Reader, why did I marry him?

Märta Tikkanen, hjärtligt välkommen till Bar Finland. On suuria kunnia saada sinut asiakkaaksi.  Oikeastaan tiesin sen jo silloin, kun päätin lukea Märta Tikkasen romaanin Personliga angelägenheter (PA). Tiesin, koska olen lukenut tämän romaanin ennenkin.  Tiesin, että PA herättäisi eloon usemmankin menneisyyteni ihmisen, joista osaa en kovin välittäisi muistella. Heistä ensimmäisenä tuli G. Hänellä on villit hiukset, mustat farkut ja musta t-paita. Hän seisoo ikkunassa. Minä istun tuolissa kauempana ja ajattelen, että nyt on  hetki, jolloin G piirtyy muistiini. Se, miten hän seisoo. Hänen asentonsa. Valo hänen hiuksissaan. Nyt on se hetki, kun G. jää minuun, eikä enää lähde. Niin kävi. Kun kirjoitan tätä, G. liikuskelee kylkiluideni takana. Piirtää siellä taloja, koska on ammatiltaan arkkitehti. On aamu. Hengitän syvään, hengitän ulos. Hengitykseni on täynnä yksityisiä asioita. En tiedä, miten Märta Tikkanen sen tekee ja en oikeastaan haluakaan tietää. Hal...

Haluan kirjoittaa Wislawa Szymborskasta niin kuin runofani kirjoittaa. Runofani, joka on kauimpana kriitikosta jälkimmäisen ollessa henkilö, joka ymmärtää runouttaa laajassa mielessä ja asettaa sen laajempiin konteksteihin päivälehden kulttuurisivuilla. Epäilijä: Hah-haa. Anna minun nauraa iso nauru. Milloin olet päivälehdessä perehtyneitä runokritiikkejä nähnyt? Minä: Ole hiljaa epäilijä. Sinua ei kaivata täällä, nyt puhutaan Wislawa Szymborskasta. Epäilijä: Kriitikon asiantuntemus syntyy siitä, että hän kirjoittaa arvioita päivälehteen. Se ei ole hänen ominaisuutensa sinällään, vaan se syntyy julkaisualustan kautta. Minä: Mene muualle. Olen vain pelkkä runofani. Sinun kriitikkovastaisuutesi on sinun asiasi, eikä se kiinnosta minua. Minä olen täällä hallitsija ja tässä kirjoituksessa puhutaan Wislawa Szymborskasta runofanin näkökulmasta. * Suomentaja Jussi Rosti kertoo Szymborskan kokoelman jälkisanoissa, että vastaanottaessaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon Wislawa Szym...

Meidän on kasvatettava tyttöjämme eri tavalla. Meidän on kasvatettava myös poikiamme eri tavalla.* Vuosi lienee 2013. Katson youtubesta Chimamanda Adichien Ted talk-puhetta. Kuuntelen lumoutuneena, kun tämä kaunis, viisas ja  ylväs feministi puhuu. Ajattelen, että olisipa maailmassa enemmän hänen kaltaisiaan. Pienessä esseekirjasessa We should all be feminists Adichie tiivistää näkemyksensä feminismin tärkeydestä ja sukupuolten eriarvoisesta kohtelusta niin kotimaassaan Nigeriassa kuin yleisemminkin. Tämä Adichien Ted talk- esityksen pohjalta modifioitu pieni kirjanen toimii erinomaisena johdantona paitsi Adichien ajatteluun myös hänen kaunokirjallisen tuotantonsa teemoihin. Ihmettelen, miksi tätä ei ole suomennettu. Hu-huu kustantajat! Kun Adichie promotoi esikoisteostaan Purppuranpunainen hibiskus hän sai kuulla teoksensa olevan feministinen. Ystävällismielisellä nigerialaismiehellä oli hänelle osuva neuvo: Älä koskaan kutsu itseäsi feministiksi, sillä feministit o...

Aloittakaa teoksenne yksinkertaisella sitaatilla. "Minä en tunne syyllisyyttä mistään. En absoluuttisesti mistään." Edellä olevat sanat lausuu Lina Heydrich historiallista tutkimusta tekevälle Erich Richterille Terhi Rannelan uutuusromaanissa Frau. Lina Heydrich, Frau, on pahamaineisen natsin, Prahan teurastajaksi kutsutun Reinhard Heydrichin puoliso. Erich Richter sen sijaan on fiktiivinen henkilö, jonka avulla Terhi Rannela kertoo Linan tarinan. Jos ei ole lukenut Laurent Binet'n teosta HhhH * on Terhi Rannelan Frau varsin erilainen teos kuin jos niin on tehnyt. Itse kuulun porukkaan, joka on HHhH:n lukenut ja joka arvostaa sen korkealle. Itse asiassa niin korkealle, että nimesin sen Blogistanian Globalia-äänestyksessä vuoden 2015 parhaaksi käännösromaaniksi. HHhH:n lukemisesta seuraa, että monet Rannelan teoksessaan esiin tuomat historialliset tapahtumat eivät tule yllätyksenä. Niinpä en tässä kirjoituksessa puhu esimerkiksi siitä, mitä tapahtui tsekkilä...

Katsokaa minua. Ihailkaa minua. Kadehtikaa minua. Minun nimeni on Baba Segi. Olen suuri ja mahtava mies. Lola Shoneyin kirjoittaa teoksessaan The Secret Lives of Baba Segi's Wives (TSLBSW) nigerialaisesta elämänmenosta hersyvän humoristisesti. Siellä missä on nauru lymyilee kuitenkin myös vakavammat sävyt. Shoneyin törmäyttää traditonaaliset uskomukset ja toimintatavat modernin elämänjärjestyksen kanssa kartoittaessaan yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksia. Chinua Acheben teoksen nimeä, runoilija Yeatsiltä lainattuja sanoja toistaen voisi todeta, että TSLBSW on kertomus siitä, miten Baba Segin elämässä "kaikki hajoaa". Baba Segi on miesten mies, varsinainen nigerialainen mahco. Hänellä on neljä vaimoa, jotka pitävät hänestä huolta ja jotka ovat synnyttäneet hänelle liudan lapsia. Baba Segin omanarvontuntoisuus haisee kilometrien päähän. Hän on tottunut ottamaan ykköspaikkansa niin perheen sisällä kuin laajemmissakin sosiaalisissa ympyröissä ja pitäm...

En taida ketään muuta ystävää olla tänä vuonna odottanut niin kiihkeästi kuin Loistavaa ystävääni. Pidän lukemistani kirjoista excel-taulukkoa, johon merkitsen kirjailijan nimen ja teoksen lisäksi mm. julkaisuvuoden, sivumäärän, ja kirjailijan sukupuolen. Elena Ferranten kohdalla joudun jättämään viimeksi mainitun kategorian tyhjäksi. Ferrante on salaperäinen henkilö, jonka oikea identiteetti on onnistuttu pitämään visusti salassa. Ferrante itse on sanonut, että kirjailija ei ole tärkeä, vaan hänen teoksensa. Kuulostaa Hemingwayltä. Tutustuin Ferranteen ensimmäistä kertaa helmikuussa 2015, jolloin luin hänen esikoisteoksensa Amalian rakkaus . Tämä teos valikoitui luettavakseni, koska maailmalta oli kuulunut suorastaan hurmoksellista puhetta Ferrantesta ja hänen Napoli-sarjastaan. Nyt lukemani Loistava ystäväni on tämän tetralogian aloitusosa. Loistava ystäväni kertoo ystävyksistä nimeltä Raffaella Cerullo, jota kutsutaan nimellä Lina ja josta kirjan toinen päähenkilö Ele...

Tadaa! Tässä tulee Baileys 2016 -lyhytlista:   Tänä vuonna olen poikkeuksellisessa tilanteessa, sillä en ole lukenut ennalta ainuttakaan lyhytlistalla olevaa teosta. Yanagiharan A Little Lifen ostin muutama kuukausi sitten, mutta en ole vielä ehtinyt sen kimppuun. Sillä perusteella, mitä tästä teoksesta olen kuullut, pidän sitä vahvana voittajasuosikkina. Tosin Baileys-palkinto on yleensä varsin yllätyksellinen, eivätkä etukäteisveikkaukset usein pidä paikkaansa. Hyllystäni löytyy myös Cynthia Bondin Ruby, jonka ostin Akateemisen alelaarista huikean ihastuttavaan kolmen euron hintaan. Ihanaa, että palkintoehdokaskirjallisuutta myydään näin halvalla! Lyhytlistalaisista kiinnostaa edellä mainittujen lisäksi erityisesti Lisa McInerneyn hurja nuoruuskuvaus the Glorious Heresies. Kerro suosikkisi ja lähde mukaan jännäämään!

Kuva: Marko Mäkinen Teatteri Jurkan Maagisen ajattelun aika alkaa kahdesti. Ensimmäisen kerran se alkaa, kun Kristiina Halkola lausuu ensimmäiset sanansa. Toisen kerran se alkaa, kun esitys on ohi. Maagisen ajattelun aika on monologinäytelmä, joka perustuu amerikkalaiskirjailija Joan Didionin samannimiseen teokseen sekä osin hänen toiseen romaaniinsa Iltojen sinessä. Näissä teoksissa Didion käy läpi miehensä ja tyttärensä sairastumista ja kuolemaa sekä kirjaa ylös surutyötään suorastaan kliinisen tarkasti. Jurkan dramatisoinnissa painava nostetaan esiin valoisan kautta. Joan Didionia esittävä Kristiina Halkola on pukeutunut valkoisiin, näyttämöllä olevat tuoli ja pöytä ovat valkoisia, näyttämöä reunustavat valkoiset verhot ja myös esityksen äänimaailma koostuu kirkkaista helähdyksistä. Vastakohdat sekoittuvat ja paikoin esitys on jopa hauska.   Ulkoisesti Kristiina Halkola ei muistuta pätkääkään linnunluista ja elämän raskaita merkkejä kasvoillaan kantavaa Joan D...

Olen voi ja olen sitä ihan hirveän mielelläni. Ali Smith on veitsi. Joka kerta, kun hän painuu minuun huokaisen mielihyvästä. Aloitettuani Public libraryn kiirehdin iltaisin kiiruusti sänkyyn lukemaan ja joka ilta vallalla oli sama odottava tunnelma. Mitä tänään tapahtuu? Minneköhän Ali Smith minut nyt kuljettaa? Ja voi tytöt ja pojat, kyllä hän kuljettikin. Public library on toiselta osaltaan puheenvuoro kirjastojen puolesta. Ääneen pääsevät mm. Kate Atkinson tyttärineen, Helen Oyeyemi, Kamila Shamsie, Miriam Toews ja Sophie Mayer. Lainaan viimeksi mainittua: For me, the public library is the ideal model of society, the best possible shared space, a community of consent - an anarcho-syndicalist collective where each person is pursuing their own aim (education, entertainment, affect, rest) with respect to others, through the best possible medium of the transmission of ideas, feelings and knowledge: the book. Voiko sitä enää kauniimmin sanoa kuin Mayer? Minulle tosin ...

Tulinko juuri lukeneeksi kirjan, jota minun ei olisi pitänyt lukea? Pauliina Vanhatalon romaanit Pitkä valotusaika ja Korvaamaton ovat herättäneet minussa suurta ihastusta ja tämän vuoksi odotin kieli pitkällä hänen uusinta teostaan Keskivaikea vuosi. Roikuin kirjastojonossa ja mitä lähemmäksi jonon kärkeä etenin, sitä vahvemmin alkoi tuntua, että ehkä minun ei sittenkään pitäisi lukea Keskivaikeaa vuotta.  En osannut päättää. Viimeisenä mahdollisena päivänä hain teoksen varaushyllystä. Laitoin sen syrjään ja ajattelin, että olkoon siinä, en lue. Keskivaikea vuosi on modernia suomalaista tunnustuskirjallisuutta, jossa Vanhatalo kirjoittaa omasta masennuksestaan. Hän kuvaa masentuneen elämää erinomaisen tarkasti havainnoiden. Olla nainen, olla äiti, olla puoliso, olla kirjailija - miten sovittaa nämä roolit toisiinsa? Roolit, jotka kiskovat kantajaansa eri suuntiin ja tappelevat hänen ajastaan. Tehtävä on haastava ilmankin masennusta.   Lukiessani tunnen valt...

Täten julistan, että huhtikuu on blogissani virallinen afrikkalaisen kirjallisuuden kuukausi. Ai virallinen? No jaa, ei nyt niin kovin virallinen, mutta tuntui mukavalta kirjoittaa virallinen ... jotenkin ..... viralliselta ja virkanaismaiselta. Olen menossa huhtikuun lopussa Pukinmäen kirjaston Afrikka-iltaan puhumaan nigerialaisesta kirjallisuudesta. Hups! Jos tarkkoja ollaan, niin huhtikuu on itse asiassa blogini Nigeria-kuukausi. Ei kuitenkaan kuulostaisi kovin sointuvalta sanoa April is for Nigeria, enkä suuremmin innostu myöskään ilmaisusta Nigerialainen huhtikuu, joten etenen tunnuksella April is for Africa. Tykkään erityisesti for-preposition herättämistä mielikuvista, joita suomen kielelle ei sellaisinaan voi kääntää - ainakaan kuulostamatta kömpelöltä. Olen varannut lukulautaselle seuraavat omasta kirjastostani löytyvät teokset: Seuraavaksi haluan tunnustaa, koska tunnustaminen on trendikästä tai oli ainakin 300-luvulla, jolloin Augustinus kirjoitti Tunnustu...