Tästä on vaikea kirjoittaa. Anna Elina Isoaron Tämänilmaiset runodokumentoi häntä ja hänen perhettään kohdanneen suruista suurimman: lapsen kuoleman. Teos oli yksi tämän vuoden Tanssiva karhu -runokilpailun ehdokkaista. Tämänilmaisia lukiessani surusta tulee ilmaa, jota hengitän. Huomaan pakonomaisesti ajattelevani, miten runoilija on pystynyt kirjoittamaan tämän kokoelman. Tämän surun. Miten hän on kyennyt tekemään sen niin, että vaikka kaikki sanat on surun läpi kirjoitettu on kokoelmassa myös huikaisevan puhdasta, elämän synnyttämää iloa ja vastustamatonta lämpöä. Kaikesta huolimatta kaikki jatkuu. Mukaan lukien elämä. Isoveljen kautta Isoaron runoihin puhaltuu vilpittömintä mitä on. Isoveljen, joka "teippaa oveen lapun", johon hän on kirjoittanut "EI KUKIA KIITOS." Isoveljen, joka hautausmaan sijasta haluaisi mennä Ikeaan. Isoveljen, jonka mielestä nyt voitaisiin muuttaa takaisin vanhaan kotiin. Sadut kirjoittuvat Tämänilmaisissa uusiksi. Ku...
Valetulenkantajan kulttuurilaboratorio