Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.

Sirpa Kyyrönen: Nimesi on Marjatta

Alussa on syntymä. Aina. Luomismyytti.  Valtavankokoinen muna.  Sen repeävät kuoret.  Ja äkkiä kuin ilta siinä on Marjatta. Sirpa Kyyrösen runokokoelmassa Nimesi on Marjatta munankuoret ovat kovettunutta kohtulimaa. Kaikki tietää, minäkin, että kyse on jostakin muusta munasta kuin seuraavassa sitaatissa: Kaikki elävä syntyy munasta, kertoo William Harvey vuonna 1651. Siteerasin miehen lausumaa, koska sillä tapaa kaikesta tulee uskottavampaa. Kyyrösen runot ovat kaikkien aikojen karkkikauppa. Sen laareissa sano-ja sekä lauseita. myyttinen immenkalvo [...] Sinä olet heikkojen astioiden elastiset seinälihakset. Kauhani villiintyy, myyjä katsoo minua pahalla silmällä, mutta en välitä ollenkaan. Ahmin. Maistan ensimmäisiä sanoja jo ennen kuin olen ehtinyt kahmia ne pussiini. Patriarkaatti läjäyttää karkkikulhon kannen sormilleni ja Kyyrösen sanat suussani minä saan voiman ja lyön sitä sen turpaan. Ptruu veliseni ja stop tykkänään

Tommi Melender: Poika joka luki Paavo Haavikkoa

Hyvä Tommi Melender , Pyydän heti alkuun anteeksi, sillä luin esseekokoelmasi Poika joka luki Paavo Haavikkoa puhelimella ja en kirjoittanut ylös sitaattia kohdasta, jolla haluaisin tämän tekstini aloittaa. Suo siis anteeksi, jos ilmaisuni on vähän sinne päin. Muistinvaraisesti totean sinun kirjoittavan, että sinun kirjojasi lukee lähinnä noin 1000 henkilön keski-ikäisten akateemisten naisten joukko. Olen pahoillani. Kuulun juuri tuohon joukkoon. Sanojesi välistä ymmärrän - ja toki saatan ymmärtää väärin - että toivoisit kirjoillesi myös muunlaisia lukijoita. Toiveesi on kovin inhimillinen, mutta tässä asiassa en valitettavasti voi sinua auttaa. En voi mitään sille, että vaikka en olekaan sinun näkökulmastasi katsottuna kirjojesi ideaalilukija luen niitä silti, enkä pelkästään lue, vaan kirjoitan myös niistä ajatuksista joita tekstisi minussa herättävät. Sinua lukiessa ajatuksia syntyy aina paljon. Ota nyt edes tämä kehuna, vaikka se onkin keski-ikäisen akateemisen naisen

Anna Burns: Maitomies

Tommi Melender kirjoittaa esseeteoksessaan Poika joka luki Paavo Haavikkoa (WSOY 2020), että kafkamaisuuden voi tunnistaa kirjallisuudessa, vaikka ei olisikaan lukenut Kafkaa. Anna Burnsin palkittu romaani Maitomies  (Milkman) todistaa hänen väitteensä. Irlantilaisen Burnsin romaanissa uhka ja umpikuja ovat kaikkialla. Ne ovat imeytyneet yhteiskunnan rakenteisiin niin saumattomasti, että niitä on mahdoton päästä pakoon. Niin se meni. Vainoamista ja saalistusta oli vaikea määritellä, koska se tapahtui pikkuhiljaa. Vähän täällä, vähän tuolla, ehkä, ehkä ei, kenties, en tiedä. Se ilmeni jatkuvana vihjailuna, vertauskuvina, kuvailuna, metaforina. Burnsin romaanin on sanottu sijoittuvan Belfastiin, mutta itse luin sitä kuvauksena mistä tahansa yhteiskunnasta, jossa rakenteet ovat sortuneet ja elämä muuttunut ennalta-arvaamattoman kaoottiseksi. Maitomiehen kertoja on keskimmäinen sisko, 18-vuotias nimettömäksi jäävä nuori nainen. Nimettömiä ovat myös teokset muut henkilöt ja heidät

Rachel Cusk: Coventry

Very often the desire to write is a desire to live more honestly through language (s. 181) Rachel Cuskilla on mieletön taito saada minut pursuilemaan. Häntä lukiessani olen kuin mekko, joka ratkeilee saumoistaan ja jokainen sauman repeytymisestä lähtevä ääni on kiihkeää musaa korvilleni. Cuskin trilogia - Ääriviivat, Siirtymä, Kunnia - ovat saaneet minut tuleen. Ovat saaneet palamaan liekillä, jota vastaan kohtuullisuuden vaahtosammutin on täysin turha kapine. On liian ihanaa olla innoissaan. On mahdotonta olla olematta innoissaan, vaikka innoissaan ollessani tiedostan liiankin hyvin oman naurettavuuteni. En silti välitä. Olen rakastunut teini. Piirrän RC-sydämiä pulpettiin. Erityisesti Cuskin Kunniasta kirjoittaessani en pystynyt pysymään kohtuudessa. En saanut itseäni fokusoimaan, sillä sanottavaa oli niin paljon ja sanottuani mitä sanoin jouduin panemaan merkille, että ihan liikaa oli jäänyt sanomatta. Tällä kertaa olen viisaampi. Se on suunnitelmani. Suunnitel

Joni Pyysalo: Ostetaan myydään

M.A. Numminen vai Agit Prop? Joni Pyysalon Ostetaan myydään on runokokoelma, joka on paikoin kuin tehty laulettavaksi ääneen. Pohtiessani kuka parhaiten sopisi Pyysalon runojen laulajaksi vahvimmiksi vaihtoehdoiksi muodostuivat M.A. Numminen ja Agit Prop. Tämä ei ole mikään passivinen teksti, joten nyt on sun vuoro. Havainnollista runojen laulullisia elementtejä seuraavien sitaattien avulla älä unohda niitä joiden on siedettävä loputtomasti, älä niitä joiden on vain kestettävä, älä unohda niitä jotka vangitaan, älä niitä joita kidutetaan, älä niitä jotka tapetaan   [...]   älä usko valmiita oppeja, älä anna myydä itsellesi mitä et halua, älä myy itseäsi, älä anna kertoa mikä on omaksi parhaaksesi   [...]   älä allekirjoita lukematta, älä työnnä naulaa pistorasiaan, älä istu hellalla, älä täytä näkymättömiä kaavakkeita * Pyysalo on nimennyt kokoelmansa käyttörunoelmaksi, mikä onkin osuvaa, sillä kyseessä on eräänlainen runouden puuhakirja, jossa lukija pääsee vas

Vappu Kannas: Rosa Clay

Onko Rosa Clay uusi Stoner ? Siihen sillä on ainakin kaikki mahdollisuudet. John Williamsin Stonerin tapaan Rosa Clay puhuttelee ihmisen kaikkein inhimillisimpiä psyyken osia. Se koskettaa ja kirpaisee. Se muljahtelee sydänalassa. Rosa Clay on fiktiivinen kuvaus todellisesta historiallisesta henkilöstä. Vuosina 1875-1959 elänyt Rosa Clay oli ensimmäisiä afrosuomalaisia. Hänet adoptoitiin Suomeen 13-vuotiaana Ambomaalta, jossa hänen kasvattivanhempansa toimivat lähetyssaarnaajina. Rosan biologisista vanhemmista isä oli valkoihoinen eurooppalainen, äiti taas tummaihoinen afrikkalainen. Vuonna 1904 Suomessa opettajaksi opiskellut Rosa muutti Amerikkaan, jossa hän vietti loppuelämänsä. Kannas kuvaa Rosan lapsuutta, joka oli kovaa kohtelua täynnä. Kasvattiäidilleen hän oli "harmi ja taakka", kasvatti-isä taas näki hänet "kuin varjon". Erityisesti kasvattiäidin käytös Rosaa kohtaan oli julmaa, eikä hän lakannut muistuttamasta Rosaa siitä, että tämä on erilainen k

Sinikka Huusko: Suolaruusu

En tiedä, mitä sanoisin. En ole varma edes siitä, haluanko sanoa ylipäänsä mitään. Tai pystynkö edes. Suolaruusu on yksi järkyttävimmistä runokokoelmista, joita olen lukenut. Siinä kuvataan lapsen kokemuksia seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pohjatekstinä Huusko käyttä Vladimir Nabokovin ristiriitaisia tunteita herättävää romaania Lolita . Olin alunperin ajatellut, että kirjoittaisin Suolaruususta yhdessä Sara Stridsbergin romaanin Darling river kanssa, sillä myös Stridsbergin teos pohjaa Lolitaan. En kuitenkaan saanut luetuksi Darling Riveriä loppuun, eikä tähän ollut syynä se, että romaani olisi huono. Ei ollenkaan, se vaan osui aikaan, jolloin sen lukeminen tuntui liian raskaalta. Samaa ongelmaa koin myös Huuskon runojen kanssa. Kesti kuukauden päivät, että sain luetuksi Suolaruusun läpi edes kertaalleen. Teoksen yhteys Lolitaan tehdään selväksi heti alussa Kimeä-äänisten enkelten joukkoturma helteisessä risteyksessä sinun maksaläikkäinen kätesi   ohjauspyörällä

Kosketus - Anu Silfverberg: Hellät apinat (Long Play)

Kukaan ei ole koskettanut minua moneen viikkoon. Olen niin yksinäinen ja ihoa vailla, että halaan itseäni. Melko tarkkaan nuo sanat oli kirjoitettu korttiin, jonka ystäväni lähetti Pariisista muutama vuosi sitten. Opinnot kyllä sujuivat paikallisessa yliopistossa, mutta ihosta oli tullut kosketusta huutava pinta. Anu Silfverbergin Hellät apinat on punnittu, äärimmäisen ajankohtainen ja tutkimustietoon perustuva puheenvuoro kosketuksen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Koronavirus on tehnyt kosketuksen tarpeesta uudella tavalla näkyvää. Silfverbergin tavoin olen itsekin kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon elokuvissa ja tv-sarjoissa ihmiset koskettelevat toisiaan. Olen huomannut kummastelevani puoliääneen, kun olen katsonut kuvaa isommasta joukosta, jonka jäsenet halailevat spontaanisti. On tuntunut siltä, että he elävät jossakin toisessa maailmassa kuin missä itse tällä hetkellä elän. Aiemmin luin kirjoja, joissa vallitsivat poikkeusolosuhteet ja kirjan kannet su

Portarthurilainen realismi - Peter Sandström: Äiti marraskuu

Mistä koostuu Peter Sandströmin kirjojen viehätys? Tämä on kysymys, jota olen käynyt mielessäni läpi ja nyt haluan tarkastella sitä tässä tekstissä. Omalla kohdallani kaikki alkoi Valkea kuulaasta . Sitä ennen Sandström oli minulle täysin tuntematon kirjailija, vaikka vuonna 2012 häneltä olikin jo suomennettu novellikokoelma Sinulle joka et ole täällä . Aivan liian usein suomenruotsalaisten ja suomalaisten kirjailijoiden välillä on railo, jota kieli pitää yllä. Vaikka luenkin myös ruotsiksi se ei omalla kohdallani ole olennaisesti parantanut tilannetta. Moni mainio suomenruotsalainen teos jää minulta helposti kokonaan huomaamatta. Oma tuntumani on, että viime aikoina suomenruotsalaista kirjallisuutta on käännetty enemmän myös suomeksi ja sen seurauksena olen löytänyt mm. Mia Franckin ( Pommipuutarha ) ja Ellen Strömbergin ( Syyhy ). Jatkossa aion löytää mm. Malin Kivelän. Peter Sandströmin Laudaturin olen lukenut sekä suomeksi että ruotsiksi, mutta Äiti marraskuun kohdall