Reader, why did I marry him?

On teoksia, joita pitelen paljon käsissäni sekä lukemisen aikana että sen jälkeen. Tämän vuoksi pidän pokkareista, koska niitä voi käännellä ja väännellä ja päästä fyysisesti lähemmäksi kuin kovakantisia kirjoja. Nämä teokset tuottavat puhdasta nautintoa, kun ne ottaa käsiensä väliin ja puristaa kuin jäljentäisi kämmeniinsä niiden tarjoaman maailman. Silittämällä itse kirjaa silitän sen romaanihenkilöitä. Virginia Woolfin esikoisteos A Voyage Out (1915) on malliesimerkki tällaisesta teoksesta. The Voyage Out on romaani,  johon ei hypätä kuin avantoon, vaan johon laskeudutaan hitaasti, niin että ihokarva kerrallaan nousee pystyyn. Teos on sekä konkreettinen että henkinen etsikkomatka pääroolissa 24-vuotias Rachel Vinrace, laivanvarustajan ainoa tytär, jonka äiti on kuollut ja joka asuu tätiensä luona, soittaa pianoa, eikä omaa koulutusta. Woolfin tavaramerkiksi muodostuneesta modernismiin kytkeytyvästä tajunnanvirtatekniikasta johtuen kerronta kulkee useiden henkilöiden kautta ja

Olen jättänyt kirjoja kesken  monista syistä. Koskaan aikaisemmin ei ole kuitenkaan käynyt niin, että olisin jättänyt kesken kirjan, joka on monella tapaa erinomainen ja jonka lukeminen oli  nautittavaa. Nyt kuitenkin tein niin ja tunnen siitä jopa pienoista ylpeyttä. Minä vastustin kirjailijan suunnitelmaa! Kyseessä on Michel Houellebecqin uusin romaani Alistuminen. Tapansa mukaan Houellebecq kirjoittaa älykkäästi ja niin hyvin, että lukiessa nousee vesi kielelle. Olin myös jo valmiiksi panssaroinut itseni hänen naisvihamielisyyttään vastaan. Alistuminen on hieno teos - väite, jonka perustan 120 luettuun sivuun. Hieman runsas toinen mokoma olisi ollut vielä jäljellä, eikä minulla ole mitään syytä olettaa, etteikö sekin olisi vähintään yhtä loistokas kuin teoksen ensimmäinen puolisko. Teoksen päähenkilö Francois on väitellyt ranskalaisesta kirjailijasta Joris-Karl Huysmansista ja toiminut vuosia opettajana yliopistossa. Sittemmin elämänilo on sammunut, eikä mikään oikein tunnu

Olen kallellani kokeelliseen kirjallisuuteen tai taiteeseen ylipäänsä. Kokeellisten teosten yksi erittäin mainio puoli on, että ne näyttävät meille usein jotakin sellaista, jota emme ennen ole tulleet edes ajatelleeksi ja joka ilman niitä ei koskaan ehkä olisi tullut mieleemmekään. Lisäksi niille on tyypillistä, että ne vapauttavat teoksen vastaanoton jähmeän ymmärtämisen vaatimuksista.  Katja Raunion Käy kaikki toteen sisältää lajityyppinsä mukaisesti asioita, joiden funktio ei minulle täysin selvinnyt. Itse asiassa minusta tuntui lukiessa paikoin siltä, että teoksen kokonaiskuva on liian vahvasti tekijänsä päänsisäinen välittyäkseen lukijalle. Tämä ei kuitenkaan suuremmin haitannut, koska Raunio tarjoaa niin monia paikkoja, joista voi lähteä mietiskelemään eteen, taakse, sivulle tai mihin suuntaan kukin nyt haluaakin lähteä, että se on ihmiselle paljon tärkeämpää kuin jahdata maaninen kiilto silmissä jotakin teoksen syvintä tarkoitusta, jonka olemassolo on parhaimmillaankin ka

The Prime of Miss Jean Brodie (1961) on ensimmäinen teos, jonka valitsin luettavakseni David Bowien suosikkikirjojen listalta. Kun jo edellisen kirjoittaminen tekee tiukkaa surun tunkiessa kirjainten väliin, niin ei varmaan ole kovin vaikea arvata, että tämän tekstin kirjoittaminen on yhtä helvettiä. Antti Nylén ehti jo vakuuttamaan, että David Bowien kuolemaa ei voi surra ja perusti ajatuksensa näkemykseen Bowien identiteetittömyydestä. Minulle taas identiteetti käsitteenä on pitkälti mysteeri ja sen määrittely varsin haastavaa ja olenkin muuttanut mieltäni useasti sen suhteen, miten identiteetin ymmärrän. Bowien kuoleman aiheuttama suru on minulle joka tapauksessa hyvin konkreettista. Tuntuu siltä kuin olisin menettänyt jonkun lähipiiristäni. Elintärkeän palan itsestäni. Hämmentävää. Aloin lukea Sparkin romaania samana päivänä, kun tieto Bowien kuolemasta tuli. Sitä ennen olin jo sekavassa olotilassa lanseraannut haasteen , jossa luetaan Bowien suosikkikirjoja. En oikeasta

Tarjolla: kiinalainen laulu tulipunaisesta kukasta eli sovinistikusipään eli "kukkia tallaavan munkin" seikkailuja. Tyypin nimi on Chen Zhong. Hän on pari vuotta alle kolmekymppinen häntähessu, joka harrastaa naisten perseiden tuijottamista, bordelleissa käyntiä sekä vaimonsa pettämistä. Lisäksi Chen Zhong on holtiton rahankäyttäjä. Omat ja firman rahat menevät vähän turhankin usein sekaisin. Kaiken kaikkiaan seksuaalinautintohakuinen pinnallinen jätkä, joka ei teoksen kuluessa kehity paljoa mihinkään. Murong Xuecunin Unohda minut tänä yönä, Chengdu (UMTYC) on hauska kirja, jos tykkää maskuliiniperseilystä. Minä en tykkää, joten minulle se oli blääh blääh blääh ja luin sen loppuun vain noustakseni Kurjen siiville . Oli kyllä aika vaatimaton lentoonlähtö, mutta ilmassa ollaan! Xuecunin romaanissa parasta on itse teoksen ulkopuoliset asiat, jotka ovat myös se syy, miksi kirjasta alunperin kiinnostuin. Teoksen kääntäjä Rauno Suonio - jolle kaikki kunnia siitä, että hä

Kuva Tuhon enkelin esitteestä Tuhon enkeli (Rechnitz, Der Würgeengel) on itävaltalaisen Nobel-voittajan, Elfriede Jelinekin kirjoittama näytelmä, joka sai ensiesityksensä Münhenissä vuonna 2008. Jelinek on monenlaisia tunteita herättävä kirjailija. Joidenkin mielestä hänen teoksensa ovat suorastaan sietämättömiä, toiset taas vannovat Jelinekin ristiriitaisuuden nimeen. Kun perjantaina twitteristä huomasin tämän esityksen, ostin lipun samoin tein. Syynä oli juurikin se, että kyseessä on Jelinekin teksti, josta en etukäteen tiennyt mitään muuta kuin että se liittyy juutalaisvainoihin. Menin Kiasmaan tietämättä, mitä oli tulossa ja olotilani oli aika jännittynyt, sillä pelkäsin, että esitys saisi minut itkemään, enkä ollut ollenkaan sillä tuulella, että olisin halunnut itkeä julkisesti. Samanaikaisesti pidin hyvin epätodennäköisenä, että Jelinek olisi kirjoittanut tekstin, jolla haetaan halpaa sensaatioitkua tyyliin Schindlerin lista. Vähäiset etukäteisajatukseni unohtuivat samal

Vihan kadut on moukari. Vitun väliä. Se on päivän mietelause. VITUN VÄLIÄ. Jos haluat paeta surkealta tuntuvaa elämääsi ja sukeltaa sisälle tarinaan lue Ryan Gattisin Vihan kadut (All Involved, 2015). Saatatpa tulla tulokseen, että asiasi eivät niin huonosti olekaan. Tämä teos on hypnoosi, joka vie mukanaan eikä päästä irti ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu ja jää sen jälkeenkin epämääräisen muotoiseksi möykyksi päähän. Sitä huomaa katsovansa ihmisiä eri tavalla. Sitä huomaa kävelevänsä toisentyyppisin askelin. Sitä huomaa värähtävänsä jostakin, jota ei halua nimetä. Mielenkiintoiseksi Gattisin tarinan koukuttavuuden tekee se, että teos on täynnä raakaa väkivaltaa. Luit ihan oikein. Näin se on ja suuri osa väkivallasta on todella raakaa ja kuvottavaa. Vihan kadut voisi olla kamala kirja, jonka heittäisi kesken kädestään ja vannoisi, että siihen ei enää ikinä koske. Usko kuitenkin kun sanon, että kaikista väkivaltakuvauksista huolimatta ja samalla myös juuri ni

Kaikki hyvä elokuvat ovat toistensa kaltaisia, jokainen huono elokuva on omalla tavallaan huono. Vai miten se nyt menikään? Tolstoin samannimiseen romaaniin perustuvan Anna Kareninan uusin elokuvaversio (2012) on omalla tavallaan suorastaan järkyttävän kelvoton. Suurin ongelma on, että Annan (Keira Knightley) ja Vronskin (Aaron Taylor-Johnson) välillä ei kipinöi. Ei sitten yhtään. Rakkauspari on toisilleen niin sopimaton, että on mahdotonta edes hyvälläkään mielikuvituksella onnistua kuvittelemaan, että heidän väliltään löytyisi edes intohimon häivä. Suurimpana syynä tähän on, että Aaron Taylor-Johnson - tuo Juhan af Grannin nuoruuskuvaa muistuttava näyttelijä - on aivan liian poikanen rooliinsa. Kuka nyt tuollaiseen heppuun rakastuisi ja jättäisi perheensä? Ei sitten niin kukaan. Koska Annan ja Vronskin suhde on tämän stoorin THE juttu, kaatuu koko elokuva sen mukana. Kunnianhimon puutteesta tekijöitä ei kyllä voi syyttää. Kaikennäköistä näyttämö- ja lavasterakennelmaa on tarjol

On taas se aika vuodesta, kun bloggarit äänestävät vuoden 2015 parhaita teoksia. Viime vuosi oli aivan loistava kirjavuosi ja montaa hiusta ei enää ole päässä jäljellä, kun olen seulonut lukemistani teoksista niitä kaikkein parhaimpia. Moni erinomainen teos jäi listani ulkopuolelle päätyessäni seuraaviin teoksiin. Finlandia: 3 pistettä: Laura Lindstedt: Oneiron 2 pistettä: Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta 1 piste: Anu Kaaja: Muodonmuuttoilmoitus Globalia: 3 pistettä: Laurent Binet: HHhH 2 pistettä: John Williams: Stoner 1 piste: Roberto Bolano: 2666 Tieto:  3 pistettä: Patti Smith: M Train M Train oli myös koko lukuvuoteni 2015 paras teos.

  Tänään tuli suru-uutinen. Ei hiljaa huoneeseen hiipimällä, vaan täydellä rytinällä. On vaikea uskoa, että David Bowie on poissa. Yhtä lailla mahdotonta on sanoin kertoa, kuinka paljon hän minulle merkitsi. Siksi en edes yritä, vaan lanseeraan haasteen, jossa luemme David Bowien suosikkikirjoja, jotka löytyvät Kirjasampon sivuilta poimimastani linkistä . Bowien lista sisältää sekä kauno- että muuta kirjallisuutta. Tavoitteena on lukea ainakin yksi Bowien suosikkiteoksista hänen muistoaan kunnioittaaksemme. Haaste alkaa tänään 11.1.2016 ja postaukset julkaistaan sitä mukaan kuin on jonkun Bowien suosikeista lukenut. Hashtag: #DavidBowieFaveLit LISÄYS: yllä olevasta linkistä aukeava lista ei sisällä kaikkia kirjoja. Täydellinen lista löytyy  täältä  ja laitan sen myös tähän jatkoksi: Interviews With Francis Bacon by David Sylvester Billy Liar by Keith Waterhouse Room At The Top by John Braine On Having No Head by Douglass Harding Kafka Was The Rage by Anatole Broya

Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta oli minulle yksi suomalaisen kirjasyksyn odotetuimpia teoksia. Jonottelin sitä sinnikkäästi kirjastosta ja niin kävi, että vuosi ehti vaihtua ennen kuin pääsin tätä teosta lukemaan. Odottavan aika oli pitkä, mutta odotus palkittiin ruhtinaallisesti. Seksistä ja matematiikasta kertoo paitsi teoksen otsikossa mainituista asioista myös mm. lajien synnystä ja kuolemasta, ympäristökatastrofeista, kehitysvammaisuudesta, ei-binäärisestä sukupuolisuudesta, romanttisten tarinoiden olemuksesta sekä ihmis- ja sisaruussuhteista. Kaiken kaikkiaan teoksen hyllyt notkuvat tavaraa - kapitalismi porskuttaa ja ihminen jos toinenkin voi siinä määrin kehnosti, että oman elämän päättäminen alkaa näyttää houkuttavalta vaihtoehdolta. Rauma osoittaa, miten itsensä muun luomakunnan herraksi ja rouvaksi nostava ihminen voi säilyttää harhakuvitelmansa omasta suuruudestaan vain peittämällä tyhjyytensä kiireeseen ja alati yhä kiihkeämmäksi käyvään kuluttamiseen. ..

Rosa Meriläinen Kuva: Heini Lehväslaiho (kuva Teoksen kevään 2016 kirjakatalogista) En ole aiemmin julkaissut uutuuskirjoihin liittyviä lukusuunnitelmia, mutta nyt alkoi tuntua siltä, että haluan heittää ilmoille kevään varmojen nakkien lukujärjestykseni ja höpötellä niistä syistä, joiden vuoksi juuri nämä seitsemän teosta kiinnostavat ihan erityisesti.   Yritin ensin valita vain kuusi teosta, mutta se oli mahdotonta. Kuusi on huono luku, mitäänsanomaton ja sen voi väärinkäsittää havupuuksi. Seitsemässä sen sijaan on potkua ja ulottuvuutta. Kysykää vaikka Laura Lindstedtiltä! Elena Ferrante: Loistava ystäväni (WSOY), suom. Helinä Kangas Omalla kohdallani kevään odotetuimpia teoksia on Elena Ferranten Loistava ystäväni. Olen lukenut Ferrantelta aiemmin vain yhden teoksen nimeltä Amalian rakkaus  (1992/2005) ja jo se riitti vakuuttamaan, että Ferrante on kirjailija, jonka tekemisiä haluan seurata tarkasti. Maailmalla Ferranten 4-osainen Napoli-sarja, jonka en

Huomaamattani olen tullut luoneeksi tradition, että vuoden vaihteen tienoilla luen Iréne Némirovskya. Melkein päivälleen kaksi vuotta sitten postasin Némirovskyn pienoisromaanista Tanssiaiset, joka oli ensituttavuuteni hänen tuotantoonsa. Kyseisestä postauksesta löytyy yleistietoa Némirovskysta, joten luon siihen linkin . Némirovskyn romaanista David Golder postasin noin vuosi sitten ja nyt on vuorossa Ranskalainen sarja. Ranskalaista sarjaa Némirovsky ei ehtinyt viimeistellä, koska hänet vietiin keskitysleiriin, jossa hän kuoli. Teoksen lopusta löytyy Némirovskyn, hänen miehensä ja muun lähipiirin välistä kirjeenvaihtoa, joka on järkyttävää luettavaa, koska tiedossa on, miksi kirjeenvaihto päättyi. En voinut välttyä - monen mielestä ehkä kliseiseltä tuntuvasta - ajattelusta, että tässä tämä ihminen kirjoittaa, on elävä ja kirjallisesti hirmuisen lahjakas ja sitten ei mitään. Tyhjyys. Ammottava aukko. Vielä hankalammaksi ja epämiellyttävämmäksi Némirovskyn kohtalon pohtimis

Päivälleen vuosi sitten julkaisin Reading the Rainbow / Luetaan sateenkaari -haasteen, jossa säännöt olivat yksinkertaiset: luetaan 7 kirjaa, joiden selkämys muodostaa sateenkaaren värit. Aikaa lukemiselle oli vuoden 2015 loppuun. Haaste herätti suurta kiinnostusta ja sateenkaaren päästä löytyvää kultapataa lähti etsimään sankka joukko. Lieneekö kaaren pinta ollut liukas, sillä suurin osa porukasta lipesi joukosta matkan varrella. No, tämähän ei haittaa. Itse asiassa se ei todellakaan haittaa, sillä mitä vähemmän ottajia, sitä suurempi saalis. :) :) :) Ensimmäisenä haasteesta suoriutui Hyönteisdokumentin hdcanis, joka saapui sateenkaaren päähän jo toukokuussa. Antakaamme hänelle raikuvat aplodit.  Hyönteiskdokumentin hdcaniksen sateenkaari Orfeuksen kääntöpiirin Suvi niittasi haasteen maaliin Stepthen Kingin paksukaisella Kuvun alla. Se pitää Suvin muut haastekirjat tiukasti paikoillaan. Orfeuksen kääntöpiirin Suvin sateenkaari Satun luettujen Satun sateenk