sunnuntai 28. helmikuuta 2021

JJ Bola: Naamiotta - Millaista miehuus voisi olla?


YLLÄRII !!!

Maailma ilman toksista maskuliinisuutta on mahdollinen. Sen rakentamisen voi aloittaa vaikkapa lukemalla JJ Bolan teoksen Naamiotta - Milaista miehuus voisi olla?


JJ Bola on kongolaistaustainen britti,  runoilija ja kirjailija. Naamiotta-teoksessa hän tuo esiin niitä tekijöitä, jotka pitävät patriarkaatin määrittämää naamiota tiukasti miesten kasvoilla ja estävät heitä hengittämästä vapaasti. 

Bolan kirjoitustyyli on hieman halki, poikki ja pinoon -tyylinen ja se sopii tähän teokseen mainiosti. Hän ei kuitenkaan pelkästään esitä omia mielipiteitään, vaan pohjaa sanomansa tutkimuksiin ja artikkeleihin.

Naamiotta toimii tiukkaan pakattuna johdantona niistä tavoista, joilla patriarkaatti helvetillistää kaikkien ihmisten arkielämää ja vaikuttaa tuhoisasti sukupuolesta riippumatta. On tärkeää, että myös miehet ja myös mustat miehet (kuten Bolan tapauksessa) kirjoittavat yleistajuisia teoksia patriarkaatin vaikutuksista ja sen aikaansaamista ongelmista meidän kaikkien hyvinvoinnille.


Bola nostaa heti teoksensa alkusivuilla esiin Tupac Shakurin lyriikat. Tupac ja feminismi ei välttämättä monen mielessä kuulu samaan lauseeseen, mutta vilkaistaanpa biisin Keep Ya Head Up lyriikoita:

Got our name from a woman, and our game from a

woman, I wonder why we take from our women, why

we rape our women,

Do we hate our women?


Tupacin mukaan ottaminen viitoittaa tietä sille, mitä on tulossa. Voi olla ns. kova jätkä samalla kun luo omanlaistaan maskuliinisuutta ympäristön normipaineisiin alistumatta.


Bola käy teoksessaan läpi miehisyyteen liitettyjä myyttejä. Hän tarkastelee normatiivisen miehisyyskäsityksen miehille luomia paineita sekä agression, väkivallan ja mielenterveyden välisiä yhteyksiä. Erityisen kiinnostava on osuus, jossa Bola käsittelee politiikan ja johtamisen miehisyyttä. 

Jos on yhtään seurannut viime aikaisia koronaan liittyviä puheenvuoroja  ei ole vaikea keksiä ketä äänekästä mieskiukuttelijaa seuraava sitaatti osuvasti kuvaa:


Ei ole kaukaa haettua sanoa, että poliittisella areenalla pääsee toteuttamaan miehisiä fantasioita vallasta, väkivallasta ja dominoinnista. Järkyttävä seuraus on, että ihmishenkiä koskevat päätökset tehdään egon pohjalta.


Miksi jotkut - ylivoimaisesti useimmiten miehet - ajautuvat ääriliikkeiden kannattajiksi? Bolan mukaan kyseessä on pelko omien etuoikeuksien menettämisestä, joita ikään kuin lähdetään varmistamaan ja hankkimaan takaisin ääriliikkeisiin osallistumisen kautta. Sama pelko selittää hänen mukaansa myös Trumpin kaltaisten populistien suosiota.


Naamiotta-teoksen vahvuus on Bolan esittämät kysymykset, jotka hän onnistuu kiteyttämään muodossa, joka jättää hyvin vähän vastaan sanottavaa. Esimerkiksi:

Millä järjellä hyväksymme yhteiskuntana pikemmin miesten välisen väkivallan kuin rakkauden?


Vaikka monet Bolan esittämät ajatukset olivat kaltaiselleni feministisissä liemissä vuositolkulla lilluneelle entuudestaan tuttuja antaa tämä teos siitä huolimatta paljon ajattelemisen aihetta. Ihailen sitä tapaa, jolla Bola onnistuu suht lyhyessä teoksessa (140 sivua) käymään läpi valtavan tärkeitä feministisiä teemoja. Yksi minua eniten puhuttelevista osioista oli sukupuolen/seksuaalisuuden moninaisuuden ja kolonialismin välisten suhteiden tarkastelu.

On hyvä palauttaa mieleen, että joissakin asioissa on ennen ollut paremmin. Monissa Afrikan maissa homoseksuaalisuus on nykyisin kiellettyä ja siitä saattaa seurata jopa kuolemanrangaistus. Bola nostaa esiin Bernardine Evariston the Guardianiin kirjoittaman artikkelin, jossa tämä esittää, että afrikkalaisissa maissa esiintyvä homofobia on eurooppalaista tuontitavaraa. Kolonialismia edeltävänä aikana "seksuaalisuus nähtiin monimuotoisena ja vapaana, sukupuolesta riippumattomana."


Lukiessa Bolan näkemyksiä urheilusta on helppo tulla siihen johtopäätökseen, että urheilu on enemmän kuin urheilua. Se on paitsi kanava hyvässä ja pahassa myös potentiaalinen muutoksen mahdollistaja.

Futisjoukkueen häviön ja perheväkivallan välillä on suora yhteys.  Bola kirjoittaa, että perheväkivallan määrä kasvaa 40 %, kun jalkapallomaajoukkue häviää lopputurnauksen. Hän ei tässä yhteydessä mainitse tälle prosenttiluvulle tarkempia koordinaatteja, mutta olen aiemmin lukenut, että tämä on ongelma erityisesti Britanniassa. 

Toisaalta urheilu sallii miehille myös tunneilmaisuja (kuten itkeminen), jotka muutoin ovat sukupuolinormistollisesti kiellettyjä. Urheilijoilla vaikuttaisikin olevan keskeinen rooli uudenlaisten maskuliinisuuksien rakentamisessa. Enenevässä määrin (mies)urheilijat ovat alkaneet tuoda esiin mm. omia mielenterveysongelmiaan ja näin muuttaneet kuvaa fyysisesti vahvasta urheilijasta. Kuka tahansa voi kärsiä esimerkiksi masennuksesta, vaikka se ei päälle päin näkyisikään.


Teoksen takakannessa todetaan, että "Naamiotta sopii kaikille miehille". Olen eri mieltä. Se ei sovi ainoastaan miehille, vaan ihan kaikille.  Sen myötä myös naislukijoiden on mahdollista päästä katsomaan  patriarkaattia hieman uudesta näkökulmasta ikään kuin miehen silmin. 



JJ Bola: Naamiotta - Millaista miehuus voisi olla

144 sivua

Mask Off - Masculinity Redefined

Suomentanut Niko Koski

S&S (2021)


Kiitos kirjasta S&S!

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Fleur Jaeggy: Proleterka


Itävaltalaisen, italiaksi kirjoittavan Fleur Jaeggyn (s. 1940) teos Proleterka oli ensimmäinen kosketukseni Jaeggyn tuotantoon. Viimeiseksi se ei varmasti jää, sillä lukiessa Proleterkaa minussa tapahtuu yhdellä tavalla ja siitä kirjoittaessani minussa tapahtuu yhä uusilla tavoilla. 

Kyseessä on sen kaltaisten, osin itsellenikin tuntemattomiksi jäävien prosessien sarja, jotka on varmin tae siitä, että olen lukenut erityisen hyvää kirjallisuutta.

En löytänyt Jaeggya itse, vaan hänen lukemistaan suositeltiin minulle Instagramissa sen jälkeen, kun olin postannut Ingeborg Bachmannin teoksesta Malina.

Suosittelu kertoo siitä, että minut on suosittelijan toimesta luokiteltu sen tyyppiseksi ihmiseksi, joka suurella todennäköisyydellä olisi kiinnostunut Jaeggyn kirjoista. Vaikuttaa myös siltä, että luokittelemiseni meni ihan oikein, sillä Proleterkassa on sitä jotain.

Alku Proleterkan seurassa ei mennyt ihan putkeen, vaan kärsin ns. polyglot-ilmiöstä. Minä suomenkielisenä luin itävaltalaisen kirjailijan italiaksi kirjoitetun teoksen ruotsinkielistä käännöstä, joka sisältää saksankielisiä ilmauksia.

Aina välillä joutuu tekemään niin, että lukee vaikkapa ruotsiksi, kun suomennnosta ei ole tarjolla. Tällä kertaa ruotsinkieli häiritsi teoksen lukemista erityisen paljon ja paikoin ohjasi lukemistani tavoilla, jotka eivät olleet hedelmällisiä. En tiedä, miksi näin on tai miksi koin tämän asian näin.

Kirjoitan alle muistiin (lähinnä itseäni varten) muutamia Proleterkan synnyttämiä havaintoja.




Kaikki tietävät, millä sanoilla alkaa Albert Camus'n Sivullinen. Proleterkan aloitus sataa Camus'n aloituksen kanssa - jos ei samaan laariin - niin tehokkuudessaan ainakin sen lähistölle.

Det har gått många år och nu på morgonen grips jag av en plötslig önskan: jag skulle vilja ha min avlidne fars aska.


Proleterka nimenä vei ensiajatukseni proletariaattiin, mutta siitä ei ole kysymys, vaan Proleterka on laivan nimi. Jaeggy kuvaa isän ja hänen 16-vuotiaan tyttärensä laivamatkaa ja matkan aikana palataan tyttären aiempiin elämänvaiheisiin.

Huomiotani kiinnitti ensimmäiseksi se, että tytär kirjan kertojana kuvaa tapahtumia välillä minä-muodossa välissä taas viittaa itseensä 3. persoonan kerronnan kautta tyttärenä. Isästä puhutaan välillä isänä, välillä taas Johanneksena. Äitiin puolestaan viitataan usein Johanneksen vaimona ja viittaus isoäitiinkin käy usein mutkan kautta.

Hon heter Orsola. Hon är min härskarinna. Hon är mor till min mor, till henne som var Johannes hustru. Johannes måste be henne om lov om han vill besöka mig. Vi vill inte ha några besök. Ibland säger Orsola: "Johannes har min tillåtelse att besöka sin dotter."

En tiedä, mitä tästä persoonaviittausvaihtelusta tulisi ajatella. Se etäännyttä ja kylmentää. Objektifoi jollakin hämäräksi jäävällä mystisellä tavalla. Se luo tilaa ja paiskoo lukijaa eri asteisiin kulmiin suhteessa Proleterkan henkilöhahmoihin. 

Proleterkassa kaikki on samaan aikaan sekä tavallista että tavallisen vastakohtaa. Johannes saa tavata tytärtään vain rajoitetusti ja 14 päivää kestävä laivamatka on pisin heidän yhdessä viettämänsä aika. Isoäiti Orsola on laintaulu, joka määrittelee ja halutessaan suo. Kun Jaeggy yllä olevassa sitaatissa kirjoittaa "vi vill inte ha" tytär vedetään osaksi hänen ja Orsolan välistä liittoa. Päätösvalta on kuitenkin yksinomaan Orsolalla. 

Mitä tyttärelle jää? Mikä on hänen osansa tässä kuviossa? Ehkä "vi" on diplomaattinen ilmaisu, tyttären näennäinen, mutta päätösvaltaa omaamaton mukaanotto. Vähän samaan tapaan kuin lapselta kysytään, mitäs me tänään tehtäisiin ilman sen suurempia aikomuksia noudattaa lapsen toivetta.

"Vi" sisältää osan tyttärestä, mutta hänessä on myös toinen puoli, joka laivamatkalla on Orsolan ulottumattomissa ja harrastaa öisin väkivaltaa sisältävää seksiä laivan henkilöstön kanssa. Näissäkin tilanteissa tytär tulee kuitenkin näkyväksi (ei niinkään itsensä vaan) toisen kautta.

Ehkä juuri tätä jakoa peilaa se, että tytär on sekä minä, että 3. persoonan hän. Tytär on vanki, jonka psyyke hajoaa Proleterkan sivuille lukijan silmien edessä.


Proleterkassa vallitsee outo epäjärjestys. Ambiguiteetti, jotka keikuttaa kerrontaa kuin meren aallot laivaa, jolla tytär ja isä matkustavat. Tyynissä hetkissä on jo uhka, tuntemattoman myrskyn siemen.

Jaeggyn teoksen tunnelmaa hallitsee unheimlich, joka tekee sinänsä tutusta ja tunnistettavasta kammottavaa ja outoa. Kertoja kuvaa esimerkiksi, miten homeessa oleva Orsola odottaa kuolemaansa.

Unheimlichin läsnäolo ripottelee Jaeggyn teokseen paloja painajaisunesta, jonka yksityiskohtia sen kokenut ei enää pysty palauttamaan mieleensä ja tämän seurauksena painajaisen tunnelma levittäytyy yhä laajemmalle ja kietoo lukijan otteeseensa yhä tiukemmin.


Elämä ja kuolema käyvät Proleterkassa jatkuvaa kamppailua ja muodostavat verkon, jonka kiristymistä teoksen henkilöt uskottelevat itsepetoksellisesti pystyvänsä ohjailemaan.

Johannes är i hytten. Allt blekare. Jag vet att jag kan göra allt vad jag vill. Jag kan till och med ta livet av honom. Eller också ta livet av mig själv. Vi är en familj av självmördare.

Silloin harvoin, kun suku kokoontuu on itsemurha "pääasiallisin keskustelunaihe."



Kirjan kertoja, tytär, elää ajassa, jolla ei ole menneisyyttä, ei tulevaisuutta. Hän on itsensä varjo, jota ympäröi salaisuus, joka selviää hänelle vasta keski-iässä ja jonka lukija pääsee teoksen lopussa jakamaan hänen kanssaan.

Proleterka on hämmentävä teos, jota hallitsee viettitalous niin kerronnan kuin sen henkilöhahmojenkin osalta. Se ei käyttäydy niin kuin kirjallisten teosten tapana on, vaan usuttaa lukijan kulkemaan kohti teitä, joista ei tiedä, mitä niiden päästä löytyy. Teitä, joiden kulkemisesta on jo etukäteen päätetty lukijan puolesta ja hänen tehtäväkseen jää tälle teokselle alistuminen. 

Viitaten  Clarice Lispectorin sanoihin hänen teoksensa Passio etulehdellä ja niitä lainaten on Proleterka teos, jonka lukemista voi suositella vain ihmisille, "joiden sielu on jo muotoutunut". Ihmisille, jotka ovat tiedostaneet, että "kun jotain lähestytään, mitä ikinä se onkin, tapahtuu se aina vähitellen ja vaivalloisesti - ja menemällä jopa sen kautta, joka on vastakohta sille johon yritetään päästä". 





Fleur Jaeggy: Proleterka
Italiankielinen alkuteos Proleterka (2001)
Italiasta ruotsiksi kääntänyt Viveca Melander
Nilsson Förlag (2019)

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Harry Salmenniemi: Asiakaskoralli ja muita novelleja


Tapahtui asia, jota Salmenniemeä lukiessa ei ole aiemmin tapahtunut. Puseroni nimittäin, se alkoi pullistella surusta.


Teos auttaa löytämään itsestämme ihmeen, joka on piileskellyt meissä koko ajan.


Pelkään pahoin, sillä koskaan ei pelätä hyvin, että oma ihmeeni on väärää sorttia. Sellaista voi sattua ja tapahtua. Sen sattumista ja tapahtumista on pahin vaikea estää.


Asiakaskoralli on neljäs teos Salmenniemen yksiväristen kansien teossarjassa. Käytin nyt tuollaista nimitystä, joka ei liene kovin hyvä. Käytin silti, kun en sunnuntaiaamuna klo 9.01 muutakaan nimitystä keksinyt.



Sarjaperheen jäsenet:

(oranssi) Uraanilamppu (klik)

(vaaleansininen) Delfiinimeditaatio (klik)

(persikkainen) Uhrisyndrooma (klik)

ja tämä nyt käsittelyssä oleva (harmaa) Asiakaskoralli


Ei hitto. Onko tässä nyt koossa ydinperhe. Isä, äiti ja kaksi lasta. Vanhin lapsi tietenkin poika, niin että lisääntyminen on tehty täydellisesti. 

Se menisi sitten varmaan näin: Uraanilamppu=isä, Delfiinimeditaatio=poika, Uhrisyndrooma=äiti, Asiakaskoralli=tytär.


Salmenniemen teossarjalle on yhteistä veikeä ja pilkkeinen tapa tarkastella nykymaailmaa ja sen ilmiöitä. Minulla on ollut hyvin hyvin hauskaa Salmenniemen teosten seurassa ja varsin kuplivasti alkoi myös Asiakaskorallin lukeminen.

Sain Salmenniemen uutuuden lainaksi kirjaystävältäni ja olen nyt tilanteessa, että olen hänelle jo tämän kirjan palauttanut eli en pysty nyt tuomaan kaikkia mahdollisia syvyyksiä tähän tekstiini, sillä olen muistini ja - kuten tavallisesti hatarien - muistiinpanojeni varassa. 


Kuten asiaan kuuluu Salmenniemen teosten kohdalla alan niitä lukiessa liekehtiä. On siis samaan aikaan sekä luettava että pidettävä hallinnassa omaa paloaan, että ei päädy Petteriksi tai joksikin muuksi poroksi.

Teoksen ns. esipuhe, on railakas ja muistuttaa aluksi self-help -kirjojen esipuhetta. Tiedän edellisen, vaikka en oikeastaan ole lukenut kyseisiä kirjoja paitsi joskus aikuisuuteni kynnyksellä Dale Carnegien teoksen Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Josta, myöhempi elämäni on opettanut, en oppinut mitään.



"Salmenniemi on näkijä, jollaista kansakuntamme ja koko ihmiskunta on kipeästi kaivannut", sanotaan esipuheessa, jonka kirjoittaja on naamioitu en nyt sano keneksi.

Edellinen luonnehdinta Salmenniemen kirjailijanlaadusta olisi pelkästään arrogantti ja pöyhkeä ellei Salmenniemellä olisi sitä asemaa kirjallisuutemme kivikkoisella kentällä kuin hänellä on. Tämä ei estää mieleeni hipihiljaa hiipimästä ajatusta siitä, että sanoihin sisältyy riski, joka saattaa karkoittaa.

Ollaan rajalla.


Esipuheessa mainitaan, että kokoelman novelleista on löydettävissä opetus ja totta vieköön, niin tosiaan on. 

Selvyyden vuoksi: näitä opetuksia ei suoraan kerrota, vaan lukijan on luetun perusteella muodostettava ne itse. Minä löydän mm. seuraavia opetuksia:

- arvosta sitä, mitä sinulla on, sillä se ei ole itseestäänselvyys

- ulkonäkö voi pettää ja se kaikkein viattomimman näköinen olla murhaaja

- on hyvä mennä mukavuusalueen ulkopuolelle

- säännöistä on pidettävä kiinni paitsi silloin kun niiden noudattaminen estäisi voitontuottoa


Mustalla tavalla maukkaan huumorin ystäville jättipotti on novelli nimeltä Yritys, jossa käsitellään kyseisen yrityksen eettisiä ja moraalisia koodistoja mm. tähän tapaan

Ihmiskauppa on normaalia ja hyväksyttävää toimintaa.



Omassa lukemisessani käännekohtaa tapahtuu sivuilla 61-79, joilla on kuuluisien taidemaalarien, mm. Caravaggion, Rafaelin ja Rubensin maalauksia sekä niiden tulkintoja elinkeinolelämällisestä näkökulmasta.

Ensimmäiseksi alkaa nuppiani kiristää, kun kaikki nuo mukaan otetut taidemaalarit ovat miehiä. Siinä ei tietenkään ole mitään uutta, joka tässä yhteydessä on enemmän raskauttava kuin lieventävä asioiden haara(kiila).

Kun olen tämän ukkolauman aiheuttamien ristiriitaisten tunteiden vallassa pysähdyn ja teen havainnon, jonka yritän seuraavaksi tiivistää.

Se, että Salmenniemen tekstit ovat hauskoja sisältää sen, että ihan helvetin moni asia yhteiskunnassamme on pielessä. Eli: hauska rakentuu erinäisten epäoikeudenmukaisuuksien ja yhteiskunnallisten epätasa-arvoisuuksien ladonlevyisten hartioiden päälle.

En pääse edellisestä ajatuksesta eroon koko lopputeoksen aikana. Tämän seurauksena monet tekstikohdat, jotka ennen havaintoani olisivat kirvoittaneet hillitöntä naurua työntävätkin nyt surua aina puseroni vuoriin asti. 

Jännää on, jännää ja hyvin kiinnostavaa, että Salmenniemi tuntuu arvanneen mieleni kehityskulun jo tekstejään kirjoittaessaan. Novellissa Kysymys todetaan:


Sä siis ... kuvaat tavallaan pahoinvointia, mutta sä teet sen sun ihan omalla tavalla.


Juuri näin se taitaa olla, vaikka en sitä aiempia Salmenniemen teoksia lukiessani yhtä lailla olekaan pannut merkille. Toki tämä surullisempi aspekti saattaa Asiakaskorallissa olla edeltäviä novellikokoelmia hallitsevampi. Yritän tässä nyt luultavasti puolustella sitä, että heräsin asiaan vasta tässä neljännessä teoksessa.

Enteelliseltä vaikuttaa sekin, että Asiakaskorallin päättää novelli nimeltä Surumigreeni.


Viimeisen vuoden aikana on haudattu moni asia, mm. uskoni ja luottamukseni suomalaisen yhteiskunnan toimivuuteen. Luulen, en siis tiedä, että koronapandemian jatkuminen on alkanut vaikuttaa myös kirjallisuuden vastaanottooni. 

Kirjallisuuden ironisoitumisen ja yhteiskuntatilanteen välillä vallitseva tulkinnallinen riippuvuussuussuhde on ottanut uuden muodon. Se, mikä joskus oli mielestäni niin hurjan hauskaa ja hausukuudessaan lohdullista, ei ole sitä enää henkilökohtaisen vastaanottoni tasolla. Tämä ei tietenkään ole Salmenniemen, vaan yhteiskunnan vika.


  


Harry Salmenniemi: Asiakaskoralli ja muita novelleja

Siltala (2020)



sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö


Enostone kustannus sai viime vuonna jättipotin, kun Louise Glück palkittiin kirjallisuuden Nobel-palkinnolla. 

Glückin teoksen Faithful and virtuous night käännös oli nimittäin jo kovaa vauhtia tulossa suomeksi Anni Sumarin näppäimistön kautta. Jättipotti tuli myös meidän lukijoiden osaksi, sillä saimme nobelistin teoksen hyppysiimme varsin pian sen jälkeen, kun Glück oli palkintonsa vastaanottanut.

Ennen Nobel-palkintoa vuonna 1968 runokokoelmalla Firstborn debytoinut Glück (s. 1943) on ehditty palkita jo läjällä muita kirjallisuuspalkintoja (Pulitzer, National Book Award, Bollinger Prize) ja vaikka hän Suomessa on ollut tuttu vain suppeahkolle runoentusiastien piirille on hän maailmalla ehtinyt nauttia jo runsaasti ansaittua arvostusta.

*

Kokoelma käynnistyy runolla Vertaus, jossa Glück nostaa esiin kysymyksen päämäärän merkityksestä ihmiselle ja laajentaa tämän pohdinnan sitomisen ja vapauttamisen välisen vuoroliikkeen kautta mietiskelyksi siitä, mikä pitää ihmistä kiinni elämässä ja mikä tuottaa tunteen siitä, että emme leiju täysin irrallaan ympärillä olevastamme. 

Tapahtuu porautuminen olemassaolon laintauluihin. Niiden raaputtamiseen ja pyyhkimiseen, niihin tulevaisuudessa kirjoitettavan tekstin aavisteluun, jonka ajatteleminen synnyttää turvattomuutta.


[...] ja joka yönä sydämeni

vastusti tulevaisuuttaan kuin pieni lapsi, jolta on mielilelu otettu pois.


Halki kokoelman toistuu liike, vetäminen ja työntäminen. Liike etäämmälle ja lähemmäksi on jatkuvaa, pysähtymätöntä. Se lävistää koetun ja eletyn, ja tämä hetki on vain jo ohimennyt piste sen akselistolla. 

Liike paitsi minän ja maailman välillä, myös minän ja sinun ja teidän. Fort-da. 

Valtavasti liikettä. Sitä enemmän liikettä, mitä hitaammin tätä kokoelmaa lukee. Sitä enemmän liikettä, mitä useammin tämän kokoelman sanoihin pysähtyy.


Glückin kokoelma lainaa nimensä kirjalta, jota runon puhujan veli lapsena luki. Ei niin, että kirjan nimi olisi ollut Uskollinen ja hyveellinen yö, vaan niin, että tämän nimen veli lukemalleen kirjalle antoi. 

On kyse vanhempien kuolemasta syntyneestä surusta. Vanhempien, jotka nyt istuvat "valkeiden pilvien päällä valkoisissa matka-asuissaan." 

"Valkoiset matka-asut" on Glückille tyypillinen voimakas kuva, joka avautuu ja laajenee ja joka työntää minut Tomi Kontion kokoelmaan Saattaa, olla. Erityisesti Kontion sanoihin "leikkaan saksilla vahveron jalkoja, / pieniä poikia keltaisissa kurahousuissaan". Valkoiset matka-asut ja keltaiset kurahousut koskevat minua samaan paikkaan ja valkoisten matka-asujen liikkeeseen työntämien sienipoikien kurahousujen kautta matkani jatkuu edelleen Sirkka Turkan runoihin.


[Nyt nämä tunteet kaikki tunteet tällä hetkellä ja vuosien takaa. Nyt on pidettävä taukoa.]


Ei siis ole ihme ollenkaan, että Glückiä lukiessa tuntuu jouluyöltä. Sen hiljaisuudelta. Lumihiutaleilta. Olen suojaton aivan, ihoni ohentunutta läpäisypintaa.


Glück tuo surun esiin hiljaa. Usein sillä tapaa viittauksellisesti, että lukija ei aluksi edes huomaa, miten suru livahtaa sisään portista omilla avaimillaan ja kävelee talon omakseen.


Niinä päivinä käyttelin ahkerasti värikyniäni

(kulutin pian loppuun tummat värisävyt)


Ne, jotka ovat menneet jäävät surun ydinolemisena meihin ja kun puhumme ja kirjoitamme itsestämme puhumme ja kirjoitamme aina myös heistä. "Joka kerta kun sanon "minä", on kyse teistä", sanoon runon puhuja kuolleille vanhemmilleen.



Uskollinen ja hyveellinen yö sisältää mustan lempeitä, usein kipeän tarkkoja havaintoja, jotka eivät - kuten Aale Tynni sanoisi - salpaa surua luotaan. 


Älkää unohtako minua, huusin, nyt juosten

monen hautatilkun yli, monen äidin ja isän yli -


Glückin runoja hallitsee syvästi inhimillinen ja epifaninen läsnäolo. Kaiken keskellä lohtu. Toivon kajastus. Nämä runot ovat kuin rakastettu, josta ei saa tarpeekseen. Jota kaipaa silloinkin, kun on niin lähellä häntä kuin se fyysisesti on mahdollista.


On oikein ja on kohtuullista, että Glück sanoo viimeiset sanat.


Taidan jättää sinut tässä. On alkanut näyttää siltä

ettei ole olemassa täydellistä lopetusta.



Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö

Faithful and Virtuous Night (2014)
Suomentanut Anni Sumari

Enostone (2020)