Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2022.

Alexandra Salmela: 56, oletan

Alexandra Salmela ei ole saanut suomalaisissa kirjallisuuspiireissä siinä määrin arvostusta kuin hän ansaitsisi. Toki hänen esikoisteoksensa 27 eli kuolema tekee taiteilijan (Teos, 2010) sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, mutta sen jälkeen Salmelasta on pidetty kovin vähän meteliä. Aihetta kyllä olisi, kuten hänen uusin teoksensa 56, oletan osoittaa. Salmelan romaani on saanut nimensä siinä kerrotusta 56 eri naisen tarinasta, jotka on nimetty naisten etunimien mukaan. Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että vaikka naiset ovat eri nimisiä osa heistä esiintyy tarinoissa useamman kerran.  Avautuu myös mahdollisuus, että kaikki 56 tarinaa kertovat yhden ja saman henkilön eri puolista, johon viittaisi naisten nimien jälkeen kirjoitetut suluissa olevat tarkennukset, joka toimivat myös tulkinnallisina vihjeinä. Esimerkkejä: Salome (yksittäisen ihmisen kuolema on tragedia) Anna-Stiina (sadonkorjuuaikaan ammattiylpeys syntyy uudelleen) Edith (listat lisäävät turvallisuudentunn

Jhumpa Lahiri: Translating Myself and Others

  "To read means, literally, to open a book, and at the same time, to open a part of one's self." Translating Myself and Others -teoksessa Lahiri kirjoittaa kaunokirjallisen tekstin kääntämisestä, lukemisesta sekä omasta rakkaustarinastaan italian kielen kanssa. Lahiri on (ollut) minulle erityisen tärkeä kirjailija, jonka teosten parissa olen kokenut suuria ja laajalle avautuvia hetkiä. Hänen viimeisin fiktiivinen, italiaksi kirjoitettu teoksensa Missä milloinkin (Tammi 2020, suom. Helinä Kangas, Dove mi trovo 2018) oli kuitenkin jossain määrin pettymys ja osin samoin kävi tämän hänen esseekokoelmansakin kanssa. Translating Myself and Others sisältää Lahirin alku/jälkisanat kolmeen eri Domenico Starnonen teokseen, jotka hän on kääntänyt italiasta englanniksi sekä muutamia muita esseitä. Jos on lukenut Starnonen kirjat jää Lahirin esseekokoelman uusien tekstien määrä varsin pieneksi. Teoksen lopussa on kaksi italiankielistä esseetä, joiden englanninkieliset versiot löytyv

Emma Dabiri: What white people can do next - From allyship to coalition

Omasta valkoisen etuoikeutetun asemastani ... Eipä jatketa edellistä lausetta. Alkaa olla jo feminististä peruskauraa tunnustaa valkoisen etuoikeutetun asema. Mutta mitä sitten? Millä tavalla se muuttaa niiden asemaa, jotka eivät ole etuoikeutettuja?  Etuoikeuksien tunnustaminen on etuoikeutettujen etuoikeus. Tunnustamalla omat etuoikeudet - jos rehellisiä ollaan - tullaan liian usein vain pönkittäneeksi omaa etuoikeutetun asemaa.  Edellinen ei tarkoita, etteikö omia etuoikeuksia olisi hyvä tiedostaa, mutta on älyllisesti laiskaa kuvitella, että niin tekemällä edistäisi ei-etuoikeutettujen asemaa. Solidaarisuuden osoittaminen on tärkeää,  mutta näyttäminen ei ole tekemistä. Kun yli 28 miljoonaa Instagram-käyttäjää postasi feediinsä (olin yksi heistä) mustan neliön George Floydin brutaalin poliisimurhan kuohuissa me osoitimme solidaarisuutta, ei sen enempää. * Emma Dabirin What white people can do next. From Allyship to coalition on lyhyt kirja, joka onnistuu tehokkaasti murtamaan moni

Claudia Durastanti: Tuntemani vieraat

Claudia Durastanti kertoo teoksessaan Tuntemani vieraat professorista, joka käyttää sanaa finction "jostain, mikä toisaalta ei ole vilppiä mutta on kuitenkin rakennettua." Kyseisen professorin termi kuvaa oivallisesti Durastantin teoksen lajityyppiä. Vaikutelmaksi tulee, että teoksessa sekoittuvat fiktio ja autofiktio, joihin yhdistyy myös esseetyyppistä muistelmakerrontaa.  Tuntemani vieraat avautuu kuvauksena kertojan kuuroista vanhemmista, mutta teoksen edetessä vanhemmat jäävät enemmän taka-alalle kertojan vallatessa enemmän tilaa itselleen ja omille kokemuksilleen sekä havainnoilleen. Vanhemmat ovat hulvattomia ja villejä. "Äiti kaasusumua, isä outo galaksi." Vanhemmat muistavat heti teoksen alussa esitetyn ensimmäisen keskinäisen kohtaamisensa kumpikin omalla tavallaan, joka toimii vihjeenä lukijalle, että kaikki kerrottu ei välttämättä mennyt ihan niin kuin se teoksessa kerrotaan.  Valehteleminen  hyvän tarinan luomiseksi on kertojan DNA:ssa. "Minä ja i