Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2018.

Klassikko, jota kukaan ei ole aiemmin lukenut - George Sand: Hiidenlampi * KLASSIKKOHAASTE

Blogini Facebook-sivun taustakuvana on kuva George Sandin patsaasta. Otin sen muutama vuosi sitten Luxembourgin puistossa, jolloin minulla ei vielä ollut aavistustakaan, että jonain päivänä perustaisin kirjablogin. Koska tämä kuva kuitenkin on "vartioinut" Facebookin blogipostauksiani kohta jo viisi vuotta, lienee mitä suurin oikeus ja kohtuus ottaa tarkastelun alle myös George Sandin kirjallista tuotantoa. Niinpä valitsin tämän kesään klassikkohaastepostauksen kohteeksi George Sandin romaanin Hiidenlampi (La mare au Diable, 1846). Sandin  romaanin vuonna 1924 ilmestyneen suomenkielisen laitoksen on kustantanut Karisto ja tämä teos on Kariston klassillisen kirjaston osa nro 27. Vaikka teos on melko huonossa kunnossa, vaikuttaa joka tapauksessa siltä, että olin lukemani kappaleen ensimmäinen lukija, sillä osa kirjan sivuista oli vielä avaamatta ja jouduin "korkkaamaan" ne kirjeveitsellä. * George Sand (oikealta nimeltään Amantine Lucine Aurore Dupin) oli rans

Kaiken kauniin alta löytyy mätää - Elena Ferrante: The Lost Daughter

Täydellistä, huokailen useammankin kerran lukiessani Elena Ferranten romaania  The Lost Daughter , joka lienee vähiten tunnettu teos hänen tähän astisessa tuotannossaan. En itsekään ollut siitä edes kuullut ennen kuin teos tuli vastaani sattumalta oslolaisessa kirjakaupassa. The Lost Daughterin luettuani vaikuttaa siltä, että Ferrante kirjoittaa tiettyjä samoja tapahtumia yhä uudelleen joka kerta vähän eri muodossa, ja olisi kieltämättä houkuttelevaa ajatella, että kyse on hänelle henkilökohtaisesti erityisen merkittävästä muistosta. Ferranten teosten välisten yhteyksien kokonaiskuvan saamisen kannalta on varmasti merkityksensä myös sillä, missä järjestyksessä hänen teoksiaan lukee. Itse luin ensimmäisenä Ferranten esikoisromaanin Amalian rakkaus  (L’amore molesto, 1992) ja se on Ferranten romaaneista ainoa, josta en löydä edes näin jälkikäteen yhteyksiä hänen muuhun tuotantoonsa. Tämä saattaa kuitenkin selittyä sillä, että Amalian rakkauksien lukemisesta on jo muutama vuosi aik

Nyt ei olla Raision Essolla - Gabriela Ybarra: The Dinner Guest

Espanjalaisen Gabriela Ybarran esikoisromaani The Dinner Guest alkaa kutkuttavasti: The story goes that in my family there's an extra dinner guest at every meal. He's invisible, but always there. He has a plate, glass, knife and fork. Every so often he appears, casts his shadow over the table and erases one of those present. The first to vanish was my grandfather. Toisin kuin yllä oleva sitaatti vihjaa ei tässä romaanissa kuitenkaan ole kyse maagisrealistisesta kerronnasta, vaan todellisista tapahtumista. Ybarra kirjoittaa romaaninsa esipuheessa, että The Dinner Guest on "vapaa rekonstruktio" hänen perhehistoriastaan ja tämä pitää paikkansa erityisesti kevään 1977 osalta, jolloin autopommeista, salamurhista ja ihmiskaappauksista tunnettu, baskimaan itsenäisyyttä ajanut ETA-järjestö kaappasi ja tappoi Gabriela Ybarran isoisän Javier Ybarran. Vuonna 1983 syntynyt kirjailija oli kuullut erilaisia epämääräisiä huhuja siitä, mitä hänen isoisälleen tapahtui ja  hä

Venetsian lumo - Jeanette Winterson: Intohimo

Aloin lukea Jeanette Wintersonin romaania Intohimo lentokoneessa matkalla Italiaan. Olin valinnut sen matkalukemiseksi, koska tiesin, että Wintersonin teoksessa Venetsialla on keskeinen rooli ja sinne olin lomallani itsekin menossa. Ennen käyntiäni Venetsiassa luin kirjasta noin puolet ja loppuosan taas sen jälkeen. Kirjan puolivälistä lähtien omat kokemukseni ja tunnelmani tunkeutuivat jatkuvasti osaksi lukemaani. Intohimo ei Venetsian käyntini jälkeen ollut minulle enää niinkään kirja kuin tunnelma. Kokonaisvaltainen kylpy täynnä kapeita, yllättäviä ja eksyttäviä kujia. Ihmisvilinää ja silmäkulmissa välähtäviä varjoja sekä vuosisatojen takaisia huokauksia. Romaani alkaa kuvauksella Henristä, joka on rakastunut Napoleoniin ja toimii hänen joukoissaan aluksi kanojen niskojentaittelijana. Minä kerron teille tarinoita. Luottakaa minuun. Kertojat menevät päässäni sekaisin. Toisinaan äänessä on Henri, toisinaan Villanelle ja välillä taas itse Venetsia ja usein näiden kertojien ää

Toiset on luotuja palamaan - Claire Messud: The Burning Girl

En ole unohtanut sitä kiihkoa, jota koin lukiessani Claire Messudin romaanin The Woman Upstairs. Kävin äsken lukemassa siitä kirjoittamani postauksen ( klik ) ja tämän romaanit herättämät tunnelmat palasivat mieleeni kuin hyöky. Huuhtoivat. Ravistelivat. Odotin the Burning Girliltä niin paljon. Odotin aivan liikaa. Lukiessani sitä taas odotin, milloin tarina käynnistyy. Ei käynnistynyt. Tuli viimeinen piste. Oli pakko antaa periksi pettymykselle. Miten ihmeessä kirjailija, joka on kirjoittanut jotain niin hienoa kuin The Woman Upstairs voi pettää minut tällä tavalla? The Burning Girl kuvaa kahden tytön välistä ystävyyttä.  Lapsina Julia ja Cassie ovat erottamattomat.  He ovat olleet paita ja peppu siitä lähtien kun tutustuivat toisiinsa 4-vuotiaina päiväkodissa. He ovat olleet kiinni toisissaan kuin toista ei voisi olla ilman toista. Kaikki heidän välillään on ollut yhteistä ja jaettua, eikä se juopa, joka heidät tulee erottamaan ole lapsuusvuosina olut edes aavistettavissa, saat

Dekkari yhteiskunnan peilinä - Kati Hiekkapelto: Suojattomat

Kati Hiekkapellon Suojattomat on juuri sen tyyppinen dekkari, josta tykkään, koska siinä dekkarijuoni on pelkästään välttämätön paha ja etualalle nousevat ihan muut asiat. Minun on jo pitkään ollut aikomuksena lukea Hiekkapeltoa ja pelastinkin taannoin kirjaston poistomyynnistä hänen teoksensa Tumma. Hiekkapellon dekkareissa pääosassa on entisessä Jugoslaviassa syntynyt ja 10-vuotiaana Suomeen muuttanut Anna Fekete. Halusin kuitenkin aloittaa Hiekkapellon esikoisteoksesta, joten otin kuunteluun Suojattomat. Huomasit varmaan edellisessä lauseessa olevan virheen. Minä tosin tajusin sen vasta Suojattomia kuunnellessani. Nimittäin sen, että Suojattomat ei ole Anna Fekete -sarjan ensimmäinen, vaan toinen osa. Se ensimmäinen on Kolibri. Tykkään "sarjakirjallisuutta" lukiessani aloittaa alusta, koska on kiinnostavaa seurata, miten päähenkilö sarjan myötä kehittyy. Anna Feketen matkaan oli kuitenkin helppo hypätä myös Suojattomien myötä. * Vanha mies löytyy tieltä kuoll

"Mitäs paskaa tää nyt on?" - David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimović

Hei, Minun nimeni on Omppu ja olen zlatanisti. Kuulithan, että lausuin sanan zlatanisti erittäin huolellisesti, sillä minulla ei ole varaa siihen, että sanan ensimmäiset äänteet jäisivät epäselviksi. Tosin se, että olen zlatanisti selvisi vasta, kun olin kuunnellut David Lagercrantzin kirjoittaman Zlatan Ibrahimovićin elämäkerran Minä, Zlatan Ibrahimović. Tänään illalla ratkaistaan, kuka voittaa jalkapallon maailmanmestaruuden, joten parempaa päivää tämän tekstin julkaisemille ei voisi olla. Tätä tekstiä kirjoittaessani mukana ovat vielä Ranska, Belgia, Englanti ja Kroatia. Koska jalkapallon maailmanmestaruus ei ole Agatha Christien romaani yksi edellä mainituista pelastuu ja toivon, että se olisi Kroatia, joka uskomattomalla sitkeydellä ja loukkaantumisista huolimatta nappasi voiton Venäjästä. * Olin toki kuullut yhden jos toisenkin ylistävän Zlatanin elämäkertaa, mutta mitäs minä nyt ilman omaa kokemustani uskoisin. Kirjan kuunneltuani voin todeta, että te kaikki, jotka o

Etuilevat kirjat - katsaus alkuvuoden luettuihin ja tulevaan

Tässä vaiheessa vuotta on hyvä hetki katsoa hieman niin taakse- kuin eteenpäinkin ja kenties vielä enemmän sivulle. Taakse En tykkää laitella kirjoja paremmuusjärjestykseen. Jotta edes voisin niin tehdä, pitäisi ensin päättää, käytänkö "mittarina" teoksen hyvyyttä vai sitä kuinka paljon itse olen kyseisestä teoksesta pitänyt. Yleensä, kuten tälläkin kertaa, tasapainottelen edellä mainittujen välillä. Olen nyt alkuvuonna lukenut melkein sata kirjaa, mutta saattaa olla, että joku lukemani kirja on jäänyt tilastoimatta. Muutama kirjoista on ollut äänikirjoja, joihin haksahdin pari kuukautta sitten. Olen käyttänyt Storytelin äänikirjapalvelua, joka on tosi kätevä, kun voi lennossa vaihtaa kirjan kuuntelusta sen lukemiseen. Viime viikolla kuitenkin irtisanoin Storytelin, sillä 16,99 euroa kuukaudessa nyt vaan on liikaa. Varsinkin kun esim. Elisa-kirjasta saa usein äänikirjoja kuunneltavakseen parilla eurolla. Valikoima ei tietenkään Elisassa ole yhtä laaja ja joku voi sa

Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto

Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaostoa on kehuttu niin tuhottoman paljon, että tekisi jo periaatteesta mieli olla eri mieltä. Väkisinkin huomasin lukiessani alkavani pohtia, miten kehuketju oikeastaan muodostuu. Onko niin, että ensin joku tarpeeksi arvovaltainen tyyppi kehuu kirjan ja sen jälkeen toinen ei-yhtä-arvovaltainen nojaa arvovaltaisemman näkemykseen ja päätyy hänkin kehumaan teosta. Kolmas taas luottaa näiden kahden arvioihin ja näin edetään ja kehujien lista kasvaa pitkälti ilman, että monikaan heistä pysähtyy välttämättä edes miettimään, mihin kehut oikeastaan perustuvat. Syvien pohdintojen jaostossa on kasapäin hyviä juttuja, mutta ovatko ne myös erinomaisia juttuja? Offillin teksti on fragmentaarista ja varsinkin teoksen alussa eri kappaleiden väliset yhteydet ovat ohuenpuoleisia. Edetessään tämä teos kuitenkin alkaa kokoontua hyvän pastakastikkeen tavoin. Sakenee, sakenee ja tuoksuu, huumaavastikin. En tiedä, kertooko Syvien pohdintojen jaosto Offillin omasta

Pointtia vai ei? - László Krasznahorkai: The Melancholy of resistance

Ajattelin tilata t-paidan, jossa lukee I have read Melancholy of resistance by László Krasznahorkai.  Sen rinnalla kyllä Alastalon sali -paidat kalpenee. No, taidan nyt liioitella useampaankin suuntaan, mutta totta on joka tapauksessa, että en ole vuosiin lukenut kirjaan, jonka lukeminen olisi ottanut niin koville kuin mitä tämän teoksen lukeminen teki. Unkarilainen Krasznahorkai (s. 1954) ei käsittääkseni ole Suomessa kovin tunnettu kirjailija, mutta maailmalla sen sijaan häntä on ylistetty ja vuonna 2015 hänelle myönnettiin  Man Booker -palkinto. Krasznahorkai on tuottelias kirjailija, joka romaanien lisäksi on kirjoittanut myös elokuvakäsikirjoituksia. Man Bookerin lisäksi hänet on palkittu useilla muillakin huomattavilla kirjallisuuspalkinnoilla. Tiedä vaikka nappaisi vielä Nobel-palkinnonkin, jos akatemia saa rivinsä järjestykseen  ja kirjallisuuden Nobeleita vielä tulevaisuudessa jaetaan. Minulle ei meinannut kuukausi riittää The Melancholy of resistancen 321 sivun lukemise

Mutta mä meen - Nina LaCour: Välimatkoja

"Me olimme ihme. Me olimme meren väkeä. Meillä oli aarteita taskussa ja toistemme tuntu iholla." En ole varsinaisesti YA-kirjallisuuden lukija, mutta aina välillä tekee mieli tehdä kurkistuksia tähänkin genreen. Kiinnostuin Nina Lacourin romaanista Välimatkoja (We are okay) oikestaan heti, kun siitä kuulin, koska ... enpä osaakaan sanoa, mikä kiinnostukseni varsinaisesti herätti. Jotain tekemistä asian kanssa oli ainakin sillä, että luin, että tässä kirjassa kerrotaan tytöstä, joka jättää kaiken taakseen ja muuttaa toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Ehkä ne olivat nämä sanat kirjan takakannessa: Koko elämänsä sitä kuvittelee tarvitsevansa yhtä ja toista ... Kunnes lähtee ja ottaa mukaansa vain puhelimen, lompakon ja äidin valokuvan. Lähteminen on aina kiinnostavaa, eikä vähiten siksi, että lähtiessään ihminen ottaa aina paljon mukaansa, vaikka konkreettista tavaraa vähän olisikin. Välimatkoja voitti tänä vuonna Michael L. Printzin nuortenkirjallisuuspalkinnon, joten

PRIDEN jälkimainingeissa - Violette Leduc: Therese ja Isabelle

Jos väitän, että Therese ja Isabelle on lesboin 1960-luvulla julkaistu kirja olen mitä todennäköisimmin tullut kertoneeksi totuuden.  Violette Leducin pienoisromaanin juonen voikin melko huoletta tiivistää toteamalla, että kyseessä on kahden toisiaan aina ja kaikkialla haluavan nuoren naisen tarina, jossa rakkauden fyysinen puoli saa usein myös täyttymyksensä. Toki Leduc käyttää hurmaavia peiteilmaisuja, mutta niiden todellisesta merkityksestä ei ole minkäänlaista epäselvyyttä. Violette Leduc (1907-1972) oli ranskalainen kirjailija, joka pitkälti Simone de Beauvoirin rohkaisujen ansiosta uskaltautui julkaisemaan tekstejään. Leducin ja De Beauvoirin välistä ystävyyssuhdetta on kuvattu Martin Provostin ohjaamassa elokuvaasa Violette (2003), joka kertoo Leducin elämästä. Myös Theresen ja Isabellen pohjalta on tehty elokuva. Lukemani suomenkielinen painos sisältää Theresen ja Isabellen (Thérèse et Isabelle, 1966) lisäksi toisen pienoisromaanin nimeltä Nainen ja pikku kettu (La Femme