sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Näkymätön sukupuoli - toim. Holma, Järvenpää, Tervonen

Mitäpä jos sukupuolia onkin yhtä monta kuin ihmisiä?

Okei, ehkä hippasen provosoin, mutta niin teit myös sinä, joka väitit, että sukupuolia on tasan kaksi, koska niin on aina ollut ja sen vuoksi niin tulee aina olemaan, koska se nyt vaan on luonnonjärjestys.

Sukupuoli on hemmetin monimutkainen asia. Selkeä se lienee vain niille, jotka edellisen kappaleen puhujan tapaan liittävät sen osaksi ikuista luonnonjärjestystä. Tässä vaiheessa paikalle tulee väistämättä se tyyppi, joka sanoo, että elämme aikoja, jolloin sukupuoli trendaa. Kun häneltä kysyy perusteluja, hän sanoo, että on muotia kyseenalaistaa oma sukupuolensa ja vain taantumuksellisin kehtaa väittää olevansa nainen tai mies. Tämä on jo ensimmäistä keskustelua vähän kiinnostavampi keskustelu, joskaan en usko, että sukupuolia yhtäkkiä olisi mitenkään sen enemmän kuin aiemmin. Kyse on pikemminkin siitä, että vasta armon vuonna 2018 alamme Suomessa olla tilanteessa, jossa useammista sukupuolista edes julkisemmin puhutaan. Tänä keväänä ilmestynyttä teosta Näkymätön sukupuoli (toimittanut Jenni Holma, Veera Järvenpää ja Kaisu Tervonen) voisi kutsua sukupuoliin liittyvän keskustelun julkiseksi avaajaksi.

Itse kuulun niihin, jotka eivät tiedä, mitä sukupuoli oikeastaan on. Olen opiskellut asiaa suht paljon, mutta yhä edelleen sukupuoli on minulle mysteeri. Huomaan aina välillä ja toisinaan aika useinkin ajattelevani, että elämä olisi monella tapaa paljon helpompaa ilman sukupuolta. Se on kuitenkin käsite, josta olemme piinallisen pääsemättömissä. On todella vaikeaa edes kuvitella maailmaa, jossa sukupuolta ei olisi, sillä niin joka paikkaan se on itsensä tunkenut.

Minulle sukupuolen hankaluus avautui aikanaan Helsingin yliopistossa Tuija Pulkkisen luennoilla, joilla käsiteltiin Judith Butlerin näkemyksiä sukupuolesta. Tässä yhteydessä olennaisinta on panna merkille, että Butlerin mukaan se, että ihmiset jaetaan pippelillisiin ja pippelittömiin on mielivaltainen jako, eikä kerro yhtään mistään. Yhtä hyvin sukupuolia voisivat olla esimerkiksi pitkät ja lyhyet tai sinisilmäiset ja ruskeasilmäiset. Kun Butlerin näkemykset pidetään mielessä alkaa sukupuoli näyttää hyvin erilaiselta kuin miten sitä yleisesti tarkastellaan.

Ja tämän pitkän johdannon jälkeen lattia on teidän, jotka kerrotte Näkymättömässä sukupuolessa omasta tilanteestanne. Tervetuloa Valto, Ree, Apila, Juno, Panda, Kimmo, Timja, Viima, Kuisma Ilves, Elie, Pii, Leo, Noki, Martu ja Hene - 15 henkilökuvaa ja 15 kokemusta siitä, miten sukupuoli on tehnyt elämästä hankalaa. Tämän lisäksi teoksen alussa on Pii Anttosen, Apila Pepita Miettisen ja Kimmo Lustin sarjakuvia.

Tässä kirjassa porukka puhuu rohkeasti omasta elämästään ja jakaa usein hyvinkin tuskallisia kokemuksiaan, joiden kipeyden syynä ovat useimmiten muut ihmiset ja muiden ihmisten ymmärtämättömyys ja halu pitää kiinni kaksisukupuolijärjestelmästä. Moni kirjoittajista on kokenut kiusaamista koulussa ja muuta epäasiallista kohtelua. Haasteita asettavat myös ihan arkiset tilanteet, kuten vaikka se, missä vessassa käydä tai mitä pukuhuonetta salilla käyttää. Ihan oma lukunsa ovat transpolit, joista varsinkaan Helsingin transpoli ei saa kovinkaan mairittelevaa arviota. Tampereella kirjan henkilöiden mukaan ovat asiat paremmin. Joka tapauksessa transpolilla sukupuolenkorjaukseen pyrkivät joutuvat vastaamaan mitä idioottimaisimpiin kysymyksiin. Lisäksi transpolit vaikuttavat toimivan pitkälti sukupuolibinäärissä viitekehyksessä, jossa sukupuolen korjauksessa nähdään ensisijaisesti olevan kysymys siitä, että naiseksi määritelty haluaa korjata sukupuolensa mieheksi tai mieheksi määritelty naiseksi. Asia on kuitenkin paljon monimutkaisempi.

Pahin ongelmakohta liittyy lisäntymättömyysvaatimukseen, sillä suomalaisessa sivistysyhteiskunnassa sukupuolensa korjanneen henkilön on oltava lisääntymiskyvytön, jotta hän voisi saada sukupuolensa vahvistetuksi. Kyse on asiasta, joka ei kosketa suuren enemmistön elämää mitenkään, mutta siitä huolimatta tästä vaatimuksesta pidetään kynsin ja hampain kiinni. Kirjan henkilökuvissa tulee vahvasti ilmi, miten repivää vallankäyttöä binäärisukupuolijärjestelmän ulkopuolelle sijoittuviin kohdistetaan.***

Kun luen Näkymättömän sukupuolen henkilökuvia ajattelen usein, miten valtavasti näiltä ihmisiltä on vaadittu ja vaaditaan yhä, vaikka näille vaatimuksille ei ole loppujen lopuksi yhtään mitään perusteita. Ongelma eivät ole ihmiset, joiden identiteetti ei asetu näppärästi valtavirran hyväksymiin malleihin, vaan ongelma on valtavirta ja sen halu määrätä asioista, jotka eivät kuulu sille mitenkään.

*

"Ihmisten omaa tapaa puhua itsestään pitäisi aina kunnioittaa", sanoo Näkymättömässä sukupuolessa Hene. Eikös nyt tuntuisi vähän hassulta, jos vaikka sinua, joka olet itsesi aina naiseksi/mieheksi mieltänyt tyypit alkaisivat järjestelmällisesti kutsua ns. vastakkaisen sukupuolen nimellä? Kun olin nuori minua luultiin muutamia kertoja pojaksi. Nuo kokemukset ovat jääneet vahvasti mieleeni, sillä koin ne hyvin energisoiviksi ja jollakin tapaa vapauttaviksi. Tämä johtuu varmaan siitä, että en ole koskaan identifioitunut kovin vahvasti naiseksi ja monet ns. naisten jutut saavat minut tuntemaan lähinnä ulkopuolisuutta.

Näkymättömän sukupuolen tarinat muistuttavat, että siitä, miltä ihminen näyttää ei välttämättä voi päätellä yhtään mitään siitä, miten hän kokee oman sukupuolensa. On hyvä myös muistaa, että kaikilla ihmisillä ei ole henkilökohtaista kokemusta sukupuolesta ollenkaan. Kuitenkin myös sukupuolettomuuden kokemus on aina jollakin tapaa sidoksissa siihen, miten sukupuoli kulttuurisesti ymmärretään. Sukupuolessa rasittavaa on juuri se, että edes sen ulkopuolella ei voi olla täysin sen ulkopuolella. Lohdullista taas on se, että me kaikki voimme osaltamme pyrkiä toimimaan niin, että jokaisella olisi oikeus olla oman sukupuolensa tai -puolettomuutensa ylin auktoriteetti niin että lopettaisimme tunkemasta ihmisiä keinotekoisiin sukupuolilokeroihin.

Mistä tarve ihmisten luokitteluun sukupuolen mukaan kertoo? Aika lailla jokaiselle lienee tuttu tilanne, että kun joku tuttava on saanut vauvan ensimmäinen kysymyksemme usein on: onko se tyttö vai poika. Miksi vastaus tähän kysymykseen on meille tärkeä? Suhtaudummeko vauvaan jotenkin eri tavalla sen jälkeen, kun vanhempi on kertonut vauvan olevan tyttö tai poika. Ehdotan seuraavaa: valitse viisi tuntemaasi ihmistä ja kuvittele, että he ovat toista sukupuolta kuin mitä he ovat antaneet ymmärtää olevansa. Millä tavoin tämä kuvitteellinen tuttavan sukupuolen muuttaminen vaikuttaa tapaan, jolla heistä ajattelet? Mitä ajatuksia se sinussa herättää?

Näkymätön sukupuoli on niitä kirjoja, joita olisi hyvä lukea jo koulussa terveystiedon tunnilla. En noin muutenkaan keksi ketään, jolle tämän teoksen lukemisesta olisi haittaa. Se vaara tietysti on, että Näkymätön sukupuoli saa pohtimaan sukupuolen moninaisuutta ja järkyttää sitä tuttua ja turvallista tapaa, jolla lukija on sukupuoleen ennen tähän teokseen tutustumista suhtautunut.




Jenni Holma, Veera Järvenpää, Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli - ei-binäärisiä ihmisiä (2018)
174 sivua
Kustantaja: Into/Voima


***ks. alla kommenttiosassa Z:n ja Lukumadon kommentit





17 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisen kirjan esittelystä. Täytyy ehdottamasti tutustua. Koen itseni sukupuolettomaksi ja nimenomaan sukupuolettomaksi, en trans-ihmiseksi. On kiittäminen tätä nykyistä keskustelua, että olen osannut sanoittaa asian itselleni, vaikka asia on tietenkin ollut aina olemassa. Huomioni kirjoituksessa kiinnittyi tuohon "väkivaltaiseen sterilisaatiovaatimukseen". Käsittääkseni sukupuolta korjaavilta ei käytännössä vaadita sterilisaatiota eikä lisääntymiskyvyttömyyttä muutenkaan valvota, vaikka tämä vaatimus onkin lakiin kirjattu. Epäoikeudenmukaista ja epätasa-arvoista se tietenkin silti on. Kirjoituksesta vain herää ehkä vähän virheellinen mielikuva siitä, että sukupuolenkorjaajaa operoitaisiin jotenkin niin, että lisääntymiskyky poistuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,
      Tästä kirjasta tulet varmasti löytämään kiinnostavia henkilökuvia, joiden uskoisin olevan kiinnostavia myös sun oman sukupuolettomuuden kokemuksen viitekehyksessä.

      Tuosta sterilisaatiosta on nyt sanottava, että muistelisin, että tässä kirjassa oli joku (tai ehkä useampikin), joilta sitä oli vaadittu, mutta asia voi selittyä sillä, että kirjassa puhutaan myös asioista, jotka ovat tapahtuneet vuosia sitten ja nykyisin tilanne on toivottavasti parempi.

      En nyt oikein tiedä, miten tuota tekstiäni korjaisin, joten laitan siihen viittauksen sun ylläolevaan kommenttiin. Kiitos kun toit asian esiin.

      Poista
    2. Näin voi hyvin olla. En väitä olevani asiantuntija tässä vaiheessa. Nykyisin kuitenkin lisääntymiskyvyttömyyden todisteeksi "vakiintuneen käytännön" mukaan katsotaan sukupuolenkorjaukseen liittyvä hormonihoito. Tällöin lisääntymiskyvyttömyys kestää tosin vain niin kauan, kun hormonihoitoa käyttää.

      Poista
    3. Tähän lakiin on tullut perehdyttyä ja käytännössä lisääntymiskyvyttömäksi katsotaan sitten kun on vuoden ajan käyttänyt hormonia. Jos taas ei halua tai voi saada hormoneita, sterilisaatio hoidetaan muulla tavoin. Monelta taholta olen varmistanut, että tällöin on kyse kirurgisesta toimenpiteestä, jota ei voi peruuttaa. (Tosin käytännöt voivat erota, välillä tämä tuntuu alueelta, jolla ei päde minkäänlaiset yhteneväiset säännöt).

      Mutta Omppu, tämäkin on hieno arvostelu ja varmasti tärkeä kirja. Ehkä palaan tähän sitten kun olen kommentoinut Aito avioliitto -järjestön esitteen, jos edes jaksan sitä blogiin asti tuoda. Koen kai sen velvollisuudekseni jollain tavalla.

      Poista
    4. Z, huomasitko Lukumadon kommentin yllä. Siinä lisätietoa.

      Lukumato, kiitos taas ymmärryksestä ja lisätiedosta. Sinä tiedät, että yritän parhaani, mutta aina ei mene ihan putkeen, kun kirjoitan asioista, joista en sitä asiantuntemusta omaa. Halusin kuitenkin postata tästä kirjasta osoittaakseni tukeni ja että ihmiset, jotka kenties eivät vielä ole tästä kirjasta tienneet, saisivat siitä tietoa.

      Johan on sulla agenda. 😝 Vaikka tietysti on hienoa, että jaksat ko. esitettä kommentoida. Myönnän, että itse en siihen jaksaisi ryhtyä.

      Poista
  2. "Ongelma eivät ole ihmiset, joiden identiteetti ei asetu näppärästi valtavirran hyväksymiin malleihin, vaan ongelma on valtavirta ja sen halu määrätä asioista, jotka eivät kuulu sille mitenkään." Nimenomaan. Jotenkin sitä hillitöntä halua rajoittaa toiselta sellaista, mitä itse on saanut syntymäoikeutena, on erityisen vaikea välillä ymmärtää.

    Tää huikean hieno kirja on saanut minutkin pohtimaan sitä sukupuolensa "tuntemista" hieman niin, että esimerkiksi naiselliseksi itsensä tunteminen on hieman sama asia kuin kuuluttaa (sosiaalisessa mediassa) saavansa liikunnasta aina mystisen upeaa iloa elämäänsä tai että juhlat olivat maagisimmat ikinä. Kyllä, joskus ne bileet vaan oli maagisimmat. Ja liikunnasta tulee puhdasta hyvänolontunnetta, eikä siihen liity mitään verenmakuista pakottautumista. Ja naisellisuus kumpuaa sisältä. Mutta silti uskaltaisin heittää ilmoille ajatuksen, että ihan aina niin ei ole. Ja jopa usein näihin kaikkiin liittyy se kulttuurin rakentama ajatus siitä, miltä jonkin asian pitäisi tuntua, ja jos se ei 100% tunnu siltä, se väritetään tuntumaan ja näyttämään ollakseen yhteiskunnan silmissä oikeanlaisia. Se jos mikä aiheuttaa entisestään sen sukupuolisuuden tai ikuisen hyvän olon myytin rakentumista.

    Vähän kömpelö vertaus ehkä, mutta kuitenkin. Yhdyn ehdottomasti toiveeseesi siitä, että tätä luettaisiin jo kouluissa. Optimistinen minä näkee nuoret tässäkin asiassa meitä monia vanhempia viisaampina, mutta tämä keskustelu tekee hyvää kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näen nuo maagisten bileiden ja liikunnan aiheuttaman mystisen ilon asioina, jotka on pitkälti somen sivutuotetta eli liittyy siihen, miten monen on tullut tavaksi esittää itsensä somessa. Naisoletetuilla on omat esittämisen tapansa, miesoletetuilla omansa, mutta itse en lue niitä niinkään ensisijaisesti sukupuoleen liittyvinä juttuina, vaan juuri osana somekäyttäytymistä, vaikka toki niidenkin kautta luodaan käsitystä sukupuolesta ja rakennetaan sitä tietoisesti tai tiedostamattomasti. Samalla tämä avaa mahdollisuuden tietoiseen sukupuolen toisin rakentamiseen (joka samalla voi olla perinteisen sukupuolen purkamista), joka onkin jo paljon kiinnostavampaa.

      On monia tilanteista, joita vierastan suht paljon. Ihan tyyppiesimerkki on naisten saunailta, jossa löylyssä puhutaan miehistä (yleisimmin kai haukutaan heitä), tehdään kasvonaamio ja juodaan siideriä. En onnistu mitenkään saamaan itseäni sopimaan tuohon kuvioon. Tähän samaan kuuluu kaikki kauneushoidot, kuumakivihoidot yms. Siis ei noissa jutuissa sinänsä ole mitään vikaa, mutta en pääse jotenkin pääse irti niiden naiserityisestä viitekehyksestä, vaan jotenkin niin, että jos menisin kuumakivihierontaan musta tuntuisi, että menisin sinne esittämään naista, joka menee kuumakivihierontaan.

      Millä tavoin se naisellisuus kumpuaa sisältä? Musta tuntuu, että mulla ei sellasta kumpuamista ei tapahdu ollenkaan :D ja siksi ihan vakavissani kysyn. Tosin tässä nyt tulee sekin, että en oikeastaan usko, että ihmisellä varsinaisesti on mitään pysyvämpää sisintä, vaan jatkuvasti vaihtuvien identiteettipalojen kokoelma.

      Poista
    2. Haha, ymmärrän kysymyksen vakavuuden, en tunnista sitä itsessänikään. :D Mutta ehkä se heijastaa jollain tapaa käsitystäni erityisesti transsukupuolisuuden kokemuksista, joita toki vain sivusta olen seurannut. Sellaisissa tilanteissa näen itse sukupuolisuuden olevan sisältä kumpuavaa. Se naisellisuuden ilmentäminen sitten taas ehkä on enemmän sitä kulttuuriin liittyvää tietyn kuvan rakentamista, mutta on ymmärrettävää, että se on myös erityisen tärkeää niille, jotka ovat vihdoin vapautuneet "vääränlaisesta" kehosta kuin meille (ainakin minulle), joille se tietyllä tapaa on ollut aina niin itsestäänselvyys ja siitä voi olla myös tietoisesti välittämättä.

      Tuo saunailtaesimerkki on kyllä myös kovin avaava. Luen juuri tuota Saara Turusen Sivuhenkilöä, ja se on kieltämättä niin täynnä kyseisen tyyppisiä sukupuolistereotypioita, että niistä on tullut jo lähes yksi keskeisimmistä henkilöhahmoista koko kirjassa. Ehkä pitää lukea vielä loppuun ennen kuin sen kummemmin osaan kirjaa pohtia, mutta on se jo nyt jättänyt miettimään sitä, miten vahvasti me omaa sukupuolta esitämme. Ja välillä nimenomaan niin sisäsyntyisesti, että jos joku ei esimerkiksi innostu baby shower -pippaloista, on hän ongelma, eikä se äärimmäisen sukupuolittunut tapa viettää tuota hämmentävää juhlaa. :D

      Poista
    3. En tiedä, mistä transsukupuolisten kokemukset kumpuavat. Näen tämän asian enempi niin, että Naiseen liittyy paljon ulkoisia tunnusmerkkejä, joita jäljittelemällä/omaksumalla/joiden kantajaksi tulemalla voi tehdä naiseutta. Jännä juttu, että Mieheen tuollaisia juttuja ei liity ollenkaan niin paljon. Jos nyt haluaisi mustemman ja pelkistetyn ironian kautta mennä, voisi todeta, että Nainen on koristeltu Mies. Tarkoitan ihan siis tällaisia perusjuttuja kuin korkokengät, jotka kytkeytyy edelleen niin vahvasti juuri naisiin riippumatta siitä, kuinka monet naiset niitä käyttävät tai ovat käyttämättä.

      En nyt oikein voi tätä asiaa transsukupuolisen näkökulmasta tarkastella, mutta jos asian veisi yleiselle kuvitteelliselle tasolle, niin eikö silloin jonkun tekemisessä ensimmäiseksi tulisi vastaan juuri sen jonkun ulkoiset tunnusmerkit, joiden avulla voisi käydä siitä, josta haluaa käydä. Siis jotenkin niin, että tiettyä sukupuolta on aika mahdoton tehdä ilman niitä josskain kulttuurisessa ympäristössä kyseiseen sukupuoleen liitettyjä merkkejä, jos haluaa ulos päin kyseistä sukupuolta viestiä.

      Tässä kirjassahan oli myös henkilökuvia, joissa ulkoinen ja sisäinen eivät kulje käsi kädessä tai niiden välinen suhde voi vaihdella. Minusta tässä olikin erinomaista juuri se, että tämä kirja osoittaaa, kuinka tosi monella tavalla sukupuoli voidaan kokea ja myös niin, että koko sukupuolen käsite ei omalla kohdalla ole relevantti.


      Poista
    4. Haha, perus "aina saa hävetä"-tilanne päällä, sillä olin tulossa poistamaan oman kommenttini ja muotoilemaan sen vähän paremmin, mutta olitkin jo ehtinyt siihen vastata. :D Alkoi tuntua jälkikäteen hieman tökeröltä puhua jostain itse kokemattomasta esimerkkinä omalle ajatuskululle, mutta olkoon se nyt tässä silti edelleen. :D

      Ehkä lähtökohtaisesti meidän kokemusmaailma tämän asian ympärillä eroaa varsin voimakkaasti toisistaan, sillä itseäni joskus pojaksi luultuna en todellakaan voimaantunut, vaan häpesin ja kannoin monta vuotta pelkoa siitä, että näytän väärältä. Näytän mieheltä. Mutta oli tausta mikä tahansa, tavoite ja toive yhteiskunnan sukupuolirakenteiden murtumisesta sentään samankaltainen. Kun olisikin maailma, jossa aidosti saisi olla yhtä monta sukupuolta kuin ihmistäkin on. Se murros toisen kohtaamisesta ihan vain omana itsenään, ei oletettuna muottinaan vaan tuntuu hämmentävänkin kaukaiselta. Miten joillain edes on argumentteja perustella sitä? (Muu kuin näin on aina ollut. Mutta sepä se vasta hyvä argumentti sitten onkin, hah.)

      Poista
    5. Eläköön Saara Särmä ja hänen kuolematon ja lohdullinen lausahduksensa!

      Luulisin ymmärtäväni, että esim. just tuon pojaksi luulemisen voi kokea tosi ahdistavanakin. Ihan älyttömän hyvä, että mainitsit asian, koska sen myötä tajusin, että mulla ei ollenkaan käynyt vastaavissa tilanteissa mielessä, että olisin jotenkin vääränlainen. Olen niin kauan kuin muistan ollut kiinnostunut androgyniasta, joten minä varmaankin tulkitsin tuon sen viitekehyksen kautta nimenomaan positiivisena asiana.

      Tuo "kun näin on aina ollut" on kyllä ihan lyömätön biologialla päähän -peruste. Vakavasti ottaen ei se pidä edes paikkaansa. Jos näin olisi jotenkin luonnonlakisesti aina ollut ei olisi nähty kautta historian tarvetta pakottaa ihmisiä joko naisiksi tai miehiksi.

      Poista
  3. Tämä kirja kiinnostaa kovasti. Muistan kuulleeni ensimmäisen kerran sukupuolen moninaisuudesta ensimmäisillä naistutkimuksen luennoillani. Minulle asia tuntui jotenkin todella itsestäänselvältä, ajatukset olivat lähinnä "No totta kai!" ja "Miksi kukaan ei aikaisemmin ole puhunut tästä?". Mutta sittemmin on saanut huomata, ettei asia suurelle osalle ihmisistä olekaan samalla tavalla ymmärrettävä. Transsukupuolisuus ehkä vielä ymmärretään mutta ei sitä, että sukupuoli ei olisikaan binäärinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt tiedä, liittyykö tämä tähän asiaan mitenkään, mutta tuli Liisa sun kommentista mieleen, että liittyköhän se, että ei-binääristä on vaikea ymmärtää jotenkin siihen, että jos ajattelutapa on muutoinkin joko-tai. Uskoisin sen tuntuvan hyvin turvalliselta, jos voi ajatella niin, että asia on a tai b. Tai no, musta se tuntuis lähinnä ahdistavalta, mutta sait varmaan pointista kiinni.

      Toivottavasti saat kirjan pian käsiisi.

      Poista
  4. Tämä oli kyllä hyvä kirja ja olen innoissani, että tällaista on julkaistu suomeksi. Toivottavasti mahdollisimman moni löytäisi tämän. Sellainenkin, joka näitä juttuja ei pahemmin pohdi.

    Minä ajattelen, että sukupuolikokemuksia on yhtä monta kuin ihmistäkin. Tai oikeastaan pidän sinun tavoin sukupuolta vähän tarpeettomana. En tavallaan aina ymmärrä, mikä sen tarve on tai miksi sen pitäisi näkyä elämässä. Mutta toki koska elämme näin sukupuolitetussa maailmassa, niin sukupuoli ei ole merkityksetön, vaan sen moninaisuudesta tuleekin puhua.

    Minä en oikein pidä termistä vastakkainen sukupuoli, koska mitä se tarkoittaa tai miten sukupuolet ovat toistensa vastakohtia? Tiedän, että tuota käytetään, mutta ehkä sekin tekee turhaa jakoa vain kahteen sukupuoleen, joiden pitäisi olla vielä jotenkin vastakkaisia.

    Minä en nuorempana välittänyt, kun kaverit kutsuivat hyväksi jäbäksi tai eräs ystävä "merimieheksi" (:D merimies nauratti). Edellisessä parisuhteessani toinen kysyi usein, että "mitä äijä?". Ajattelin, että se on ihan hyvä. Siis tunsin siitä sellaista mielihyvääkin. Enkä siitä edelleenkään loukkaannu, vaikka tytöttelystä kyllä. Mutta toisaalta tuntuu vähän oudolta tuntea mielihyvää siitä ja tietynlaista hyväksyntää, että kutsutaan jollain sukupuolitermillä, jota en koe omakseni tai johon en identifioidu. Tavallaan, että ollessani tällainen ja tehdessäni näin, niin ihmiset eivät keksi muuta heittoa, kuin kutsua äijäksi tai jäbäksi? Miksen voi olla vaikka hyvä muidu (ei sillä, että koskaan haluaisin tulla kutsutuksi MUIDUKSI)? Tietyllä tavalla sekin tuntuu siltä, että sukupuoliroolit ovat niin ahtaat, ettei oma olemiseni ja käytökseni nähdä mahtuvan siihen naisen roolin. Se on väärin. Joskus mietin, että onko sekin tietyllä tavalla sisäistettyä naisvihaa, että loukkaantuu jos joku tytöttelee, mutta on ihan ok tulla kutsutuksi jäbäksi?

    Mutta tärkeä kirja ja aihe, ja paljon kysymyksiä herättävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en pidä yhtään siitä, että sanotaan hyväksi jätkäksi ja olen myös huomauttanut asiasta. En pidä kyllä sen enempää siitäkään, jos sanotaa hyvä muija.

      Olen tässä pohtinut sitäkin, että yksi sukupuolen ongelmista on, että se ei ole pelkästään sukupuoli, vaan siihen liittyy aina valtava määrä erilaisia määreitä, jotka tietysti sitten vaikuttavat eri tavoin riippuen siitä, millä tapaa ihmiselle sukpuoli on tai ei ole tärkeä.

      Tämä kirjaa tosiaan saa pohtimaan asioita monelta kantilta ja tajuamaan myös sen, että se, mikä on yhdelle hyvä ja tavoiteltavaa, ei ole sitä ollenkaan toiselle. Sen takia moninaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen olis ensiarvoisen tärkeää.

      Poista
  5. Hienoa pohdintaa niin sinulta kuin kommenteissakin. Korjaus vain tuohon lisääntymättömyysvaatimukseen, että tällaisen uutisen luin taannoin: STT / Lännen Media 4.4.18: "Suomessa on tiettävästi ensimmäistä kertaa syntynyt lapsi, jonka on synnyttänyt lapsen isä. Asiasta uutisoivan Lännen Median mukaan laskettu aika oli maaliskuun alkupuolella, mutta vauva antoi odottaa itseään pari viikkoa pitempään. Lapsen synnyttänyt isä on määritetty syntyessään naiseksi, mutta hän on käynyt läpi sukupuolen korjausprosessin ja saanut toissa vuonna miehen henkilöllisyystunnuksen. Hän päätti keskeyttää tilapäisesti hormoniterapiansa, jotta voisi kokeilla lapsen hankkimista puolisonsa kanssa."

    Itse pohdin omaa sukupuolista identifioitumista nuorena usein, mutta sitten vähitellen se oma "suuntaus" löytyi ja miellän itseni vahvasti naissukupuoliseksi. Ja vaikka kaikki ulkoiset naisen tunnusmerkit piilottaisin itseltänikin, niin syvästi - ja painotan nyt sanaa syvästi - itseni naiseksi tunnistan. Joskus tulee tunne, että anteeksi maailma, saahan meitäkin olla ☺ ☺ ☺. Ps. Olen ehdottomasti kuitenkin sitä mieltä, että jokaisella on oikeus ja lupa tuntea olevansa juuri sellainen kuin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan lehdestä tuo mainitsemasin tarinan. Nuo hormoniterapiat yms. tuntuvat olevan vähän villi alue, josta ei oikein selkeää käytäntöä ole olemassa. Viittasin tuossa tekstissä Z:n ja Lukumadon kommentteihin, joissa on asiasta lisätietoa.

      Sehän se on tärkeintä, että jokainen saa olla sellainen kuin on. Nämä sukupuoleen liittyvät asiat voivat olla tosi kiemuraisia, joten lämpimästi suosittelen tätä teosta ihan kaikille. On hyvin avartava kokemus.

      Poista