Siirry pääsisältöön

Karkki vai kepponen? - Domenico Starnone: Trick

Isääkö minä etsin vai miksi olen niin viehättynyt Domenico Starnonen kirjoista? Olen nyt lukenut häneltä kaksi teosta eli Ties (suomeksi Solmut, WSOY 2018)) sekä Trick.

Trick on tarina isoisästä ja lapsenlapsesta, jossa isoisä Daniele on Starnonen tapaan 70-kymppinen ja matkustaa lapsuudenkotiinsa Napoliin toimiakseen tyttärenpoikansa lapsenvahtina. Taas se Napoli ja Napolin ote ihmisestä. Kohta on kyllä ihan pakko matkustaa Napoliin, sillä tuo kaupunki on nyt sekin saanut minusta kumman otteen, jonka yllä leijuu nostalgia. Hmm. miten voi tuntea nostalgisia tunteita sellaista kaupunkia kohtaan, jossa ei ole koskaan edes käynyt?

Helsinki Lit -tapahtumassa kirjailija Philip Teir totesi Starnonen kirjoista pitkälti saman ajatuksen, jota itsekin olen viime päivinä pyöritellyt. Teir nimittäin mainitsi, että Starnonen sanojen takana on ihan hemmetisti kamaa. Tosin hän sanoi sen hieman toisilla sanoilla, mutta merkitys oli joka tapauksessa sama. Olen nyt lukemalla lukenut Starnonen lauseita sillä silmällä, että josko ne suostuisivat paljastamaan takamaansa, mutta ehei, niiden salaperäinen lumo ei suostu antautumaan. Ennen muuta haluaisin tietää, miten tuollaisia sanoja ja lauseita kirjoitetaan. Miten luodaan se tuntu, että julki kirjoitettujen sanojen takana on valtavasti merkityksiä, juuria ja muita vastaavia elementtejä. Taika ei paljastu, sekin on omanlaisensa "trick".

Trickin jälkeen olen entistä varmempi siitä, että Starnonella on hyvin paljon tekemistä Elena Ferranten Napoli-sarjan kanssa. Mitä huolellisemmin Starnonen tekstiä lukee, sitä selkeämmäksi tämä ajatus käy. Starnonen sanoja tekee mieli kosketella ja sen jälkeen tutkia sormenpäitään ja tarkistaa, löytyykö jälkiä taikapölystä. Kirjallisuuden magiasta, jonka luomisessa Starnone on ihan harvinaisen taitava. En myöskään voi olla hekumoimatta ajatuksella, että Starnone on kirjoittanut sekä Solmut että Elena Ferranten nimissä romaanin Hylkäämisen päivät. Siinäpä vasta "trick" meille lukijoille olisikin.

Trickin Daniele on ammatiltaan kirjojenkuvittaja ja hänellä on työn alla kuvitus Henry Jamesin novelliin The Jolly Corner, jonka päähenkilö Spencer Brydon Danielen tapaan palaa vuosien poissaolon jälkeen lapsuudenkotiinsa. Kuvioon tuo oman lisänsä se, että Starnone on suuri Henry Jamesin teosten ystävä ja viimeistään tässä vaiheessa kannattaa uskoa, kun sanon, että Starnonen kirjojen kohdalla asiat ovat huomattavasti moniulotteisempia kuin miltä ensilukemalla saattaa vaikuttaa.

Trickissä Daniele joutuu kohtaamaan henkilökohtaisen peripetiansa, jonka jälkeen koko hänen aiempi elämänsä näyttäytyy toisin. Se, että näin tapahtuu on seurausta 4-vuotiaan Marion järjestämästä kepposesta, jonka Starnone vie niin ällisyttäviin ulottuvuuksiin, että se on lähes epäuskottava, mutta tavalla, joka kertoo paljon elämän perimmäisestä luonteesta, jonka suhteen pinnalta katsoen absurdit sattumat näyttelevät huomattavampaa osaa kuin mitä usein haluaisimme edes tunnustaa.

Kävin pari viikkoa sitten katsomasta Ryhmisnuorten Orwellin 1984-romaaniin perustuvaa näytelmää Isoveli valvoo. Käsiohjelmassa esityksen ohjaaja Jonna Wickström toteaa: Elämällä ei ole käsikirjoitusta ei kirjoittajaa ei tuottajaa - eikä sen kummempaa ylevää merkitystä. [...] Ei siis ole onnellista loppua eikä onnetonta loppua eikä ylipäänsä minkäänlaista loppua. Asiat vain tapahtuvat, yksi toisensa jälkeen." Marion järjestämän kepposen seurauksena Daniele joutuu vastakkain itsensä ja sen inhottavan ajatuksen kanssa, että shit happens and then it's over. Ihmisen elämässä tulee väistämättä hetki, jolloin emme voi enää huijata itseämme ajattelemalla, että asiat ovat meille mahdollisia tai että olemme kykeneviä samaan, mihin aiemmin olemme pystyneet.

Starnone naulaa teesinsä elämän perimmäisestä luonteesta vasaraa käyttämättä ja hän tekee sen tavalla, joka sallii lukijan olla huomaamatta, mistä varsinaisesti on kysymys, mutta samanaikaisesti hän tarjoaa mahdollisuuden kokea olemassaolon kauhun. Trickissä klaustrofobisen kauhun tapahtumapaikkana on tila, joka on sekä suljettu että avoin, ja juuri näiden kahden periaatteessa yhtäaikaisesti mahdottoman tilamuodon välinen dialogi sulkee Danielelta kaikki pakoreitit. Hetki on lyönyt.



Domenico Starnone: Trick (2018)
191 sivua
Italiankielinen alkuteos: Scherzetto (2016)
Englanniksi kääntänyt Jhumpa Lahiri
Kustantaja: Europa Editions

Kommentit

  1. Minäkin innostuin tästä Nonno & Mario -tarinasta niin, että laitoin varaukseen. Onpa todella hienoa, että jälleen Helsinki Lit / WSOY pystyi tuomaan uuden, merkittävän kirjailijan Suomen lukukartalle. Näitä eurooppalaisia helmiä on hienoa lukijanakin löytää.
    Solmut-kirjaa sain makustella kahdessa lukupiirissä ja voi että oli hienoja keskusteluja, kun todella yritimme päästä niiden sanojen taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä. Italialaisia kirjoja käännetään kovin vähän nykyisin, mutta kuulin kuiskutusta, että Starnonea ollaan kääntämässä lisää. Ehkä juuri tämä Trick on kyseessä. Eipä silti luen ihan mielelläni Lahirin englanninkielisiä käännöksiä ja onkin mielenkiintoista, että hän on innostunut kääntämään juuri Starnonea. Itse olen suuri Lahirin fani.

      Poista
  2. Veit jalat suustani tuossa kommentissasi Hylkäämisen päivistä. HS:ssä oli tänään Anni Valtosen arvio Solmuista ja sitä lukiessa Hylkäämisen päivät pompahti mieleen, siitä asetelmasta siis. En kyllä vienyt ajatusta noin pitkälle, että olisi sama kirjoittaja, mutta siis että aviopari.. Solmuja en ole vielä lukenut enkä tätäkään. Jhumpa Lahiri on näköjään kääntänyt englanniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tosiaan ei tule Hesaria, joten olen sen kritiikeistä ihan ulkona, kun ne usein on vielä maksumuurin takana. Jotenkin aika hurja tilanne sekin, jos aviopari kirjoitta tällaiset kirjat. Onkohan asiasta mitenkin paljon kotona keskusteltu? :D

      Jotain mystistä tähän Starnone-Ferrante -juttuun liittyy. Jännää seurata, selviääkö asia koskaan. Toisaalta ehkä parempi, jos ei selviä, niin voi vapaasti kuvitella vaikka mitä. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän