Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Yksin kakseuden maailmassa - Malin Lindroth: Nuckan

En ollut edes kuullut Malin Lindrothista ennen kuin löysin hänet tämänvuotiselta Helsinki Lit -festarin esiintyjälistalta. On erinomaisesta, että Helsinki Lit antaa lattiaa myös kirjailijoille, jotka eivät ole kaikkein tunnetuimpia. Niin sitä voi tehdä löytöjä, kuten minulle kävi Malin Lindrothin kanssa, jolta luin hänen esseistisen teoksensa Nuckan . Malin Lindroth (s. 1965) on ruotsalainen kirjailija, dramaturgi ja kulttuurivaikuttaja. Näytelmät mukaan laskien Nuckan on hänen 18. teoksensa. On vaikea päättää miten suomentaisin sanan nuckan, joka tarkoittaa vanhapiikaa tai ikäneitoa. En voi käyttää sanaa vanhapiika, joka on auttamattoman sopimaton kuvaamaan nykymaailman yksin elävää naishenkilöä. Sitä paremmalta ei tunnu sana ikäneito, joka on omituinen iän ja neitouden varaan rakennettu sanahirviö ja taatusti ilmaus, jota kukaan ei haluaisi itsestään käytettävän. Käännössanan valinnassa on otettava huomioon myös se, että Lindroth kirjoittaa nimenomaan yksin elävistä naisist

Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia

Ajattelen seksiä koko ajan. Jos Freud vielä eläisi hän olisi jo lähettänyt apujoukkonsa noutamaan Laura Lindstedtin potilaaksi hysteriaklinikalleen, sillä eihän tällainen nyt sovi. Ei sovi alkuunkaan, että nainen kirjoittaa kirjan, joka on marinoitu pimpeillä ja pippeleillä ja seksiin liittyvillä kuvauksilla. Ystäväni Natalian Natalia ei ole se, josta lauletaan "maa vieras on ja kylmä kevät sen / Natalia, sua paleltaa". Tosin saattaapi myös Lindstedtin romaanin Nataliaa paleltaa. Siksi usein hän tarinoissaan on varsin vähissä vaatteissa tai kokonaan alasti. Kun viestintätoimiston graafinen suunnittelija, jatkuvasti seksiä haluava Natalia saapuu terapeutin vastaanotolle, on jälkimmäinen löytänyt elämänsä potilaan. Ystäväni Natalian tarinaan astutaan erityisen komeasti, kun kertojana toimiva terapeutti alkukappaleen jälkeen poistaa Natalian nimen ympäriltä lainausmerkit sekä riisuu terapeuttisohvan kursiivista tekstityypistä. Heti alusta alkaen on selvää, että N

Ihminen itselleen kerrottuna tarinana - Magda Szabó: Katalin Street

Jäätynyt vesipisara, huurtuneet pensaat, kirkuvat marjat, joiden pinnalla muistojen repaleita. Ei voi koskea yhtään tai menee rikki. Magda Szabón romaania lukiessa oman lumoutumisensa voi tuntea kuin tuulen paljaalla, auringon polttamalla iholla. Tuulen, joka nostaa ihokarvat pystyyn yksitellen ja kantaa mukanaan muistoja, jotka luuli jo unohtaneensa. Magda Szabó (1917-2007) oli unkarilainen, useita kirjallisuuspalkintoja saanut kirjailija. Häneltä on suomennettu teokset Metsäkauris (WSOY 1962, Az öz) ja   Paulan tähden  (WSOY 1967, Disznótor). Katalin Street , jota ei ole suomennettu, on ensimmäinen Szabólta lukemani kirja. Teos sai vuoden 2018 PEN- käännöspalkinnon ja New York Times valitsi sen vuonna 2015 yhdeksi vuoden parhaista kirjoista. Katalin Street (1969) aloittaa Szabón toisen maailmansodan vaikutuksia ihmisten elämään tutkivan trilogian. Kaksi seuraavat osaa ovat nimeltään Abigél (1970, engl. Abigail) ja  Az ajtó (1978, engl. The Door). In everyone's life t

Feminismi ei ole identiteetti vaan tekoja - Laurie Penny: The Bitch Doctrine

But nobody ever said that changing the world was going to be easy.   Pulssi hakkaa suunnilleen tuhatta ja pöksyt on tulessa, kun mietin, että olen aloittamassa bloggausta  Laurie Pennyn kirjasta Bitch Doctrine - Essays for Dissenting Adults . Tärisen innostuksesta, sillä mitään näin feministisesti terävää ja voimaannuttavaa en ole vähään aikaan lukenut. Penny kirjoittaa sunnilleen kaikista feminismin olennaisimmista kysymyksistä ja hän tekee sen selkeästi, asiantuntevasti, suorapuheisesti ja täysin vastustamattomasti. Bitch Doctrine on kirjan muotoon puettu feministinen vallankumoushuuto, käsikynkkä ja hellänvahva halaus. Pennyn esseeteos on kapitalismin kritiikkiä intersektionaalisen feminismin kautta tarkasteltuna. Ihan erityisen kiitoksen Penny ansaitsee siitä, että hän pitää teksteissään jatkuvasti mukana myös muita kuin valkoisen feministinaisen identiteettiä, ie. mm. rodullistettuja, homoseksuaaleja ja transihmisiä. Kirjansa aluksi Penny puhuu eräästä peiteväriä oranss

Kun ilmastonmuutos ahdistaa - Emma Puikkonen: Lupaus

"Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi." Ylläolevia Ultra bran säkeitä lauloin ahkeraan, kun olin raskaana ja niitä huomasin tapailevani useaan kertaan myös lukiessani Emma Puikkosen uutuusromaania Lupaus . Siinä nimittäin teoksen päähenkilön Rinnan isä lupaa tehdä samoin: suojella tytärtään kaikelta ja saman lupauksen Rinna tekee tyttärelleen Seelalle. Vaan kovinpa vähän kukaan ketään kykenee suojelemaan, vaikka kuinka tekisi parhaansa. Sen joutuu huomaamaan myös Rinna, joka valmistautuessaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin päätyy äärimmäisiin varautumistoimiin. Puikkosen romaani on vahvasti ajankohtainen. Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta on käynyt viime päivinä kiivaana myös ympäri somea, jossa moni vanhemman sukupolven edustaja repii sukka- ja pelihousunsa törmätessään nuorten ilmastonsuojeluaktivismiin.  Kun ensin on ollut mukana tuhoamassa planeettaamme 

Naiset vankilassa - Rachel Kushner: The Mars Room

It's hard to live on the streets. In prison, you can be someone. Life has order if you know how to do time, and I know. I'm an expert. Rachel Kushner ei ole minulle uusi tuttavuus, sillä olen aiemmin lukenut hänen romaaninsa The Flamethrowers , joka oli melkoinen wild ride ja jonka kyydistä nautin kovasti, vaikka aina en ihan tiennytkään, missä oltiin menossa. The Mars Room on tyyliltään The Flamethrowersia hillitympi. Tämä ei ole moite, eikä kehu, vaan tosiasia. Kushnerin uutuus kertoo naisvangeista, joka aiheena ei ole mitenkään uusinta poppista, mutta jota Kushner käsittelee tavalla, joka imeyttää minut osaksi tämän kirjan tapahtumia niin, että huomaan lukevani The Mars Roomia sivun toisensa jälkeen hartaan keskittymisen vallassa. Kirjat, joita luen eivät useinkaan ole "en voinut laskea kädestäni" -tyyppiä, koska en etsi lukemastani ensi sijassa vetävää tarinaa. Kiinnostavaa ja Kushnerin romaanin voimasta kertovaa on, että vaikka The Mars Room ei ole vi

"Auringon ruskistettu voi" ja muita tyyliseikkoja - Raymond Queneau: Tyyliharjoituksia

It's all about style. Kaikki on kiinni tyylistä. Pitkän miettimisen ja asioiden aivosokkeloisten käytävien läpi kuljettamisen jälkeen voimme tulla johtopäätökseen,  kun nyt niin olemme päättäneet tehdä, että tyylillä on keskeinen merkitys. Muul välii ku tyylil. * Tyyli on viisikirjaiminen sana ja sen lisäksi substantiivi ja kun tyylillä aloittaa lauseen se on myös subjekti, jolloin voi sanoa, että tyyli on tärkein. Asioita voi ilmaista monella eri tyylillä. Kirjassaan Tyyliharjoituksia Raymond Queneau kertoo yhden ja saman pienen tapahtumasarjan 99 eri tyylillä. Raymond Queneau (1903-1976) oli ranskalainen kirjailija, joka yhdessä matemaatikko Francois Le Lionnais'n kanssa perusti vuonna 1960 kokeellisen kirjallisuuden työpajan nimeltä Oulipo (Ouvroir de Littérature Potentielle). Oulipon jäsenet tekivät erilaisia kirjallisia kokeiluja, joiden pohjana he käyttivät etukäteen valittua sääntöä. Säännöistä tunnetuimpia ovat lipogrammi, jossa tekstissä ei käytetä oll

Näytelmä joka hajotti hallituksen - Yhdestoista hetki Kansallisteatterissa

Se saattaa upota Valtiotamme kutsutaan demokratiaksi koska siinä ei hallita harvojen vaan enemmistön eduksi. (Thukydides: Peloponnesolaissota, 400-luvulla eea.) Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän kirjoittama ja Leskisen ohjaama poliittis-dokumentaarinen  Yhdestoista hetki sai ensi-iltansa Kansallisteatterissa 6.3.2019. Kaksi päivää myöhemmin pääministeri Sipilä asteli presidentti Niinistön eteen ja pyysi hallituksen eroa. Vieläkö joku väittää, että teatterilla ei ole yhteiskunnallista valtaa? Okei. Liioittelin vähän, mutta se on pientä sen rinnalla mitä tapahtuu politiikassa. Yhdestoista hetki tekee pahan ja voimattoman olon ja hyvä niin. Se ei tarjoa uskoa siihen, että kyllähän me tästäkin yhteiskunnallisesta tilanteesta selvitään ja juuri tämän provosoimattoman toivottomuuden kautta syntyy tämän esityksen vaikuttavuus. Yhdestoista hetki on täynnä politiikkaa ja sen taustoja. Olemme kuulleet markkinapuheen leikkausten välttämättömyydestä. Hallitus on esitellyt meille leik

Joka päivä on naistenpäivä - haasteen koonti

Mitä luimme kerran -blogin Lauran sekä @ ireadlikephoeberuns -instatilia pitävän Miran julkaisemaan Joka päivä on naistenpäivä -haasteeseen lähdin mukaan riemusta kiljuen. Luen ylipäänsäkin voittopuolisesti naisten kirjoittamia kirjoja, joten tämän haasteen haasteellisuuselementti liittyi omalla kohdallani lähinnä siihen, että pyrin lukemaan sellaisia naisten kirjoittamia kirjoja, jotka hyvin voisivat löytyä klassikkoteosten listalta, mutta joita klassikkolistauksissa on harvemmin otettu huomioon, koska. Niin miksi. No siksi, että on pidetty niin tärkeänä listata miesten kirjoittamia teoksia oli siihen aihetta tai ei. Hyvän esimerkin klassikkoja käsittelevien teosten sukupuolivääristymästä  tarjoaa Erich Auerbachin länsimaisen kirjallisuuden merkkiteoksia käsittelevä  Mimesis* , josta löytyy kokonaista yksi naiskirjailija eli Virginia Woolf. Edes ikonisimmat naisklassikkokirjailijat  - Austen, Bronten sisarukset, George Elliot, Madame de la Fayette tai George Sand - eivät

Hyvää naistenpäivää! - Imogen Binnie: Nevada

Hyvää naistenpäivää mukaan lukien transnaiset ja tällä kertaa erityisesti juuri transnaiset. Transnaiseutta juhlistaakseni luin Imogen Binnien romaanin Nevada . Binnie on transnainen itsekin ja samoin on myös hänen romaaninsa päähenkilö Maria.  Imogen Binnie on sanonut, että kertoessaan transsukupuolisesta päähenkilöstään hän on halunnut välttää transkokemuksen selittämistä cis-ihmisille, kuten usein tapahtuu, kun kyse on transihmisen kirjoittamista muistelmista. Nevada tosin ei ole muistelmateos, vaan fiktiota, eikä ole mitään erityistä syytä pohtia, missä määrin se perustuu tai ei perustu Binnien omiin kokemuksiin. She's like, Jesus, can I get twenty minutes where I don't think about being trans, please? Voin lukea Nevadaa vain omasta cis-positiostani ja ottaa Binnien tekstin sellaisena kuin se on kyseenalaistamatta päähenkilö Marian fiiliksiä ja hänen pohdintaansa transiudestaan ja identiteetistään. Maria miettii paljon sitä, miten hänen sukupuolensa luetaan ja

Vastakohtien kaavaton mittakaava - Reetta Pekkanen: Kärhi

Kuvittele jotain hyvin pientä, kuten vaikka muurahainen tai dna:n palanen. Sen jälkeen kuvittele jotain tosi suurta, kuten vaikka galaksi potenssiin ääretön. Sen jälkeen laita edelliset vierekkäin. Siinä sulla on Reetta Pekkasen Kärhi. Läähätän ja läkähdyn. Olen jotensakin lääpälläni. Minua viedään kohti niin pientä, että pelkään että ei riitä, vaikka kuinka kutistan itseäni. Minua viedään kohti niin suurta, että ihostani tulee ilmapallon venyvä seinämä. Siinä välissä kohti ensimmäistä ja toista läähätän ja läkähdyn. Olen jotensakin lääpälläni. Kärhi on Reetta Pekkasen toinen runokokoelma. Siinä liitytään osaksi, liimaannutaan ja mennään sisemmälle sisään. Siinä riuhdotaan irti voimaa käyttämällä sitä käyttämättä, koska on pakko, sillä vain se, joka on irti, voi liittyä toiseen. Sama toistetaan itsen sisällä. Sama toistetaan, kun ei-oma iho paikallistetaan lähelle, vaikka tosiasiassa se voi olla ihan jossain muualla. Tämän kokoelman mittasuhteet ovat valtavat. Pienen pienestä s

Avioliitto on mahdoton laji - Kohtauksia eräästä avioliitosta Kansallisteatterissa

Nuorempana olin kova Ingmar Bergman -fani ja niinpä katsoinkin suuren osan hänen mittavasta elokuvatuotannostaan. Vaan mitä tapahtui? Minusta tuli feministi ja suhteeni Ingmarin elokuviin monimutkaistui. Tämä sama kriisi oli vallalla katsoessani Michael Baranin Kansallisteatteriin ohjaamaa esitystä Kohtauksia eräästä avioliitosta . Kohtauksia eräästä avioliitosta kertoo Mariannesta ja Johanista, joiden suhde ajautuu kriisiin. Teksti on alunperin peräisin 1970-luvulta, mutta esityksessä esiintuodut parisuhteen kipusuhteet eivät ole sitten noiden aikojen juurikaan pohjimmiltaan muuttuneet. Tämä herättää minussa lähinnä kauhua ja tunteen siitä, että naisen ja miehen välinen liitto on tuomittu epäonnistumaan.  Kansallisteatterin esityksessä Kristiina Haltun Marianne ja Esa-Matti Longin Johan onnistuvat tekemään itsestään siinä määrin omien ongelmiensa sisällä pyöriviä hahmoja, että en samaistu kumpaankaan ja hyvä niin. Välillä huomasin esitystä katsoessani miettiväni, että pitäisik