Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2023.

Ocean Vuong: Night Sky with Exit Wounds

Ocean Vuongin runot ovat ihmeellisiä ja sana ihmeellinen on tässä yhteydessä ymmärrettävä sen kaikissa mahdollisissa merkityksissä.  Ihmeellinen on ymmärrettävä tulvana, kipuna, rakkautena, haavoittuneisuutena, poeettisena hyökynä, Edward Hopperin Nighthawksin aiheuttamana sydänpysähdyksenä. Tommi Melender kirjoittaa esseekokoelmassaan  Onnellisuudesta analyyttisestä ja emotionaalisesta lukemisesta ja liittää omalla kohdallaan jälkimmäisen erityisesti runojen lukemiseen. Näiden lukemistapojen ero tulee selkeästi ilmi, kun luen Vuongia. Jopa niin, että ajatuskin hänen runojensa analyysistä tuntuu paitsi mahdottomalta myös väkivaltaiselta. Luen Night Sky:ta emotionaalisen vyöryn vallassa. Sen seurassa vereni virtaa nopeammin. Kohisee syöksähdellen ja jarruttaen äkisi. Vuongin runot muistuttavat, miten elämässä kauhein ja kaunein saattavat yhtyä tavalla, joka tekee niiden erottamisen toisistaan mahdottomaksi. Ollaan paikassa, joka näyttäytyy eri tavoin riippuen siitä, miten suurta surua

Anu Kaaja: Rusetti

Nyt uidaan orgastisessa mehussa. Saa juoda. Saa upota ja maiskutella. Paljon muutakin saa. On kaikki luvat. Rajattomuus suorastaan. Oletko koskaan lukenut niin, että sormesi hyväilisivät patsasruumista? Minä tein niin nyt ensimmäistä kertaa. Anu Kaajan uutuusteoksen Rusetti kannessa* on Michelangelon Kuoleva orja, joka on muuta kannen materiaalia sileämpää. Lukiessani koskettelen Kuolevaa orjaa jatkuvasti. Se syöttää minuun tuntemuksia ja minä puolestani jätän siihen sormenjälkiä.  Kannen Kuoleva orja on pilkottu kolmeen osaan tuoden osiensa kautta esiin Rusetin rakenteen: I Rusetin solmiminen - A flame that's blue II Rusetti koristeena - I'm like a cake III Rusetin avaaminen - Cut me in two Rusetti on Kaajan edellisten teosten Leda ja Katie-Kate lapsi. Toki se on myös aikuinen, mutta edellä mainitut ovat sen vanhempia, joista se kasvaa ja työntyy esiin omana loistokkaana itsenään. Rusetti ei asetu mihinkään ennalta määriteltyyn lajityyppiin. Sitä voi kutsua romaaniksi, totta k

Joel Haahtela: Jaakobin portaat

"[e]ttä meidän maailmamme oli lopulta kuvitelmaa ja vain tarinat pystyivät ylittämään arkisen todellisuutemme." Toisinaan toivon, että voisin paeta niin maailmaa kuin omaa elämäänikin lukemalla.  En voi. En osaa.  Kuulun niihin, jotka lukevat kohti. Lukevat etsimällä ja raaputtamalla, pinnanalaisia tavoittamaan pyrkien. Kun tähän vielä lisätään itse määrittelemäni onnistuneen lukemisen kriteerit olen usein vaikeuksissa.  Satuttaa tiedostaa, kuinka paljon enemmän jostakin teoksesta olisi voinut saada irti, jos itse olisi ollut oivallisemmassa mielentilassa.  Ei niin huolissaan. Ei niin hermostunut. Ei niin peloissaan siitä, miten tästä ja tuosta selviää. Satuttaa tiedostaa, että oma sinnepäin lukeminen on väistämättä kirjailijan ja hänen teoksensa aliarviointia. Satuttaa odottaa, että tulisi parempi lukemisaika. Kauhistuttaa, että tämä tilanne ei mene ohi. * Halusin lukea lohtukirjan. Jotakin sellaista, josta kasvaisi lämmintä ihmisyyttä kuin pehmeää luonnonlankaista peittoa l