tiistai 12. kesäkuuta 2018

Dekkariviikko - Anna Ekberg: Salattu nainen

Miksi ihmeessä mieskirjailijat haluavat esiintyä naiskirjailijana?

Anna Ekbergin tanskalaisdekkari Salattu nainen kertoo nimensä mukaisesti mysteerinaisen tarinan, mutta myös kirjailija itse on eräänlainen salattu nainen. Tai no, itse asiassa Anna Ekberg ei ole nainen ollenkaan, vaan kyseessä on kirjailijanimi, jonka takaa löytyvät Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinrich.

Klarlundin ja Weinrichin juoni paljastui, kun kirjan kuunneltuani lähdin etsimään siitä tietoa, koska tuntui kummalliselta ja epäuskottavalta, että naiskirjailija olisi kirjoittanut Salatun naisen kaltaisen teoksen, sillä tavassa, jolla osaa naisista teoksessa kohdellaan on niin paljon miehistä katsetta ja lähinnä seksuaalifantasioiden toteuttamiselta vaikuttavaa pyrintöä.

Olen jättänyt kesken monien äänikirjojen kuuntelun, koska jonkin matkaa kuunneltuani olen tullut siihen tulokseen, että saisin kirjasta huomattavasti enemmän irti lukemalla. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma, Ane Rielin Pihka ja Kyung-Sook Shinin Jään luoksesi. Rakenteellisesti haastavat ja muutoin kuin juonen ja tarinan voimalla etenevät teokset eivät sovi kuunneltavikseni eli periaatteessa juuri sen tyyppiset kirjat, joiden lukemisesta nautin eniten. Hieman jo turhautuneena moniin kesken jääneisiin äänikirjoihin päätin kokeilla dekkarin kuuntelua ja valita kuunneltavakseni jonkun naisdekkaristin teoksen. Menin siis Klarlundin ja Weinrichin luomaan ansaan.

Tarinan alussa Louise ja Joachim elävät onnellisessa parisuhteessa tanskalaisella saarella. Louise pitää kahvilaa ja Joachim on kirjailija. Heidän arkensa rikkoutuu kuitenkin rytinällä, kun saarelle tulee mies, joka väittää Louisen olevan hänen kolme vuotta sitten kadonnut vaimonsa Helene.

Salatun naisen alkupuolta hallitsevat Louise/Helenen muistiongelmat, sillä nainen kärsii harvinaisesta   traumaattisesta muistamishäiriöistä. Ehdin jo hieman kiukutella tarinaa kuunnellessani, sillä muistamiseen liittyvä tematiikka on ollut läsnä niin monissa viime vuosina lukemissani kirjoissa, että vaikka se lähtökohtaisesti onkin kiinnostavaa, alkaa se jo kyllästyttää. Ekberg kuitenkin vie muistamiseen liittyvät ongelmat uusiin ulottuvuuksiin. Kun tutkimukset osoittavat, että Louise todellakin on Helene alkaa Ekberg kujettaa tarinaa vuorotellen Helenen ja Joachimin näkökulmasta. Samalla dekkarijuoneen kytkeytyy rakkausjuoni. Helene palaa miehensä luokse, mutta Joachim ei voi unohtaa häntä ja vice versa.

Ekberg puristaa ruuvia jatkuvasti yhä tiukemmalle ja saan kuullakseni myös asioita, joista olisin mieluummin ollut kuulematta. Salattu nainen paljastuu pohjavireeltään sadistiseksi kertomukseksi, jossa miehet voivat rahalla ostaa oikeuden tehdä naisille mitä haluavat oli kyse sitten hardcore-seksistä, suoranaisesta väkivallasta tai naisten tappamisesta. Lisää pahuutta kirjailija kaivaa Helenen sukulaisten menneisyydestä ja sekoittaa soppaan mukaan antisemitismiä ja luuliimamaalia.

Tarina on hyvin, huolella ja yllättävästi rakennettu ja loppupuolella jännitys on jo minulle melkein liikaa. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään itse tarinan luomasta jännityksestä, vaan kaikesta siitä ahdistavasta kuonasta, jota Ekbergin romaani nostaa esiin. Teoksen loppuosaa kuuntelin kuvottavan ahdistuksen vallassa, mutta en voinut jättää ottamatta selvää, miten tämä kirja päättyy.

Salatun naisen juoni nytkähtelee ennalta arvaamattomilla tavoilla ja Ekbergin käyttämä kuvasto on kekseliästä, eikä se ole todellakaan tavallisimmasta päästä. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että saatuani tämän romaanin kuunnelluksi olen lähinnä helpottunut ja kynnykseni tarttua dekkariin seuraavan kerran on taas hivenen korkeampi.

En tiedä, mikä mieskirjailijoita ajaa kuvaamaan naisten kiduttamista ja täydellistä objektifointia. Vähitellen alkaa olla vaikea uskoa, että syyksi riittäisi pelkästään se, että ihmiset ostavat dekkareita sitä enemmän, mitä julmempia ne ovat. Ahdistuksensekaista jännitystä kaipaaville Salattu nainen sopii kuin nyrkki palleaan.



Anna Ekberg: Salattu nainen (2018) - äänikirja 15 h 30 min.
Lukija: Kati Tamminen
Tanskankielinen alkuteos: Den Hemmelige Kvinde
Suomentanut: Katarina Luoma
Kustantaja: Minerva - Crime Time

10 kommenttia:

  1. Alkoipa kiinnostaa tämä nyt, mutta ei tosiaankaan julmuuksien takia vaan muun kuvailusi ansiosta. Jostain syystä muuten minulle osuu lukuun nimenomaan sellaisia dekkareita/trillereitä/jännäreitä, joissa ei sitä raakailua juuri ole tai niitä on käsitelty ns. lukijaa säästellen. Minä(kään) en arvosta itsetarkoituksellista raakailua ja shokeeraamista, joita pitää ripotella kirjaan, koska lukijat sitä (muka?) odottavat. Odottavatko? Ilmeisesti sellaiset kirjat ainakin herkemmin suomennetaan (mutua)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole yhtään dekkarien asiantuntija, mutta tässä on mun mielestä - kaikesta sanotusta huolimatta - hienosti tehty tarina. Pahin osa on loppupuolella ja sanoisin, että se osuus on tosi hieno, jos se ei olisi niin karmaiseva. Sitten vielä kaikki ne jatkoajatukset, jotka tuli ko. osasta mieleen.

      Olisi tietenkin kiinnostavaa kuulla, miten sinä tämän koet.

      Poista
    2. No nyt kiinnostaa vielä enemmän! Aivan varmasti tämän luen eli nimen merkkasin ylös (nyt ihan konkreettiselle listalle) "Suomen kirjastolistalle". Tätä ei nähtävästi ole enkuksi käännetty, joten seuraavalla reissulla sitten.

      Poista
    3. Ihme kyllä tätä ei ole tosiaan englanniksi käännetty ainakaan vielä. Googlailin vähän ja Tanskassa tämä on ollut hyvin suosittu, jota en ollenkaan ihmettele.

      Poista
  2. Tämä teksti olisi voinut tulla minunkin kynästäni ja aika samoihin asioihin kiinnitin huomioita. Miehistä katsetta ja raakuutta todellakin riittää. Vielä ärsyttävämmäksi sen teki se, että kirjailijat tuntuivat kyllä asian itsekin ymmärtävän ja yrittivät selitellä sitä parhain päin.

    Oikeastaan kaikki se, mitä tämä kirja edustaa niin sisällöllisesti että markkinointimielessä saa hihani palamaan. Tanskassahan tätä on kai mainostettu jonkinlaisena rakkaus/rikoskirjallisuutena ja yhdistettynä kirjailijoiden naispseudonyymiin tulee pakostakin mieleen että halutaanko tässä vallata alaa perinteisesti naisten hallitsemalta alagenreltä. Että eikö riitä, että tämän maailman valkoiset, keski-ikäiset miehet hallitsevat kustannusalasta suurinta osaa muutenkin?

    Noniin lopetan tähän. Kuten näkyy, aihe menee tunteisiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varsin "kuvallinen lukija" ja tästä kirjasta jäi kyllä sellaisia kuvia päähän, että mieluummin olisin niitä muistamatta. Se, miten ne pahimmat jutut (loppupuolella) oli kytketty suurempaan agendaan ja tinkimättömyyteen teki asiasta mulle vielä pahemman - jos toki voisi ajatella myös niin, että tämä teos kysyy kuinka pitkälle voidaan mennä ambitiota toteutettaessa. Kummiskaan tämä teos ei mun mielestä sitä kysymystä onnistu esittämään. En voinut olla miettimättä, mikä on näiden tanskalaismieskirjailijoiden perimmäisin motiivi tällaiselle aihekäsittelylle kuin mitä tämä kirja edustaa.

      Vähän aikaa sitten jouduin jättämään Atwoodin Orjattaresi-filmatisoinnin kakkoskauden kesken heti ensimmäisessä osassa, koska sekin ahdisti niin paljon. Se ei kai enää ole kirjan pohjalta tehtykään - en oikein muista kirjaa enää, kun sen lukemisesta on ihan hirveän paljon aikaa. Siinä nyt kyllä on ihan eri agenda kuin tässä kirjassa, mutta myös sen kohdalla alkoi tulla mieleen, että vähempi riittäisi.

      Poista
  3. Olen kyllä käsittänyt että raakuuksilla mässäily on eskaloitunut kovasti näissä nykydekkareissa, erityisesti lapsiin kohdistuvat (ja olen joskus huomauttanutkin siitä että miesten kiduttaminen taas ei ole ollenkaan kiinnostavaa, onko se sitten hyvä vai paha...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä miesten vuoro on sen jälkeen, kun naiset ja lapset on saatu kidutettua. Tykkäisin välillä lukea dekkareita ja imeytyä tarinaan, mutta kun lukee jotain sellaista kuin tämä. niin kummasti dekkarinlukemishalut haihtuu.

      Poista
    2. Kyllä rikosromaaneissa kidutetaan miehiäkin.

      Poista
    3. Varmasti. Tuo nyt vaan on vähän sama kuin naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhuttaessa argumentoitaisiin toteamalla, että kyllä miehiäkin lyödään.

      Poista