En osaa sanoa, odotinko tältä teokselta varsinaisesti mitään sen kummempaa kuin kuvausta siitä, minkälaista oli Soyinkan elämä pikkupoikana Nigeriassa. Ainakaan en olisi osannut odottaa, että tässä teoksessa törmäisin niin Hitleriin, Hiroshiman atomipommiin kuin vilkkaseen naisasialiikehdintäänkin. Näistä kuitenkin muutama sananen myöhemmin, kurkistetaan ensin Soyinkan lapsuuteen.
Aké - lapsuusvuodet kertoo Soyinkan lapsuudesta aina siihen asti, kun hän on vähän yli 10-vuotias. Soyinkat edustavat keskiluokkaa. Isä on koulunjohtaja ja äidillä on oma kauppa. Erityistä hilpeyttä herättävät Wolen vanhempien nimet. Äidistä hän käyttää nimeä Villi kristitty ja isästä puolestaan nimeä Essee.
Wole on utelias poika, joka ahdistelee aikuisia loputtomilla kysymyksillään. Jo pienestä pitäen hän on kiinnostunut kirjoista ja oppimisesta. Niinpä hän ei ehdi täyttää kolmeakaan vuottaa, kun hän jo karkaa isosisaruksensa perässä kouluun ja ilmoittaa halustaan ryhtyä opiskelemaan. Kirjat vetävät häntä puoleensa magneetin tavoin ja Wole viihtyykin erinomaisesti paikallisen kirjakauppiaan seurassa. Wole myös osallistuu kaikille maailman lapsille yhteiseen harrastukseen, kaapista salaa syömiseen. Koska pipareita ei ole tarjolla, hän syö salaa maitojauhetta. Lapsuuden ylle pitkän varjon heittää Wolen sisaren kuolema ja sen mukanaan tuoma suru.
Aikuisten maailma näyttäytyy pienelle pojalle usein käsittämättömänä ja vaikeasti ymmärrettävänä. Joskus käy niinkin, että kun Wole nimenomaisesti tekee, mitä aikuiset pyytävät, se onkin väärin ja tuloksena on selkäsauna. 1930- ja 40-lukujen Nigeriassa kepillä piiskaminen on yleinen tapa, jota käytetään myös monissa kouluissa.
Nigerialainen luonto ja Akén kylä torikauppiaineen ovat teoksessa vahvasti ja aistikylläisesti läsnä. Soyinka asemoi itsensä kirjoittaessaan siksi nuoreksi pojaksi, joka hän kerran oli ja tapahtumia leimaakin enemmän nykyisyyden kuin muistelmien tuntu. Soyinkan mukana me siirrymme hänen lapsuuteensa, emme pelkästään lue siitä nykyhetkestä käsin.
Kristinuskon ja erilaisten luonnonuskontojen kuvaus on värikästä henkiolentoineen ja jujuineen. Lukiessani unohdan olevani länsimaalainen. En lue Soyinkan teosta ensisijaisesti afrikkalaisena teoksena, vaan suuren kirjailijan muistelmina. Tapahtumapaikka nyt vaan sattuu olemaan Nigeria, koska se on Soyinkan kotimaa.
Kun sähkö ja radio saavuttavat Akén tulevat niiden mukana uutiset ja maailmanpolitiikka. Jostakin syystä Hitlerin nimen esiin pompahtaminen Soyinkan romaanin sivuilta aiheutti minussa varsin kummallisia tunteita. Mielessäni lienen lokeroinut toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat ja Natsi-Saksan lokeroon, josta ei johda yhdyskäytävää Nigeriaan. Soyinka kuvaa, miten Hitler herätti lapsissa kauhua ja miten he jonkun pamauksen kuulleessaan kuvittelivat, että nyt Hitler tulee.
Hiroshiman atomipommin pudottaminen puolestaan antaa sysäyksen rouva Kutille kertoa Wolelle, mistä on kysymys ihmisrotujen välisessä hierarkiassa.
Valkoinen mies on rasisti, hän sanoi. - Tiedäthän orjakaupan historian, no sille musta mies on vain kuormajuhta, tyhmä raataja. Aasialaiset taas - ja niitä ovat intialaiset, japanilaiset, kiinalaiset ja niin edelleen, he ovat vain pienen asteen meitä parempia. Näin siis tuon kauhean aseen pudottaminen, semmoisen hirvittävän kapineen kokeileminen ihmisiin - kunhan vain eivät ole valkoisia - on niistä samaa kuin kokeilisivat sitä karjaan.
Suurimmasta Aké - lapsuusvuosissa esitetystä yllätyksestä vastasi naisasian esittely. Soyinkan kuvauksessa naisten liikehdinnälle toimi pontimena erään naisen kertomus siitä, miten verotus oli tehnyt hänen elämästään mahdotonta. Naisten taistelu oikeuksiensa puolesta esitetään varsin spontaanina ja osin myös kaoottisena toimintana. Asia kiinnosti minua siinä määrin, että aloin tutkia asiaa lähemmin ja tässä yhteydessä törmäsin otteeseen Malana Ogundife-Leslien teoksesta Women & Critical transformation (Africa World Press Inc, 1994). Päinvastoin kuin mitä Soyinka muistelmissaan esittää oli naisten toiminta Ogundife-Leslien mukaan varsin suunnitelmallista ja organisoitua. Tämä herättää mielenkiintoisen kysymyksen siitä, miksi Soyinka halusi esittää naisten liikehdinnän aivan eri luonteisena kuin mitä se oli. Kenties tämä johtuu siitä, että Soyinka oli tapahtuma-aikaan vasta 11-vuotias pikkupoika ja hänen silmissään varsin äänekkäät ja toisinaan myös väkivaltaiset naisjoukot kenties näyttäytyivät kaoottisina. Joka tapauksessa tämä on hyvä esimerkki siitä, että muistelmat eivät aina kuva asioiden kulkua niin kuin ne todellisuudessa tapahtuivat.
Wole Soyinka: Aké - lapsuusvuodet (1983)
312 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Aké - The Years of Childhood (1981)
Suomentanut Pentti Isomursu
Kustantaja: Tammi, Keltainen kirjasto
Aké - lapsuusvuodet edustaa Luetaan sateenkaari -haasteen vihreää raitaa
* Lähde: Wikipedia
Hieno kirjoitus kaikkine historiallisine yhteyksineen! Siitä on kauan kun luin tämän kirjan, enkä muista oikeastaan muuta kuin että kirja oli minusta hyvä. Nyt myöhemmin luin Soyinkan romaanin Tulkit, mutta siitä en pitänytkään.
VastaaPoistaTerve Margit, googletin, onko tästä teoksesta blogattu, mutta en löytänyt mitään. Siinä yhteydessä huomasin, että olit kirjoittanut Tulkeista. Itse olen aiemmin lukenut Soyinkalta yhden teoksen, jossa oli punainen kansi. Ehkä se ei ollut tuo Tulkit, koska minusta se teos oli varsin huikaiseva (tai sitten vain makumme on eri).
PoistaKiitos kommentista.
Kiinnostavaa! Kohteliaasti arvelit tuon naisasialiikkeen (tai -liikehdinnän) kaoottisuuden vain lapsen tulkinnaksi. Minulla alkoi heti feministin sarvet tutista: jaa että ainako se naisten touhu on vaan kaoottista puuhastelua? :) Ihailtavaa, että otit asiasta lisää selvää!
VastaaPoistaTerve Maisku, se on hyvä, että feministisarvet tutisee. :) Kamalaa, jos ne ei ollenkaan liikahtelisi. Minulle tuli suurena yllätyksenä, että Nigeriassa oli aktiivista naisliiketoimintaa jo 1940-luvulla. Siinäkin jo riittävä syy lukea tämä teos.
PoistaKiitos kommentista.
Kiinnostavan kuuloinen kirja! En ollut kirjailijasta ennen kuullutkaan ja nyt haluaisin heti tämän kirjan käsiini.
VastaaPoistaTuosta naisten liikehdinnästä tuli mieleen Minna Canthin elämäkerrasta kuvaukset suomalaisesta naisasialiikkeestä. Kyllähän sekin on varsin sekavaa ja riitaisaa ollut, aikalaisille varmasti sydäntäraastavaa ideologiaa. Lapsen näkökulmasta varmastikin kummallista touhotusta.
Terve Elina,
PoistaOlen Soyinkalta kauan kauan sitten lukenut myös yhden romaanin ja pidin siitäkin kovasti, joten häntä voi kyllä suositella, jos afrikkalainen kirjallisuus kiinnostaa. Minulle hän on tärkeä senkin vuoksi, että hän oli ensimmäinen (tai ainakin ensimmäisiä) afrikkalainen kirjailija, jota luin ja luulen, että siihen vaikutti juuri tuo, että hän sai Nobel-palkinnon. Soyinka on kyllä kirjoittanut huomattavasti enemmän näytelmiä kuin romaaneja.
Kiitos kommentista.
Kiitos postauksesta. Tähän nobelistiin kannattaa näköjään tutustua, kiinnostava kirja. Niin se vain Hitler kummitteli Nigeriassakin, lapsiparat.
VastaaPoistaTuo naisten kohtelu (sitähän se tässäkin kirjassa oli) näkyy Suomessakin. Joka paikassa naisten oikeuksien hankkiminen on ollut kiven takana, joissakin maissa burkan ym. takana. Suomen kirkko on tainnut olla kaikista vastahankaisin, armeija myös ym. löytyyköhän Suomesta ainuttakaan lentokonekapteenia ja merikapteenia tänäkään päivänä, jotka ovat naisia. Tai saavatko he tehdä juuri sitä työtä. Ei vain mene näin naisihmisen päähän se, että naisia sorretaan joka maassa.
Terve Mai,
PoistaTämän kirjan lukeminen antoi paljon perspektiiviä. Oikeastaan oli yllättävää, että nigerialaiset naiset olivat ns. vauhdissa jo 1940-luvulla. Noin äkkiseltään olisin ajatellut (ja ollut väärässä), että siellä naisasialiike olisi alkanut vasta myöhemmin.
Naisten aseman tiedostaen en ymmärrä, miten kukaan nainen voi olla olematta feministi ja osa vielä ylpeillä siitä, että eivät ole feministejä. No, kaikki asiat ei ole tarkoitettukaan ymmärrettäviksi.
Kerran olen lentänyt niin, että kapteeni on ollut nainen. Se jäi kyllä mieleen, on sen verran harvinaista.
Kiitos kommentista.
Muisti on tosiaan varsin epämääräinen, erityisesti lapsen muistikuvat...
VastaaPoistaMieleen tulee kyllä ajatus että vaikka toiminta laajassa mittakaavassa olisi suunnitelmallista ja organisoitua, niin ruohonjuuritasolla se ei välttämättä näytä siltä, eikä välttämättä aina edes olekaan: ylilyöntejä ja sekasortoisuutta löytyy kaikista joukkoliikkeistä ja ne ovat usein asioita jotka jäävät mieleen.
Terve HD,
PoistaTästä tulikin mieleen, että mitäköhän sitä omassa lapsuudessa oikeasti tapahtui. Kuinkakohan paljon sitä muistaa väärin tai värittyneesti ainakin? Tuo on kyllä totta, että ei se organisoituminen välttämättä tosiaan ruohonjuuritasolla tule esiin.
Kiitos kommentista.
Tämä(kin) nobelisti on minulle tuntematon. Ihanaa, että luit ja postasit tästä, pistän tämän teoksen ja erityisesti kirjailijan nimen mieleeni.
VastaaPoistaJa tuo on niin totta: muistot ja todellisuus eivät useinkaan vastaa toisiaan!
<3
Terve Kaisa Reetta,
PoistaSoyinka oli suht tunnettu minusta Suomessa aikaisemmin ja Keltaisessa kirjastossa häneltä on julkaistu ainakin yksi romaani, kenties jopa kaksi. Jos matka vie Nigeriaan kannattaa pysähtyä Soyinkan kohdallla.
Kiitos kommentista.
Luettu kiihkeimpinä ruuhkavuosina, pidin tästä kuin hullu puurosta pelkän lapsinäkökulman vuoksi, vaikken silloin tuntenut Nigerian kulttuuria lainkaan. Soyinka on nigerialaisen kirjallisuuden suuri performanssitaiteilija, kun taas Achebe kuvaa kulttuuria ja historiaa paljon perusteellisemmin. Minun oli helpompi lähestyä Soyinkaa kuin Achebea.
VastaaPoistaLuettu kiihkeimpinä ruuhkavuosina, pidin tästä kuin hullu puurosta pelkän lapsinäkökulman vuoksi, vaikken silloin tuntenut Nigerian kulttuuria lainkaan. Soyinka on nigerialaisen kirjallisuuden suuri performanssitaiteilija, kun taas Achebe kuvaa kulttuuria ja historiaa paljon perusteellisemmin. Minun oli helpompi lähestyä Soyinkaa kuin Achebea.
VastaaPoistaOlen lukenut Things fall apart ja minusta se oli aika vaikea tai sellaisena se on ainakin mieleeni jäänyt. Haluan kyllä lukea sen vielä uudestaan suomeksi. Soyinka on tosiaan huomattavan ns. lähestyttävä kirjailija ja tämä lapsuusvuosikuvaus sisälsi minulle monia yllätyksiä, kuten juuri tuo Hitler ja sitten naisasia. Värikäs (monella tavalla ymmärrettynä) teos. Kiitos kommentista.
Poista