sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Armoton armo - Emmi Valve: Armo


Oli lapsi, joka ei ollut kotonaan muiden lasten joukossa. Tämä lapsi kasvoi ja voi yhä huonommin. Oli lääkkeitä, terapiakäyntejä, alkoholia, sairaala. Oli eksyminen, hukassaolo, itsen menetys ja omien ääriviivojen sulaminen.

Armo on Emmi Valveen omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani. Se kertoo Valveen mielenterveyden järkkymisestä voimakkain kylmän sinisävyisin kuvin, joista hurjimmat saattavat järkyttää herkimpiä lukijoita.

Itse luin Armon juuri ennen nukkumaan menoa. Sen kuvaston voimakkuus tuli uniini. Näin painajaisia, joista en muista muuta kuin että niissä oli jonkinlaisia ahdistavia ja valuvia muotoja. Armo oli mennyt minuun.

En muista lukeneeni näin emotionaalisesti hurjaa sarjakuvaa aikoihin, jos koskaan. Enemmän tiedostamattomasti kuin tiedostetusti mielessäni virtasivat Armoa lukiessa Enki Bilalin sarjakuvat, joita en ole lukenut vuosiin.




Armon sivuilla musta paha käy kirjoittajansa kimppuun. Armon sivuilla elämä kaikkinensa käy kirjoittajansa kimppuun ja huutaa, kuinka paljon helpompaa olisi vaan riistää henkensä. Jos jaksaisi.

Tunne siitä, ettei ei kuulu porukkaan. Että on jollakin epämääräisellä tavalla erilainen. Että on se, jota osoitetaan.

Tunne siitä, että ei kuulu tähän maailmaan tällaisena, josta ei tiedä, mitä tällainen edes on.

Miten ylipäänsä olla.

Ja miten sitä vajoaa.
Alemmas.
Syvemmälle.
Pimeämpään.

Ja miten se kaikki muuttuu kuviksi, jotka pienimpiä mikroilmeitä myöten kertovat Emmi Valveen tarinaa.

Ja miten ne kuvat tulevat lukiessa sillä tavoin liki, että samalla kertaa on niistä kuvista ihan huikaistunut, mutta niiden intiimiys kaihertaa. Kuin näkisi mihin ei ole oikeutta nähdä, vaikka se oikeus on Armon myötä annettu.




Armo kertoo tavoista pitää itseä kasassa. Se kertoo minän koossa pitämisen yrityksistä erilaisten listojen avulla.

Listaan, olen siis olemassa.

Listat ovat konkreettisia. Ne ovat dokumentäärisiä. Mutta ne eivät riitä.

Ihosta tulee vihollinen.

Iho ei toimi rajana. Se läpäisee liikaa.

Maailman emäkset etsiytyvät iholle.

Iho liukenee.
Sulaa.
Muuttuu velliksi.
Muuttuu haisevaksi liemeksi.






Armo on vahva sana. Kristilliseen armon käsitteeseen kuuluu, että armon osakseen saaminen ei ole kiinni ihmisen teoista, vaan armo vuodatetaan ihmisen ylle hänen ansioistaan tai niiden puutteesta riippumatta.

Valveen sarjiksessa paraneminen ei ala mistään yksittäisestä tapahtumasta tai hetkestä. Jotakin on jollakin tavoin muuttunut ja se näkyy kirjoittajan elämässä niin, että tulee päivä jolloin jaksaa ihan vähän ja sen jälkeen päivä, jolloin jaksaa vähän enemmän. Hulluuden lähtö itsestä on armoa.

Armoa on myös normaalin määrän lisääntyminen kirjoittajan elämässä. Se on taiteilijaksi tulemista hulluudesta huolimatta. Ja paljon muuta.

Armo on armoton, äärimmäinen ja roso.  

Sen kuvien upeus järkyttää ja hyvä niin.




Emmi Valve: Armo (2017)
301 sivua
Kustantaja: Asema kustannus



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti