Maailmalla Argonauteista on kohistu paljon ja kirjan luettuani on helppo ymmärtää, miksi näin on. Yhtä lailla olen vakuuttunut, että kun luen Argonautit uudestaan se on taas hieman eri teos. Ensimmäinen lukukerta on lähinnä hapuilua ja äimistelyä ja karvaisten käsieni yhteen hakkaamista.
Lukemistani ohjasi kaksi pääasiallista tekijää. Ensimmäinen näistä on Nelsonin Argonauttien ihan alussa esiinnostama Wittgensteinin ajatus, jonka mukaan "se, mitä ei voi ilmaista, sisältyy - ilmaisemattomana! - ilmaistuun." Toinen taas liittyy sanan argonautti merkitykseen, joka tulee esiin kirjan takankansitekstissä: "Argo-laivalla purjehtineet mytologiset sankarit, argonautit, rakensivat pitkän merimatkan aikana laivansa osa osalta kokonaan uudelleen: silti he saavuttavat lopulta sataman laivalla, joka on edelleen Argo."
Wittgensteinin ajatus vie minut niin mukanaan, että lopetan kirjan lukemisen heti alkuunsa ja jään miettimään, mitä kaikkea ilmaisemattoman sisältyminen ilmaistuun voisi tarkoittaa. Argo-vertauksen kautta taas juutun pohdiskelemaan identiteettiä. Kaikki ihmisessä voi muuttua, mutta ihminen olla muuttumisen jälkeen edelleen sama. Kuluu päivä ja toinen, kunnes saatan jatkaa lukemista.
*
Argonauttien seurassa tunnen paikoin huomattavia epämukavuudentunteita ja hyvä niin, sillä ne saavat minut lukemaan Nelsonin tekstiä tarkemmin ja pyrkimään ymmärtämään syvemmin mitä Nelson todella sanoo. Jatkuvasti lukemistani leimaa ajatus, että "tähän" ja "tähän" ja "tähän" on palattava vielä uudestaan. Se, jos mikä, on hyvän tekstin merkki.
Argonauttien tyylilaji on kiehtova. Suomennoksen kanssa yhdessä luin teosta myös englanniksi ja englanninkielisen laitoksen takakannessa siitä käytetään nimitystä "autoteoria" eli kyse on jonkinlaisesta omaelämäkerrallisesta teoreettisen esseen muodosta. Kiinnostava hybridi, jonka ulottuvuuksia Nelson käyttää hyväksi kaikin keinoin.
Autoteoria lajina mahdollistaa paljon ja sitä myöten tekstiin liittyvät luontevasti muilta kirjoittajilta lainatut/työstetyt ajatukset. Tässä suhteessa keskeisimmässä roolissa ovat queer-teoreetikko Eve Kosofsky Sedgwick, psykoanalyytikko D.W. Winnicott, semiootikko ja kirjallisuudentutkija Roland Barthes sekä filosofi ja kielitieteilijä Luce Irigaray. Lainausten käyttö on tekstissä imaistu kursiivilla, mutta ollenkaan aina ei käy ilmi, ketä Nelson lainaa. Muiden tekstit sekoittuvat hänen omaan tekstiinsä, kun taas välillä lainatun kirjoittajan nimi on ilmaistu Nelsonin oman tekstin marginaalissa. Nelsonin teksti on siten Argo-laivan ilmentymä, jota muut kirjoittajat rakentavat ja vetävät omiin suuntiinsa.
Nelsonin aiheet vaihtelevat lastenkasvatuksesta ja synnyttämisestä identiteettiin, seksuaalisuuteen, queeriin ja kirjoittamiseen, joita hän tarkastelee muutoksen ja määrittelyn kautta. Jotta mistään ylipäätään voidaan puhua/kirjoittaa on ensin tutkittava sanoja ja kieltä. Miten ne toimivat ja minkälaisia ovat niiden ominaispiirteet. Sanat "eivät riitä, ne syövyttävät kaikkea mikä on hyvää, mikä on todellista, mikä virtaa." Sanat ovat vihollisia, vihollisista elintärkeimpiä. Sanat ovat enintä, mitä meillä on.
Nelsonin mukaan sanoilla tai teoilla ei ole vain yhtä merkitystä, vaan ne ovat jokaiselle ainutlaatuisia. Hän lainaa Kosofsky Sedgwickiä: "Jopa täsmälleen samanlaiset sukupuoliyhdynnät merkitsevät eri ihmisille eri asioita." Kun monistan edellistä lausetta eri tilanteisiin ja tapahtumiin minun on pakko - miten tuskalliselta se sitten tuntuukin - todeta, että ihmisten välinen jaettu todellisuus ja yhteisyys ovat pelkkiä kuvitelmia, joita pidetään yllä sen peittämiseksi, että jokainen on loppujen lopuksi täysin yksin maailmaan heitetty.
Argonauteissa Nelson antaa oman elämänsä lukijan käyttöön ja tekee sen paikoin häkellyttävän rehellisesti. Hän kuvaa tarkasti mm. oman raskautensa etenemistä, johon rinnastuu hänen kumppaninsa Harryn sukupuolenkorjaus. Hän huomauttaa, miten naisen ruumis on jatkuvasti määrittelyn kohde ja miten ruumiin pohjalta tehdään johtopäätöksiä mm. naisten ajattelusta. Siinä missä Nelsonin raskaana oleva ruumis on vapaata riistaa, posituoituu Harryn ruumis normien ulkopuolelle paikkaan, jossa sukupuoleen viittaavat pronominit lakkaavat olemasta voimassa siinä muodossa kuin niitä yleensä käytetään.
*
Suuri osa siitä, mitä kirjoitan, tuntuu minusta huonolta, ja sen tähden on vaikea tietää, mitkä ajatukset tuntuvat huonoilta siksi, että ne ovat ansiokkaita, ja mitkä siksi, että ne eivät ole.
Most of my writing usually feels to me like a bad idea, which makes it hard for me to know which ideas feel bad because they have merit, and which ones feel bad because they don't.
Nelson kirjoittaa, että ihminen paljastaa itsensä puhumalla ja kirjoittamalla ja tästä syntyy puhumisen ja kirjoittamisen kauhu. Valitsemalla edellä olevan sitaatin kerroin samalla myös itsestäni, sillä olisin aivan hyvin voinut valita Argonauteista jonkun täysin toisen sitaatin - varsinkin, kun valinnanvarasta ei todellakaan ole puutetta - mutta minulle juuri valitsemani sitaatti on tärkeä, koska ....... no, jätän lauseen lopun sinulle täydennettäväksi.
Kirjoittaminen ja pelko kulkevat käsi kädessä ja niiden ote toisistaan on viime vuosina vahvistunut, koska kirjoittamista - ja erityisesti naisten kirjoittamista - on alettu kontrolloida yhä vahvemmin esittämällä uhkauksia kirjoittajia kohtaan. Kyse ei ole niinkään siitä, mitä saa sanoa, vaan siitä mitä uskaltaa sanoa ilman pelkoa joutumisesta hyökkäysten kohteeksi. Nelson kertoo "omasta" stalkeristaan, joka vainosi häntä yliopistoa myöten. Kirjoittaminen on tilan haltuunottoa ja niiden määrä, jotka eivät haluaisi antaa tilaa naisten puheenvuoroille on kasvanut hälyttävässä määrin. Käytännössä lähes minkä tahansa aiheen tai mielipiteen takia voi saada häirikkölauman kimppuunsa. Tästä on Suomessakin runsaasti esimerkkejä, joihin voi tutustua esimerkiksi Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon toimittamassa erinomaisessa tietosarjakuvateoksessa Vihan ja inhon Internet (klik).
Argonautit on huomattavan filosofinen teos, mutta sitä on toki mahdollista lukea myös kevyemmin. Itse koin suunnatonta houkutusta lähteä seuraamaan milloin mitäkin Nelsonin tarjoamaa ajatuspolkua ja niin tehdessäni huomasin jatkuvasti olevani yhä uusissa risteyskohdissa. Jos lähden vasemmalle, hylkään oikeanpuoleisen reitin ja minun on palattava myöhemmin takaisin, joka taas tarkoittaa, että silloin joudun jättämään kesken vasemmanpuoleisen polun kulkemisen loppuun. Tämän seurauksena Argonautit ei hahmotu minulle niinkään kirjallisena teoksena kuin jokapäiväisenä elämänä, valintojen sarjana, epävarmuutena, pyrkimyksinä ja itserehellisyyden ylistyksenä.
Maggie Nelsonin Argumentit edustaa terävintä ajattelua, mihin pitkään aikaan olen törmännyt. Sen lukeminen uusii monia osia myös omasta laivastani. Siitä huolimatta minun kyljessäni lukee edelleen minun nimeni ja käyskentelen kannellani pohtien Nelsonin sivulauseessa esittämää ajatusta: voiko kaikkea ajatella?
Maggie Nelson: Argonautit (2018)
208 sivua
Englanninkielinen alkuteos: The Argonauts
Suomentanut Kaijamari Sivill
Kustantaja: S&S - kiitos arvostelukappaleesta!
Nautin tekstisi lukemisesta, avaat tätä kirjaa niin fiksusti.
VastaaPoistaMinä rakastin (!) Argonauttien lukemista. Hieno, moniulotteinen kirja, joka jää omaan hyllyyni siksi, että voin palata siihen.
T. Lumiomenan Katja
Kiitos! Argonautit on kyllä sydän.
PoistaTästä oli minusta vaikea kirjoittaa, koska asiaa oli niin paljon, mutta halusin välttää kilometripostauksen. Sen vuoksi jouduin ottamaan Argonautteihin tällaisen maltillisemman esitystavan menemättä niihin moniin kiinnostaviin yksityiskohtiin, joita tämä teos tarjoaa. Ihan ehdottomasti hyllykamaa ja itse laitan tämän siihen hyllyyn, jossa on rakkaimmat kirjat.
'' - - että ihmisten välinen jaettu todellisuus ja yhteisyys ovat pelkkiä kuvitelmia, joita pidetään yllä sen peittämiseksi, että jokainen on loppujen lopuksi täysin yksin maailmaan heitetty.'' Halusin nostaa tämän virkkeenpätkän. On niin kauniisti sanottu.
VastaaPoistaLainasin Argonautit ruotsiksi päästäkseni varausjonojen ohi. Tälle Pride-teemaviikolle teos ei ehdi, olen sen verran alkutekijöissä, mutta ehkä vielä joskus saan loppuun asti.
Tuohon tulokseen tulin Nelsonin tekstin pohjalta. Ajatus voi olla lohduton tai lohdullinen ihmisestä riippuen.
PoistaOvela veto lainata Argonautit ruotsinkielisenä!
Kirjoitat tästä jotenkin ihanan kutkuttavasti - vihjaten ja suuntaa näyttäen mutta liikaa kertomatta. Pakko päästä lukemaan Argonautit!
VastaaPoistaNiinkö? Kiva kuulla.
PoistaArgonauteista on aika hankala irrottaa jotain tiettyä osaa tarkasteluun, koska silloin pitäisi päättää, mitä ottaa mukaan ja mitä ei, ja vaarana olisi joka tapauksessa kilometripostaus, joista yritän päästä eroon. :D
Kuten Katja yllä, minäkin rakastin tämän kirjan lukemista. En edes muista, milloin olisin rakastanutkin näin, samalla kun luen, jokaista lausetta kerrallaan. Yleensä se rakkaus tulee lopuksi tai vuosien päästä, nyt se valtasi ensimmäiseltä sivulta lähtien.
VastaaPoistaKuvaat tätä - jälleen kerran! - hurjan hyvin, ja monia samoja ajatuksia tästä kirjasta ollaan taas jaettu. Tuo terävyys ja kaiken ajatteleminen on kieltämättä erityisen ytimessä tämän kanssa, ja ehkä jollain tapaa itsenikin kanssa. Nelsonilla on uskomaton taito tehdä ihan vain omasta ja yksityisestään niin kumman taitavalla tavalla luonnollista ja samaistuttavaa, että samalla kun luin haltioissani hänen ajatuksiaan, tunnistin järjettömän määrän myös omia, ihan uusia, ennen hahmoittamattomia.
Hieno kirja, ehdottomasti. Ja kuten sanot, et todellakaan yhdellä kerralla täysin luettu. Onneksi oma on pysynyt edelleen yöpöydän reunalla, seuraavaksi täytyy varmaan alkaa availla hiirenkorvia sivujen reunoilta, jotta tuossa hienouspaljoudessa ne kaikkein parhaimmat kohdat edelleen löytäisin.
Viimein tämä on luettu, ihastuttu ja blogattu. Olen aivan koukkuuntunut Nelson ajatuksiin, niin terävästi hän tässä niitä kuvaa, perustelee, peilaa jo kirjoitettuun. Olin myös tosi vaikuttunut tuosta kirjoittamisen ja puhumisen pelosta, ja tuo lainaamasi virke herättää paljon ajatuksia, kuten tosi moni muukin. Mulle tietysti myös queer-identiteettipolitiikka ja kaikki siihen liittyvä oli tässä todella kiinnostavaa. Osasin aavistella, että pitäisin tästä, mutta se olikin vielä paljon enemmän, yllättävin tavoin. Nelsonin rehellisyys ja kirjoittamisen tapa myös saivat mut omassa tekstissäni avaamaan itseeni liittyviä asioita paljon enemmän kuin yleensä uskallan. Kiinnostava termi tuo autoteoria, sen sisältämät asiat kuvaavat kyllä kirjaa hyvin. En ole vielä ehtinyt lukea englanninkielisiä kritiikkejä tästä, mutta aion kyllä, kaikki Nelsonin kirjoittama kiinnostaa nyt tosi paljon. Tuntuu, että tällaisessa esseetyyppisessä kirjallisuudessa (sellaisena tätä eniten luin) kokeillaan maailmalla tällä hetkellä tosi kiinnostavia juttuja.
VastaaPoistaSamaa mieltä, että tämäntyyppiset genrehybridit ovat tällä hetkellä ehkä kaikkein kiinnostavinta kirjallisuutta. Isot kiitokset lähtevät S&S kustantamon suuntaan, että tämä saatiin suomeksi. Jotenkin on aina lohdullista huomata, että suuretkin starat pohtivat, onko heidän tekstinsä hyvää vai ei.
PoistaNelson on tässä tavoittanut jonkun sellaisen syvyyden, että sinne vähän huimaa katsoa.
Voi, tämä kuulostaa mun kirjalta. Tilasin sen heti ☺ ♥. Kiitos taas upeasta postauksestasi!!!
VastaaPoistaTämä onkin just sellainen kirja, joka on hyvä omistaa. Paljon juttuja, joihin tekee mieli palata vielä myöhemminkin ja varmasti aukeaa ihan uusia puolia, kun lukee uudestaan. Tämä kirja on tämän kirjavuoden Tapauksia.
Poista