Siirry pääsisältöön

Tekstit

Ulrika Nielsen: Tingen

Ulrika Nielsenin Tingen on runokokoelma esineistä ja tavaroista. Siitä, miten ne ovat enemmän kuin itsensä ja miten ne vaikuttavat meihin ja miten vaikeaa niistä luopuminen on. Varsinkin, kun siivoamme meille rakkaan kuolleen ihmisen tavaroita. Nielsen käsittelee tavaraproblematiikkaa yleisemminkin, mutta keskityn tässä tekstissä pääosin niihin tämän kokoelman herättämiin tunteisiin, jotka liittyvät kuolleen jäämistön siivoamiseen. Tämä teksti ei ole arvio, vaan kooste siitä, mitä kaikkea Tingen minussa herätti. Siitä asti kun äitini kuoli viime marraskuun lopussa tavarat - niiden läsnäolo ja niiden minulle esittämät vaatimukset - ovat hallinneet mieltäni. Tingen iskee suoraan tavara-ahdistukseeni. "En del av tingen är svåra att förstå, du vet inte hur de hamnade här, var de kommer ifrån, hur det hela började, du minns inte." Nippelit ja nappelit, epämääräiset kapineet.  Niiden vyöry laatikoista. Niiden joskus ollut merkityksellisyys. Miten niitä on rakastettu. Miten ne on k
Uusimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Harry Salmenniemi: Varjotajunta

Kun kuuluu tiettyyn kuplaan, ajattelee suurin piirtein niin kuin kyseisen kuplan sisällä ajatellaan.  Edellinen lause on itsestäänselvyys, mutta vielä enemmän se on tämän tekstin aloituslause. Kuplaan kuuluvat jakavat samat arvot ja pitävät samantyyppisistä asioista. Yksinkertaistan, mutta pointti lienee selvä.  Framåt!  Itse kuulun mm. kuplaan, jonka jäsenet pitävät Harry Salmenniemen kirjoista. Jopa niin, että välillä tuntuu, että tärkeämpää kuin se, mitä Salmenniemi kirjoittaa on se, että hän kirjoittaa, jotta voimme ihastella hänen kirjoittamaansa. Harry Salmenniemi on itseään suurempi ilmiö ja kun hän ironisen osuvasti tökkii yhteiskuntamme kipukohtia minä huokaan kiitos. Tuntuu hyvältä. Juuri tätä halusin ja haluan lisää. Mutta nyt astun ulos kuplastani. Astun Varjotajuntaan.  Teoksen kansi on harmaa. Mitä muuta se voisi ollakaan. Harmaa kertoo, että sellaista ihmisen elämä enimmäkseen on, melko väripuutteellista. Samalla kansi esittää, että sellaista on myös Harry Salmenniemen e

Jenna Viro: Tuhkimoleikkaus

Aloitan tunnustamalla: Kun ensimmäinen kerran kuulin Jenna Viron esikoisromaanin Tuhkimoleikkaus nimen tuli aavistus ja vahva intuitio, että se on kirja, joka tulee olemaan suuresti makuuni. En ollut väärässä.  En toki myöskään osannut aavistaa, että Tuhkimoleikkaus olisi niin kova kuin se on. Joskus - melkoisen harvoin - käy niin, että esikoisromaani leopardin hännän huiskauksella putsaa koko pöydän. Tuhkimoleikkaus tekee juuri niin. Jenna Viron romaani on puettu Charles Gounod'n oopperaan Faust. Se on fiktiota fiktiossa, jossa teoksen sisälle rakentuu oopperaesitys. Gounod'n ooppera on romaanissa läsnä paitsi musiikillisesti, myös teoksen sisältämien ranskankielisten tekstiosuuksien kautta temaattisia yhteyksiä unohtamatta.  Viro ei pelkästään lainaa, vaan myös käyttää Faustia taidokkaasti pohjatekstinä, johon hän tekee romaaninsa sanomaa painottavia korostuksia. Mefistofeles Faustissa: Je vais vous chercher un trésor Plus merveilleux, plus riche encor Que tous ceux qu'e

Aika Huusko: Liike olen

Tämä elämä usein tuntuu pelkältä tavaroiden siirtelemiseltä Sano: Olen liike.  Sano sen jälkeen: Liike olen. Huomasitko? Liike olen on pysähtymätön ilmaus. Sen lopussa oleva n-kirjain jatkuu loputtoman tuntuisesti. Samalla se pitää sisällään kahden viimeisen kirjaimen muodostamaa kieltoa: en. Olen  - en - olennnnn .... Se vuoropuhuu itsensä. Jatkaa ja kieltää niin, että nämä kaksi eivät ole toisistaan erotettavissa. Kun minä olen tai sinä tulet minun paikalleni olemaan, meidän olemisemme sisältää kiellon. Olen. Ol-en. Huuskon runojen seurassa innostun pohtimaan kielioppia. Yksikön ensimmäisessä persoonassa verbit päättyvät n-kirjaimeen. Mitä jos näin ei olisi? Miten vaikuttaisi se, jos ne päättyisivät vaikkapa s- tai l-kirjaimeen? Minkälaisen liikkeen tämä puhujassa aiheuttaisi? Miten se vaikuttaisi liikkeen jatkuvuuteen? Minä rakastas. Minä rakastal. Liikkeestä ja liikahduksista on Huuskon kokoelma tehty. Lukiessani näen liikettä kaikkialla, eikä oikein mikään ole vain sitä, mitä se o

Rachel Cusk: Mykkäkoulu (Coventry)

Hyvin usein halu kirjoittaa on halua elää rehellisemmin kielen kautta (s. 173) Very often the desire to write is a desire to live more honestly through language (s. 181) Rachel Cuskilla on mieletön taito saada minut pursuilemaan. Häntä lukiessani olen mekko, joka ratkeilee saumoistaan ja jokainen sauman repeytymisestä lähtevä ääni on kiihkeää musaa korvilleni. Cuskin trilogia - Ääriviivat, Siirtymä, Kunnia - ovat saaneet minut tuleen. Ovat saaneet palamaan liekillä, jota vastaan kohtuullisuuden vaahtosammutin on täysin turha kapine. On liian ihanaa olla innoissaan. On mahdotonta olla olematta innoissaan, vaikka innoissaan ollessani tiedostan liiankin hyvin oman naurettavuuteni. En silti välitä. Olen rakastunut teini. Piirrän RC-sydämiä pulpettiin. Erityisesti Cuskin Kunniasta kirjoittaessani en pystynyt pysymään kohtuudessa. En saanut itseäni fokusoimaan, sillä sanottavaa oli niin paljon ja sanottuani mitä sanoin jouduin panemaan merkille, että ihan liikaa oli jäänyt s