Tekstit

Kaija Rantakari: Hovi

Kuva
Hovissa on paljon kipua. Sen sahalaitareunat tarttuvat kiinni jo Rantakarin runokokoelman kannesta. Miksi kipu on punaista? Johtuuko se siitä, että verikin on? Näkeekö joku kivun jonkun muun värisenä? Jos veri olisi sinistä, olisi kipukin sinistä. Niinkö? Kirjassa on kivun hovi herttuoineen ja ruhtinattarineen, kivun barokkinen sivumaku kuin raudanmaku kielellä. Kivulla ei ole asteikkoa. Ei kohtaa, jonka jälkeen se ei enää voisi muuttua tuskallisemmaksi. Tulee aina uusi huone, jossa kipu jo malttamattomana odottaa. ”ikkuna leijuu sivuun ja paljastaa uuden näkymän, aiemmin tuntemattoman huoneen” Kipu on yksityistä, toisen kivusta ei voi tietää. Kipu eristää ja kapseloi. Kivun vallassa olevalle kivun ulkopuolisuutta ei ole. Kivusta tulee koko maailma, läpäisemättömät seinät, suljetut ovet. * Hovi pohjautuu Rantakarin kivun kanssa elämisen kokemuksiin. Kipu on vienyt häneltä välillä myös sanat, eikä kipua ole lääkitty kaikilla mahdollisilla keinoilla. Vaikka kivulla itsellään ei ole suk...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Satu Taskinen: Rakastan vierasta

Kuva
"Helvetti voi olla sisäinen rangaistuslaitos."  "Ihmisissä maailma muovautuu itsekseen." "Toisinaan saa lukea kirjaa, joka tuntuu kuin itselle suunnitellulta", kirjoittaa Arttu Seppänen Helsingin Sanomissa Lázlo Krasznahorkain Seiobo tuolla alhaalla  (Siltala 2026, suom. Minnamari Sinisalo) romaanin kritiikissään.  Voin sanoa samaa Satu Taskisen uusimmasta romaanista Rakastan vierasta ( Teos ) . Oikeastaan voin sanoa samoin Taskisen romaaneista ylipäätään ja varsinkin hänen viimeisimmistään. Aiheidensa puolesta Rakastan vierasta ei ole kovinkaan omaperäinen. Toisaalta on kyse päähenkilö Jaanan lapsuustraumoista ja toisaalta hänen parisuhde-erostaan, joka on syössyt Jaanan tummiin ja masennuksen täyttämiin pyörteisiin. Niin ei se aihe, vaan se toteutus. Ja se on tämän romaanin kohdalla mestariluokkaa. Jaana käy terapiassa ja yrittää poistaa ex-rakastettunsa Tilkkasen itsestään. Se vaan ei käy kovin helposti, sillä Tilkkanen on paikantunut Jaanan koko elimis...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Laura Finska: Haittaako jos hengitän

Kuva
Siitä asti kun luin Laura Finskan esikoisromaanin Muut esille tulevat asiat olen odottanut, että häneltä tulisi uusi kirja. Finskan vimmainen, röyhkeästi romaanin tyyppikonventiot haastava teos on saanut hänen uutukaisestaan arvoisensa seuraajan. Ja enemmänkin. Haittaako jos hengitän kertoo kirjailija Hatšepsutista (jatkossa Hapsu vaan), joka niin kovasti haluaisi tulla raskaaksi. Kutkuttava ristiriita syntyy siitä, että Hapsu ei vaikuta varsinaisesti äitityypiltä. Miehiä on matkan varrella tarttunut mukaan useita ja yhtä usein heitä on poistunut Hapsun elämästä, mutta romaanin nykyhetkessä Hapsu elää vakaassa parisuhteessa. Vakaa tosin on ilmaisu, joka ei varsinaisesti sovi yhteen "vulkaanisen tunneilmaisun" omaavan Hapsun kanssa. Se nyt kuitenkin on sana, jota tavataan käyttää parisuhteesta, joka on kestänyt jo pitempään ja jossa ei ole sinne tänne riuhtomisen merkkejä. Hapsu on saavuttanut kirjailijana paljon. Hänen romaanistaan ollaan tekemässä niin tv-sarjaa kuin elok...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Veera Ikonen: Rakkaudella, meistä

Kuva
Veera Ikonen kuvaa dystooppisessa ilmastoromaanissaan  Rakkaudella, meistä romahduksen jälkeistä aikaa ja koska luin juuri Anu Kaajan hienon Siluetinleikkaajan , jossa romahdus niin ikään on keskeisessä roolissa nämä kaksi romaania kättelevät toisiaan. Hillitysti. Hipaisten. Saman epätoivon kaivon vesien luodessa niin  äänimaailmaa kuin kirkkaita heijastuksia. Yhteiskuntajärjestys on luhistunut, ihmisiä kontrolloidaan yhä tiukemmin. Yhteisiin sopimuksiin sitoutumisen sijaan ihmiset ovat keskittyneet puolustamaan omia etujaan. Osa on paennut maalle, mutta heidänkin toimiaan seurataan niin applikaation kuin myös dronejen avulla. Eletään olosuhteissa, jotka hyvinkin saattavat kuvastaa tulevaisuuttamme.  Romaanin päähenkilö Alisa kirjoittaa kirjeessään Joelille: "Aseman baarin tv-ruudulla vyöryi puhuvien päiden ja yhä uusien kriisien kuvasto. Se enteili sotaa, lisää lapsia tappavia vanhoja miehiä, jotka haluavat elää ikuisesti, lisää vapautta lupaavia laitteita, joilta ei pa...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Alana S. Portero: Paha tapa

Kuva
Alana S. Porteron esikoisromaani Paha tapa (La mala costumbre 2023, suom. Sari Selander) on noussut kansainvälisestikin tunnetuksi Tapaukseksi ja tällä kertaa ei ole kyse mistään turhanapäiväisestä ilmiöstä. Kyseessä on nuoren transnaisen 1980- ja 1990-lukujen Madrididin työläiskaupunginosaan San Basiliin sijoittuva kasvukertomus. Teoksen takakannessa Pedro Almodovar esittää pyynnön lukea Paha tapa. Ja kyllä. Paha tapa ja Almodovarin elokuvat Intohimojen labyrintti (1§982), Intohimon laki (1987) ja Kaikki äidistäni (1999) jakavat yhteistä maailmaa, jossa transteemaisuus ja identiteetin etsintä ovat keskeisiä. Lukiessani Pahaa tapaa edellä mainittujen elokuvien kuvasto tunkeutuu osaksi luentaani. Almodovarin kuvaamien transnaisten korkeat korot kopsahtelevat Porteron sanojen välissä. Pahan tavan nimettömäksi jäävä transnainen elää lapsuutensa köyhyyden ja tiukkojen moraalisääntöjen ympäröimänä. Hänen maailmansa on pitkään sementtiä joka suuntaan. Pieniä halkeamia syntyy, kun hän tutustu...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ben Lerner: Puhtaaksikirjoitus

Kuva
Ben Lerner (s. 1979) on arvostettu amerikkalainen nykykirjailija, joka kuitenkaan ei Suomessa ole toistaiseksi aiheuttanut suurempaa liekehdintää lukevan yleisön kohdalla, vaikka syytä olisi.  Ehkä tilanne muuttuu hänen uutuutensa Puhtaaksikirjoituksen (Siltala, suom. Markku Päkkilä) myötä. Kiinnostuin Lerneristä jo ennen kuin häntä oli suomennettu, joten olen lukenut häneltä aiemmin englanniksi romaanin Leaving the Atocha Sation (Lähtö Atochan asemalta, Siltala, suom. Artturi Siltala) ja suomeksi Topekan koulun (The Topeka School, Siltala, suom. Markku Päkkilä). Nämä kaksi riittivät vakuuttamaan minut siitä, että Lerneriin voidaan lyödä kirjallisen laadun leima. Ja Puhtaaksikirjoitus - se tekee leiman musteesta muutaman asteen pysyvämpää. Puhtaaksikirjoitus on pieni kirja, pikemmin pienoisromaani kuin varsinainen täyspitkä teos. Tästä huolimatta Lerner onnistuu tuomaan kirjaansa suuria kysymyksiä ilman että tungosta olisi kuin markkinatorilla. Puhtaaksikirjoitus jakautuu kolmee...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Harry Salmenniemi: Valohammas

Kuva
En ole lukenut yhtäkään kritiikkiä Harry Salmenniemen romaanista Valohammas (Siltala, 2025). Arvelen kuitenkin, että kirjaa on kehuttu, kuten Salmenniemen kirjojen kohdalla tapana on. Eikä siinä tietenkään ole mitään ongelmaa, vaikka toki se herättää epäilyksiä siitä, että Salmenniemen kirjoja ei kehuta pelkästään niiden ansioiden - vaan yhtä lailla niiden kirjoittajan - vuoksi. Että Salmenniemellä on sellainen asema, että hänen teoksensa saavat ylistysnäppäimet laulamaan. Vähän niin kuin automaattisesti. Mutta. Salmenniemi on loistava novellien kirjoittaja, mutta hänen autofiktiivinen romaanisarjansa, johon Valohammaskin kuuluu, ei ole kirjallisuutena yhtä vahvaa. Vai onko sittenkin? (Ja sitten on vielä ne runot, mutta ei nyt mennä niihin). Valohampaassa Salmenniemi kuvaa omaa perhe-elämäänsä. Fiktiivinen puoli vaikuttaa hyvin ohuelta, mutta on mahdollista, että kyseessä on tarkoin harkittu hämäysmielessä luotu tehokeino. Oli miten oli, teos sisältää runsaasti dialogia, jonka on help...
Lähetä kommentti
Lue lisää