Kyllä pölisee! - Pentti Haanpää: Jauhot, BAR Finland 28

Kirjahyllyni perinnöksi saamieni kirjojen osastolta valitsin tämänkertaisen BAR Finland -postaukseni kohteeksi Pentti Haanpään pienoisromaanin Jauhot - Tarina pakkasen jäljiltä (1949). Ja kyllä vaan pölisi! Meni silmiin ja korviin ja nauru- ja kiukkuhermoon ja taas kerran on hyvä syy patistella: lukekaa ihmiset vanhempaa suomalaista kirjallisuutta!

Toisinaan saa kuulla, miten joku ei lue suomalaista kirjallisuutta, koska se on niin huonoa. Näin kävi juuri vähän aikaa sitten Kirjallisuuden ystävät -facebook-ryhmässä, jossa postauksen aloittaja kertoi, että hän ei ole koskaan lukenut yhtään suomalaista kirjaa, joka hänen mielestään olisi ollut hyvä. Hmm! Eikä kyse ollut edes provosoinnista, vaan kirjoittaja oli todellakin tätä mieltä. Tuonkaltaisissa tilanteissa kiinnostaisi kuulla, miten laajasti kirjoittaja on tutustunut suomalaiseen kirjallisuuteen, sillä jos joku on sitä mieltä, että esimerkiksi Jauhot on huono niin vika ei ole Jauhoissa, vaan leipurissa eli siinä, joka sitä huonoksi väittää.

Vastaansanomaton todiste kirjallisen teoksen voimasta on se, että se sisältää runsaasti materiaalia, johon tarttua ja jota analysoida. Tähän ryhmään kuuluvat kaikki BAR Finland - sarjassa esiin nostamani teokset ja mitä suurimmassa määrin nyt käsittelyn kohteena olevat Jauhot. 

*

Mikä on Pentti Haanpään Jauhojen suhde Maiju Lassilan (oik. Algot Untola) romaaniin Tulitikkuja lainaamassa (1910)? Tämä kysymys tulee väkisinkin mieleen, kun Haanpään teoksen alussa Juhani Lunki lähtee jauhojenlainaamisreissuun. Saattaapi olla, että hän kuljeskelee samoja polkuja kuin liperiläinen isäntämies Antti Ihalainen aikanaan.

Jauhoissa huomioni kiinnittyy ensimmäiseksi Haanpään kieleen, joka on rikasta ja vahvoin vedoin kuvailevaa ensimmäisistä lauseista alkaen:

Pouta oli kuin kupari, mutta korkealle kohoavan auringon paisteessa oli jotakin voimatonta ja vaisua, viluista. Sillä pohjoistuulella oli nyt puheenvuoro.

Vaikka Haanpää ei mainitse ihmistä tulee heti selväksi, että hänen osansa on pieni suhteessa luonnonvoimiin ja kuten pian käy ilmi, erityisen vaatimaton on köyhän osa, jos köyhää nyt voi edes ihmiseksi kutsua ...

Päätin edellisen kappaleen kolmeen pisteeseen, koska Haanpää käyttää kyseistä ilmaisutapaa varsin voimallisesti. Usein hänen kritiikkinsä kärki on löydettävissä juuri siitä, mitä ei sanota suoraan vaan ilmaistaan kolmen pisteen avulla. Jauhot on yhteiskunta- ja luokkakriittinen teos, jossa köyhien ja rikkaiden välillä vallitsee kuilu, jota jälkimmäiset kaikin tavoin pyrkivät ylläpitämään ja jota kertoja mm. juuri kolmen pisteen kautta haastaa ja kritisoi:

Mutta papinkoulun käyneen sydän lienee toisenmoinen kuin tavallisen ihmisen ...

Mieleni tekisi väittää, että Haanpää on saanut kolmen pisteen käytössä vaikutteita Jean Rhysiltä, mutta valitettavasti asiasta ei ole mitään todisteita.

*

Juhani Lunki on jauhojen keskushenkilö, jonka ympärillä tarina kiehnää päästäen tosin etualalle monet muutkin ihmispolot. Kertoja asettuu Jauhoissa köyhien ja vähäosaisten puolustajaksi näyttämällä, miten rikkaat kohtelevat niitä, joita pitävät itseään alempina. Tässä suhteessa kerronta huipentuu erityisesti kahden kuvauksen kautta.

Ensimmäinen näistä kertoo Rämeen Marista, joka vie lapsensa kastettavaksi, mutta jota kirkkoherra ei suostu ilman maksua kastamaan. Koska vaarana kuitenkin on, että rahattomuuden vuoksi moni muukin lapsi jäisi kastamatta ja kirkkoherran kirstuun rahat kilahtamatta hän keksii, että rahat kirkollisten toimitusten maksamiseksi voidaan periä suoraan ns. köyhäinjauhoista, jotka on tarkoitettu köyhien toimeentulon turvaamiseksi hätäaputöitä vastaan. Kirkollinen kapitalismi kukoistaa komeasti.

Toisessa kuvauksessa taas Rämeen Mari ja Pöllön Riita joutuvat käräjille arvosteltuaan kirkkoherraa ja esitettyään epäilyksen, että kirkkoherra syöttää köyhäinjauhoja koiralleen. Rangaistus suhteessa tekoon saa absurdit mitat, kun naiset tuomitaan vankilaan. Kyse ei kuitenkaan ole ensisijaisesti siitä, mitä naiset ovat tehneet, vaan siitä, että tuomari haluaa käyttää naisia ja heidän saamaansa vankeusrangaistusta varoittavana esimerkkinä. Ihmisen (lue: köyhän) ei pidä itseään parempia arvostella. Naisten rankaiseminen toimii näin sujuvasti luokkaeron vahvistajana.

Vaikka Jauhot on yhteiskuntakriittinen teos luen sen sisältävän myös aimo annoksen vinosta suupielestä valutettua, ironiassa marinoitua huumoria. Tämä tulee erinomaisesti ilmi esimerkiksi Haanpään tavassa kuvata ihmisiä.

Kortteen talon Jaako-isännän kertoja kuvaa olevan kevyt hyöväke, melkein kuin jonkin kasvin siemennyslaite, jonka tuuli voi siepata mukaansa. Hänen vaimostaan taas mainitaan, että tämä on ruma emäntä, rintatautinenkin, mutta sitkeä kuin kissa. Katajan emäntä puolestaan on laihankarahka ihminen, jonka kasvot olivat jolun näköiset ja tympeytyneet. Vallesmanni on vanha, väsynyt ja sammuvan näköinen kuin sikarintumppi, kirkkoherra puolestaan laiha ja kalvakka kuin haavankelo, mitään sanomattoman ja uneliaan näköinen. Kauniita sanoja ei saa osakseen myöskään kauppias Polso, jonka kertojaa kuvaa olevan valtavavatsainen, tavattomasti turvonnut mies, melkein pallonmuotoiseksi, ihmiskukkulaksi.

Juhani Lunki lyö vielä lisää löylyä toteamalla kauppais Polsosta: Ainakin madolla on tiedossa haukattavaa ...

Ihmisten vähemmän kauniiden puolien korostaminen lähenee inhorealismia, jonka kautta kertoja tuntuu iskevän silmää ja hakkaavan kolmea pistettä niihinkin lauseisiin, joissa sitä ei ole ja näin hän tulee virne suupielessä moniäänistäneeksi implisiittisen väitteensä: katsopas lukija, miten toivotonta porukkaa, näistä ihmisistä ei ole mihinkään.  Osa "vitsistä" piilee siinä, että kertoja on tasa-arvlon asialla, eikä kuvauksissaan armahda parempaakaan väkeä.


*

Jauhot on vahvasti kiinni suomalaisessa kertomaperinteessä aina viinanpolttoa myöten ja "pirun pissaa" keitellään ja juodaan. Suomalaiskulttuuristen juomatapojen lisäksi miehen malli löytyy jo esi-isien laulamista laulunsanoista:

Jos leipä loppuu niin leivotaan,
jos jauhot loppuu niin varastetaan,
jos kiinni saadaan niin hirtetään,
jos köysi katkeaa niin solmitaan ...

Asiaan kuuluu, että pojat ovat pieniä miehiä, jotka matkivat aikuisia miehiä kielenkäytössä. 5-vuotias Pekka komentaa äitiään: "Anna, saatana, akka, tissiä."

Jauhot näyttää rikkaat itsekkäinä ja omia etujaan ajavina. Vallankäyttöpelissä heillä on yksinoikeus parhaisiin kortteihin. Vaan missä valta, siellä vastarinta. Kun palkka maksetaan jauhoina, jotta köyhä ei käyttäisi rahojaan turhuuksiin keksivät ne ryökäleet keitellä jauhoista viinaa.

 Haanpään kirjoittaa jauhoista aivan teoksensa lopussa:

Niin ne vuosikymmenien takaiset hätäapujauhot, ruunun jauhot, köyhäinjauhot ikään kuin yhä kävivät, pihahtelivat, vaikuttivat monessa muodossa

Niin käyvät, pihahtelevat ja vaikuttavat samat jauhot yhä edelleenkin. Nykyisin vaan niistä käytetään muita nimiä, kuten vaikkapa aktiivimalli.




Pentti Haanpää: Jauhot - Tarina pakkasen jäljiltä (1960/1949)
111 sivua
Kustantaja: Otava


BAR-Finland -projektin esittely ja aiemmat BAR Finland -postaukset (klik)


Helmet-lukuhaaste: Kohta 37, kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi