Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.

Julia Franck: Keskipäivän haltija

Jossain kohtaa meistä jokaisella kulkee raja, jonka jälkeen ei enää jaksa muuta kuin luovuttaa. Julia Franckin Keskipäivän haltija kertoo, miten Helene tuli elämässään tällaiselle rajalle. Keskipäivän haltija alkaa erittäin lupaavalla prologilla.  Eletään vuotta 1945 ja 7-vuotias Peter on yksin kotona äidin tehdessä pitkää yövuoroa sairaalassa. Tilanne on käynyt pojalle tutuksi. Isän ollessa "kadoksissa" hänen on olosuhteiden pakosta vietettävä yönsä yksin. Sodanaikaiset kauhut vaivaavat Peteriä ja hän muistelee kokemaansa ja näkemäänsä. Asioita, joita kenenkään lapsen ei pitäisi kokea ja nähdä. Olosuhteisiin on kuitenkin tulossa muutos, kun pitkään puheissa ollut muutto Berliiniin on toteutumassa. Muutos on kuitenkin jotain ihan muuta kuin mitä Peter on saattanut aavistella. Äiti hylkää hänet juna-asemalle. Vajaan parinkymmenen sivun pituisen prologin jälkeen tarina lähtee ihan toisille raiteille ja kerronnan keskiöön nousee Helene. Keskipäivän haltija voisi temat

Edan Lepucki: California

Edan Lepuckin romaanissa California (2014) eletään aikaa, jolloin maailma sellaisena kuin sen tunnemme, on tullut tiensä päähän. Yhteiskuntarakenteet ovat sortuneet: kongressi, koululaitokset ja internet lakanneet toimimasta. Kaikesta on pulaa ja hinnat ovat kohonneet pilviin. Terveydenhoitoa ei enää ole saatavilla kuin maksamalla joko käteisellä tai kullalla. Californian lohduttomuudessa on kaikuja Cormac McCarthyn apokalyptisestä romaanista Tie (The Road, 2006), mutta se sijoittuu ajallisesti lähitulevaisuuteen 2060-luvulle ja tämä luo teokseen häiritsevän ja ahdistavan paineen. Puhutaan ajasta, joka on hyvin lähellä. Kehityskulusta, joka on hyvin mahdollinen. Lepuckin luoma tulevaisuuskuva vaikuttaa käsinkosketeltavan todelliselta, eikä sen häiritsevyyttä voi hiljentää sijoittamalla Californian dystopia-genreen. Frida ja Cal ovat jättäneet taakseen Los Angelesin ja asettuneet asumaan kalifornialaiselle joutomaalle. He eivät tiedä, kuinka paljon muita ihmisiä on mahdollisesti

Haaste: Viihde- ja lukuromaani kirjallisuuden lajeina

Leena Lumi haastoi minut pohtimaan viihde- ja lukuromaania kirjallisuuden lajeina. Ensin ajattelin, että en ehdi tähän haasteeseen vastata, mutta asia oli niin kiinnostava, että päätin heittää muutaman hajanaisen ajatuksen aiheesta. Teko, jota luultavasti myöhemmin tulen häpeämään. Viihdekirjallisuus on laji, joka on hyvin kaukana kiinnostuksen kohteistani. Mieleeni tulevat kassojen vieressä tyrkyllä olevat romanttispainotteiset pokkarit sekä kansainväliset isolla koneistolla markkinoidut höttöteokset, joiden juoni muodostuu siitä, miten naispäähenkilö erinäisten mutkien kautta saa miehen. Sehän se onkin naisen elämän korkein ja jaloin tehtävä. Miehen hankinta. Viihdekirjallisuus on oman näkemykseni mukaan oopiumia naisille, jotta nämä pysyisivät omassa rajatussa naisruodussaan ja keskittyisivät naisten juttuihin: meikkaamiseen, vaatteisiin, ruoanlaittoon, lasten- ja kodinhoitoon sekä tietysti miehen palvelemiseen ja hänen hyvinvointinsa edistämiseen.  Olen lukemisteni suhte

Patrick Modiano: Villa Triste

Patrick Modianon valinta Nobel-voittajaksi viime vuonna tuli minulle aikamoisena yllätyksenä. Hänen nimensä oli kyllä tuttu, mutta Villa Triste on ensimmäinen häneltä lukemani teos. Villa Tristessä Victor Charma muistelee 12 vuoden takaisia tapahtumia, joihin liittyy hänen silloinen rakastettunsa Yvotte Jacquet ja pariskunnan seurassa usein viihtynyt René Meinthe. Henkilöhahmot ovat pilvi- ja savuverhon ympäröimiä. Charma väittää olevansa venäläissyntyinen kreivi ja Meinthe käyttää itsestään lempinimeä Belgian kuningatar Astrid. Yvonne ei paljon henkilökohtaisista asioista puhu. Hän on nainen, jolla on mustavalkoinen tanskandoggi, joka kärsii "portugalilaisesta melankoliasta". Modiano kuvaa hotelleja, taloja ja juhlapaikkoja, joiden ohi aika on kulkenut ja joiden ajan kalvamiin pintoihin ovat kaivertuneet niiden suuruudenaikaiset päivät. Siinä se on. Penkki. Se sama penkki, jolla Charma niin monta kertaa istui miettimässä katse kaukaisuuteen suunnattuna. Aika on

Audrey Magee: The Undertaking (Sopimus)

Audrey Mageen esikoisteos The Undertaking on ravisuttava kuvaus sodasta. Miten naurettavia ovatkaan sankari- ja kunniamerkit. Miten vastenmielisen pöyhkeitä isänmaallisest uhopuheet ja miten täysin arvoton yhden ihmisen henki. "Tykinruokaa", ei sen enempää. Jos edes sitä. Magee kuvaa sotaa mikrotasolla yksilöiden näkökulmasta tavalla, joka ei peitä, ei kauhistele, ei selittele. Hän toteaa tosiasiat melkeinpä lakonisen kliinisesti ja aiheuttaa lukijassa tunnevyöryn. On mielenkiintoista, että irlantilainen kirjailija on valinnut tarinansa aiheeksi toisen maailmansodan. Teoksen loppusanoissa Magee pohtiikin, että onko hänellä edes oikeutta kirjoittaa tästä aiheesta, kun hän itse ei ole sen enempää saksalainen, venäläinen kuin juutalainenkaan. Jonkinlaisena valtuutuksena juuri tämän tarinan kirjoittamiselle toimi Mageen mukaan se, että saksalainen kirjailija Heinrich Böll löysi tarvittavaa etäisyyttä toisen maailmansodan tapahtumiin juuri Irlannista, jossa Böll vietti pi

Minna Canth: Salakari

Tämä bloggaus on tulkintani Minna Canthin novellista Salakari (1887), jossa päädyn kirjoitukseni lopuksi näkemykseen, joka oli itsellenikin osittain yllätys ja joka syntyi lopullisesti vasta tätä tekstiä kirjoittaessani. Luvassa on kuivaa ja tylsää pohdintaa Salakarin merkityksestä, juoni- ja kaikkia muitakin mahdollisia paljastuksia, analyysiä ja ihmettelyä sekä teoksen syliin heittäytymistä. Siltä varalta, että lopetat lukemisen tähän, haluan toivottaa jo tässä vaiheessa kirjoitustani kaikille kanssabloggareille ja muille lukijoille erinomaisen ihastuttavaa Minna Canthin päivää! Tutkin tilastojani ja niiden mukaan olen lukenut Salakarin edellisen kerran loppuvuodesta 1998. Itse asiassa kirjoitin siitä tuolloin jopa paperin, mutta se on valitettavasti kellarin viimeisessä nurkassa laatikossa, joka on kasan alimpana. Olisi ollut todella mielenkiintoista verrata tätä kirjoitustani tuohon aiempaan, mutta kellarin perkaaminen osoittautui ylivoimaiseksi uraksi. Novellin tapahtu

John Williams: Stoner

"William Stonerille selvisi, ... että ihminen, jota rakastamme aluksi, ei ole sama ihminen, jota rakastamme lopuksi, ja ettei rakkaus ole päämäärä vaan kehitys, jossa yritetään oppia tuntemaan toinen toistaan." Tätä romaania ei ole turhaan hehkutettu. Stoner heittää bensaa lukuhalun liekkeihin. Se sytyttää intohimon. Sen luettuani vaeltelen kirjahyllyltä toiselle ja minuun suorastaan sattuu, sillä haluaisin samanaikaisesti lukea niin monta hyllyssä odottavaa teosta. Otan käsiini kirjan jos toisenkin, luen kappaleen sieltä täältä. Palan halussani lukea, liekit nuolevat ruumistani suloisesti. Huokaan. Olen levoton ja rauhallinen. Täynnä ja niin keveä, että voisin nousta ilmaan. Stoner todistaa, että kirjallisuus on sulaa hopeaa. Se on parasta, mitä elämä voi ihmiselle tarjota. * William Stoner syntyi 1891. Aloitti opinnot Missourin yliopistossa 1910. Väitteli tohtoriksi 1918. Kuoli 1956. Ihmisen elämän voi kertoa muutamalla vuosiluvulla. Eivät ne paljon sano, k

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen

Kyllä. Nina Hurman Yönpunainen höyhen oli oikein miellyttävä tuttavuus. Sen myötä tein aikamatkan 1920-luvun Helsinkiin ja viihdyin mainiosti. Hurman teoksessa vallitsee kirkkaanpunaisen huulimaalin ja sähköreklaamien sulokas lumo. Valot ja varjot, pitkät hansikkaat ja helminauhat, kauloille kiertyvät puuhkat. Lukiessa voi tuntea hien ja partaveden sekoituksen ja jotain ihastuttavan nostalgista on siinä, että miehelle on tärkeää, että hänellä on hattu päässä. Tartuin Nina Hurman esikoisteokseen, koska hän on tulossa vieraaksi lukupiiriimme huhtikuussa. Itse asiassa Hurman toivomuksena oli, että lukisimme hänen uusimman teoksensa Hatuntekijän kuolema (2014) ja päädyimmekin siihen ratkaisuun. Minua Yönpunainen höyhen houkutti kuitenkin jo senkin vuoksi, että on mielenkiintoista lukea nämä teokset ilmestymisjärjestyksessä, vaikka ne itsenäisiä teoksia ovatkin. Etukäteisodotukseni on, että Hatuntekijän kuolema on tyyliltään hioutuneempi, kirjallisesti tasokkaampi ja vauhtiinpäässeem

Celeste Ng: Everything I never told you

Jos rakkaus ei riitä, jos toiselle hyvän tahtominen ei riitä, mikä sitten riittäisi? Miten oma sokeutemme voi olla niin täydellistä, että emme näe mitä lähimmillemme on tapahtumassa? Miten perhe voi samanaikaisesti olla sekä ulospäin täysin toimiva että sisäisesti täysin epäkunnossa? Celeste Ng:n esikoisteos Everything I never told you tulee olemaan korkealla, kun mietin parhaita vuoden 2015 aikana lukemiani kirjoja. Se täytti minut kuin ilmapallon, josta päästelin ilmoja hyvin hyvin hitaasti. Ng on huikaisevan taidokas kirjoittaja ja hänen romaaninsa sisältää kohtia, jotka melkein pysähdyttävät lukijan sydämen. Loppuun hän varaa vielä kaksi varsin suurta yllätystä, jotka ainakin minussa herättivät varsinaisen tunnemyrskyn. Ng viipaloi kiinalais-amerikkalaisen Leen perheen terävällä veitsellä. Lukija tietää jatkuvasti enemmän kuin kirjan henkilöhahmot ja näin lukijalle avautuvat myös ne pisteet, joissa tapahtumien kulkuun olisi voinut vaikuttaa. Tämä on kuitenkin jälkiviisautta,

Alice Munro: The Lives of Girls and Women

Lähdin lukemaan Alice Munron teosta Lives of Girls and Women (1971) novellikokoelmana. Pari ensimmäistä "novellia" luettuani yllätykseni oli suuri, kun tajusin, että kyseessä onkin romaani. Olen pitänyt Munroa pelkästään novellikirjailijana, joten en tullut edes ajatelleeksi, että tämä onkin romaani. Sinänsä tämä genreväärinkäsitys oli oikein hedelmällinen, sillä samalla huomasin lukevani novelleja toisin kuin romaania. Millä tavalla toisin? Sitä onkin jo vaikeampi hahmottaa, mutta esimerkiksi sellaisen huomion tein, että niin kauan kuin luin teosta novellikokoelmana etsin erilaisia teemoja, joiden arvelin voivan nousta koko kokoelmaa yhdistäviksi teemoiksi. Lives of Girls and Women päätyi kirjahyllyyni vuonna 1997, joten sen oli jo suht korkea aika päästä lukuun. Kun luin teosta pidemmälle, mieleeni muistui myös, että ostin tämän kirjan osana kiinnostustani 1970-luvulla kirjoitettuja naisten kehitysromaaneja kohtaan. Tämä oli projekti, joka ei koskaan tutkimuksellises