Reader, why did I marry him?

Tervetuloa Bar Finlandiin Tove Jansson! Ihanaa, että sinulla on päässäsi auringonkukkaseppele, sillä se sopii sinulle ihan mahdottoman hyvin. Olen säästänyt muutaman filtterittömän nortin. Pannaanko palamaan? * En viettänyt juhannusta saaressa, mutta melkein tuntuu kuin saaressa olisin ollut, kun luin Tove Janssonin kesäkirjaa. Yritin tällä kertaa lukea ensimmäisen sivun oikein nopeasti, koska sillä puhutaan irtohampaista ja nämä irtohampaat ärsyttävät minua aina suuresti. Löständer on suomeksi tekohampaat! Toivottavasti tämä käännösrikkaruoho korjataan seuraavaan painokseen. No niin, tekohampaat on nyt löydetty ja saatu takaisin isoäidin suuhun ja matka voi jatkua hänen ja hänen lapsenlapsensa seurassa. Siitä Kesäkirja paljolti kertookin. Siitä, miten isoäiti ja Sophia viettävät kesää saaressa. Vallalla on perin muumimainen tunnelma, jonka sydämenä palaa lempeä anarkismi. Takaisin lapsuuden metsään Kesäkirja on luontokuvauksen juhlaa. Sitä lukiessani muutun itsek

Sain Eläköön essee! -haasteen Marjatalta . Toivoinkin salaa, että tulisin haastetuksi, sillä pidän esseistä kovasti ja huomattavasti enemmän kuin mitä tulen niitä lukeneeksi. Tendenssi esseiden lukemisessa on tosin ollut ylös päin, mutta jos lukeee neljä-viisi esseekokoelmaa vuodessa ei ole erityistä syytä paukutella rintaliivien olkaimia. Haasteen säännöt ovat seuraavat: 1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee! 2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia. 3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa. 4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi. 4. Esittele 1 - 2 hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää. 5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta. Kohdat 1-3 tulin käsitelleeksi tämän kirjoituksen ensimmäisessä kappaleessa ja nyt siirryn kohtaan nel

"Osterit avataan erityisellä osteriveitsellä, joka on noin 7–10 cm pitkä, litteä, teräväkärkinen ja tukevakahvainen veitsi. Veitsi ensin ujutetaan osterin sisään sivusta, minkä jälkeen veistä kääntämällä osteri aukeaa lähes itsestään. Tämän jälkeen jalka leikataan veitsellä poikki. Osterin tuoreus varmistetaan koskettamalla pikaisesti veitsellä kidusreunaa. Elävä osteri reagoi kosketukseen nopeasti supistumalla."* Rosa Meriläisen uuutuusromaani Osteri on kiintoisa tapaus. En oikein tiedä, mistä kohtaa työntäisin veitseni sen kidusreunaan, sillä otollisia paikkoja on useita. Etukäteen odotin, että Osteria lukiessani pystyisin vaivattomasti nostattamaan tammani kiitolaukkaan, mutta mitä vielä, hevoseni kompasteli esteellä jos toisellakin ja putoilevat okserit pitivät kamalaa ääntä. Meriläisen kirjoitustapa tökki kuin fallos. ( Tiedät varmasti, että ... No niin Sigmund. Paikka. Olepas hiljaa nyt. Lukija ohoi Reilu vuosi sitten riemuitsin Anu Kaajan novelli

Lauren Beukesin Zoo City ei edusta kirjallisuudenlajia, jota yleensä luen. Kun sanon näin, lienee kohtuullista seuraavaksi kertoa, mitä lajia se sitten edustaa. Tämä tehtävä tosin on kaikkea muuta kuin helppo ja yksinkertainen. No, ainakin Zoo City on scifiä, koska se voitti Arthur C. Clarke palkinnon vuonna 2011. Lisäksi se on armottomanpuoleinen kaupunkiodysseia, jota maustavat fantasia, rakkaus- ja jännitystarina sekä loppupuolella teosta myös horror-vaikutteet. Kaiken kaikkiaan varsin mainio genrekeitos, jossa Etelä-Afrikan nykytodellisuus on jatkuvasti vahvasti läsnä. Luin puolisen vuotta sitten Niq Mhlongon romaanin Dog Eat Dog  , joka Zoo Cityn tavoin on varsin vimmainen kuvaus nykypäivän Etelä-Afrikasta. Vaikka nämä kaksi teosta ovat monella tapaa hyvin erilaisia, on niissä tiettyä yhteistä räkäistä kesyttömyyttä, jonka vuoksi kehotus suojalasien käytöstä on enemmän kuin paikallaan. Merkityt Beukesin romaanissa eläimellisiksi kutsutut ihmiset on merkitty eläimillä

Katsokaa tuota naista. Hän on Ruby Dell. Halveksittu, syntinen, kummallinen ja muutoinkin epäkelpo. Katsokaa nyt, hän kyykistyy ja virtsaa kadulle. Mokoma iljetys. Hän on palannut New Yorkista Libertyn kaupunkiin Teksasiin. Parempi kun ei olisi, sillä Libertyssä häntä ei kaipaa kukaan. Vaan kaipaapas. On yksi, joka näkee kuka Ruby todellisuudessa on. Joka näkee, että hän on ennen kaikkea ihminen. Hänen nimensä on Ephram ja hänen siskonsa Celia on hänen äitinsä. Ei oikeasti tietenkään, vaan itse itsensä Ephramin äidiksi korottanut sisarusten vanhempien kuoltua.  Siinä missä Ruby on silmätikku, on Ephram niitä, joita tuskin huomaa. "He was a moving blur on the eyes' journey to more delicate and interesting places." Rienausmusiikkia Pietarin kirkossa Joitakin vuosia sitten olin Roomassa, jolloin kävin myös Pietarin kirkossa. Se, mitä siellä koin on lähimpänä pyhää, mitä elämässäni olen kokenut. ’Rubyn’ sielunmaisema vei minut takaisin Pietarin kirkkoo

On yksi asia, johon Eeva Joenpellon tuotannossa huomio kiinnittyy ihan väkisinkin. Tarkoitan hänen teostensa nimiä, kuten vaikkapa Vesissä toinen silmä, Vetää kaikista ovista, Kuin kekäle kädessä, Sataa suolaista vettä, Jottei varjos haalistu, Ei ryppyä, ei tahraa. Nimet ovat vahvoja, jollakin tapaa suorastaan arkaaisia ja ne herättävät minussa paljon tunteita ja nostalgiansekaista kaipausta sellaiseen maailmaan, jossa kunniallisuus oli arvo. Joenpellon teosten nimistä tulee ylevöitynyt olo. Kirjallisuutta kouluille Eeva Joenpelto -haasteeseen valitsin luettavaksi romaanin 'Ralli' (1959), joka edustaa Joenpellon vähemmän tunnettua tuotantoa. Teoksen kannesta löytyy hilpeä maininta: Kirjallisuutta kouluille. Tähän luokitteluun lienee päädytty siksi, että Ralli on koira. Olisi todella kiinnostavaa tietää, mitä Eeva Joenpelto itse ajatteli siitä, että hänen romaaninsa tulkittiin olevan oivallista luettavaa juuri koululaisille. Ralli-koira nimittäin on melkoisen symbolinen

Muistin kyllä jo aiemman lukukerran perusteella, että Purppuranpunainen hibiskus on hyvä kirja, mutta silti minulle tuli yllätyksenä, että tämä Adichien esikoisteos on ihan tuhottoman hyvä. Luulen, että kaikki ne afrikkalaiset kirjat, joita olen lukenut sen jälkeen kun ensimmäisen kerran luin Purppuranpunaisen hibiskuksen vaikuttivat siihen, että sain tästä teoksesta vielä paljon enemmän irti kuin ensimmäisellä lukukerralla. Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee Purppuranpunainen hibiskus asettaa keskiöön perheen valtasuhteet. Isä Eugene on väkivaltainen despootti, jonka jälkiä hänen vaimonsa ja lapsensa ihossaan ja sielussaan kantavat. Lapsia on kaksi: Kambili ja Jaja. Heidän elämänsä Eugene on ohjelmoinut laatimalla lukujärjestyksen, joka kertoo mitä milloinkin tulee tehdä. Asiaan kuuluu, että lasten tulee olla koulussa luokkansa parhaita. Monesti Eugene itkee rangaistessaan lapsia erinäisin julmin tavoin, mutta hänen on tehtävä niin, koska hän haluaa toimia lastensa pa

Kolme desperadoa italalialaisen syrjäseudun yössä pohtimassa, miten parhaiten ottaa ilo irti elämästä. Laulaisin vahvan romaanialoituksen kunniaksi Kolmen iloisen rosvon sävelellä, jos heidän nimensä sopisivat rytmiin. Eivät sovi. Kokeile itse. Nimet ovat Sebastiano, Luca ja Andrea. Kuvioihin mukaan tulee Marina Bellezza, vilkas, vaarantuoksuinen nuori nainen, joka antaisi ilomielin jonkun ruumiinosansa, jos hänen isällään vaan olisi hänelle enemmän aikaan. Hyvät ainekset ja uimarantaromaani Silvia Avallonen esikoisteos  Teräs on niin kova romaani, että se on mielessäni usein vieläkin, vaikka sen lukemisesta on kulunut reilut puolitoista vuotta. Viimeksi sen maailmaa järjesteli mielessäni Elena Ferrante Loistavalla ystävällään , eikä tämä kohtaaminen päättynyt Ferranten eduksi. Lupaavan alun jälkeen Avallonen toinen romaani 'Marina Bellezza' kääntyi lähes täydelliseksi pettymykseksi. Se sisältää kyllä kaikki hyvän kertomuksen ainekset, mutta lopputuloksena on uim

Viime päivät olen ollut jännityksessä ja odottanut, kuka voittaa Baileys-kirjallisuuspalkinnon tänä vuonna. Ehdin ehdokkaista lukea ainoastaan Cynthia Bondin Rubyn ennen voittajan ratkeamista eilen illalla. Rubysta kirjoitan lisää myöhemmin, mutta voin jo tässä vaiheessa sanoa, että se on hurja tarina, joka ansioillaan hyvinkin olisi voinut viedä potin kotiin. Toisin kuitenkin kävi. Monissa veikkauksissa arveltiin, että voittajaksi nousisi Hanya Yanagiharan A Little Life. Vaan eipäs noussutkaan. Voiton vei irlantilainen Lisa McInerney teoksellaan The Glorious Heresies, joka loisti poissaolollaan ennakkoveikkauksissa. Aikaisempien vuosien tapaan Baileys-tuomaristo onnistui taas aikaansaamaan melkoisen yllätyksen. McInerneyn romaani sattuu olemaan sopivasti kesän lukulistallani ja olin päättänyt ottaa sen matkakirjakseni Irlantiin. En nyt kuitenkaan pystynyt malttamaan mieltäni ja korkkasin sen jo eilen illalla. Olen lukenut vasta 30 sivua ja sen perusteella uskallan jo sanoa, että te

”Tämä on tärkeä kirja, se kertoo miehistä sodassa. Tämä kirja ei ole kovin tärkeä, se kertoo naisten ajatuksista.” (Virginia Woolf) Märta Tikkasen merkitys suomalaiselle kirjallisuudelle on kiistaton. Ilman Märtaa feministisessä kirjallisuudessamme oli järkyttävän kokoinen aukko. Tästä huolimatta Märtasta ei nykyisin paljon puhuta tai ainakaan ne ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä (mukaan lukien kirjabloggarit) eivät juurikaan Märtasta puhu. Koska hän on yksi suomalaisista suosikkikirjailijoistani olen päättänyt tuoda häneltä edes muutaman teoksen myös blogiini. BAR Finland 2 -kirjoituksessa esittelen Märtan romaania Personliga angelägenheter (Yksityisalue) ja nyt on vuorossa Två/Kaksi, joka on samalla ensimmäinen teos kesän 2016 ns. Rakkauden all female panel -sarjaa. Två/Kaksi on ensimmäinen Märtan kirjoista, jota olen samalla lukurupeamalla lukenut sekä suomeksi että ruotsiksi, joka toi lukemiseen kieltämättä oman säväyksensä. Teoksen nimi viittaa Märtaan ja Henr

Sain tämän hauskan haasteen Ullalta ( Ullan luetut kirjat ), Katjalta ( Kirjojen kamari ) ja Riitalta ( Kirja vieköön! ) Kiitos Ulla! Kiitos Katja! Kiitos Riitta! Haaste ilahdutti minua kovasti. Ohjeet palkinnonsaajalle: 1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen. 2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen. 3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille. 4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi. 5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi. Miten aloitin bloggaamisen Joku ehkä muistaakin, että aloitin bloggaamisen luettuani Chimamanda Adichien kirjan Americanah ( Kotiinpalaajat , Otava). Tässä kirjassa on päähenkilönä Ifemelu, joka pitää suosittua rotukysymyksiin keskittyvää blogia. Vaikutuin Ifemelusta niin, että halusin tulla hänen kaltaisekseen menestyväksi bloggariksi. No, bloggariksi tulin, mutta menestyksen kanssa on vähän heikommin.  :D :D :D Ohjeita aloitteleville bloggaajille En oikeasti osaa antaa mitään neuvoja, mutta kirjoitan tähän paria juttua,

Vien leluni leikistä pois. Minä vieraannun. Tähän tapaan kirjoittaa Pentti Saarikoski eräässä runossaan. Hänen sanansa sopivat kuvaamaan lähes täydellisesti niitä tunteita, joita Sara Stridsbergin romaani Niin raskas on rakkaus minussa herätti. Se on romaani, johon on sisäänkirjoitettu, että sitä kuuluu rakastaa. Vaatimus, jonka pohjalta kiertyy esiin seuraavia havaintoja: 1) rakastamaan ei voi vaatia 2) kun niin kuitenkin tehdään, koen ahdistusta 3) pettymyksen Chanel 5 leijuu vahvana ympärilläni, sillä Stridsbergin romaani oli minulle kevään 2016 odotetuimpia 4) Niin raskas on rakkaus on sitä lajia kirjallisuutta, jota tullaan hehkuttamaan* useissa kirjablogeissa. 5) en olisi kirjoittanut tästä romaanista mitään, ellen olisi pyytänyt arvostelukappaletta (pyhä periaatteeni kun on, että jos pyydän, niin myös kirjoitan) 6) minulla on hirveä ikävä sitä Sara Stridsbergiä, joka kirjoitti romaanin Drömfakulteten Kauneuden yliannostus Stridsberg tuottaa kauniin maailman. Koskett