Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2021.

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e

Pelle Romantique'n Konerunoja

  Oli vaikea alkaa lukea Pelle Romantique'n Konerunojen runoja, koska kuvituksen teokseen tehneen Lotta Nevanperän kuvat veivät niin mennessään.  Selasin. Selasin eteen. Selasin taakse. Sormenpäihini jäi ruuveja, muttereita. Toki silmissäni vilisi sanoja, vilisi kuin valoreklaamien värikylläinen sähkö.  Nostalgia nousi päähäni Negronin lailla. Vähän väliä huomasin olevani Tehtaankadulla Helsingissä, koska mielessäni Mika Waltarin Suuri Illusioni paikallistuu kyseiselle kadulle ja nämä Konerunot taas astelivat lukuhistoriani sille käytävälle, jossa Waltarin Illusioni asustaa. Miksi juuri Tehtaankatu? Miksi öinen sateesta kiiltävä katu absintinvihreine heijastuksineen? En tiedä ja epäilen, että Tehtaankatua sellaisena kuin sitä tässä ajattelen ei ole koskaan ollut olemassa.  "Höyryturbiinit" ja "freneettiset koneet" - jotenkin tästä kaikesta mekaanisesta puhaltelusta ja naksahtelusta tulee tunne, että näkymä tulevaisuuteen avautuu toiveikkaana. Näkymä teknologian

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

Ajatelkaa, jos olisi sellainen kirja, että kun siitä sanoo mitä tahansa niin jollakin tapaa se siihen kirjaan aina osuu. Että mikään kyseisestä kirjasta sanottu ei voisi mennä kokonaan pieleen, jos toki ei voisi olla varma siitäkään, etteikö sanottu voisi mennä kokonaan ei-pieleen. Jos sellainen kirja olisi, se voisi olla Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto . Voisi olla. Olisi? Taivaallisessa vastaanotossa mielenkiintoisinta ei ole siinä kuvattu Jan Holmin sydänleikkaus sinänsä, eikä sekään että kirjan kuluessa tulee kirjoitetuksi toinen kirja. Ja nämähän ovat ne asiat, jotka tästä kirjasta useimmiten mainitaan. Jostain syystä.  Ja tämähän ei tarkoita, etteikö sydänleikkaus niin konkreettisesti kuin metaforanakin olisi olennainen osa tätä kirjaa ja sen kautta tie johtaa myös autofiktioon, jonne tien on johdettava, jotta autofiktion käsite ja merkitys voitaisiin asettaa riippukeinuun, jota tuulet tuudittavat niin pää- kuin väli-ilmansuunnistakin. Saa ottaa autofiktion vakavissaan, m

Sofia Blanco Sequeiros: Voitto

Hei Sofia Blanco Sequeiros, Saanko sertifikaatin, kun esseidesi lukemisen seurauksena katsoin elokuvan Ad Astra?   Filosofi ja kirjallisuuskriitikko Sofia Blanco Sequeirosin esseeteos Voitto (Kosmos, 2021) sisältää viisi pitkähköä esseetä, joissa hän käsittelee Cheekiä, urheilun sukupuolittuneisuutta, avaruuselokuvia, Kaija Rantakarin runokirjaa Salit sekä filosofian merkitystä ja tapaa lähestyä maailmaa. Voitto ja voiton filosofia/tematiikka yhdistää esseitä, mutta se ei tarjoudu itsestään selväksi - saati itseään tyrkyttäväksi - lähestymistavaksi. Kun Blanco Sequeiros kirjoittaa urheilusta yleensä sekä itsestään urheilijana (hänen lajinsa on miekkailu) ovat voittoon ja voittamiseen liittyvät kysymykset konkreettisesti läsnä.  Toisinaan taas kyseessä on enempi piiloleikki, jossa voitto laskee sataan ja menee piiloon ja minä lukijana yritän löytää sen. Tämän on myös tämän teoksen kiehtovimpia puolia. Esseissä minua kiinnostavat eniten aiheet, joihin minulla on jonkinlainen suhde (tiet

Sari Rainio & Juha Rautaheimo: Vainajat eivät vaikene

Ensimmäinen ajatukseni on: onpa se iso. Toki, kuten tiedämme, koolla ei ole väliä. Silti, se on erittäin vakuuttavan kokoinen ja sen lisäksi kaunis ja houkutteleva. Puhun siis Sari Rainion ja Juha Rautaheimon cozy crime -dekkarista Vainajat eivät vaikene  (Siltala, 2021), joka on ensimmäinen osa tekijöidensä Mortui non silent -sarjaa. Teoksen kirjoittajissa yhdistyy ammattitaito, jonka pohjalta on oivallista lähteä kehittämään dekkarisarjaa. Rainio on Siltalan kustannustoimittaja, Rautaheimo väkivaltarikosyksiköstä eläköitynyt tutkinnanjohtaja. Olen viime vuosina lukenut huomattavasti vähemmän dekkareita kuin aiemmin, mikä johtuu osin siitä, että nykydekkarit ovat valitettavan usein väkivaltaista bulkkikamaa. Omiin todellisuuspakoihini cozy crime -dekkarit ovat tervetullut tuttavuus ja tähän tarpeeseen Vainajat eivät vaikene osuu kuin kaulan ympärille murhavälineeksi kiedottava silkkihuivi. Silkkihuivi löytyy myös asunnostaan kuolleena löytyvän kuusikymppisen Hannele Laineen kaulalta.

Carlos Fuentes: Inez

  Oletko immuuni naiskauneudelle? Minä en ole ja siksi poimin mukaani kirjaston vaihtohyllystä Carlos Fuentesin romaanin Inez (2002). Ihastuin tämän teoksen kannessa olevan naisen kasvoihin, valojen ja varjojen leikkiin ja siihen ihmeelliseen tapaan, jolla hänen korvansa piirtyy varjoista esiin.   Kävi sellainen ... humahdus. Carlos Fuentes (1927-2012) on meksikolainen kirjailija, jota on pidetty yhtenä kaikkein parhaimmista espanjankielisistä nykykirjailijoista. Kirjoitan edellisen lauseen uusiksi: Carlos Fuentes (1927-2012) on meksikolainen kirjailija, jota voidaan pitää yhtenä parhaana mieskatseen esiintuovana espanjankielisenä nykykirjailijana.  Tämän äijän teksti on ainakin Inezissä paatoksellista rakkautta ja kuolemaa täynnä ja vaikuttaa siltä kuin hän menisi aivan tiloihin omista naisia esineellistävistä kuvauksistaan. Otan tähän pitkäkhön sitaatin, jotta näet, että en liioittele. Hän tottui makaamaan pää tyynyllä selällään ja katselemaan, kuinka Inezin vartalo kohosi hänen ylä

Lydia Davis: Kafka valmistaa päivällistä

Ajattelin ensin yhtä, mutta yhtä ajateltuani tulin ajatelleeksi toista ja jälkimmäinen olikin parempi ajattelu. Siis: ensin ajattelin, että tämän kokoelman nimeksi on valittu Kafka valmistaa päivällistä, joka on toki yhden Lydia Davisin kertomuksen nimi, mutta jonka sen lisäksi voisi kuvitella omaavan erityisen kiinnostavuus- ja myynninedistämiselementin. Kuvittele Kafka keittiössä. Niinpä. Onhan veitset piilotettu huolella? Tarkempi ajattelu paljastaa, että Kafka valmistamassa päivällistä on oivallisesti tiivistetty ilmaus sille, mitä Davisin kertomuksissa tapahtuu. Se tiivistää itseensä niiden sävyn ja suunnanmuutokset ja outouden tunteet. Voi tapahtua mitä vaan eli käydä juuri niin kuin voisi käydä, jos Kafkan päästäisi päivällisenvalmistuspuuhiin. Itse asiassa, mistä luulen tietäväni, että Kafka ei oikeassa elämässään olisi ollut päivällisenvalmistamismiehiä. En mistään. Kyseessä on oma olettamukseni. Pidän siitä kiinni. Lydia Davis (s. 1947) on arvostettu amerikkalainen kirjailija

Eveliina Talvitie: Kävin vaan uimassa, sisko

Eveliina Talvitien romaanin Kävin vaan uimassa, sisko  inspiraation lähteenä on toiminut ranskalaisen näyttelijän Marie Trintignantin kohtalo. Noir Désir -yhtyeen keulakuva Bertrand Cantat pahoinpiteli vuonna 2003 tyttöystävänsä, jonka seurauksena Trintignant vajosi koomaan ja kuoli muutamaa päivää myöhemmin. Noir Désir on ollut pitkään Spotify-soittolistallani ja samoin kuin Talvitie teoksensa jälkisanoissa olen tragediasta kuultuani pohtinut, voinko kuunnella heitä enää, koska se tuntuu likaiselta ja väärältä.  Kävin vaan uimassa, sisko ei ole fiktiiviseen muotoon puettu toisinto Trintignantin tragediasta, vaan kolmiodraama, jossa niin ikään päähenkilö on nimeltään Marie.  Marie on virolainen näyttelijä, joka on esittänyt pääroolia virolaisessa runoilija Marie Underin elämää kuvaavassa elokuvassa. Romaanissa on siten läsnä tavallaan kolme eri Marieta ja lisäksi Underin sukunimen merkitys 'alla' tuo teokseen vielä ihan oman -vaikkakin tahattoman - mystisen säväyksensä. Romaani

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä

Tapahtui jotakin merkillistä, kun pidin ensimmäistä kertaa Helmi Kekkosen uutuusromaania käsissäni. Tapahtui Ferrante. Jokin teoksen nimessä. Tämän naisen elämän herättämä tunne Ferrantesta, eikä siinä kaikki. Heti romaanin alussa on hautajaiset. 15-vuotiaan Helenan äidin hautajaiset. Myös Ferranten romaanin Amalian rakkaus alussa on hautajaiset. Siinäkin päähenkilön äiti on kuollut ja kuukautiset alkavat kesken hautajaisten. Myös Helenan kohdalla kuvataan kuukautisia, niiden tuottamaa lähes halvaannuttavaa kipua. Eikä siinäkään kaikki. Katsoin pari viikkoa sitten elokuvasovituksen Ferranten Amalian rakkaudesta, jossa tytär pukeutuu punaiseen mekkoon. Myös Helena valitsee punaisen mekon hautajaisasukseen ja se on siinä mielessä kummallista, että Suomessa ei ole tapana pukeutua kirkkaisiin väreihin hautajaisissa. Kuvat menevät päässäni vähän päällekkäin. Amalian rakkauden aikuinen nainen ja 15-vuotias Helena punaisissa mekoissaan.  Lisäksi sekä Amalian rakkauden että Tämän naisen eläm

Miriam Toews: Naiset puhuvat

Naiset puhuvat (Women Talking) on ensimmäinen kanadalaiselta Miriam Toewsilta suomennettu teos.  Itse olen lukenut häneltä aiemmin romaanin  All my puny sorrows ja siitä kirjoittamani bloggaus alkaa sanoilla: "NYT. Tämä nimi kannattaa pistää mieleen." Luettuani Naiset puhuvat on syytä toistaa nämä sanat. Naiset puhuvat on hyvin erilainen romaani kuin All my puny sorrows, joka kertoo kahdesta sisaresta, joista toinen haluaa tehdä itsemurhan ja toinen estää häntä sitä tekemästä. Yhteistä näille kahdelle teokselle on, että kumpikin ammentaa tosielämästä. All my puny sorrows Toewsin omista kokemuksista, Naiset puhuvat taas mennoniittayhteisössä tapahtuneista seksuaalisen väkivallan teoista naisia kohtaan. Teoksen saatesanoissa Toews kertoo, miten bolivialaisessa mennoniittayhteisössä vuosien 2005 ja 2009 välillä siirtokunnan miehet tainnuttivat naiset eläimille tarkoitetulla nukutusaineella ja raiskasivat heitä. Miehet tuomittiin teoistaan ja passitettiin vankilaan, mutta hyök

Piia Leino: Lakipiste

Ensin oli Taivas . Sitä seurasi Yliaika ja nyt on vuorossa vuoteen 2045 sijoittuva  Lakipiste , joka päättää Piia Leinon lähitulevaisuuteen sijoittuvan trilogiasarjan. Kaikille kolmelle teokselle on yhteistä, että niiden herättämät epämukavuuden tunteet ja paikoin suoranainen kauhu syntyvät siitä, että kuvatut tapahtumat saattavat hyvinkin toteutua parin vuosikymmenen kuluessa.  Trilogia saa kysymään, mitä pitäisi tehdä, jotta emme ajautuisi Leinon teoksissa kuvattuihin olosuhteisiin ja elämisen tapaan? Jos siis reagointiin ylipäänsä on enää aikaa. Ehkä olemme jo ohittaneet lakipisteen. Taivas ja Yliaika ovat olleet siinä määrin vetäviä "pakkauksia", että kun sain käsiini Lakipisteen en pystynyt olemaan aloittamatta lukemista heti sillä siunaamalla, vaikka moni muu teos oli kesken. Ajattelin, että luen vähän alkua, mutta niinhän siinä kävi, että Lakipiste ei päästänyt otteestaan ja luin sitä puoliväliin samoin tein ja loput seuraavana aamuna.   Lakipisteen päähenkilö Aaro Ka

Veera Antsalo: Fernanda

Veera Antsalo on tullut tunnetuksi runoilijana ja nyt hän, kuten niin moni muukin runoilija viime aikoina, on päätynyt romaanitaiteen puolelle. Näin on syntynyt Fernanda - surrealistinen tyttöromaani, jota lukiessa tuntuu siltä kuin lentäisi tai kaahailisi öisin. Mysteerisyys on Fernandassa vahvasti läsnä. Romaanin ensimmäisellä sivulla Fernanda asentaa päänsä paikoilleen, mutta myöhemmin hän liittää kaulansa jatkeeksi karhunpään. Tuoksahtelee metamorfoosilta, joka kysyy, kuka ja mikä Fernanda on. Romaani vastaa: "Fernanda ei ole aikuinen eikä lapsi. Hän ei ole avaruusolento eikä merenneito. Hän ei ole mitään, mitä ei ole kerrottu ja hän on kaikkea mikä on kertomatta." Paitsi metamorfoosilta, tuoksahtelee myös teen spiritiltä. Antsalon romaani kertoo teinityttöjen ystävyydestä. Fernandan lisäksi on R, koko nimeltään Runaway, joka on "rullaluisteleva orpolapsi" ja "itsohjautuva nomadi", jolla on viisivuotissuunnitelma sekä vampyyriviitta. Kun Runaway rullal

Antti Rönkä: Nocturno 21:07

Antti Rönkä jatkaa romaanissaan Nocturno 21:07 aiemmista teoksistaan ( Jalat ilmassa ja yhdessä Petri Tammisen kanssa kirjoitetun Silloin tällöin onnellinen ) tuttua tunnustuksellista linjaa. Armo ei tunneta, eikä säälipisteitä jaeta. Röngän uutukaisessa itseen kohdistuva nihilismi viedään entistä pidemmälle. Nocturno 21:07:n elämänmullistava tapahtuma on 13-vuotiaan Antin runkkaushetki, joka saa hänet tuntemaan loputonta syyllisyyttä ja likaisuutta. Tästä tulee myös teoksen nimi, joka manifestoi Antin "onnettomuuden" kellonajan. Nocturno puolestaan viittaa Chopinin samannimiseen teokseen, jota Antti pianolla soittaa ja joka sisältää jumalaista kauneutta. Muut ihmiset näyttäytyvät Antille puhtaina ja viattomina. Vain hän itse on viallinen ja siemennesteensä tahraama. Teoksessa Antti on jakautunut kahtia. On kertoja eli ei-Antti sekä Antti, joka ei jätä edellistä rauhaan. Kertoja ei jaksaisi Anttia, vaan usein mieluummin tappaisi hänet. Rakenteellisesti teos etenee eri aikata

Tiina Lifländer: Hyvä yö

Tiina Lifländerin uutuusromaanin Hyvä yö  (Atena 2021) aihe on mitä ajankohtaisin. Se kertoo Nannasta, joka on lähihoitajana Kultarinteen ympärivuorokautisen hoidon laitoksessa.   Usein olen kuullut kuulutettavan ns. työelämäkirjallisuuden (jossakin ammatissa toimimista kuvaavan kirjallisuuden) perään ja tässä sitä nyt olisi tiukassa paketissa. Nannan ongelmana on, että hän ei pysty nukkumaan ja tämä tekee jo muutenkin raskaista työpäivistä - ja öistä entistä haastavampia. Asiaa ei helpota se, että Nannan miesystävä Eero viestittelee entisen vaimonsa kanssa ja Nannan on vaikea luottaa Eeroon. Lifländer kuvaa, miten Nanna on elämässään tehnyt valintoja vanhempiensa, erityisesti isänsä, toiveiden mukaan. Tunnistan hyvin keskustelun, jota nuori Nanna isänsä kanssa kävi, sillä olen kulkenut samaa polkua itsekin vaikkakin äitini kanssa. Nannan isälle tärkeintä on hankkia ammatti, josta ei työt lopu. Omat toiveet ja mieltymykset joutuvat jyrätyiksi.  Lapsuudesta Nanna on saanut "perinnö

Kate Zambreno: Drifts

  "Drifts is my fantasy of a memoir about nothing. I desire to be drained of the personal. To not give myself away." Olin reilu vuosi sitten aivan liekeissä Kate Zambrenon kirjasta Heroines , jossa hän tarkastelee, miten paskasti modernistimiehet kohtelivat vaimojaan. Vaikutuin myös perustavaa laatua olevalla tavalla tekstin tyhjään tilaan liittyvistä ulottuvuuksista ja nämä vaikutelmat ovat kulkeneet mukanani siitä lähtien. Zambreno-innostukseni seurauksena tilasin hänen kirjansa Screen Tests , joka sisältää parin sivun mittaisia fragmentteja ja henkilökuvia monista itseänikin kiinnostavista tyypeistä (esim. Susan Sontag, Maurice Blanchot). Kun nyt otin Screen Testsin kirjahyllystäni löytyy kirjanmerkki sivujen 132 ja 133 väliseltä aukeamalta. En missään vaiheessa päässyt tähän Zambrenon teokseen sisälle, joten jätin sen kesken. Petyin itseeni, kun jätin Screen Testsin kesken. Petyin itseeni uudestaan, kun en innostunut myöskään Driftsistä yhtä paljon kuin olin etukäteen toi

Karolina Ramqvist: Karhunainen

Karolina Ramqvistin romaani Karhunainen on mylly, jossa sekoittuvat omaelämäkerta, tutkimus, essee ja fiktio. Kirjailijan huomion keskipisteenä on 1500-luvulla elänyt ranskalainen aatelisnainen Marguerite de la Rocque, jonka kohtalo ottaa hänet "vangikseen". Ramqvist tutustuu teoksessa lukuisiin Margueritesta kirjoitettuihin teksteihin, joista tunnetuimpia on Margareeta Navarralaisen 72 novellia sisältävä teos Heptaméron  (1558), jossa tekijä kuvaa myös Margueriten elämänvaiheita. Ramqvist jahtaa totuutta rangaistukseksi saarelle hylätyn Margueriten kohtalosta. Hänen teoksessaan Margueriten tarinaa kiinnostavammaksi nousee kuitenkin luennassani monet kirjoittamiseen liittyvät kysymykset ja ennen muuta historiallisen henkilön tarinan kuvaamiseen liittyvät tekijät. Ramqvist pohtii historiankirjoittamisen ongelmakohtia laajemminkin. Hän tuo esiin, miten kirjoittajien sidonnaisuudet ja suhteet valtaa pitäviin ovat saattaneet vaikuttaa siihen, miten he ovat kuvauksensa kohteen es