Siirry pääsisältöön

Novellihaaste II - koontipostaus

Aloitin marraskuussa 2016 novellihaasteen ja sen päättyessä toukokuussa 2017 blogistania oli hurahtanut novelleihin siinä määrin,  että haasteelle piti ehdottomasti saada jatkoa. Nipvet-blogin Juha suostui haasteisännäksi ja niin 24.6-2017-24.6.2018 on menty Novellihaaste II:n parissa.

Novellihaaste II:n tarkoituksena oli Juhan mukaan innostaa lukemaan novelleja sekä myös kirjoittamaan niistä. Tämä onkin tarpeen, sillä aina välillä - eikä itse asiassa edes kovin harvoin - törmää lukijoihin, joilla on enempi vähempi kummia ennakkoluuloja novellien suhteen.  Jokaisella tietysti on oikeus lukea mitä haluaa, mutta on ikävää, jos omat ennakkoluulot estävät tutustumasta niin hienoon kirjallisuuden lajiin kuin novellit ovat.

Lisäkoukkuna haasteessa oli Juhan keksimä mainio idea eli peukuttaminen. Peukkuja saattoi jakaa seuraavista novellissa esiintyvistä asioista: hahmo, juoni, konflikti, näkökulma, sävy, tapahtumapaikka ja teema.

Minulla peukuttaminen jäi vähän lapsenkenkiin ellei suorastaan vauvantossuihin, mutta kuten sanottu idea oli aivan loistava, vaikka en siihen käytännön tasolla tarpeeksi keskittynytkään. My bad.

Aika paljon pitäisi liioitella, jos väittäisin, että kuuden novellikokoelman panokseni oli huikea suoritus. Ei ollut, mutta lukemieni novellien laatuu korvaa ainakin osittain niiden määrän.


Listaus:

Roxane Gay: Difficult Women

Aino Kallas: Novelleja

Ottessa Moshfegh: Homesick for Another World

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja


Roxane Gay on teoksillaan Bad Feminist ja Hunger vakiinnuttanut paikkansa kirjoittajana, jonka tekstit ovat minulle must-luettavaa. Difficult womenin novellit ovat synkkiä ja usein ahdistaviakin, joka johtuu siitä, että Gay kuvaa monien naisten elämää sellaisena kuin se todellisuudessa on. Ja todellisuus. Se ei ole kovin kaunis.

Peukku koko kokoelman tematiikalle eli naisiin kohdistuvan väkivallan käsittelylle

*.

Aino Kallaksen Novelleja luin viime kesän klassikkohaasteeseen ja ne osoittautuivat kiinnostavaksi matkaksi Viron historiaan.

Peukku jäi antamatta.

*

Ottessa Moshfeghiä ei toistaiseksi ole suomennettu, vaikka maailmalla kohistiin melkoisesti hänen romaanistaan Eileen (klik). Moshfeghin novellit ovat teräviä ja yllättäviä sekä hieman vinossa.

Peukku mielenkiintoiselle henkilöhahmolle eli The Locked Room -novellin Takashille.

*

Lucia Berlinin Siivojan käsikirja ja muita kertomuksia on ollut hyvin suosittu blogeissa ja siitä on kirjoitettu  useita postauksia. Iloinen uutinen onkin, että Aula kustannukselta on tulossa lisää Berlinin novelleja. Ennakkotietojen mukaan Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia ilmestyy elokuussa.

Peukku niminovellin päähenkilölle

*

Alice Munron Viha, ystävyys, rakkaus on juuri sellaista laadukasta Alice Munroa, johon lukijat ovat hänen kohdallaan tottuneet.

Peukku kokoelman avaavan novellin näkökulmatekniikalle.

*

Maija Sirkjärven Barbara ja muita hurrikaaneja oli melkoinen tehosekoitin, jonka novelleissa tapahtui välillä ihan kamalia asioita, mutta ne kuuluivat ikään kuin Sirkjärven tyyliin.

Peukku kaikkien novellien henkilöhahmoille


Kiitos Juha haasteesta.

Oli ilo olla mukana, vaikka toteutus jäikin vähän puolitiehen. Puolustelen itseäni toteamalla, että lukuhaasteisiin kuuluu ehdottomasti myös se, että haasteeseen mukaan lähtiessa sitä on sata lasissa ihan pähkinöinä innosta, mutta into yleensä jossain vaiheessa haastetta tuppaa vähän lievenemään ja haaste jää enempi taka-alalle. Lukuhaasteet ovat leikkimielisiä haasteita, eikä niistä pidä stressata, vaan edetä suorittamisen sijasta lukunautinto edellä. Sitä löytyi tästä haasteesta ja lukemistani kokoelmista runsain mitoin.


Juhan kirjoittaman koostepostauksen pääset lukemaan tästä. Koostepostauksen kommentteihin haasteeseen osallistuneet linkittävät omat postauksensa, joten jos novellihammasta yhtään kolottaa kannattaa käydä tutkimassa. Ja vaikka ei kolottaisikaan, kannattaa käydä tutkimassa siitä huolimatta. Ties mitä siitä saattaa olla seurauksena, kuten vaikkapa aiemmin salassa pysytelleen novellihimon löytyminen.


Kommentit

  1. Munron, Berlinin ja Sirkjärven kokoelmat minäkin olen lukenut, kaksi viimeistä tämän haasteen aikana. Mainioita kaikki. Novelleissa on todellakin sitä jotain, mutta minun novelli-intoni menee vähän aalloissa: välillä tekee mieli ahmia, välillä ei oikein nappaa. Mutta sitten voi taas odotella hetkeä, kun haluaa niitä lukea. Berlinin toista suomennoskokoelmaa minäkin odotan innolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on vähän sama, että välillä tulee novelli-innostus ja sitten taas menee pitempi aika, että novelleja ei tule luettua. Tietysti vähän riippuu siitäkin, mitä uusia novellikokoelmia julkaistaan. Berlin on kyllä ihan huippu ja suorastaan jännittää, että millainen tämä hänen toinen kokoelmansa on

      Poista
  2. Olen lukenut nuo Aino Kallaksen novellit kauan sitten, tekee mieli lukea uudestaan.
    Lucia Berlinin novellikirjan luin hiljattain, mutta en tullut siitä kirjoittaneeksi.

    Novellit on hieno, vanha kirjallisuuden laji, tarina, kertomus. En ole ajatellut, että sitä vieroksuttaisiin, mutta tottahan se on, ettei novellit myy kuten pitempi proosa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt, että voisiko novellien epäsuosio johtua ainakin osin siitä, että moni haluaa uppoutua tarinaan, jolloin novelli muotona saattaa tuntua vähän rajulta, kun juuri kun on ns. sisällä novelli jo loppuukin. Tuo nyt on ihan oma ajatukseni, eikä perustu mihinkään varsinaiseen tietoon.

      Poista
    2. Joo, se se varmaan on. Haluaa pitemmän nautiskelun. Sellaiset novelliteokset ovat hyvä välimuoto, joiden novelleissa on yhteinen teema ja ne toimivat kuin romaanin lukuina. Olen kokenut esim. jotkut Rosa Liksomin novellikirjat sellaisina.

      Poista
    3. Totta. Myös episodiromaanin ja novellien ero on välillä aika häilyvä ja saattaa riippua myös lukijasta, esim. Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän