Reader, why did I marry him?

Vuosi 2014 oli kaiken kaikkiaan erinomainen lukuvuosi. Tavoitteenani oli lukea 100 kirjaa, mutta jäin siitä muutaman kirjan verran. Tavoite tosin olisi tullut täyteen, jos olisin muutaman tiiliskiven sijasta lukenut useamman lyhyemmän kirjan. Määrää tärkeämpää on kuitenkin tietysti laatu, enkä muutoinkaan suhtaudu turhan vakavasti itselleni asettamiini lukutavoitteisiin. Tärkeintä on matka, ei perilläolo. Blogini ylivoimaisesti luetuin teksti on ollut Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Tästä olen erityisen iloinen, sillä Kissa on kerrassaan mainio teos, jota voi lukea monella eri tasolla. Kissan häntää tavoittelivat: Kinnusen Neljäntienristeys, Raevaaran Laukaisu ja Melenderin Kylmä sota. Pidin tilastoa lukemistani kirjoista, niiden sivumääristä ja julkaisuvuosista. Vaan kuinkas sitten kävikään? Läppäri hajosi ja kuka nyt ottaisi varmuuskopioita. Tyydyn tämän vuoksi vain nostamaan esiin muutamia teoksia, jotka olivat tärkeitä erinäisistä syistä, joista voi lukea tarkemmin

Suomalainen kesämaisema Teuvo Tulion elokuvassa. Aurinko ja väreilevä kuumuus. Pitkä kamerajo, joka kuvaa, miten synkät pilvet kohoavat raskaina taivaalle, yhä raskaampina, yhä roikkuvampina, yhä maiseman pimentävimpinä. Kohta tapahtuu. Tunnelma on samantapainen Karin Fossumin Varoituksen ensi sivuilla. On täydellistä. Liian kipeän täydellistä. Saippuakupla kasvaa, kunnes koukku iskee lukijaan, eikä enää päästä vapaaksi. Ei edes teoksen lopussa, vaan lukija joutuu tekemään kivuliaan irrottautumisen itse. Norjalainen Karin Fossum on ehdottomia dekkarikirjailijasuosikeitani. Itse asiassa en ole niin kovin kiinnostunut hänen teostensa varsinaisesta dekkaripuolesta, vaan siitä, miten hän käyttää tätä genreä hyväksi kuvatakseen yhteiskunnallisia epäkohtia ja aikamme ilmiöitä. Asiaan tietysti kuuluu, että olen rakastanut Konrad Sejeriin, tuohon kookkaaseen surumieliseen mieheen, joka Fossumin rakentamia rikoksia selvittelee. Sejer kantaa harteillaan maailmaa, hän on nähnyt paljon ja m

Olin törmännyt kehuviin ilmaisuihin Karen Joy Fowlerin uusimmasta teoksesta ympäri internettiä. Awesome. Unforgettable. Gripping. Se valittiin myös Man Booker -palkinnon vuoden 2014 lyhytlistalle. Lisäksi kirjan nimi, We are all completely beside ourselves, on varsin houkutteleva. Itse tarinasta en kuitenkaan tiennyt ennakolta yhtään mitään ja sain siksi lukea tämän todella ns. puhtaalta pöydältä. Se on asia, jota arvostan kovasti. On aina hienoa, kun voi aloittaa lukemisen ilmaan mitään ennakkoajatuksia tai -odotuksia. Ne, jotka tätä teosta ovat suurilla sanoilla mainostaneet, eivät todellakaan ole olleet väärässä. Kysymys on perheestä (isä, äiti, 2 tytärtä ja 1 poika), tutkimusetiikasta ja muistoista. Aivan erityinen tapaus on perheen toinen tytär Fern. Heti tämän sanottuani tuleekin vastaan kirjoituksellinen ongelma. Fern on nimittäin erittäin erityinen - niin erityinen, että kirjoitukseni suhteen on suuri merkitys sillä paljastanko hänen erityisyytensä vai jätänkö sen sala

Seison kirjahyllyn edessä miettimässä mitä lukisin seuraavaksi. Suru pitelee tiukasti kädestäni. Radiossa Jenni Vartiainen laulaa, että ihmisen silmät on itkua varten. Hätkähdän. Edwidge Danticat tarttuu vapaana olevaan käteeni. Nyökkää. Hymyilemme vähän. Edwidge Danticat on Haitissa syntynyt kirjailija, joka 12-vuotiaana muutti Yhdysvaltoihin. Siellä hän koki elämänsä vieraaksi ja etsi lohtua kirjallisuudesta. Hänen tuotannolleen tyypillisiä aihepiirejä ovat kansallinen identiteetti, äiti-tytär -suhde sekä diasporaan liittyvät poliittiset kysymykset. Claire of the sea light on toinen häneltä lukemani teos. Ensimmäinen oli osittain omaelämäkerrallinen teos Brother, I am dying (2007), joka jätti minuun vahvan halun lukea lisää Danticat'ta. COTSLin luettuani tiedän, että tulen lukemaan kaikki hänen kirjoittamansa teokset. Ostamaan ne omaan hyllyyni, voidakseni ohi kävellessäni silittää niiden selkämyksiä, pidelläkseni niitä käsissäni. Danticat'n kirjoitus on runoutta ja lo

Mutta Jeesus sanoi: Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Nämä Jeesuksen ennen ristinkuolemaansa lausumat sanat toimivat eräänlaisena paratekstinä lukiessani Jussi Valtosen tämän vuoden Finlandia-palkinnolla palkittua teosta He eivät tiedä mitä tekevät. Keitä 'he' ovat Valtosen romaanissa? Tähän kysymykseen löytyy montakin vastausta, mutta useimmat kirjan henkilöt kyllä tietävät tai ainakin aavistavat, mitä he tekevät. Sen sijaan moni heistä haluaisi unohtaa, mitä heidän tekemistensä taustalla on. Mikä on niin sanotusti heidän tekemistensä hinta. Toisaalta jokainen meistä voi kysyä itseltään: tiedänkö mitä teen? Vastaukset ovat helppoja niin kaun kuin pysytään konkreettisissa asioissa. Tiedän keittäväni kahvia tai kirjoittavani tätä bloggausta. Sen sijaan en tiedä esimerkiksi sitä, miten kirjoittamani teksti vaikuttaa sen lukijaan. Aamulla hymyilin tuntemattomalle juna-asemalla, toista tuntematonta en katsonut päinkään. Mitä minä heille tein? M

Elämän ilo on valtava niin sisältönsä kuin sivumääränsäkin puolesta. Oikeastaan on melkeinpä vähättelyä kutsua Elämän iloa romaaniksi. Se on niin paljon enemmän. Maailma ja elämän pulssi. 1900-luvun alkupuoliskon eurooppalaisen ihmisen sielunmaisema. Marssi halki ajan ja yhteiskunnallisten muutosten. Matka, jonka yksityiskohdat ja laajat kaaret vangitsevat. Sen luettua olo on kuin matkalta palatessa. Päässä käy kiihkeä kuhina, matkalaukku on täynnä pyykkiä ja jääkaapissa pelkkä valo. Elämän ilo on syvä syli, psykologisesti ja aatteellisesti hengästyttävän todenomainen yhden naisen elämäntarina. Se on uppoutumista taitavasti luotuun maailmaan, jossa omaelämäkerralliset elementit kohtaavat fiktion. Tässä suhteessa Elämän ilo on sukua Simone de Beauvoirin Mandariineille (Les Mandarins 1954). * Goliarda Sapienza (1924-1996) oli sisilialainen kirjailija ja näyttelijä, joka tuli tunnetuksi erityisesti rooleistaan italialaisen elokuvaohjaaja Luchino Viscontin elokuvissa. Hän kirj

Joulu. Niin odotuksilla täytetty. Jouluna vaan ollaan pehmeät sukat jalassa. Ulkona on pelkkää valkoista lunta ja sitä ripottelee hiljalleen lisää. Puut ovat postikorttimaisemia. Kaikessa rauhassa hämyisessä kynttilän valossa istuskellaan ja taivaalta sataa suklaakonvehteja suuhun. Jouluna kirjan sivut kääntyvät kuin niissä olisi taikaa. Tavaratalo. Jouluvalot häikäisevät silmiä. Joulumusiikki pahoinpitelee korvia. Hiki. Jaksaa jaksaa painaa painaa. Elämä on lyhyt ja kohta oot vainaa. Helvetin ääliö, et vie sitä viimeistä hittilahjaa mun nenän edestä. Lompakko tippuu käsistä. Kolikot putoilevat ympäriinsä. Tilanne päällä. Pitää kuvata Instaan. Perkele. Voisit nyt vähän kattoo, ettet päin tule. Kyynärpää puhuu. Lahjalista. Seitsemän checkiä. 23 jäljellä. Ai niin, ja sitten vielä Ingrid-täti. Mitä sillekin ostaa, kun sille ei mikään kelpaa. Ai hei Kristel, voi miten mukava nähdä. Tässä leppoisilla jouluostoksilla olen, kuten näemmä sinäkin. Kiitos kiitos ja oikein ihanaa rauhall

Blogini on viettänyt 1-vuotissynttäreitä ja asiaa juhlistaakseni järjestin arvonnan. Onnettarena toimi  tyttäreni. Rumpumusiikkia. Lisää rumpumusiikkia. Painostavaa hiljaisuutta. Ta-daa. 1. palkinto eli Paris. Finnkinon leffaliput voitti: Marjatta Mentula 2. palkinto eli London. Kalenterikirjanmerkit voitti: Pihi nainen 3. palkinto eli New York. Yllätyspalkinnon voitti: Mai Laakso Onnea voittajille ja kiitos vielä kaikista onnitteluista, jotka ilahduttivat minua kovasti. Te, joita arpa suosi, laittakaahan yhteystietonne osoitteeseen: omppuapple@gmail.com niin pääsen lähettämään voitot.