Aika harvoin käy niin, että kirja on onnistunut ihan kaikilta osa-alueiltaan, mutta He hukkuvat äitiensä kyyneliin on tällainen kirja. Se on kielellisesti briljantti ja teoksessa kuvattujen henkilöiden sanankäyttö (mm. puhekieliset ilmaukset wallah, yani, balagan) tekevät henkilöistä vahvasti kulttuurisesti läsnäolevia. Anyurun romaanin käännös on ihan loistava sekin ja siitä suuret kiitokseni Outi Mennalle. Tarina on vetävä ja henkilöhahmot monitahoisesti kuvattuja, mutta kirja ei lepää pelkästään edellä mainittujen seikkojen varassa, vaan Anyuru hyödyntää näkökulmia erittäin onnistuneesti ja itse tarinaa rikastuttavasti.
Anyurun romaani käynnistyy kuvauksella terrori-iskusta. Sarjakuvakaupassa esiintyy muslimeista pilapiirroksia tehnyt Göran Loberg ja kesken hänen haastattelunsa paikalle astuu kolme uskonsoturia eli Amid, Nour ja Hamad. Tarina kulkee sekä nykytasolla, että tulevaisuuden tasolla, ja teoksen takakannessa sitä kutsutaan dystopiaksi. Itse pidän teoksen nimittämistä dystopiaksi yksinkertaistuksena ja tämän määrittelyn rinnalla luin sitä myös skitsofrenisena tapauskertomuksena. Nour nimittäin sairastaa skitsofreniaa ja kertoo tulleensa nykymaailmaan tulevaisuudesta. Hän kirjoitta tarinaansa, jonka hän antaa hänen luonaan sairaalassa vierailevan kirjailijan luettavaksi.
Kirjoitan sinulle, jolla on vielä sanoja kuvaamaan sitä minulle sinulle tapahtuu ja jonka koko maailma on sulkeutunut minun maailmani sisälle.
Anyurun romaania olisi houkuttavaa tulkita niin, että kyse on Nourin kokeman kidutuksen synnyttämistä aikasiirtymäfantasioista. Ehkä niin on, mutta yhtä lailla se palautti mieleeni filosofi Nick Boströmin, joka on esittänyt, että maailma, jossa elämme on tulevaisuuden ihmisten luoma simulaatio. Tämä ajatus, jota ensimmäisen kerran pohdin kirjoittaessani Leena Krohin romaanista Hotel Sapiens, tarjoaa haastavamman näkökulman Anyurun teokseen. Eri aikatasojen mahdollistamisen kautta Anyuru sekä näyttää nykymaailman tulevaisuudesta käsin, että antaa meille mahdollisuuden nähdä tulevaisuuteen. Ajan luonne ruumillistuu Nourin kautta.
En usko enää että aika on suora jatkumo. En usko että tällä tarinalla, tai millään ihmisen kertomalla tarinalla, on vain yksi alku, vaan alkuja on monta. Eikä mikään koskaan lopu.
Anyurun ajallisten ulottuvuuksien kautta luoma rakennelma on nerokas ja se päästää meidät katsomaan Ruotsia, jossa asiat eivät ole todellakaan hyvin, vaan ihmisiä kategorisoidaan ja eristetään turvallisuusluokituksen mukaisille vyöhykkeille. Kaikkien ei-ruotsalaisiksi määriteltyjen on allekirjoitettava kansalaissopimuksia, pidettävä jatkuvasti mukanaan passia ja kuka tahansa voi kännykkäsovelluksen avulla tarkistaa passinumerolla, onko kyseinen henkilö valtiovihollisten listalla. Kieltämättä välillä on vaikea sanoa, viittaako Anyurun romaani enemmän menneisyyteen vai tulevaisuuteen.
Teos on kompleksinen ja antaa lukijalle runsaasti tilaa tulkita. Se ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellisen vaikea. He hukkuvat äitiensä kyyneliin käsittelee mitä ajankohtaisinta aihetta eli nuoren ihmisen radikalisoitumista ja yhteiskunnan kipuilua eri kulttuuristen identiteettien törmätessä yhteen. Lisäksi teos on kirjoitettu siinä kuvatun maailman sisältä. Johannes Anyuru on uskonnoltaan muslimi ja taustaltaan ruotsalaisugandalainen ja kirjasta tuleekin vahvasti vaikutelma, että hän todellakin tietää, mistä hän kirjoittaa. Teos ei vähimmässäkään määrin saarnaa, eikä vetoa keinotekoisesti lukijan tunteisiin, vaan näyttää kylmäävän hallitusti erään mahdollisen tulevaisuuskuvan. Vaikka aihe tarjoaisi oivat mahdollisuudet väkivallalla mässäilyyn Anyuru ei niin tee, vaan rankimmatkin teoksessa olevat kuvaukset ovat täysin itse tarinasta käsin motivoituneita.
Anyuru vetää minut lukijana mukaan kertomaansa kysymättä siihen lupaa. Erityisesti esiintulevat näkemykset siitä, että jokainen, joka esimerkiksi katsoo kidutuksesta tehtyä videota on sen katseen osa, joka on osa itse kidutusta, saa aikaan tunteen, että tekee mieli laittaa silmät kiinni. Edellisestä johdun miettimään, että terroristit haluavat huomiota. Lehdistö taas suorastaan kilpailee sen huomion antamisesta heille ja jokainen, joka lukee terrorismista kirjoitettuja juttuja ja katsoo siitä tehtyjä dokumentteja tavallaan muuttuu osaksi terrorismin verkostoa. Ei ole mitään neutraalia ulkopuolisen tarkkailijan positiota, eikä mikään lakkaa olemasta sillä, että emme katso.
He hukkuvat äitiensä kyyneliin lävistää koko yhteiskunnan. Se on nuoli, jonka kärki painuu ihosta läpi odottamatta, että kiltti sairaanhoitaja ensin desinfioi ihon. Se on järkyttävän hieno kuvaus, jonka monipuolisuus saa häntäluun tärisemään. Todellakin, tämä on romaani, jossa ei ole mitään liikaa ja josta ei mitään puutu. Tämä on romaani, joka olemme me.
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (2018)
303 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos: De kommer att drunkna i sina mödrars tårar (2017)
Suomennos: Outi Menna
Kustantaja. S&S
Kiitos teoksen ennakkokappaleesta
Romaani voitti August-palkinnon vuonna 2017. Kirjailija on myös tulossa Helsinki Lit -tapahtumaan
Mahtavaa, että tää vakuutti sut näin! Minä luin ennakkokappaleen myös, ja vaikka jollain hämmentävällä tavalla tiesin koko ajan, että tämä on hieno kirja, ja minunkin olisi jollain tapaa oleellista siitä hullaantua, jäi se vähän etäiseksi. Tai en itse oikein tuntenut sitä niin voimakkaana ja vahvana, kuin se oli, ja tämä ristiriita nyt jollain tapaa jäi vaivaamaan.
VastaaPoistaKirjan rakenne ja tapahtumien moniulotteisuus olivat silti kyllä mykistävänkin hienoja. Anyurulla kirjoittajana oli hurjan hieno taito olla niin monessa paikkaa yhtaikaa, yhtä uskottavasti. En lainkaan ihmettele tämän palkintopokkauksia naapurimaan puolella!
Sä Laura kuvaat pitkälti sitä, mitä koin lukiessani Khemiriä. Se ei vaan tullut mulle lähelle, vaikka just ajattelinkin, että se on kyllä hieno, niin kumminkin jotain sen ja mun välissä oli koko ajan. Tämän kanssa sitten taas, oi että, ihan oikeesti hihkuin välilä kesken lukemisen "voi taivas, että on upea"
PoistaTässä Anyuru kuljettaa koko homman niin, että olin ihastuksesta soikeena ja nelilönä. Ja vähän ympyränäkin.
vahvaa tekstiä, monen pitäisi lukea, luin juuri Anyurun uuden; Strömavbrottets barn:
VastaaPoistahttp://hannelesbibliotek.blogspot.se/2018/04/stromavbrottets-barn-av-johannes-anyuru.html
Voi kun tuo saataisiin pian suomeksi. Anyurun eka oli ainakin mulle kielellisesti vähän liian konstikas, kun sitä ruotsiksi yritin lukea. Se on toki nyt jo myös suomennettu.
PoistaHauskasti sattui, luin juuri Mitä luimme kerran -blogista saman kirjan esittelyn. Ilmeisen vahvaa tekstiä teidän molempien mielestä. Hienoa että kirjailija on tulossa HelsinkiLit -tapahtumaan.
VastaaPoistaKyllä luulen Anneli, että sun pitää lukea tämä. En tietenkään patista, mutta kun olen itse tähän kirjaan niin kovin ihastunut. Litissä on tänä vuonna kovat vieraat.
PoistaIhana lukea, miten haltioiduit kirjasta. Olisin halunnut hullaantua tästä yhtä lailla, mutta lukukokemukseni jäi vähän viileämmäksi. Niin taidokas ja vakuuttava kirja kuitenkin on, että aion ehdottomasti lukea Anyurun aiemman suomennoksen, joka on minulla vielä lukematta.
VastaaPoistaJoskus tulee lukiessa tunne, että kirja ikään kuin vastaa jotain omaa sisäistä rakennetta ja tämä oli just sellanen. Ihastukseni tämän suhteen on valtavaa.
PoistaMinullakin tuo eka on tosiaan vielä lukematta. Olen sitä kerran ruotsiksi aloittanut, mutta meni liian hankalaksi.
Tämä oli todella upea kirja, joka kestää vähän erilaisia tulkintoja. Minäkään en lukenut tätä suoraan niin, että Nour tuli tulevaisuudesta piste, vaan että hän tuli pikemminkin eri maailmasta tai toisesta ulottuvuudesta. Skitsofreninen tapauskertomus on myös kiinnostava tulkinta! Hieno lukukokemus, monin tavoin.
VastaaPoistaTässä on muun lisäksi loistavaa juuri se, että ei voi ns. lopullisesti tietää, miten tämä tarina menee. Sitten kuitenkaan tämä ei ole ollenkaan sekava. Tosin vaatii valppautta kyllä. Ei tätä lueta pelkällä toisella silmällä. Tosiaan kuten sanot, "hieno kokemus, monin tavoin."
PoistaTuo aikajuttu mua kiinnostaa myös paljon ja just toi Boström, jonka mainitsin, on jäänyt mieleen kummittelemaan.
Huhhuh mikä arvio! Meni ihan kylmät väreet tuossa lopussa. Kirja odottelee tuossa pöydällä vuoroaan, ennen Littiä on pakko ehtiä.
VastaaPoistaTässä nyt tosiaan on kaikki elementit, jotka tekee mun mielestä romaanista loistavan. Se nyt vähän harmittaa, että tämän takakannessa on mainittu dystopia, koska tämä on niin paljon enemmän. Ihan mahtavaa, että Anyuru on tulossa Littiin.
PoistaKirja täräytti monitasoisesti. Saat hienosti justussasi kirjan hengen esille. (Luin taas vasta oman jutun kirjoittamisen jälkeen postauksesi. Näemmä täpärästi vältin siteeraamasta samaa kirjan kohtaa - osittain vain.)
VastaaPoistaOli kyllä ihan hirmuisen hyvä ja taidokkaasti kirjoitettu teos.
PoistaLukupiirini, jonka perustin seitsemän vuotta sitten, ehdotti vuoden 2019 kirjalistaan Johannes Anyurun He hukkuivat äitiensä kyyneliin -romaania. Se myös valittiin luettavaksi. Lukupiirimme kokoontuu huomenna, joten en tiedä yhtään mitä mieltä muut lukupiiriläiset kirjasta ovat, mutta oma mielipiteeni muodostui melkein välittömästi kirjan aloitettuani ja säilyi loppuun saakka. Jos romaani ei olisi ollut kirjalistallamme olisin lopettanut sen lukemisen alkuunsa. En pitänyt kirjasta ollenkaan ja jouduin tekemään oikein niska limassa töitä, että sain sen lyhyissä pätkissä kokonaan luettua. En pitänyt kirjallisesta tyylistä, jolla kirjailija kirjoitti. Runollinen kieli toi brutaaliin tarinaan rokokoomaisen sävyn. Lukeminen tuntui siltä kuin olisi joutunut kuuntelemaan sävelkorvattoman laulua tuntikausia. Uskon, että pitäisin Anyurun runoista huomattavan paljon enemmän. Hän on lyyrikko, mutta romaanin kirjoittajana tai ainakin tämän romaanin kirjoittajana uskomattoman pitkästyttävä. Muita Anyurun romaaneja en ole lukenut. Se mistä kirjassa pidin oli valoisaan nykyhetkeen herääminen painajaisesta. Pidin sen loppumisesta ylipäätään. En enää koskaan tule kajoamaan kirjaan, vaikka tulin ostaneeksi sen omaksi päästäkseni kirjoittamaan siihen huomioitani. En kykene myöskään suosittelemaan sitä kenellekään. Aion antaa huomenna lukupiirini keskustelunvetäjän roolin jollekin toiselle ja olla kuuntelulinjalla. Suhtaudun kirjaan sen verran pitkästyneesti ja innottomasti.
VastaaPoistaVoi harmi, että kirja oli sinulle noin ikävä kokemus. Itse olisin vastaavassa tapauksessa varmasti jättänyt kesken, vaikka olisikin ollut lukupiirikirja kyseessä. Toivottavasti löydät pian mieluisampaa luettavaa. Hyvää syksyn jatkoa!
Poista