Reader, why did I marry him?

Voidakseni kirjoittaa tämän kirjoituksen minun oli noustava aamulla hyvin aikaisin, kun maailma oli vielä heräämisestä tuore. Kun aurinko vielä mietti, mihin asentoon se itsensä nostaisi ja ympärilläni oli nukkuvien kevyt hiljaisuus. Vaikka on kesä, tuntuu kuin kulkisin jäällä, josta tiedän, että se ei kestä. Toiselle rannalle on siitä huolimatta yritettävä. On uskottava ihmeisiin, on kannettava Sylvia Plathia reppuselässä ja huokaistava pitkä huokaus. * The Bell Jar (1963, Lasikellon alla) on ainoa amerikkalaisen runoilijan Sylvia Plathin (1932-1963) kirjoittama romaani ja se julkaistiin vain muutamaa viikkoa ennen Plathin itsemurhaa. Teos on vahvasti omaelämäkerrallinen ja se julkaistiinkin aluksi pseudonyymillä Victoria Lucas, koska Plath ei halunnut että teoksen päähenkilöä Esther Greenwoodia luettaisiin hänen omakuvanaan. En lukiessani yleensä pohdi kirjailijan läsnäoloa teoksessaan, vaan päinvastoin pyrin välttämään kaikenlaisten yhtäläisyysmerkkien vetämistä kirj

Viimeaikaiset surulliset uutiset maailmalta saivat minut kaipaamaan naurua ja kreisikomediaa ja niinpä otin uudelleenlukuun Jari Järvelän romaanin Romeo ja Julian, jonka viime keväänä pelastin kirjaston poistomyynnistä. Kiinnostava lähtökohta oli myös se, että tämän romaanin samannimiset päähenkilöt tekevät uuden tulemisen Järvelän uusimmassa teoksessa Tyttö ja seinä . Romeo ja Julia on rakkaustarina ja kertomus pakomatkasta. Romeo - arkinimeltään Vantte - on 19-vuotias nuorukainen ja Julia puolestaan 13-vuotias, ei siis kovin aikuinen vielä ollenkaan. Kumpikaan heistä ei ole kotoisin Italiasta, mutta Julia ehti siellä kerran käymään ennen kuin isäpuoli osti matkailuauton ja siirtyi kotimaan matkailuun. Kummallakaan nuorista ei mene kovin hyvin, mutta sen jälkeen kun he rakastuvat menee sentään vähän paremmin. Romeo kuitenkin tekee pahan teon ja nuoret lähtevät yhteiselle pakomatkalle. HULLUTHEVOSET Erityisesti teoksen alkupuoli on hillittömän hauska. Kielellinen ilotul

Jos sattuu olemaan kotona, kun tulee jano, voi kävellä keittiöön ja laskea hanasta lasiin vettä ja tainnuttaa janonsa. Useimmiten ei tule edes ajatelleeksi, miten onnekasta on, jos raikasta juomavettä on saatavilla suoraan hanasta. Lisäonnekasta on, että suihkussakin voi lorotella vettä mielin määrin (tosin jonkun äänen pitäisi kyllä soimata ja muistuttaa, että vettä ei ole tehty tuhlattavaksi). Puhdas vesi on meille itsestäänselvyys, mutta se ei ole sitä suinkaan kaikkialla ja harvinaisen vähän se on sitä Emmi Itärannan esikoisromaanissa Teemestarin tytär (2012), jossa eletään myöhempiä aikoja, jolloin vedestä on tullut luksusta, jota jokainen saa käyttöönsä vain tietyn kiintiön ja jonka väärinkäytöksiä vesivalvojat tarkkailevat. Teemestarin kirja on ollut suuri menestys niin koti- kuin ulkomaillakin. Lukemani pokkaripainoksen takakannessa kerrotaan, että kun se ilmestyi Yhdysvalloissa kesällä 2014 siitä otettiin heti kättelyssä 50 000 kappaleen painos. Englanninkielisestä kään

Ihminen voi lukea sanomalehdistä epävakaista yhteiskuntaoloista, vallankumouksista ja sodista vaikka koko ikänsä ja tietää niiden todellisesta luonteesta siitä huolimatta huomattavasti vähemmän kuin lukemalla Marjane Satrapin omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin Persepolis - Iranilainen lapsuuteni. Nousen nyt korokkeelle, otan megafonin käteeni ja julistan: Persepolis on häkellyttävin teos, johon olen törmännyt aikoihin. Se on tinkimätön, monisärmäinen, todellinen, mykistävä, hauska, julma, itkettävä, naurattava, hykerryttävä - kerta kaikkiaan uniikilla tavalla upea kuvaus siitä, millainen oli vuonna 1969 syntyneen Marjane Satrapin lapsuus Iranissa. Sarjakuvaformaatti nivoutuu loistavasti Satrapin historiankirjoitukseen ja tuo siihen oman moninaisiin suuntiin värisevän lisänsä. Pohjustin itseni Persepolista varten katsomalla Jafar Panahin elokuvan Taxi Teheran (2015), joka kuvaa elämää nykyajan Iranissa, jossa yhteiskunnallinen ja sosiaalinen kontrolli on edelleen vah

Katsoin eilen John Crowleyn ohjaaman elokuvasovituksen Colm Toibinin romaanista Brooklyn. Kuinka ollakaan Kaisa V. oli juuri postannut tästä elokuvasta, joten sen sijaan, että olisin kirjoittanut ajatukseni Kaisa V:n bloggauksen kommenttiboksiin päätin kirjoittaa tästä elokuvasta muutaman sanan blogiini. Samalla tulen edistäneeksi Seitsemännen taiteen tarinat  -haastetta. Lyhykäisyydessään Brooklynin juoni on seuraava: Eilis Lacey ei löydä työtä kotimaastaan Irlannista ja lähteen sen vuoksi Amerikan ihmemaahan. Tarkemmin sanottuna New Yorkin Brooklyniin, johon niin monet muutkin irlantilaiset maahanmuuttajat ovat asettuneet. Uudessa maassa kaikki on vierasta ja Eilis huomaa, että pärjätäkseen hänen on opeteltava amerikkalainen jutustelun taito. Myyjänä hienossa tavaratalossa on asiakkaita miellyttääkseen osattava puhua kepeästi. Kova koti-ikävä vaivaa Eilisiä ja uusi elämä alkaa tuntua elämisen arvoiselta vasta kun hän löytää rakkauden. Kuinka ollakaan Eilis joutuu palaamaan

Osoitteessa Ivy Exchange, Parnell Street, Dublin sijaitsee mainio Chaptersin kirjakauppa, jonka yläkerta on pyhitetty second hand -kirjoille. Vaarallinen paikka, jota voin suositella vain erityisen rautaisen itsekontrollin omaaville tai muutoin käy niin kuin minulle. Lähdin Chaptersistä kahdeksan uusvanhaa kirjaa kassissani. Yksi hankinnoistani oli Iris Murdochin romaani The Italian Girl (1964), joka osoittautui vielä paljon mielenkiintoisemmaksi kuin mitä osasin etukäteen aavistaa. Pikainen vilkaisu Helmetiin osoittaa, että Murdochia on myös suomennettu, mutta en muista, että juuri kukaan olisi puhunut hänestä enää aikoihin. Kannattaisi puhua ja puheensa tueksi lukea. The Italian Girl -romaanissa Murdoch virkkaa unenomaisen painostavia verkkoja, jotka saivat minut antautumaan tarinalle heti sen ensisivuilla. Teoksen alussa on yö. On talo ja talon lukittu ovi, jota äitinsä hautajaisiin tullut Edmund turhaa kolkuttelee. On varjoja. On pimeää. On kummauhkainen ja oudon epärealisti

Outline on järkyttävän älykäs romaani, johon minä putosin kuin kaivoon, jonka pohja ei vieläkään ole tullut vastaan.  Sitä lukiessani tajusin myös yhtäkkiä, että sen lukeminen tuntui intensiteettinsä osalta juuri siltä kuin olin odottanut tuntuvan Elena Ferranten romaanin Loistava ystäväni lukeminen.  Löydät kyllä muutakin luettavaa kuin juuri tämän romaanin Outline ei ole kaikille. Ei, se ei ole edes useimmille, mutta niille joille se on, se on sitä harvinaisen paljon. Erityisen paljon se on kaikille niille, joissa asuu kirjoittamisen palo ja niille, jotka uskaltavat pysähtyä ja rapsutella omia niin sanottuja totuuksiaan. Se on sukellus vaatteet päällä ja nousu takaisin veden pinnalle alastomana. Se on yksi kertomus aiheesta 'miten kirjat syntyvät' ja miten ihmisen kyky pettää itseään on loputon. Nyt tulee paukku. Uskokaa tai älkää, Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman  että minun tarvi

Mitä tapahtuu, kun ihminen hylkää itsensä ja alistuu toisen ihmisen edessä kerta toisensa jälkeen? Luopuu itsekunnioituksestaan ja uhraa oman ihmisarvonsa toisen ihmisen alttarillle ja katselee, miten tämä polttaa sen tuhkaksi ja nauraa päälle. Mitä tapahtuu kun ihminen on valmis tekemään ihan mitä vaan, jotta toinen pitäisi häntä ystävänään?  Tapahtuu sitä, että ihmisen sisällä alkaa kasvaa viha, joka jonain päivänä saa hänet tekemään peruuttamattomia tekoja. Ann-Sophie Brasmen Henkäys kertoo tällaisesta ystävyyssuhteesta ja vähitellen yhä voimakkaammaksi kasvavasta vihasta. Tyttöjen välisestä ystävyydestä Tyttöjen välinen ystävyys, silloin kun se on ikävimmillään, on suoraan sanottuna ihan perseestä, kuten Ann-Sophie Brasmen romaani tuo hyvin tarkkanäköisesti ja havainnollisesti ilmi. Kukapa ei tuntisi näitä pieniä kuningattaria, jotka pyörittävät ystävärulettia. Tänään minä olen sinun kanssasi ja huomenna heitän sinut pois ja otan jonkun muun. Minä olen ihanin, kaunein

Olen pettynyt. Etukäteen odotin, että Lisa McInerneyn The Glorious Heresies olisi tyyppiä Hubert Selby Jr.:n Unelmien sielunmessu kohtaa Irvine Welshin Trainspottingin, joka kohtaa Jenni Faganin Panopticonin . Ei ollut. Vaikkakin: vimmaiset nuoret - check alkoholi - check huumeet - check väkivaltaisuus - check prostituutio - check elämä ilman tulevaisuutta - check Olen erityisen pettynyt, koska The Glorious Heresies voitti tämän vuoden Baileys-kirjallisuuspalkinnon ja koskaan ennen ei ole käynyt niin, että olisin ollut pettynyt Baileys-voittajaan. McInerneyn teoksen epäkiitollisena osana on siten olla ensimmäinen Baileys-voittaja, joka ei sytytä minua oikein suuntaan jos ei toiseenkaan. Tämän teoksen piti alunperin olla Irlannin matkani matkakirja, mutta malttamattomuuksissani tulin aloittaneeksi McInerneyn romaanin heti samana iltana, kun Baileys-palkinnon voittaja julistettiin. Tiedä sitten, olisinko Irlannin maaperällä onnistunut saamaan tästä irti jotakin sellaista,

Hullu on Juha Hurmeen tarina miehestä, joka tuli hulluksi. Teoksen alussa mies huomaa, että asiat ovat sillä mallilla, että on parasta kävellä suoraan sairaalaan. Niin hän tekeekin juostuaan ensin muutaman kerran Eläintarhan pururadan ympäri. Sairaalaan meno tapahtuu kreivin aikaan ja viime tingassa, sillä heti sinne päästyä näkö-, kuulo- ja todellisuusharhat ottavat miehen tukevasti valtaansa. Olen tietoisesti ollut lukematta Juha Hurmetta, koska minulla on sellainen vahvemmanpuoleinen etiäinen, että hän on tyyppi, jonka kirjoitusten vaikutuksen tulen kokemaan liian(kin) vahvasti. Jos nyt suoraan sanotaan, niin sanotaan, että Juha Hurmeen tekstit pelottavat minua. Nyljettyjä ajatuksia on minulle suoraan jopa suositeltu, mutta lähdin nyt kuitenkin Hullun matkaan, kun se osui käsiini sopivasti juhannuksena, jonka kristillis-pakanalliseen karnevalismiin se oivallisesti sopii.   Nerot ja hullut En pidä yhtään sanasta hullu, mutta kun se nyt sattuu olemaan Hurmeen teoksen nimi,

Srrr bzzz srrr bzzzz srrr.  Mikäs se siinä lentää? No mutta hyvää päivää, sehän on surrealismin kärpänen. Eipäs lyödäkään sitä lätkällä, vaan kysytään, että mistäs mahdat olla tänne tullut.  Ja kärpänen vastaa: tuoltahan minä André Bretonin taskusta. Pariisista lentelin aikojen takaa. Henkilögalleria Uiden kotiin on positiivisesti omintakeinen kuvaus muutaman ihmisen lomaviikosta vuokrahuvilassa. Koska henkilögalleria on niin mainio, esittelen heidät tähän alkuun: Joe Jacobs (alunperin puolalainen), runoilija, tunnettu myös nimellä kusipäärunoilija Isabelle Jacobs , Joen vaimo, toimittaja, erikoisalana reportaasit sota-alueilta Nina Jacobs , edellisten tytär, 14-vuotias, ikä kertoo jo paljon Kitty Finch , kasvitieteilijä, joka on kirjoittanut runon nimeltä Uiden kotiin, originelli, kaunis ja masennukseen taipuvainen, esiintyy usein alastomana ja käyttää vihreää kynsilakkaa. Henkilö, jota lähes kaikki palvovat Madeleine Sheridan , kuutta päivää vaille 80-vuotias

Viiden tietokirjan haasteen sain ainakin Leena Lumilta (haasteita on nyt viime aikoina ollut niin paljon liikkeellä, että pyydän anteeksi, kun en muista, minkä haasteen olen keneltäkin saanut) ja 12 tietokirjan haasteen Kirjojen Kamarin Katjalta. Kiitos haasteista! Vastaan nyt niihin tässä yhteispostauksessa. Vastaan näihin haasteisiin nyt niin, että esittelen ensin viisi kirjaa, jotka olen lukenut ja jotka ovat kulkeneet mukana jo monta vuotta. Sen jälkeen esittelen seitsemän kirjaa, jotka ovat tärkeitä erinäisistä syistä. Monet niistä ovat kirjoja, joihin usein palaan ja toiset taas sellaisia, että ne nyt vaan on pakko olla kirjahyllyssä. Mahtuupa mukaan yksi sellainenkin teos, joka on tulossa lukuun lähiaikoina. Viiden tietokirjan haaste  1. Alice Miller: Lahjakkaan lapsen tragedia (1984) Das Drama des begabten Kindes (1979) Suomentanut Tuulikki Lahti Kustantaja: WSOY Teini-ikäisenä tajusin, että olen hirvittävän lahjakas tyyppi, ihan siis suorastaan nero