Reader, why did I marry him?

Astukaamme viettelysten kiemuraisille poluille. Pitkästä aikaa osallistun kirjasomen klassikkohaasteeseen* ja valitsin lukukohteekseni varsinaisen klassikkojen klassikon Choderlos de Laclosin Vaarallisia suhteita (Les liaisons dangereuses), joka ilmestyi alun perin vuonna 1782. de Laclosin teos ei missään vaiheessa ole vaipunut unholaan, sillä siitä on tehty lukemattomia sovituksia niin tv-sarjoiksi, elokuviksi kuin teattereihinkin. Elokuvan saralla tunnetuimpia lienee Stephen Frearsin ohjaama Valheet ja viettelijät, jossa päärooleja esittävät Glenn Glose ja John Malkovich. Vaarallisia suhteita on muodoltaan kirjeromaani ja sitä on usein pidetty niin tämän lajin malliesimerkkinä kuin myös psykologisen romaanin varhaisena edustajana. Teos on viettelyn, halujen, himojen ja petoksen muodostama verkosto, jossa pahikset juonitteluillaan pyrkivät tuhoamaan hyvikset ja heidän viattoman sydämensä. Pääpahiksia teoksessa edustavat markiisitar de Merteuil ja varakreivi de Valmont. Edellisten juo

Poissa ovat Harry Salmenniemen novellikokoelmille tyypilliset värikkäät kannet. Sydänhämärä jatkaa samalla ulkoisesti harmaalla tiellä, jonka hänen edellinen teoksensa Varjotajunta  (2022, Siltala) aloitti.  En voi välttää ajatusta, että niin kauan kuin kyse on fiktiosta ovat kannetkin värikkäitä, mutta kun siirrytään kuvaamaan Salmenniemen henkilökohtaista elämää teosten kannet muuttuvat harmaiksi. Kutsun tätä havaintoani huumoriksi, lempeäksi sellaiseksi. Sydänhämärä eroaa Salmenniemen aiemmista teoksista siinä, että nyt läsnä ei ole minkään asteista ironiaa, sarkasmia tai muutakaan moniäänistä tyylilajia. Nyt ollaan kuokkavieraina Salmenniemen perheen sisällä.  Perheen, jonka elämä joutuu kaaokseen, kun 2,5-vuotias Joel sairastuu diabetekseen samaan aikaan, kun perheen äiti on viimeisillään raskaana. Alkaa sairaalaelämä, verensokerinmittauselämä ja pistoselämä. On opeteltava monenlaista uutta. Siedettävä epävarmuutta ja pelkoa. Kestettävä, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Salmen

Saatan muistaa väärin, mutta muistelen muutamia kuukausia sitten törmänneeni kehuihin, mitä tulee Alexandra Andrewsin romaaniin Kuka on Maud Dixon? Ainakin kirja oli jäänyt mieleeni ja kun se tuli vastaan kirjaston "tyrkytyshyllyssä" niin poimin sen mukaani. Kirjan takakannen mukaan kyseessä on "viihdyttävä ja häijyn hauska psykologinen trilleri". Mitään korkeatasoista kirjallisuutta Andrewsin romaani ei ole, mutta viihdyttävä tosiaankin ja siinä määrin mukaansa tempaava, että luin sen parissa päivässä. Romaani kertoo Florencesta, joka haluaisi olla kirjailija. Hänen elämänsä mullistuu, kun salanimellä kirjoittava menestyskirjailija Maud Dixon palkkaa hänet henkilökohtaiseksi assistentikseen.  Teos sisältää melkoisia käänteitä, jotka sijoittuvat lähinnä teoksen 50 viimeiselle sivulle. Kuka on Maud Dixon? olisi toiminut paremmin, jos kirjailija olisi sijoitellut vihjeitä teokseensa jo aiemmin. Nyt lopputulos on viimeisten kymmenien sivujen osalta hengästyttävä ja epä

"Minä piirsin kartan paratiisiin ja eksyin helvettiin." Pirkko Soinisen Kipulintu on kertoo runoilija Maila Pylkkösestä (1931-1986). Se ei ole elämäkerta, vaan elämäkerrallisia aineksia sisältävä, kuvitelmallinen dramatisointi Pylkkösen elämästä. Vaikka teoksen takakannessa Pylkköstä kuvaillaan "kulttimaineeseen nousseeksi runoilijaksi" hän ei liene suurelle nyky-yleisölle kovinkaan tuttu. Itsekin olen lukenut Pylkköseltä vain Tarinan tappelusta, josta olen kirjoittanut myös blogissani osana merkittävän suomalaisen kirjallisuuden BAR Finland -sarjaa. Pylkkösen poetiikalle oli ominaista arkisiin ilmiöihin ja asioihin keskittyminen sekä niiden mahdollisimman aito puhekielinen ja naivismiin kallistuva kuvaaminen. Runoilijana hän oli uudistaja, joka loi omanlaisensa runouskäsityksen. Pylkkösen yksityiselämästä minulla ei ollut tietoa ennen Pirkko Soinisen Kipulintua ja täytyy myöntää, että innostuin melkoisesti, kun tähän teokseen törmäsin. Kipulintu etenee kahden eri

Sisäsiisti on Miska Valoksen esikoisteos. lukiolaisromaani, jonka ehdotonta valttia on kerronnan pakottomuus ja aitous sekä Valoksen erityisen onnistunut tapa kirjoittaa hengittävää dialogia.  Sisäsiistissä lukio - se eräs taidelukio Kalliossa - ja sen oppilaat suruineen ja iloineen ovat tunnistettavasti läsnä. Päähenkilö Esran perhe on kulttuuriperhe: isä on elokuvaohjaaja ja äiti kirjoittaa kirjaa. Esralla on myös sisko Ingrid, jonka kipuilulla on vaikutuksensa koko perheeseen. Esra itse on transpoika, jonka ystävä hankkii netistä Esaralle hormoneja, kun lähete transpolille ei ole mennyt läpi.  Sisäsiistissä transsukupuolisuus ei ole ongelma, vaikka siihen toki liittyy moniakin haasteita. Esran vanhemmat hyväksyvät lapsensa sellaisena kuin tämä on ja sen myötä Valos luo hankeen latua, jossa lapsen transsukupuolisuus ei suista perhettä tasapainosta. Tämäkin on tärkeää ja vaikka tämän ääneen sanominen ehkä vaikuttaa oudolta koen silti tarpeelliseksi tehdä niin. Kaikille vanhemmille lap

Olga Palon novellikokoelma Aion kertoa nyt kaiken jättää jälkeensä hyvällä tapaa ristiriitaisen olon. Hyvällä siksi, että minun on lukijana pakko tehdä tiliä itseni kanssa sen suhteen, miksi osa Palon novelleista puhutteli niin kovasti ja miksi taas osa ei tehnyt niin lainkaan. Novellin ja esseen välinen raja on horjuva ja sitä, mitä yksi kutsuu novelliksi pitää toinen esseenä. Palon kokoelman suhteen minulle oli suuri merkitys sillä, että teos avautuu esseemäisinä novelleina, joiden myötä niissä esiintyvä kertoja siirtyy myös osaksi perinteisesti novellimaisempien tekstien kerrontarakenteita. Ensimmäisten tekstien ja teoksen päättävän tekstin 'Ehdotus omakuvaksi' kohdalla olen innoissani. Ne herättävät minussa valtavaa tuttuuden tunnetta. Jollakin ihmeellisellä tavalla koen tulevani nähdyksi.  Näin tapahtuu lukiessani harvoin, mutta nyt niin käy. Jokin kertojan tavassa ajatella ja tarkkailla näkemäänsä tulee lähelle ja toisinaan koen, että olisin itse voinut kirjoittaa samoil

"Köyhyys on aave, jota kaikki eivät näe." Niko Hallikaisen Suuri märkä salaisuus on saanut lukijoiden keskuudessa erinomaisen vastaanoton. Omiin silmiini ei ole osunut yhtäkään tätä teosta negatiivisesti kommentoivaa tekstiä.  Suuri märkä salaisuus on suorastaan hengästyttävä kokemus, jossa Hallikainen kirjoittaa yhden pojan tarinan lapsuusvuosista peruskoulun päättymisen aikaan.  Ollaan Itä-Helsingissä. Ollaan kaupunginosissa, joiden elämän ja ihmiset paremmin toimeentuleva kansanosa niputtaa ilmaisun Paha Itä alle. Hallikainen tekee edellisille palveluksen, eikä mainitse ääneen sellaisia kurjuuden keskittymiä kuin Puotila, Kontula tai Itä-keskus, vaan viittaa Helsingin eri lähiöihin pelkästään niiden postinumerolla. Teoksen intensiteettiä lisää minäkerronta ja lyhyet, toisinaan vain lauseen pituiset toisistaan tyhjällä rivivälillä erotetut kappaleet. Teksti huohottaa päähenkilönsä mukana. Sen rytmissä sykkii honoseksuaalinen halu ja himo, lepattava ja itseensä murtuva toiv

Vuosi 2023 ei ollut lukemisen kannalta kovinkaan hyvä. Luin kyllä, mutta usein jouduin huomaamaan, että lukemiseni oli pintapuolista. Luin ikään kuin tottumuksesta pääsemättä lukemaani sen syvemmälle. Toki ilahduttavia poikkeuksiakin oli, mutta varsinainen lukuhurma löytyi vasta marraskuussa. Goodreadsin mukaan luin 83 kirjaa ja 20.695 sivua. Osan kirjoista kuuntelin ja muutama teos on vielä kirjaamatta Goodreadsiin, koska teen kirjaukset vasta, kun olen kirjoittanut kirjasta joko blogiini tai instagramiin. Henkilökohtaisten isojen elämänmuutosten lisäksi lukemiseeni vaikutti se, että olin Tanssiva Karhu -runokilpailun raadissa, ja ehdokasrunokokoelmiin tutustuminen vei aikaani huomattavasti. Näitä kokoelmia en ole kirjannut Goodreadsiin. Jos olisin lukemieni kirjojen määrä kasvaisi useilla kymmenillä. Keväällä 2023 suoritin avoimessa yliopistossa esseekurssin, joka osaltaan vaikutti siihen, että muulle lukemiselle jäi vähemmän aikaa. Esseitä sitten tulikin luettua ihan kelpo määrä. Mm