä ole mainittu isää kertaakaan. Lisa-Beatassa taas isä edustaa vaimonsa kurin- ja järjestyksenpitoa omaan huoneeseensa pakenevaa hiljaista isää. Lisa-Beatan isä on kyllä entinen merikapteeni ja maailmaa nähnyt mies, mutta meret taakseen jätettyään hänestä on tullut kotihissukka. Kun Lisa-Beata on nuori hän kertoo tälle tarinoita merimieselämästä, mutta tyttären tullessa vanhemmaksi hän ei oikein enää tiedä, miten käyttäytyä Lisa-Beatan seurassa. Vetäytyvyydestään huolimatta hän on perheen tasapainottava voima, joka usein melkein kuin salaa Lisa-Beatan äidiltä osoittaa ymmärtämystä ja hellyyttä tytärtään kohtaan.
Sallan romaanissa tytöille ja nuorille naisille osoitetaan kapea rooli, jonka kiinnityspisteitä ovat käsityöt, tanssiaiset ja ennen kaikkea sopivan sulhaskandidaatin löytäminen. Tietysti on ajateltava myös mainetta ja oltava kaikessa vähän parempi ja fiinimpi kuin muut naapuruston perheet. Lisa-Beata kuitenkin heittää käsityönsä uhmakkaasti ikkunasta ulos. Pikkutyttönä hän haaveili merimieselämästä, vaikka tiesikin haaveensa olevan hänen sukupuolensa vuoksi mahdoton. Vanhempana Lisa-Beata haaveilee lapsuusajasta, jolloin saattoi leikkiä poikien kanssa, eikä heitä tarvinnut ajatella sulhaskandidaatteina. Aikuisen elämä avautuu Lisa-Beatan eteen tylsänä ja ikävänä.
Hänen on sipsutettava sievästi [...] kuljettava puettuna kureliiveihin [... oltava tyyni ja ja ihastumaston, nostettava hiukan hameenhelmojaa, etteivät ne tahraantuisi ...
Lisa-Beatassa on voimaa, joka ei suostu kukistumaan niiden vaatimusten edessä, jotka muodostavat aikakauden näkemyksen tyttöyden ja naiseuden tekemisestä oikein. Toki Lisa-Beatan "pako" on mahdollinen vain miehen kautta, mutta hän valitsee miehensä itse, eikä tämä ole kukaan niistä pojista, jotka häntä liehittelevät ja joiden joukosta hänen äitinsä toivoisi Lisa-Beatan tekevän valintansa, vaan vieras ja vaaraa uhkuva Olavi. Vilkkusilmäinen, tappeluissakin kannuksensa hankkinut kotikaupungin ulkopuolella asuva Olavilan isäntä.
Salla kuvaa erinomaisesti nuoruuden siirtymävaihetta, sitä tylsyyttä, kun joka päivä odottaa, että "tapahtuisipa jotain." Jotain, jota ei osaa tarkalleen edes kuvitella. Jotakin mullistavaa ja elämän keikauttavaa. Mitä muuta se voisi Lisa-Beatan kohdalla olla kuin mies, joka saa hänet punastumaan ja tekee hengityksestä heikkoa. Lisa-Beata on tottunut loistamaan ja tulemaan nähdyksi tanssiaisissa omasta viehätysvoimastaan tietoisena. Hän on kapinallinen sielu, joka nikkaa silmää suuntaan jos toiseenkin. Niin, aina siihen asti, kunnes tulee Olavi reellään kulkuset kilisten. Se on sitten menoa!
Irja Salla: Lisa-Beata (1941/1940)
246 sivua
Kustantaja: Otava
Aiempiin BAR Finland -kirjoituksiin pääsemät tutustumaan tästä
Helmet-lukuhaaste kohta 3, kirja aloittaa sarjan
No mites sattuikaan, hain juuri tänään Irja Sallan Kaksi tietä kirjastosta. Sallasta kirjoitetut blogtekstit lisääntyvät monella kymmenellä prosentilla aikaisempaan verrattuna! Muutenkin BAR Finland -projektille iso peukku.
VastaaPoistaKuvaat Lisa-Beataa kiinnostavasti, nyt alkoi melkein harmittaa, etten lainannut Sallalta sitä. Mutta vain melkein - Sallan esikoisromaani on varmasti kiehtovaa kamaa myös!
Irja Sallan maihinnousu blogeihin on alkanut! Onpa mainio sattuma, että sinäkin olet juuri tutustumassa hänen tuotantoonsa. Kaksi tietä on jo nimenä varsin lupaava. Varmasti sekin on kiinnostava teoa. Kiinnostaisi kyllä lukea koko trilogia ja miksei tuotantokin
PoistaKiinnostavaa, että teit hyllystäsi tällaisen löydön! Selailin viime vuonna Irja Sallan Unissakävijää työn puolesta, ja ajattelin että olisi lukemisen arvoinen lapsuuskuvaus, tekstissä oli jotakin ajattoman tuntuista. Sama tuntuu bloggauksesi perusteella olevan tässäkin. Unissakävijään oli ilmeisesti jonkin verran ammennettu myös kirjailijan omasta lapsuudesta. Irja Sallahan kirjoitti muistelmateoksenkin hänestä ja isästään Tyko Sallisesta, mutta Ilkka Malmberg oli muutama vuosi sitten jutussaan sitä mieltä, että se teos on enemmän fiktiota, kuvitelmaa siitä miten Salla olisi halunnut asioiden olleen.
VastaaPoistaLukiessa kävi kyllä mielessä, että mahtaneeko Lisa-Beatassa olla kuinka paljon kirjailijan omia kokemuksia. Kiinnostava tuo Malmbergin näkemys ja vielä kiinnostavampaa, että miksi Salla olisi tehnyt muistelmateoksesta fiktiota, tavallaan ehkä jonkinlaista henkilökohtaista utopiaa
PoistaUnissakävijä tosiaan on usein mainittu hänen pääteoksekseen, joten varmasti se toimii myös yksinään luettuna ilman tietoa edellisissä teoksissa olevasta aineistosta