Abdellah Taïa on Suomessa ainakin toistaiseksi melko tuntematon kirjailija, joten hänen esittelynsä on paikallaan. Ranskaksi kirjoittava Taïa (s. 1973) on ensimmäisiä marokkolaisia, avoimesti homoseksuaaleja kirjailijoita. Hän on ollut näkyvästi mukana Human Rights Watch -järjestön No longer alone - LGBT Voices from the Middle East and Africa -kampanjassa, joka pyrkii hälventämään LGBT-ihmisiin liittyviä epäluuloja kampanjan kohdealueilla sekä nostamaan esiin heidän elämäntarinoitaan itsensä hyväksymisestä.
Yksi siteeratuimpia Taïan puheenvuoroja tässä kampanjassa ovat hänen sanansa: You're gay, it's not a disease. You're not against religion or islam. You're not against culture, or the state, or your family.
Taïan sanat voi lukea osoituksena erityisesti niille, joissa Infidelsin tapainen romaani herättää epämiellyttäviä, kenties jopa inhonsekaisia tunteita, liittyen sen paikoin karskeihin kuvauksiin, islam-kuvauksiin ja homoseksuaalisiin viittauksiin. Taïa itse asuu nykyisin Pariisissa ja on selvää, että sen kaltaista romaania kuin Infidels hän ei olisi voinut Marokossa asuessaan kirjoittaa tai ainakaan saada sitä julkaistuksi joutumatta itse vaaraan. Mistä Infidels sitten kertoo?
Romaanissa on kolme pääteemaa: äidin ja pojan suhde, kahden pojan välinen suhde sekä terrorismi. Ei olisi väärin väittää, että Infidels on tarina siitä, miten ihmisestä voi tulla terroristi, sillä laajemmassa viitekehyksessä juuri siitä on kyse. Yhtä lailla tärkeää tässä romaanissa on kuitenkin marokkolaisten prostituoitujen kuvaus, puuttuvan äidinrakkauden seuraukset, islamin merkitys sen harjoittajille sekä Marilyn Monroe ja hänen roolisuorituksensa Otto Premingerin ohjaamassa elokuvassa Joki, jolta ei ole paluuta (River of No Return, 1954). Elokuvan nimi kasvaa romaanin epiteetiksi ja kun Taïan teoksen on lukenut sen pelkkä ääneen lausuminen herättää niin monenlaisia ja pakahduttavia tunteita, että viimeistään siinä vaiheessa tietää lukeneensa jotain harvinaisen hyvää.
Vaikka Taïan romaani ei kirjoitustapansa tai aiheensa puolesta muistuta ollenkaan Don DeLillon teoksia viiltää hän maailman nahkaa tavalla, joka tuo mieleeni juuri DeLillon. Sydäntä puristaa ihmisen yritys selviytyä maailmassa, joka on monella tapaa hallitsematon ja liian monimutkainen, omiin hyökyihinsä hukuttava.
Homoseksuaalisuus ja terrorismi kytkeytyvät tässä romaanissa yhteen. Halu tekee terroristin, vaikkakin se tapahtuu vahingossa ja osin tietämättömyydestä ja sen vuoksi, että päähenkilö ei halua myöntää edes itselleen, mistä varsinaisesti on kyse. Tätä herkkää ja konkreettisestikin räjähdysaltista kudelmaa kuvaa hyvin seuraava sitaatti, joka voidaan lukea niin kirjan homoeroottisessa kuin islamistisessakin kontekstissa
I want to go to the Moon with you. Ride the winged horse Buraq with you. Pass through the seventy thousand veils with you, the veils of light and darkness that separate us from the Creator.
Teoksen päähenkilö Jallal on kokenut vääryyttä, koska hänen äitinsä on kokenut vääryyttä. Jallalin äiti on kokenut vääryyttä, koska hänen äitinsä on kokenut vääryyttä. Jallalin isoäiti on kokenut vääryyttä, koska asiat Marokossa ovat kuten ovat ja yleisesti hyväksytyn ulkopuolella on vain tyhjyys, olemattomuus ja vankilan kidutuksentäyteiset päivät.
Taïan romaani etenee näkökulmien kautta, eikä siinä juurikaan kuvata ihmisten välistä dialogia. Näin Taïa korostaa sitä, miten yksin romaanin henkilöt ovat. Miten irti revittyjä, miten ilman multaa, josta kasvaa. Kun Jallal päätyy Brysseliin kaikki on entistä mustempaa ja tähän mustuuteen tuo äkillisen valon Mahmoud - sairaalassa oleva nuorukainen, jolla on suunnitelma. Mahmoudin kautta Jallalille avautuu tie, jolle lähtiessään hän ei tiedä, mitä hän on tekemässä. Mahmoudista tulee nopeasti Jallalin elämän tarkoitus.
Meeting Mahmoud at Brugmann Hospital in Brussels helped me to understand. Not loneliness or abandonment, but the deep meaning of my life, my existence. With Mahmoud, sick and beautiful, frail and powerful, I'd found a mission. Love and mission. To love and be angry. To finally get even with the world, which had never given me a thing ...
Teoksen etukannessa on sitaatti Publishers Weeklyn arvostelusta, jossa Infidelsin kuvataan olevan "uskomattoman voimakas." Juuri sitä se on. Taïan lauseet vangitsevat ja helisevät. Ne ovat veteen heitettyjä leipäkiviä. Ne ovat jokeen heitettyjä leipäkiviä. Jokeen, jolta ei ole paluuta.
Vaikka Taïan romaani ei kirjoitustapansa tai aiheensa puolesta muistuta ollenkaan Don DeLillon teoksia viiltää hän maailman nahkaa tavalla, joka tuo mieleeni juuri DeLillon. Sydäntä puristaa ihmisen yritys selviytyä maailmassa, joka on monella tapaa hallitsematon ja liian monimutkainen, omiin hyökyihinsä hukuttava.
Homoseksuaalisuus ja terrorismi kytkeytyvät tässä romaanissa yhteen. Halu tekee terroristin, vaikkakin se tapahtuu vahingossa ja osin tietämättömyydestä ja sen vuoksi, että päähenkilö ei halua myöntää edes itselleen, mistä varsinaisesti on kyse. Tätä herkkää ja konkreettisestikin räjähdysaltista kudelmaa kuvaa hyvin seuraava sitaatti, joka voidaan lukea niin kirjan homoeroottisessa kuin islamistisessakin kontekstissa
I want to go to the Moon with you. Ride the winged horse Buraq with you. Pass through the seventy thousand veils with you, the veils of light and darkness that separate us from the Creator.
Teoksen päähenkilö Jallal on kokenut vääryyttä, koska hänen äitinsä on kokenut vääryyttä. Jallalin äiti on kokenut vääryyttä, koska hänen äitinsä on kokenut vääryyttä. Jallalin isoäiti on kokenut vääryyttä, koska asiat Marokossa ovat kuten ovat ja yleisesti hyväksytyn ulkopuolella on vain tyhjyys, olemattomuus ja vankilan kidutuksentäyteiset päivät.
Taïan romaani etenee näkökulmien kautta, eikä siinä juurikaan kuvata ihmisten välistä dialogia. Näin Taïa korostaa sitä, miten yksin romaanin henkilöt ovat. Miten irti revittyjä, miten ilman multaa, josta kasvaa. Kun Jallal päätyy Brysseliin kaikki on entistä mustempaa ja tähän mustuuteen tuo äkillisen valon Mahmoud - sairaalassa oleva nuorukainen, jolla on suunnitelma. Mahmoudin kautta Jallalille avautuu tie, jolle lähtiessään hän ei tiedä, mitä hän on tekemässä. Mahmoudista tulee nopeasti Jallalin elämän tarkoitus.
Meeting Mahmoud at Brugmann Hospital in Brussels helped me to understand. Not loneliness or abandonment, but the deep meaning of my life, my existence. With Mahmoud, sick and beautiful, frail and powerful, I'd found a mission. Love and mission. To love and be angry. To finally get even with the world, which had never given me a thing ...
Teoksen etukannessa on sitaatti Publishers Weeklyn arvostelusta, jossa Infidelsin kuvataan olevan "uskomattoman voimakas." Juuri sitä se on. Taïan lauseet vangitsevat ja helisevät. Ne ovat veteen heitettyjä leipäkiviä. Ne ovat jokeen heitettyjä leipäkiviä. Jokeen, jolta ei ole paluuta.
Abdellah Taïa: Infidels (2017/2016)
143 sivua
Ranskankielinen alkuteos: Infidèls
Englanniksi kääntänyt: Alison L. Strayers
Kustantaja: Seven Stories Press
Helmet-lukuhaaste kohta 39: Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
Loistavaa, että olet lukenut tämän! Mitenhän paljon pöhisemistä vaadittaisiin, että Taïan kaltaisia kirjailijoita saisi luettavaksi suomeksi... Kuvaat hienoin ilmauksin teoksen kieltä, minulle jäi näemmä päällimmäiseksi (silmäilin oman vuoden takaisen bloggaukseni läpi) hakkaava rytmi, joka kuitenkin oli samalla toisteisuudessaan kuin runoa, kaunistakin. Hyvä, että käsittelet tässä noita teemoja kattavasti, erityisesti terrorismin kannalta - itse keskityin aika paljon pohtimaan tätä seksuaalisuuden kannalta, mihin ehkä vaikutti se, että luin tämän osana pride-viikon lukutempausta. Tämä on todella pienoisromaani, jossa ei ole mitään liian vähän.
VastaaPoistaKävinkin just kommentoimassa sun tekstiä, joka kaiketi oli multa mennyt viime vuonna ohi. Mietin ihan samaa, että miten tällaisia hienoja teoksia saataisiin suomeksi. Rakastan tällaisia lyhyitä täyteläisiä teoksia, jotka sisältävät lankoja useisiin suuntiin ja joista heti kun on lukenut tulee olo, että haluaisi lukea uudestaan.
PoistaKiinnostaisi tutkia tarkemmin tuota Marilyn Monroe ja Joki jolta ei ole paluuta -osastoa, jotka todella hienosti syvensivät tätä teosta. Aivan huikeasti oli kuvattu myös Jallalin ja Mahmoudin tutustuminen ja jotenkin se vihjailevuus oli mulle vakuuttavampaa kuin jos olisi kerrottu suoremmin. Pitää tutkia, mitä muuta Taïa on kirjoittanut. Hänen rujo ja runollinen (jos nyt niin voi sanoa) kirjoitustapansa ja juuri toisto, josta mainitsit, luo valtavasti ulottuvuuksia tekstiin.