Jos kellä on afrikkalaisiin romaaneihin liittyviä stereotypioita, niin Oyinkan Braithwaiten romaanin My sister, the Serial killer lukemisen jälkeen ne eivät taatusti ole ennallaan.
Kirjan kansi on vastustamaton ja kun netissä tämä kirja ensimmäisen kerran tuli vastaan se oli menoa samoin tein ja halusin oitis lähteä ottamaan selvää, mikä sarjamurhaajasisko on naisiaan. Jostakin syystä afrikkalaisten kirjojen kansissa kuvataan usein iänikuista akaasiapuuta, joten sarjamurhaajasiskon kasvot kirjan kannessa ovat nekin oikein tervetullut vaihtoehto.
Myös kirjan nimi on erittäin onnistunut ja herättää potentiaalisen lukijan mielenkiinnon. Kun vielä oli kulunut suhteellisen pitkä aika siitä, kun viimeksi olen lukenut nigerialaista kirjallisuutta* laitoin tämän romaanin heti varauksen Helmetiin. En ollut ollenkaan ainoa, joka toivoi pääsevänsä tutustumaan Braithwaiten romaaniin ja varausjono mateli sietämättömän hitaasti. Onneksi Helmetiin hankittiin kirjasta pari lisäkappaletta, joten ihan ikuisuuksia ei sentään tarvinnut odottaa.
My sister, the Serial killerin alussa on verta ja kuollut mies, jonka ruumiista pitää päästä eroon. Veriteosta vastaava Ayoola on hälyttänyt apuun siskonsa Koreden, sillä siinä missä Ayoola on hyvä tappamaan miehiä on Korede hyvä siivoamaan veritekojen jälkiä.
Ei olen ihan helppo homma päästä ruumiista eroon, mutta sisaruusyhteistyö on voimaa ja asiaa hieman helpottaa se, että siskoksilla on jo aiempaa kokemusta miesruumiin hävittämisestä. Huomaavaisuuttakaan ei unohdeta.
We take him to where we took the last one - over the bridge and into the water. At least he won't be lonely.
Sisarukset asuvat äitinsä kanssa ja Korede on heistä se, joka sairaanhoitajana vastaa perheen toimeentulosta. Ayoola keskittyy lähinnä olemaan kaunis ja postailemaan kuvia itsestään sosiaaliseen mediaan. Tyttöjen äiti on Ayoolan suurin fani, eikä äidinrakkaudesta riitä murusia enempää Koredelle. Perheen isä puolestaan on kuollut olosuhteissa, joihin vihjataan liittyvän hämäriä puolia.
My sister, the Serial Killer on kiinni nykysomen ilmiöissä ja sen välejä maustaa afrikkalaisuus. Se on tyyliltään hilpeä kirja, jonka hauskuudessa on myös vakavampi puoli. Ei ole helppoa olla se, joka jää aina sisarensa varjoon ja niinpä Korede etsii sairaalassa itselleen ja romanssihuolilleen takuuvarman kuuntelijan, koomassa olevan potilaan.
Braithwaiten romaanissa kauneus on kuuminta valuuttaa ja Korede joutuu jatkuvasti huomaamaan, että Ayoolalle aukeaa ovi jos toinenkin ihan vaan hänen ulkonäkönsä vuoksi.
“It’s because she is beautiful, you know. That’s all it is. They don’t really care about the rest of it. She gets a pass at life.”
Tilanne muuttuu astetta pahemmaksi, kun Koreden salainen rakkaus, sairaalassa työskentelevä lääkäri Tade, lumoutuu hänkin Ayoolasta. Koreden rakkaudessa kokema epätoivo ja mustasukkaisuus saavat hänet tekemään epätoivoisia ja samaan aikaan inhimillisesti hyvin tunnistettavia tekoja.
My Sister, the Serialkiller on mustan huumorin ja satiirin sekoitus. Braithwaite luo Ayoolasta henkilöhahmon, jota on suorastaan pakko sekä ihailla että inhota. Ayoolalle kauneus on avain, joka sopii jokaiseen lukkoon, eikä hän epäröi käyttää sitä hyväkseen. Samalla Ayoolan pinnallisuus raivostuttaa, jos toki usein samaan aikaan naurattaa, kuten vaikkapa silloin, kun Ayoola postaa instragramiin ilmoituksen kadonneesta poikaystävästään, jonka hän itse on tappanut. Muiden vuoksi on esitettävä surevaa, mutta sureminen tuppaa Ayoolalta vähän väliä unohtumaan, kun hänellä on kiire ladata instagramiin selfieitä itsestään.
Ayoolan kauneuden hinta ovat liian lähelle tunkevat miehet, jotka eivät suostu kuulemaan lauseita, joissa on kieltosana. Kauneus tekee paljon mahdolliseksi, mutta se on myös kirous.
My Sister, the Serial killer on nopealukuinen ja nollywood-henkisen melskeisesti pirskahteleva romaani. Se satirisoi sarjamurhaajan prototyypin ja kirjoittaa siitä oman huumorintäyteisen versionsa. Romaanin ongelma kuitenkin on, että Braithwaite ei tunnu osaavan päättää, ollako ensisijaisesti hauska vai nostaako pintaan erityisesti Koreden kautta esiinnousevat vakavammat kysymykset, kuten sisarkateuden, rakkautta vaille jäämisen ja nigerialaisen kulttuurin yhteiskunnalliset odotukset.
Romaanin kansikuva herätti odotuksia yliampuvasta feministisestä kreisihuumorista, mutta nämä odotukset eivät täyttyneet. Tämä on harmi, sillä teoksen juonikuvio itsessään tarjoaa mainiot eväät ilkamoivaan feministiseen revittelyyn ja kanervalismiin.
Braithwaiten romaani on yksi tämän vuotisen Women's Prize for Fiction -palkinnon lyhytlistalle päässeistä teoksista. Ehkä palkinnon tuomaristo on halunnut korostaa ehdokasasettelussa moninaisuutta - joka tietenkin on hyvä asia - ja ottaa mukaan myös afrikkalaisen teoksen. En kuitenkaan usko olevani väärässä kun väitän, että kirjallisesti parempiakin ehdokkaita olisi afrikkalaisesta naiskirjallisuudesta löytynyt.
My Sister, the Serial killer jää yhden kerran nopeaksi jälkiruoaksi ja seuraavan päivällisen jälkeen tekee jo mieli valita listalta joku toinen vaihtoehto.
Oyinkan Braithwaite: My sister, the Serial killer
226 sivua
Atlantic Books (2018)
Kirja on alunperin julkaistu Nigerissa vuonna 2017 e-kirjana nimellä Thicker than Water
*Nigerialaista kirjallisuutta blogissani:
Uzodinma Iweala: Speak no evil (klik)
A. Igoni Barrett: Blackass (klik)
Ayòbámi Adébáyò: Stay with me (suom. Älä mene pois) (klik)
Chigozie Obiama: Kalamiehet (The Fishermen) (klik)
Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus (Purple hibiscus) (klik)
Lola Shoneyin: The Secret Lives of Baba Segi's Wives (klik)
Wole Soyinka: Aké - lapsuusvuodet (klik)
Chika Unigwe: On black sisters street (klik)
Chinua Achebe: Kaikki hajoaa (Things fall apart) (klik)
Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat (Americanah) (klik)
Adaobi Tricia Nwaubani: I do not come to you by chance (klik)
Sefi Atta: A bit of difference (klik)
Kommentit
Lähetä kommentti