sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Helsinki Lit 2019 - Se mistä ei kuulu puhua

On ihan mahtavaa, että Helsinki Lit on vakiintunut jokakeväiseksi kirjallisuustapahtumaksi, joka tänäkin vuonna veti katsomon täyteen porukkaa siitä huolimatta, että ulkona oli loistava sää. On ilahduttavaa, että kirjallisuus kiinnostaa ihmisiä. On hienoa, että kirjat synnyttävät puhetta ja kirjailijoiden nimikirjoituksia jonotetaan innosta täristen.

Edellinen kappale on totta ja voisin jatkaa tätä kirjoitusta samassa hengessä, mutta se ei sitten enää olisikaan totta. On nimittäin toinenkin puoli.

Kuuntelen mielelläni kirjailijoiden puhuvan. Jos näin ei olisi en varmaan olisi istunut Litin katsomossa kahta päivää. Jotakin jäi kuitenkin useimmista keskusteluista puuttumaan. Tai no, itse asiassa juuri se keskustelu jäi puuttumaan. Lavakohtaamiset muistuttivat enemmän haastatteluja ja puhe kirjoittamisesta ja lavalla olevien dialogista jäi pelkäksi toiveeksi.

Oli hienoja hetkiä, joista minulle henkilökohtaisesti suurinta oli Rachel Cuskin näkeminen livenä ja tätä kohtaamista Philip Teir luotsasi hyvin. Pääsin myös kertomaan Cuskille, miten valtavasti olen hänen trilogiastaan nauttinut ja sain nimmarin Kudokseen. Cusk vieläpä kysyi, mitä nimeni tarkoittaa englanniksi ja kerroin, että se on omenasta käytetty lempinimi.

Toki kuuntelin kaikkea lavalla tapahtuvaa kiinnostuksella, mutta monet (epä)kohtaamiset liikkuivat yleisissä yhteiskunnallisissa asioissa. Ei siinä mitään, niitäkin juttuja oli mukava kuunnella, mutta ne olisivat sopineet paremmin johonkin muuhun tilaisuuteen kun Helsinki Litiin.

Harmittaa vietävästi, että esimerkiksi Hassan Blasim, jolla olisi ollut paljon sanottavaa joutui vastaamaan stereotyyppisiin kysymyksiin, joita on tapana esittää ulkomailta Suomeen muuttaneelle kirjailijalle. Sampsa Peltonen tulkkasi loistavasti, mutta siitä huolimatta Jani Toivola ei maininnut häntä juonnossaan. Ei, vaikka niin minä kuin joku toinenkin yleisöstä huusi Sampsan nimeä.

Olisi liioittelua sanoa, että petyin tämän vuoden Helsinki Littiin. Jäin kuitenkin kaipaamaan niitä ilman sähköistäviä keskusteluja, joista aiempina vuosina on saatu nauttia. Toki ymmärrän myös sen, että ns. suurella yleisöllä on tarpeensa, jotka poikkeavat omista tarpeistani. Toki ymmärrän, että monesta paikalla olijasta vaikkapa Kim Thúyn koominen esiintyminen oli huikeaa, kun itse taas jäin lähinnä ihmettelemään, miksi hän oli valinnut esiintyä tavalla, jolla hän esiintyi.

En ole tämän vuoden Littiin liittyvien tuntemusteni kanssa yksin, mutta saatan hyvinkin olla ainoa bloggari, joka kritisoi Littiä ääneen, sillä eihän nyt sellainen ole tapana. Joudun itsekin julkaisemasan tämän tekstin nopeasti, että en ehtisi katua sitä, että sanon kritiikkini ääneen.

Jään odottamaan ensi vuoden Littiä. Jään odottamaan lavaesiintyjien välisiä todellisia kohtaamisia ja keskusteluja, jotka jäävät pitkäksi aikaa mieleen. Keskusteluja, joissa on sen kaltaista magiaa kuin muutama vuosi sitten Sadie Jonesin ja Juha Itkosen välisessä dialogissa.



10 kommenttia:

  1. Ensimmäisenä kokemuksena Helsinki Litistä tämänvuotinen tapahtuma jäi kyllä minulle positiiviseksi kokemukseksi. Oli hämmästyttävää nähdä livenä näitä kirjailijoita, ja olen lähinnä innoissani edelleen. Kansainvälisen tason vierailijoita en ole liiemmin nähnyt ikinä missään, enkä tämän tason haastattelijoitakaan. Loistava kattaus kuitenkin.

    Sytyttävää keskustelu välähteli paikoittain, mutta ilmeisesti roihuakin on lavalla nähty joskus.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavalla on tosiaan aiempina vuosina liekehtinyt ja roihunnut ja oli tänä vuonnakin monia mainioita tulenvälähdyksiä. Tässä nyt vaikuttaa se, kun on tottunut niin kamalan hyvään, että sitä on tullut aika vaativaiseksi.

      Oli superia tavata sut. Yksi pitkäaikainen unelmani täyttyi sen myötä.

      Poista
  2. Hyvä postaus - ja ehdottomasti hyvä, että esität kritiikkiä - ei sitä pidä sulkea pois. Varsinkin toi stereotyyppisten kysymysten esittäminen Blasimille kuulostaa tympeältä, jopa rasistiselta, ja Koko Hubarahan on puhunut tuostakin aiheesta tosi paljon. Pitää itse ehkä tutustua haastattelu-keskusteluihin Areenasta, kun en paikalle tällä kertaa tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin nyt tuon Blasimin kohtelun tekstissäni erikseen esiin, koska se oli varsin hölmöä. Blasim kun sanoi, että kirjallisuus on hänen kotimaansa niin se mm. olisi ollut aihe, josta kovasti olisin halunnut kuulla häneltä lisää.

      Blasimia harvoin nähdään kirjallisuustapahtumissa, joten senkin vuoksi harmitti erityisesti.

      Poista
  3. Ymmärrän tuntemuksiasi, Omppu. Olin festareilla työkavereiden kanssa, olemme olleet samalla porukalla paikalla joka vuosi. Jo perjantain esiintymisiä ruotiessamme haikailimme keskustelevamman otteen perään eikä tilanne muuttunut lauantaina. Muistelimme alkuvuosina kohtaamisten olleen useammin keskustelevampia, mutta nyt on siirrytty selkeästi haastattelulinjalle.

    Olisihan siinä haasteensa, jos oletuksena olisi, että esiintyjät ovat lukeneet toistensa kirjat, mutta sellaisesta asetelmasta voisi syntyä mielenkiintoista keskustelua. Kotimaista kirjallisuutta kuitenkin käännetään ahkerasti, näin kertoo myös aamun Hesari.

    Joka vuosi joudun muistuttamaan itseäni siitä, että lavatilaisuuden luonteeseen kuuluu, että jotkin keskustelut rullaavat paremmin kuin toiset. Kaikki kirjailijat eivät säkenöi lavalla kuten teksteissään. Välillä haasteena on kieli, välillä tökkiminen johtuu muusta. Sujuvuuden tulkinta riippuu toki vastaanottajasta: työkavereiden kesken olemme huomanneet, että se, minkä joku toinen kokee vaivaannuttavana, on ihan ok toiselle. Esimerkiksi minulle tänä vuonna toimivat parhaiten Thúy ja Aareleid.

    Pienestä nurinasta huolimatta pidän edelleen tapahtumasta ja sitä, miten se kokoaa ison joukon kirjallisuuden ystäviä yhteen. Keväinen kirjallisuusviikonloppu on ihana perinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan Lit on hieno tapahtuma edelleen ja odotukset ovat jo siirtyneet ensi vuoteen ja ovat tietenkin korkealla :D

      Tuo on kyllä kova tehtävä etukäteen miettiä, että ketkä sopisivat yhteen lavalle puhumaan. On niin paljon palikoita ja kenen aikatauluun ylipäätään Lit sopii ja kuka on halukas matkustamaan Suomeen asti. Osa tapahtuman viehätystä on myös se, että ei voi etukäteen tietää miten käy ja voi tulla vaikka mitä mahtavia yllätyksiä.

      Tuossa on kuitenkin monelle kirjailijalle kaksoisjännittävä tilanne: omasta kirjasta puhuminen ylipäänsä ja sitten vielä monen kohdalla myös vieraalla kielellä. Tulkin käyttö voi myös olla pelastus ja muistan viime vuodesta mahtavan Starnone- tulkkauksen ja tänä vuonna taas loisti Sampsa Peltonen.

      Vaikea kyllä olisi enää kuvitella toukokuutta ilman Littiä. Ensi vuoteen!

      Poista
  4. Hyvä, Omppu! Olemme tottuneet Litissä niiiiiin paljon parempaan, ettei pienoista pettymyksen tunnetta voi välttää tämävuotista kokonaisuutta muistellessa. Juontaja, joka ei ole valmistautunut sen vertaa että pystyisi irrottamaan katseen "paperista" eli pädistä edes hetkeksi, sai minut liki kiemurtelemaan penkissä.
    Oli Litissä loistavatkin hetkensä, sunnuntai-iltapäivän Cusk-Teir, Sjón-Kaldmaa ja Aareleid-Haahtela olivat ihan normi-Littiä. Lisää tätä ensi vuonna, siellä aion olla minäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en kokenut ollenkaan pahaksi sitä, että Jani Toivola luki pädiltä kirjailijaesittelyt. Muutoinkin -lukuunottamatta tuota, että Sampsa Peltosta ei mainittu - hän oli ihan mahtava juontaja. Tosin olen varmaan jäävi sanomaan mitään, koska fanitan Toivolaa paljon ja viime vuonna kerroin sen myös hänelle itselleen ja sepäs olikin avautuminen. Face palm!

      Poista
  5. Hyvä vaan että kritisoit, tai minusta tässä postauksessa pikemminkin analysoit, koska blogisi on vissiin yksi kirjamaailman näkyvimpiä, ja pystynet myös vaikuttamaan asioiden kehittymis- ja kehittämismahdollisuuksiin.

    Seurasin littiä osittain kotisohvalta, minustakin jotkut keskustelut olivat hieman möh. Esimerkiksi islantilaisen kirjailijan kirjasta olisin halunnut kuulla enemmänkin, mutta aikaa meni molemminpuoliseen kuulumistenvaihtoon, kuten parissa muussakin keskustelussa. Ei kai siinäkään ole mitään pahaa. Joel Haahtelan ja Kai Aarelaidin keskustelu oli minusta hyvä ja sai minut jopa kiinnostumaan molempien kirjoista, vaikka Haahtelan olenkin jo tuominnut minulle sopimattomaksi.

    En tiedä ymmärsinkö kommenttisi kim thuystä oikein mutta jostain muualtakin luin erilaisia reaktioita hänen esiintymiseensä, mielestäni kirjailijalla on oikeus esiintyä juuri siten kuin haluaa, ehkäpä hänen tapansa esiintyä vaikutti jollekin esittämiseltä (siis en tulkitse sinun näin ajatelleen vaan jostain muualta luin sellaisen kommentin) mutta ehkäpä se oli hänen omin ja aidoin tapansa. Keskustelun toisen osapuolen vastuulla on ohjata keskustelua. Mielestäni tavoite siitä, että keskustelut kirjailijoiden välillä olisivat epähaastattelumaisia, on jossain määrin aika keinotekoinen, haastattelija-haastateltava -asetelmaa on kuitenkin aika mahdotonta välttää varsinkin tietyissä tapauksissa. Toki tuollainen keinotekoinen päämäärä voi olla hyvä haastattelua muokkaava tavoite, mutta haastattelua se silti on, mutta kyllähän hyvät haastattelut muuallakin (tv, mikä vaan media) parhaimmillaan kääntyvät keskusteluksi.

    Minustakin Philip Teir oli keskustelun luotsaajana (=haastattelijana) oikein hyvä ja nimenomaan olennaisiin asioihin keskittyvä, mikä ei yllätä, koska ilmeisesti koko tapahtuma on jotenkin hänen juttunsa, joten tietänee sen tavoitteet ja päämäärät hyvin.

    Sellainen huomio vielä, että tv-katselijoilla on ilo kuunnella Aleksis Salusjärven ja vaihtuvien vieraskommentoijien "backstage-keskustelut keskusteluista", näistä itse tapahtumankävijät vissiin jäivät paitsi, mutta ne kannattaa kuunnella, olivat antoisia vaikka jäivät harmillisen lyhyiksi. Olisipa kiva jos A.S:llä olisi suurempikin rooli itse tapahtumassa, koska hän luotsasi myös niitä keskusteluita hyvin.
    Ehkä tuota lavantakaista analyysiä voisi jotenkin yhdistää myös itse tapahtumaan ettei se olisi vain osa tv-lähetystä? Tai emt. Ajatus vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä blogini näkyvyydestä, mutta pyrkimykseni on olla rehellinen - vaikka tiedän, että aina se ei taida olla kovin viisasta.

      Oikeastaan kyllä tarkoitin tuota(kin), että Thuyn esiintyminen vaikutti esittämiseltä. Jäi hieman sellainenkin tunnelma, että hän on vetänyt saman show:n jo monesti aiemminkin. Tietysti, kuten kirjoitat, jokainen esiintyjä itse päättää esiintymisen tapansa. Tästä sitten herääkin kiinnostava kysymys siitä, että mitä tuo esittäminen kirjailijan itsensä näkökulmasta palvelee? Haluaako hän ensisijaisesti viihdyttää kuuntelijoita? Ei ollenkaan huono päämäärä sekään ja Thuyn ollessa lavalla katsomossa naurettiinkin paljon, joten hän onnistui oikein hyvin olemaan hauska ja hänen kertomansa anekdootit olivat nekin hyvin viihdyttäviä.

      Olen litissä nähnyt kohtaamisia, joissa ei ole ollut mitään haastattelunomaista, joten kyllä sekin on mahdollista, kunhan oikeat tyypit osuvat yhteen. En siten osaa nähdä, että toive epähaastattelumaisuudeseta olisi mitenkään keinotekoinen. Jos puhutaan kirjoittamisesta niin siitähän jokaisella kirjailijalla on oma kokemuksensa ja se on jo sinänsä yhteinen aihe. Jos sitten halutaan puhua erityisesti toisen kirjailijan kirjasta niin silloin tuo helposti menee juuri haastattelunomaiseksi, jos toki se kirja voi olla myös keskustelun lähtökohta.

      Tämän vuoden Litin osalta jäi hieman arvoitukseksi, missä se fokus varsinaisesti on. Kenelle Lit on tarkoitettu? Saatan myös toiveineni olla vallan vähemmistössä, mutta haastattelumeininkiä löytyy runsaasti kirjamessuilta, kun taas Lit on ollut mulle paikka, jossa voi syventyä kuuntelmaan kirjailijoita (messuhälinässä se usein on melko mahdotonta) ja tämäntapaisia tilaisuuksia harvoin on, joten siksikin Lit on sekä arvokas että rakas.

      Pitääpä katsoa Areenasta fanittamani Salusjärven osuudet.

      Poista