torstai 28. kesäkuuta 2018

PRIDEVIIKKO * Uzodinma Iweala: Speak no evil



Nyt on suuri tarina!

Uzondinma Iwealan romaania Speak no evil lukiessani mielessäni kiersivät kehää Ang Leen elokuva Brokeback Mountain, Angie Thomasin romaani Viha jonka kylvät sekä Taye Selasin romaani Ghana Ikuisesti.

Brokeback Mountain, koska Speak no evil herättää minussa samansukuisen valtavan tunnereaktion, joka Iwealan romaanin kädestäni laskiessani saa minut tuijottamaan ikkunasta ulos ja tuntemaan, miten suru huuhtoo sanojani, tarttuu niitä kädestä ja vie ne mennessään.

Angie Thomasin Viha jonka kylvät, koska sen lailla Speak no evilissä nousee keskiöön amerikkalaisen poliisin rotuennakkoluulot ja niiden käytännön seuraukset.

Taye Selasin Ghana ikuisesti, koska Iwealan tekstissä on samaa värisevää kirkkautta ja taivaalle kohoavia mustia pilviä, jotka saavat aavistamaan pahaa ja lukiessa voi melkein fyysisesti tuntea, miten sydän pusertuu kasaan.

Nigerialais-amerikkalainen Uzondinma Iweala (s. 1982) debytoi romaanilla Beasts of No Nation (2005), jonka pohjalla oli hänen luovan kirjoittamisen oppiaineeseen perustuva väitöskirjansa. Romaani kertoo afrikkalaisesta lapsisotilaasta ja se on sovitettu myös elokuvaksi. Speak No Evil puolestaan on tarina Nirusta ja hänen ystävästään Meredithistä.  Romaanin alkupuoli on kerrottu Nirun näkökulmasta ja kun puolivälin paikkeilla asioita aletaan tarkastella Meredithin silmin olin aluksi ihmeissäni. Mitä ihmettä? Nopeasti kuitenkin kävi ilmi, miksi näkökulmanvaihdos oli välttämätön.

Kummankin nuoren perheet ovat ns. hyviä perheitä, mutta siinä missä Nirun vanhemmat ovat liiankin kiinnostuneita poikansa tekemisistä ja elämästä, ovat Meredithin vanhemmat keskittyneet lähinnä uraansa ja toisiinsa. Meredith on ensimmäinen, jolle Niru kertoo olevansa homo ja Meredithin viattoman Tinder-pilan seurauksena Nirun homous paljastuu myös hänen vanhemmilleen. Se on katastrofi erityisesti Nirun isälle.

Isä diagnosoi Nirun kärsivän "aivojen psykologisesta ja sielullisesta korruptiosta", ja passittaa Nirun papin puheille, jotta tämä parantaisi Nirun tästä "oireyhtymästä". Isä on vahva hahmo, joka suorastaan tyrannimaisesti katsoo oikeudekseen päättää Nirun asioista, vaikka poika on jo täysi-ikäinen. Homoseksuaalisusu rikkoo isän arvoja vastaan ja niin Nirusta tulee hänelle näkymätön isän keskittyessä ylistämään toista poikaansa, OJ:tä, jonka saavutuksilla hän kerskailee kuin ne olisivat hänen omia ansioitaan. Nirun sanoin isä on "yhdistelmä rakkautta ja vihaa sekä ylpeyttä ja pelkoa". Ensinmainitut tunteet isä on varannut OJ:lle, jälkimmäiset Nirulle.

Jokavuotuisella matkalla entiseen kotimaahansa Nigeriaan isä esittää itsensä menestyvänä miehenä, eikä homoseksuaali poika sovi hänen henkilökohtaisen representaation missioonsa. Iwealan kuvaamana isä ei kuitenkaan näyttäydy pelkästään ymmärtämättömänä, vaan hänen ahtaat käsityksensä selittyvät kulttuurisen kontekstin kautta, mikä tietenkään ei tee niistä yhtään sen hyväksyttävämpiä. Isän käytös suistaa Nirun tunne-elämän entistä suurempaan kaaokseen ja Nigeriassa Niru joutuu kohtaamaan omien etuoikeuksiensa aiheuttamat syyllisyydentunteet.

Who has time to think about sexual orientation when there is no food to eat, no money for school fees, no doctor in sight when you get sick.

Niru on monella tapaa esimerkillinen nuori mies, joka saa koulussa hyviä arvosanoja ja jonka tulevaisuudessa siintää opiskelu Harvardissa. Kaikki kuitenkin muuttuu perustavalla tavalla, kun Niru tapaa Damienin ja sitä myötä joutuu ristiaallokkoon, jossa häntä yhteen suuntaan vievät perheen arvot ja normit sekä uskonto, toiseen taas orastavat rakkaudentunteet.

Niru on hyvä urheilussa ja hänen elämäntilanteensa symboliksi nousee Iwealan romaanissa juokseminen ympäri urheilukenttää. Kierros kierros kierros. Niiden ulkopuolella ei mitään ja kun isä vihdoin yrittää lähentyä poikaansa on se jo liian myöhäistä.

Speak no evil herättää valtavasti tunteita ja niin pitää ollakin. Se viivaa paksulla tussilla yli viattomuuden ajan, jolloin Nirun ja Meredithin elämässä kaikki oli vielä mahdollista ja tulevaisuus unelmia täynnä. Meredith käy läpi hänen ja Nirun haaveita:

My life was supposed to be very different. Niru and I were supposed to go to Harvard together. He was supposed to become a doctor, the cool kind - a trauma surgeon who saves lives in difficult places. I was supposed to become a lawyer, the cool kind like Amal Clooney, who prevents genocides while wearing Louboutins.

Unelmia, jotka eivät toteutuneet. Unelmia, jotka huuhtoutuivat viemäriin, koska elämä. Koska Nigerian ote Nirusta ja hänen perheestään. Koska amerikkalaisen yhteiskunnan rasismi.

En voi olla vertaamatta Iwealan romaania juuri äskettäin lukemaani Elizabeth Stroutin teokseen Nimeni on Lucy Barton, koska tajusin - tosin vasta sen jälkeen, kun Stroutin romaanista olin jo postannut - että siinä, mikä Stroutin romaanissa jäi kaivertamaan ja häiritsemään on kyse pitkälti samasta asiasta, joka Iwealan romaanissa toimii todella hyvin. Lucy Bartonissa näkyy rakentelun jälki. Jos nyt olen hieman ilkeä - ja miksen olisi - voisin sanoa niin, että Lucy Bartonissa näkyy, miten kirjailija on pyrkinyt luomaan tunnereaktioita lukijassa. Katso lukija, näin hieno lause ja näin ilmassa roikkuva, eikö olekin vaikuttavaa.

Tiedän olevani kohtuuton Stroutia kohtaan, mutta edellä mainitun kaltaiseksi kokemukseni hänen romaanistaan loppupeleissä jäi.  Iweala sen sijaan yksinkertaisesti vaan näyttää miten hauras elämä voi olla ja miten vähän ihminen voi sen kulkuun vaikuttaa, kun vastassa ovat häntä isommat voimat. Iweala ei implisiittisestikään pyydä lukijaa suremaan tai esitä vaatimusta mistään muistakaan lukijan reaktioista. Tämän seurauksena vapaudun lukijana kokemaan Speak no evilin omalla tavallani ja lukemiseeni tulee valtavasti avaruutta ilman että Iweala sitä tarjottimella minulle tyrkyttää.

Jos tämän vuoden Helmet-lukuhaasteessa olisi kohta "romaani, joka jokaisen pitäisi lukea" laittaisin Speak no evilin juuri tähän kohtaan.


Uzodinma Iweala: Speak no evil (2018)
215 sivua
Kustantaja: Harper




8 kommenttia:

  1. Kivaa, että esittelit tän! Oon ihastellut kirjaa ja sen kantta Instassa, ja tää vaikuttaa kyllä sellaiselta, että haluaisin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaankin kannattaa lukea. On iso juttu. Olen optimistinen myös sen suhteen, että tämä tulisi suomeksi, kun Iwealan esikoinenkin käännettiin suomeksi.

      Poista
  2. Todella kiinnostavaa, menee kyllä lukulistalle. Harvinainen näkökulma tuo omien etuoikeuksien aiheuttamat syyllisyydentunteet ja miten ne suhteutuvat seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvään kipuiluun, ja sitä on haastava käsitelläkään muuten kuin juuri kirjassa, jossa lähtökohdat ovat tällaiset - kulttuurienvälisyys ja maastamuuttajuus jne. Olen selaillut tuota Beasts of no Nation -kirjan suomennosta, Iweala on kyllä kiinnostava kirjailija muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä erittäin rikas teos ja rakenteen osaltakin ratkaisu on varsin mielenkiintoinen. Pitää varmaan jossain vaiheessa lukea myös tuo Beasts of no nation. Etsiskelin, mitä muuta Iweala on kirjoittanut näiden kahden lisäksi, mutta vaikuttaa siltä, että lähinnä on ollut mukana antologioissa tai sitten on faktapohjaisempaa juttua. Toivottavasti myös fiktiota tulee lisää. Tämä oli tosi hieno.

      Poista
  3. Beasts of No Nation on jollain tapaa ihmellinen kirja. Myös se näyttää, vie lukijan lapsisotilaan elämään katsomaan mitä se on, sama avaruus mitä kuvaat Speak No Evil -lukukokemuksestasi. Ja se kieli...
    Olin odottanut, että Iwealalta tulisi jotain lisää, ja nyt on tullut! Kiitos kun kerroit. Ja ei kun hankkimaan kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta ilahduttaa kovin kuulla, että onnistuin välittämään tämän kirjan erityslaadun. Juuri tuo avaruus ja ilman tuntu. Pitää kyllä nyt lukea tuo Beasts of No Nation minunkin. Ja huippua, että aiot lukea myös tämän Iwealan uusimman. Toivottavasti tuot sen myös blogiisi.

      Poista
    2. Sen varmaan tuon. Minua harmittaa niin, kun en vaan jaksa kirjoittaa kaikista hyvistäkään kirjoista (kömpelöt sormet ja varmaan kömpelöt aivotkin :D).

      Poista
    3. Hienoa.
      Olen vielä toistaiseksi kirjoitellut kaikista (tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin kahdesta on tämän 4,5 vuoden aikana jäänyt kirjoittamatta). Pari kertaa olen myös julkaissut bloggauksen, jossa on ollut lyhyet tekstit useammasta kirjasta.

      Poista