"Lukiessa tuntuu kuin jauhaisi tehosekoittimessa jääpaloja ja kiviä iloisen polkan soidessa taustalla."
"St. Aubyn asettaa ihmisen mittakaavaan, jossa hänen ajatuksensa, tekonsa ja tuskansa niin elämää määrittäviä kuin ne hänelle itselleen ovatkin, näyttäytyvät risaisen koomisina ja ilakoivan surkuhupaisina. "
"Edward St. Aubyn näkee tarkemmin kuin useimmat meistä. Hänen näkökykynsä on suorastaan huikaisevan tarkka. Luultavasti hänellä on silmissään ihan erityisiä reseptoreja, jotka mahdollistavat ne mikroskooppisen tarkat havainnot ihmisestä, joita Mother's Milk pursuaa."
Edellä mainitut kuvaukset sopivat myös Loistavaan menneisyyteen, jos sitä tarkastellaan pelkästään kirjallisena teoksena ja jätetään huomioimatta subjektiivset kokemukseni tästä teoksesta. Koska kuka tahansa voi tämän teoksen lukemalla todeta, että se on tyylipuhdasta englantilaisen yläluokan elämän tyhjyyden ja keskinäisen vittuilun kuvausta sekä ennuin rikkauksilla potenssiin korottamista, en näe mielekkääksi jatkaa tähän suuntaan, vaan kirjoitan seuraavassa pelkästään siitä, miten itse tämän teoksen koin.
Mitä Loistavasta menneisyydestä jäi käteen? Teoksen luettuani olen lähinnä helpottunut, että olen saanut lusittua sen loppuun. Olen myös pettynyt, sillä Mother's Milkin perusteella odotin jotakin muuta kuin loputonta määrää toinen toistaan katkerampia/ylimielisempiä/oman egonsa ympärillä pyöriviä party animaleja, jotka omistavat mielestään koko maailman. Okei, englantilainen yläluokka käyttäytyy paskasti. Olisin vakuuttunut asiasta vähemmälläkin sivumäärällä. Okei, Patrickilla on vähän vaikeaa. Olisin päätynyt tähän havaintoon ilmankin, että koko Loistavan menneisyyden osa 2 on omistettu Patrickin huumetouhuille.
*
Loistava menneisyys sisältää kolme teosta: Mitäs pienistä, Ikävä juttu ja Toivon mukaan.
Teoksen ensimmäisen osan tiivistän hahmoon, jonka nimi on Mies tupakkatakissa. Tämä itsekehittelemäni hahmo nimittäin symboloi useimpia Mitäs pienistä -osan miehiä.
Mies tupakkatakissa seisoo portaikon kolmanneksi alimmalla portaalla (vrt. isä, poika, Pyhä Henki - ne kaikki ruumiillistuvat hänessä). Portaat ovat leveät ja keskitummaa puuta. Itse asiassa portaat ovat niin vaikuttavat, että niistä tietää heti, että nyt ollaan kartanossa tai jossain muussa suuressa asumuksessa, jonka omistamiseksi ei riitä, että on rikas. Pitää olla ökyrikas, mahdollisesti geneettisesti tai avioliiton kautta omaisuutta haltuunsa saanut.
Miehen käsi on portaiden kaiteella, käden suonet ovat hieman koholla. Miehen ilme on ylimielisen väsähtänyt ja hänen ihonsa on kellertävä ja siitä tulee vahanukkemainen vaikutelma. Hänestä huokuu paitsi degeneraatio myös valta, jota hän on tottunut itsestäänselvästi käyttämään asiaa kyseenalaistamatta. Hän on niitä, joiden naamassa lukee: ettekö te tiedä kuka minä olen. Hänelle ei milloinkaan tulisi mieleen pohtia omia etuoikeuksiaan. Ilkeys on hänestä kivaa. Se saa hänen verensä kiertämään, paljon mikään muu ei sitten enää saakaan. Hänen suupielensä osoittavat halveksuntaa, mikä ei olekaan ihme, sillä hänen rinnallaan muut ihmiset ovat surkimuksia. Naisia hän pitää tyhminä ja sietää heitä vain sen vuoksi, että hänellä on tarpeita, joiden täyttämiseen naiset ovat omiaan. Lisäksi naisia on mukava alistaa. Tehdä esimerkiksi niin kuin Patrickin isä, joka komentaa erään naisen polvilleen syömään terassille pudonneita viikunoita "ystävä"joukon katsellessa vierestä. Naisten alistaminen antaa hänelle parempaa tyydytystä kuin miesten alistaminen.
Patrick Melrosen isä on yksi Mies tupakkatakissa -hahmon inkarnaatioista. Hän kohtelee poikaansa tavalla, josta tulee tälle elinikäinen trauma ja jonka voi halutessaan nähdä olevan syy siihen, että teoksen toisessa osassa Patrick on ajautunut käyttämään huumeita. Ikävä juttu.
Patrickin huume-elämän kuvaamisen lisäksi Ikävässä jutussa kerrotaan, että hänen isänsä on kuollut, minkä vuoksi Patrick on New Yorkissa hakemassa kotiin isänsä tuhkia. Kakkososan kiinnostavimmat osat ovatkin niitä, joissa Patrick kulkee isänsä tuhkalaatikon kanssa. Kertoja tekee Patrickin kävelystä isän tuhkalaatikon kanssa seuraavan huomion, josta välittyy, miten synkkää St. Aubynin ironia parhaimmillaan on:
Saapuessaan 36. kadulle Patrick tajusi, että tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli ollut kahden isänsä kanssa kauemmin kuin kymmenen minuuttia ilman, että häntä oli käytetty hyväksi, lyöty tai pilkattu.
Muilta osin Ikävä juttu on varsin puuduttavaa kuvausta Patrickin huumeiden käytöstä. Variaatiota syntyy lähinnä siitä, onko vuorossa heroiini vai kokaiini.
Ajattelin ensin, että kuittaisin Ikävästä jutusta kirjoittamisen postaamalla kuvan huumeneulasta. En kuitenkaan jaksanut aktivoitua lähtemään apteekkiin ko. neulaa ostamaan ja lisäksi ajatus huumeneulan ostamisesta tuntui minusta epämiellyttävältä.
KUVA HUUMENEULASTA OLISI TÄSSÄ,
JOS MINULLA OLISI HUUMENEULA,
JOTA KUVATA
Kolmannessa osassa palataan yläluokan juhlivaan sosieteettielämään. Patrickin isän kuolemasta on kulunut kahdeksan vuotta ja Patrick on alkanut opiskella lakia. Hän on pyristellyt irti huumeista, mutta on edelleen oman elämänsä irtolainen. Toivon mukaan on tämän teossarjan osista kaikkein tylsintä luettavaa, enkä jaksa sitä lukiessani enää edes yrittää pysyä kärryillä sen suhteen, kuka kukakin yläluokan ketkuista on. En koe, että asialla on paljoakaan merkitystä, sillä kuvatut henkilöt ovat lähes poikkeuksetta siinä määriän itseään täynnä olevia egotrippaajia, että heihin en suin surminkaan haluaisi elävässä elämässä törmätä. Joskus niin on kyllä päässyt käymään.
Ei tarvinne erikseen mainita, että henkilökuvaus on tässä teoksessa loistavaa - tosin luojan kiitos toisella tavalla loistavaa kuin Patrickin menneisyys. Ei ole myöskään salaisuus, että Patrick Melrose -sarja pohjautuu kirjailijan omaan elämään ja sen voikin nähdä olevan esiknausgårdimainen vuodatussarja, jossa taas kerran länsimainen valkoinen heteromies tuskailee elämänsä kanssa. Joskus tuntuu siltä, että kyseisellä ihmistyypillä sitä sitten vaikeuksia riittääkin.
Edward St. Aubyn: Loistava menneisyys (Patrick Melrosen tarina I-III), 2018
456 sivua
Sisältää suomennokset St. Aubynin teoksista: Never Mind, Bad News, Some Hope
Suomentanut Markku Päkilä
Kustantaja: Otava (Otavan kirjasto -sarja)
Olen katsellut tätä kirjaa sillä silmällä. Yleensä tämäntyyppiset tarinat purevat minuun. Vaikka sinä jouduit pettymään ja perustelit sen jutussasi selkeästi, taidan joka tapauksessa edelleen pitää Loistavan menneisyyden lukulistallani ja testata itse, miten kolisee, vai koliseeko.
VastaaPoistaOdotukseni tämän suhteen olivat vähän eri tyyppiset kuin mitä tämä kirja tarjosi. En tosiaan tätä huonoksi menisi sanomaan, mutta on kyllä aivan liioittelematta totta, että erityisesti tuo 3. osa oli lajia, että sain tsempata, että sain sen ylipäätään loppuun luetuksi. Ehkä St. Aubyn pitää mua vähän tyhmänä ja sen takia niin perusteellisesti toi messageaan esiin :D
PoistaMutta siis joo lue tämä ja bloggaa. Haluan lukea sun fiilikset tästä.
OMG, mikä hengästyttävän upea postausveto!! Virne kasvoilla ja nyökytellen luin selkeästi vähän "tuohduksissa" (en nyt löydä tuohon oikeaa sanaa) nakuttelemasi arvion, josta tismalleen samaa mieltä tähän malliin:
VastaaPoistaSyviä tuntemuksia herättänyt pikku-Patrickin osuus viilsi sydäntä. Snobismi ja turhanaikaisuus ällötti ja ärsytti. Huumehäröilyissä eksyivät omat ajatukseni ihka omille teilleen ja lopun partypläjäytys kruunasi imelän, mutta vastaansanomattomasti sekä kerronnaltaan että kieliasultaan kiehtovan herkullisen kakun. Kaksijakoista, jos mikä...
Kirjallisuus voi oikein hyvin olla hyvää, mutta ei se tarkoita, että siitä automaattisesti tykkäisi ja sit taas voi tykätä jostain, joka on ns. huonoa. Mulla oli tämän kanssa vähän sekin, että tuntui, että tämä ei ole enää yhtä hyvä kuin mitä tämä olisi ollut jos tämä olisi suomennettu heti näiden teosten julkaisemisen jälkeen. En nyt sanoisi niinkään, että tämä ei olisi kestänyt aikaa, mutta jokin tässä nyt pisti jäi kaivelemaan.
PoistaJos minä sain Lincolnin bardossa kuvattua niin tyhjentävästi, että tiesit ettei sinun tarvitse hetkeen tarttua, teit kyllä nyt samankaltaisen vaikutuksen muhun tämän kanssa. :D Mikä siinä onkaan, että nämä valkoisen heteromiehen elämäkerralliset ruikutukset nostetaan kerta toisensa jälkeen ilmiöiksi ja suuriksi sukupolvikertomuksiksi tms. Tai no, tietäähän sen, kun niin se on aina mennyt.
VastaaPoistaNyt muuten tajusinkin sun kommentin jälkeen, että ehkä tässä on myös se, että silloin kun nämä kirjat enkuksi julkaistiin eli 90-luvun alkupuolella tilanne oli aika erilainen kuin nykyisin, kun on jo havahduttu huomaamaan, että tuo yksi miestyyppi jyrää joka paikassa. Joten voi olla, että jos nämä julkaistaisiin nyt niiden vastaanotto ei olisi yhtä varauksetonta kuin mitä se aikoinaan varmaankin (suosiosta päätellen) oli.
PoistaJust eilen kannoin tämän kotiin kirjastosta, hmmm. Kannoin, vaikka luotettava työkaveri oli sanonut, ettei ehkä kannattaisi. Kurkkaan nyt ainakin 10 ekaa sivua.
VastaaPoistaErja, tässä on kolme kirjaa yhdessä. Kokeile nyt se 10 sivua ainakin niistä jokaisesta. :D
PoistaOlen nyt lukenut tästä riittävän monta postausta (joista tämä on paras) tietääkseni, etten halua lukea tätä.
VastaaPoistaJa miksi tuo Patrick piittaa vähääkään niistä tuhkista?
Onpa yllättävää, jos tämä kirja ei ole saanutkaan suosiota blogeissa. Itse olen lukenut ainoastaan Lumiomenan Katjan postauksen ja muistelisin, että se kyllä oli suht myönteinen.
PoistaEi se Patrick niistä varmaan välitäkään, mutta kirjailija keksi, että saa hyviä kuvauksia siitä, kun laittaa Patrickin kanniskelemaan niitä tuhkia. :D
Kirjoitin tämän saman kommentin Kirjallisuuden ystävät fb-sivulle, mutta laitan tännekin. Olen lukenut nyt vasta ensimmäisen osan ja odotin jotain enemmän kuin tähän asti saanut. Voisin uskoa, että lukuelämykseni myötäilee jotakuinkin omaasi. Ja kun luin nuo kommentit, niin luulenpa, että loistava analyysisi 90-luvun alun kirjallisuuden painotuksista osuu oikeaan. (Käyn usein muuten lukemassa arvioitasi, koska ne on niin terävällä kynällä kirjoitettuja.) Tosin ei nyt heti tule mieleen, mikä voisi olla nykyajan naisomaelämänkerrallinen vastine... Kuitenkin eletään vuotta 2018 jo, joten Tuomaksen kommentin huomio keskustelun arvoinen.
VastaaPoistaMoi,
PoistaKiva kuulla, että käyt lukemassa blogiani. Blogin kirjoittajana kun sitä ei voi tietää, kuka niitä tekstejä lukee niin on aina ihan mahtavaa saada kuulla asiasta.
Jos tosiaan niin on, että St. Aubynin kirjan suosio oli mahdollisempi 90-luvulla kuin nyt, niin sehän tarkoittaisi, että jotakin on yhteiskunnassamme tapahtunut ja muuttunut parempaan suuntaan. Minusta tuo ensimmäinen osa oli tässä paras ja toinen tosiaan lähes pelkkää Patrickin huumeidenkäytön selotusta ja se kolmas osa taas yläluokan tyhjänpäiväisyyttä. Hieman olen kyllä Loistavan menneisyyden kanssa ihmeissäni, koska Melrose-sarjan 4. osasta pidin aika lailla ja se toimi ihan hyvin ilman edeltävien osien lukemista.
Hei vielä,
VastaaPoistaMuuten. Kuuntelin kirjalijan haastattelun, ja siitä kävi ilmi, että eivät nämä kirjat olleet sillloin 90-luvun alussa niin suosittuja (mikäli ymmärsin oikein),vaan vasta Mother's milkin saaman kirjallisuuspalkinnon jälkeen, nekin tulivat suosituiksi.
Mutta yhtä kaikki, uskon, että painotukset kirjallisuudessa ovat 90-luvulla olleet silti olleet tietynlaisia menemättä nyt syvällisemmin siihen tai nykypainotuksiinkaan.
Minua ihan kirjana jäi mietityttämään se, että tosiaan ensimmäinen osa jne. ovat olleet yksittäisiä kirjoja. Lukiessa tuntui, että kovin lyhyt kirja siinä tapauksessa on ollut, ikään kuin tarina jäisi kesken. Eli perusteltua laittaa kaikki kolme kirjaa myöhemmin sitten saman kansien väliin, mitä ei alunperin ollut.
Tämäpäs onkin mielenkiintoista. Mother's milk on tosiaan kyllä ihan eri planeetalta kuin nämä aiemmat. Silti vähän ihmetyttää, että sen siivellä nämä aiemmatkin osat ovat nousseet niin suosituiksi. Jännä nähdä myös, että tuleeko seuraavat osat myös suomeksi ja sitäkin olen miettinyt, että mikä vaikutti siihen, että nämä ekat osat suomennettiin just nyt. Onkohan Patrickin tarinasta tulossa tv-sarjaa?
PoistaMietin itsekin tuota, että nämä ekat osat ovat olleet enempi pienoisromaaneja. Mother's Milk ei sekään ole mikään jätti, mutta ihan romaanin kokoinen kyllä tai en sitä lukiessani ainkaan kiinnittänyt huomiota siihen, että se olisi erityisen lyhyt.
Kyllä, tv-sarja ilmestyy tänä vuonna. Epäilen, että juurikin tuon takia ilmestyy nyt Suomessa.
VastaaPoistaHaa! Miten arvasinkin 😂
PoistaEhkä olen tyhmä, ehkä en halua esiintyä kaiken tajuavana älykkönä, mutta minusta nämä kaksi kirjaa eivät olleet muuta kuin huumesekoilua ja melko lukuisan ihmisjoukon marssittamista lavalle. Tällöin aloin lukea kirjaa (osat I-III) kuin dekkaria. Odotin toiselta kirjalta (osat IV-V) paljon enemmän, mutta jouduin pettymään. Miten nerokasta brittiläisen yläluokan sivaltelua näistä teoksista olisi voinutkaan syntyä!
VastaaPoistaPitääkö seuraavaksi valita teos, jota uskalletaan haukkua? Nämä teoksethan ovat kerännneet pelkkiä korvia hiveleviä ylistyssanoja - miksi muuten?
Kuten kirjoitinkin niin nelososasta kyllä pidin paljon (sen luin jo aikoja sitten englanniksi). Sitten taas tämä teos, joka kattaa osat I-III niin lähinnä haukotutti. En tiedä minäkään, miksi näitä on niin paljon kehuttu. Ehkä näissä on joku juttu, jota sen enempää sinä kuin minäkään ei ymmärretä.
PoistaKatsoin myös tv-sarjan ja siinä oli mainioita kohtia kyllä.