Tekstit

Suvi Ratinen: Pakolainen

Kuva
Miten sulle putoaa biofiktio? Mulle biofiktio on hankala laji. Joskus tuntuu siltä, että kun kirjailija ei löydä aihetta, hän ottaa lähtökohdaksi jonkun todellisen ihmisen, josta kirjoittaa osin faktoihin perustumalla, osin fiktiolla höystämällä. Mikä on biofiktion tarkoitus? Onko sillä tarkoitusta? Vaikeasta biofiktiosuhteestani huolimatta Suvi Ratisen Pakolainen on mielestäni kelvokas lajinsa edustaja. Ratinen keskittyy kuvaamaan Aino Kallaksen elämän myöhempiä vaiheita vuoden 1944 syksystä etäänpäin. Vuosia, jotka tämä vietti pakolaisena Ruotsissa Neuvostoliiton miehitettyä Viron. Romaanin kiinnostavin asia on katse, jolla Kallas Ruotsista käsin tarkastelee Suomen toimia virolaisten pakolaisten suhteen ja Suomen yhteiskuntapolitiikkaa laajemminkin mukaanlukien kansalaisuuden myöntämiseen liittyvät kysymykset. Kallaksen elämästä ei puuttunut suuria käänteitä, tragedia ja intohimoa. Suurlähettiläänä toimineen Oskar Kallaksen mukana hän pääsi näkemään ja maistamaan Lontoon seurapiiirie...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Aura Siltala: Kyborgikesä

Kuva
Olen usein törmännyt ilmaisuun ”ei ollut ihan mun juttu”. Tämä on kohtelias tapa sanoa, että ei pitänyt kirjasta, joka taas usein - ei välttämättä aina - tarkoittaa, että kyseisen lukijan mielestä kirja oli huono, mutta hän ei halua ilmaista asiaa suoraan. Vähemmän puhutaan siitä, että kirja oli niin nerokas, että lukija ei yltänyt sen tasolle. Vika kun ei välttämättä ole kirjassa vaan lukijassa. Muistatte varmaan sen Rachel Cuskin jutun siitä, miten häntä huvittaa, kun joku antaa Dantelle yhden tähden. En voi väittää, että Kyborgikesä olisi mun juttu, mutta siitä huolimatta väitän vahvasti, että se on varsin hieno teos.  Siltala kuvaa transitioprosessia pelimaailman ja sen käsitteiden kautta. En tiedä pelimaailmoista oikein mitään, joten minulla jää paljon ymmärtämättä. Se ei edelleenkään tarkoita, että Kyborgikesä olisi huono, vaan "vika" on minussa. Ja vaikka en ymmärrä ollenkaan kaikkea, ymmärrän pelimaailmojen tärkeyden Kyborgikesän puhujalle. Ymmärrän ne paikkoina, jois...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Michelle de Kretser: Theory & Practice

Kuva
Michelle de Kretserin kirjallisia muotoja koetteleva romaani alkaa fiktiona, jonka kirjoittamisen tekijä keskeyttää sivulla 22. ”At that point, the novel I was writing stalled.” Alun tarina ei ole tarina, jonka kirjoittamisen de Kretser kokee tarpeelliseksi. Romaani romaanimaisena, romaanin tyypillisine piirteineen, ei ole hänelle enää houkuttava muoto. ”I was discovering that I no longer wanted to write novels that read like novels. Instead of shapeliness and disguise, I wanted a form that allowed for formlessness and mess. It occurred to me that one way to find that form might be to tell the truth.” Totuutta kertoja tutkii Virginia Woolfin tuotannon tarkastelun suojissa. Mentaalisina apujoukkoina hänellä on mm. Derrida, Irigaray, Kristeva, Cixous, Foucault, Lacan, Nietzsche, Deleuze ja Guattari. Kerronta heiluu kirjallisuuden teorian ja käytäntöjen välillä. De Kretser kirjoittaa Woolfin Vuosista, jossa essee ja fiktio vuorottelevat ja sekoittuvat. Kertojan sanoin Vuodet liikkuu [b]...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Virginia Woolf: Rouva Dalloway

Kuva
On harvinaista herkkua, että klassikkoteoksesta saadaan uusi suomennos. Tämä kunnia on nyt osunut Virginia Woolfin Rouva Dallowayn kohdalle, jonka Kaijamari Sivill on ansiokkaasti suomentanut. En ole aiemmin lukenut tämän Woolfin romaanin suomennosta, vaan lukenut sen ainoastaan alkuperäiskielellä, joten en osaa tarkemmin kommentoida, miten uusi suomennos eroaa vanhasta. Lopputulos joka tapauksessa on sujuvaa tekstiä ja herättää rouva Dallowayn ja hänen läheisensä ja tuttavansa eloon. Kun kyseessä  on niin ikoninen ja analysoitu teos kuin Rouva Dalloway herättää siitä kirjoittaminen rimakauhua. Mitä sellaista voisin tästä kirjasta sanoa, mitä jo ei ole sanottu? Tuskinpa mitään. Muutama huomio kuitenkin. On tarkoituksellisen ironista, että vaikka romaani kantaa Rouva Dallowayn nimeä, hän itse ei pääse teoksessa kovinkaan paljon ääneen siitä huolimatta, että hän on keskeishenkilö, jonka järjestämien kutsujen ympärille teos rakentuu.  Clarissa Dalloway romaanin henkilönä vertautu...
2 kommenttia
Lue lisää

Taneli Viljanen: Glitterneste

Kuva
”Mä sit tykkään Tanelin kirjoista ihan kauheesti”, sanoin ystävälleni.  ”En osaa kirjoittaa niistä. Riittääkö, että sanon vaan että tykkään?” Nyt sanoin. Eikä tykkääminen ole mikään vaan.  Minusta tuntuu, että kieltä, jolla voisin ilmaista, mitä tunnen Taneli Viljasen kirjoja - kuten nyt tätä Glitternestettä - lukiessani ei vielä ole. Tai jos onkin, se kieli ei ole minun saavutettavissani.  Tilanne on samankaltainen kuin yrittäisi kertoa, miksi rakastaa jotain ihmistä. Voi nimetä erinäisiä tekijöitä, mutta rehellisin vastaus on, että rakastaa siksi, kun vaan rakastaa. Kun ei mitenkään kerta kaikkiaan voi olla rakastamatta. Kun ei mitenkään kerta kaikkiaan voi olla tykkäämättä käämättä mättä tät tät tää. Glitterneste on moneen suuntaan valtava ja valtava pitää tässä yhteydessä ymmärtää sen jokasuuntaisessa merkityksessä. Se herättää suunnattomasti suunnattomia (!) tunteita, ajatuksia, liikahduksia, värähdyksiä, liikeratoja, valumisia, haluamisia, laajenemisia ehkä saat täs...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Sarah Manguso: Liars

Kuva
Sarah Mangusoa minun on pitänyt lukea jo pitkään ja joku hänen kirjansa on lainassa ollutkin, mutta aikapulan vuoksi olen joutunut palauttamaan sen kirjastoon lukemattomana.  Nyt vihdoin luin ensimmäisen Mangusoni. Liars on avioliittoromaani, jossa liiton lopun uhka palaa pitkään hiljaisella liekillä kuin tuntikausia keitettävä tomaattikastike. Loputtomiin ei voi keittää, sillä jossain vaiheessa kattila palaa pohjaan. Niin käy myös romaanin päähenkilöiden Janen ja Johnin avioliitolle. John on miesvauva, joka käyttäytyy kuin hänen olisi ikuisesti voima, valta ja kunnia. Janen ja Johnin mentyä naimisiin John jatkaa elämäänsä kuin olisi edelleen sinkku.  Syntyy lapsi. Johnin tavat eivät muutu. Hän perustaa firmoja, joiden mukana perheen on muutettava Amerikan laidalta toiselle useaan kertaan. Koska Johnin tärkeä työ. Koska Johnin urakehitys. Koska Johnin business-ideat, jotka sivumennen sanoen kerta toisensa jälkeen epäonnistuvat. Jane on kirjailija. Hän pitää huolen niin ko...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Tiina Katriina Tikkanen: Kerro minulle äidistäsi

Kuva
"En halunnut tietää äitini kärsimyksestä. Syy ei ollut se, etten olisi kestänyt kuulla. Pelkäsin, etten tuntisi äitiä kohtaan sääliä." Tiina Katriina Tikkasen romaani Kerro minulle äidistäsi heittää nimensä kautta minut suoraan Pedro Almodovariin elokuvaan Kaikki äidistäni (1999). Yhteistä tematiikkaakin näille kahdelle löytyy, sillä kummassakin tarkastellaan lasten ja vanhempien välisen suhteen kivuliaampia puolia. Äidin ja tyttären välisistä suhteista kertovat kirjat ovat minulle suolaa. Haavoihin. Oli vuosia, vuosikymmeniä, että vältin tästä tematiikasta lukemisesta ja niin lienee hyvä tehdä taas jatkossa. Tikkasen romaani oli ahdistava lukukokemus ja vielä ahdistavammalta tuntuu, kun nyt yritän siitä kirjoittaa. Mutta. Romaanin ahdistavuus on ehdottomasti myös sen ansio. Olen tottunut romaaneihin, joissa paha liitetään osaksi äitiä. Joissa se on seinä, jota vasten tytär kimpoilee. Joissa voin asettua tyttären vierelle ja tapella yhdessä hänen kanssaan äitiä vastaan. Kerro...
Lähetä kommentti
Lue lisää