Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2018.

Kyllä pölisee! - Pentti Haanpää: Jauhot, BAR Finland 28

Kirjahyllyni perinnöksi saamieni kirjojen osastolta valitsin tämänkertaisen BAR Finland -postaukseni kohteeksi Pentti Haanpään pienoisromaanin Jauhot  - Tarina pakkasen jäljiltä (1949). Ja kyllä vaan pölisi! Meni silmiin ja korviin ja nauru- ja kiukkuhermoon ja taas kerran on hyvä syy patistella: lukekaa ihmiset vanhempaa suomalaista kirjallisuutta! Toisinaan saa kuulla, miten joku ei lue suomalaista kirjallisuutta, koska se on niin huonoa. Näin kävi juuri vähän aikaa sitten Kirjallisuuden ystävät -facebook-ryhmässä, jossa postauksen aloittaja kertoi, että hän ei ole koskaan lukenut yhtään suomalaista kirjaa, joka hänen mielestään olisi ollut hyvä. Hmm! Eikä kyse ollut edes provosoinnista, vaan kirjoittaja oli todellakin tätä mieltä. Tuonkaltaisissa tilanteissa kiinnostaisi kuulla, miten laajasti kirjoittaja on tutustunut suomalaiseen kirjallisuuteen, sillä jos joku on sitä mieltä, että esimerkiksi Jauhot on huono niin vika ei ole Jauhoissa, vaan leipurissa eli siinä, joka sitä huo

PRIDEVIIKKO * Uzodinma Iweala: Speak no evil

Nyt on suuri tarina! Uzondinma Iwealan romaania Speak no evil lukiessani mielessäni kiersivät kehää Ang Leen elokuva Brokeback Mountain , Angie Thomasin romaani Viha jonka kylvät sekä Taye Selasin romaani Ghana Ikuisesti . Brokeback Mountain, koska Speak no evil herättää minussa samansukuisen valtavan tunnereaktion, joka Iwealan romaanin kädestäni laskiessani saa minut tuijottamaan ikkunasta ulos ja tuntemaan, miten suru huuhtoo sanojani, tarttuu niitä kädestä ja vie ne mennessään. Angie Thomasin Viha jonka kylvät, koska sen lailla Speak no evilissä nousee keskiöön amerikkalaisen poliisin rotuennakkoluulot ja niiden käytännön seuraukset. Taye Selasin Ghana ikuisesti, koska Iwealan tekstissä on samaa värisevää kirkkautta ja taivaalle kohoavia mustia pilviä, jotka saavat aavistamaan pahaa ja lukiessa voi melkein fyysisesti tuntea, miten sydän pusertuu kasaan. Nigerialais-amerikkalainen Uzondinma Iweala (s. 1982) debytoi romaanilla Beasts of No Nation  (2005), jonka pohjal

PRIDEVIIIKKO * "Voiko kaikkea ajatella?" - Maggie Nelson: Argonautit

Argonautit on kuin Lady Gagan lihapuku, mutta ilman representaatiota. Heti sen ensimmäisestä kappaleesta alkaen on selvää, että nyt saattaa olla tulossa mitä tahansa ja tiedän, että kyseessä ei ole teos, jota luetaan kahvikuppi toisessa kädessä pikkusormea viehkeästi heilutellen. Maailmalla Argonauteista on kohistu paljon ja kirjan luettuani on helppo ymmärtää, miksi näin on. Yhtä lailla olen vakuuttunut, että kun luen Argonautit uudestaan se on taas hieman eri teos. Ensimmäinen lukukerta on lähinnä hapuilua ja äimistelyä ja karvaisten käsieni yhteen hakkaamista. Lukemistani ohjasi kaksi pääasiallista tekijää. Ensimmäinen näistä on Nelsonin Argonauttien ihan alussa esiinnostama Wittgensteinin ajatus, jonka mukaan " se, mitä ei voi ilmaista, sisältyy - ilmaisemattomana! - ilmaistuun ." Toinen taas liittyy sanan argonautti merkitykseen, joka tulee esiin kirjan takankansitekstissä: " Argo-laivalla purjehtineet mytologiset sankarit, argonautit, rakensivat pitkän meri

Novellihaaste II - koontipostaus

Aloitin marraskuussa 2016 novellihaasteen ja sen päättyessä toukokuussa 2017 blogistania oli hurahtanut novelleihin siinä määrin,  että haasteelle piti ehdottomasti saada jatkoa. Nipvet -blogin Juha suostui haasteisännäksi ja niin 24.6-2017-24.6.2018 on menty Novellihaaste II:n parissa. Novellihaaste II:n tarkoituksena oli Juhan mukaan innostaa lukemaan novelleja sekä myös kirjoittamaan niistä. Tämä onkin tarpeen, sillä aina välillä - eikä itse asiassa edes kovin harvoin - törmää lukijoihin, joilla on enempi vähempi kummia ennakkoluuloja novellien suhteen.  Jokaisella tietysti on oikeus lukea mitä haluaa, mutta on ikävää, jos omat ennakkoluulot estävät tutustumasta niin hienoon kirjallisuuden lajiin kuin novellit ovat. Lisäkoukkuna haasteessa oli Juhan keksimä mainio idea eli peukuttaminen. Peukkuja saattoi jakaa seuraavista novellissa esiintyvistä asioista: hahmo, juoni, konflikti, näkökulma, sävy, tapahtumapaikka ja teema. Minulla peukuttaminen jäi vähän lapsenkenkiin ellei s

Katarsista etsimässä - Ryhmäteatteri: Yksi lensi yli käenpesän

Miloš Formanin ohjaama, Ken Keseyn romaaniin perustuva elokuva Yksi lensi yli käenpesän (1975) on yksi elämääni suuremmista elokuvasta. Se ei johdu näytelmän tarinasta tai näyttelijöistä tai mistään vastaavista tekijöistä, vaan siitä, että tuo elokuva sisältää katarttisen huipennuksen, joka on alkanut merkitä minulle vuosien kuluessa the katarsista. Kyse on, kuten moni varmaan jo arvaakin, kohtauksesta, jossa elokuvan lopussa huomattavan isokokoinen alkuperäiskansojen edustaja nimeltään Päällikkö (Will Sampson) ensin tukahduttaa elokuvan päähenkilön McMurphyn (Jack Nicholson) ja heittää sen jälkeen lavuaarin ikkunan läpi. Siinä missä tukahduttaminen on armollinen teko McMurphyn muututtua vihannekseksi lobotomian jälkeen edustaa lavuaarinheitto kaiken elokuvassa aiemmin kuvatun potilaisiin kohdistetun vallankäytön haastamista ja alistavista käytännöistä vapautumista ja siksi se tuntuu niin hyvältä ja purkaa kaikki ne ahdistuksen tunteet, joita elokuvaa katsoessani olen kokenut.  Lavu

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

Pyöriikö sinun päässäsi joku kirjailija, jonka teoksia mieluusti haluaisit lukea, mutta jonka kirjoihin et vaan jostakin kummasta syystä tule tarttuneeksi? Minulle tällainen kirjailija on Elizabeth Strout. Olen jo vaikka kuinka kauan halunnut lukea häntä, mutta niin ei vaan ole käynyt. Ostin pari vuotta sitten Stroutin romaanin The Burgess Boys , mutta en ole saanut siihen tartutuksi. Katsoin myös tv-sarjaa Olive Kitteridge , mutta sekin jäi kesken. Lainasin kirjastosta Stroutin romaanin Nimeni on Lucy Barton ja sekin oli jäädä lukematta, mutta pakotin itseni sen kimppuun, sillä uskon olevani ihminen, joka pitää Stroutin kirjoista. Nolosti meinasi käydä tälläkin kertaa, sillä Lucy Bartonista minulle tuli heti mieleen Lucy Jordan ja niin päässäni alkoi kaikua Marianne Faithfullin ääni, joka kertoo miten Lucy Jordan tajusi 37-vuotiaana, että hän ei koskaan ajaisi lämmin tuuli hiuksissaan avoautolla Pariisissa. STOP. Pariisi saa nyt jäädä ja näyttämöksi vaihtuu newyorkilainen saira

Härkä jätti sarvensa käteeni - Antti Hurskainen: Suru ei toimi

Antti Hurskaisen suurin ongelma on, että hän ei ole Ville Valo. Tämä kirjoitus ei ole kirja-arvio Hurskaisen esseekokoelmasta Suru ei toimi . Sen sijaan tuon tässä tekstissä esiin muutamia niistä ajatuksista ja pohdinnoista, joita Hurskaisen esseet minussa herättivät. Lähtötilanne: Minun on pakko kirjoittaa Hurskaisen esseekokoelmasta. Pakko sen tähden, että siihen tuskin kovi moni kirjabloggari tarttuu ja Hurskaisen esseet ansaitsevat lisää näkyvyyttä. Bloggarikollegani, Tekstiluolan Tuomas, heitti jo veivinsä kaivoon ja tyytyi pelkkään Instagram-postaukseen joihinkin syihin vedoten. Toiseksi minun on pakko kirjoittaa näistä esseistä, koska koen Hurskaisen tekstien edessä suurta rimakauhua ja sen vuoksi pidän velvollisuutenani itseäni kohtaan tarttua härkää sarvesta, jolloin todennäköisesti sarvi jää käteeni, härkä saa pahan verenvuodon ja kuolee, komisario syyttää minua eläinparan kuolemasta ja joudun vankilaan, jolloin kohtaloni ratkaisee se, sattuuko minun puolustamiseni mah

Runoja, jotka eivät lopu lukemalla - Johanna Venho: Saaren runot

Johanna Venhon Saaren runoja lukiessani kirjoitin muistikirjaani: Eeva Kilpi. Näin siksi, että Venhon runoissa on samansukuista konstailemattomuutta ja elämän arjen ja sen viimeisimmän, verhoista riisutun huoneen tavoittamista. Sen ikivanhan eilen rakennetun. Jos ihminen on hajallaan, levän lailla levällään, kiinnittävät Saaren runot hänet maahan, painavat jalat polun pintaan, selän vasten vajan seinää. Antavat nokkosten syödä sääriä, paukamien nousta. Ja siinä missä ihminen on, hän näkee mistä on tullut ja miksi ja miten ja kuka sen jälkeen, kun kysymykset on kysytty. Siinä ihmisen lapsuus ja äidin ja isän lapsuus, yhteistä mutavelliä ja ihmisen kädessä lapio, jolla mutakaurahiutaleita sekoitetaan. Näissä runoissa vanha pukeutuu uuteen, virren pätkät sujahtavat vihreisiin iltapukuihin, kun saaressa on juhla. Näitä runoja tekee mieli syödä, rouskutella suorastaan. Tuntuu niin hyvältä. Nähdyksi tulleelta. Elokuun täydeltä. * Saaren runot vaikuttivat niin vahvasti, että an

Kaikkea se ei kestä - Eeva Rohas: Raivo

Eeva Rohaksen romaanin Raivo takakannesta löytyy suurikirjaiminen lukijaa kosiskeleva teksti: Usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on Raivo. Romaanin luettuani ajattelen, että kyseessä on pahasti harhaanjohtava houkutus saada lukija tarttumaan tähän kirjaan. Näin ajateltuani ajattelen uudestaan, että kyseessä taitaa sittenkin olla ihan harvinaisen nerokas takakansikiteytys, jota tosin lukija ei voi mitenkään ymmärtää oikein ennen romaanin lukemista. Huomasithan muuten, että Raivo oli lainauksessa kirjoitettu isolla alkukirjaimella. Siihen on syynsä. Raivo on tarina avioerosta ja alkoholismista, joiden käsittely kytkeytyy temaattisesti osittain yhteen,  osittain kulkee eri polkuja. Tuuli on kääntäjä ja hänen miehensä Ilja viinamäen miehiä. Yhteistä nimittäjää heillä on kovin vähän, sillä Tuulin maailma on akateeminen, kun taas Ilja edustaa työväenluokkaa. Keskinäisestä yhteensopimattomuudesta ja Iljan juomisesta seuraa avioero, mutta kuten niin usein tosielämässäkin ta

Dekkariviikko - Anna Ekberg: Salattu nainen

Miksi ihmeessä mieskirjailijat haluavat esiintyä naiskirjailijana? Anna Ekbergin tanskalaisdekkari  Salattu nainen  kertoo nimensä mukaisesti mysteerinaisen tarinan, mutta myös kirjailija itse on eräänlainen salattu nainen. Tai no, itse asiassa Anna Ekberg ei ole nainen ollenkaan, vaan kyseessä on kirjailijanimi, jonka takaa löytyvät Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinrich. Klarlundin ja Weinrichin juoni paljastui, kun kirjan kuunneltuani lähdin etsimään siitä tietoa, koska tuntui kummalliselta ja epäuskottavalta, että naiskirjailija olisi kirjoittanut  Salatun naisen  kaltaisen teoksen, sillä tavassa, jolla osaa naisista teoksessa kohdellaan on niin paljon miehistä katsetta ja lähinnä seksuaalifantasioiden toteuttamiselta vaikuttavaa pyrintöä. Olen jättänyt kesken monien äänikirjojen kuuntelun, koska jonkin matkaa kuunneltuani olen tullut siihen tulokseen, että saisin kirjasta huomattavasti enemmän irti lukemalla. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi Riikka Pulkkisen  Paras mah

Se, mistä ei merkkiä jää - Tapani Tolonen: Sokeisto

Muutamia viikkoja sitten silmiini osui Helsingin Sanomissa Antti Majanderin kritiikki Tapani Tolosen romaanista Sokeisto . Se vakuutti minut siitä, että tässä on romaani, joka ehdottomasti kannattaa lukea. Majanderin kritiikki oli jäänyt mieleeni varsin kehuvana, mutta kun nyt luin sen uudestaan osa kehuvuudesta oli mystisesti haihtunut. Mitäköhän ihmettä tuosta kritiikistä ensimmäisellä kerralla luin? Sokeisto on historiallinen lukuromaani, jonka moottorina toimii vuoden 1905 yleislakko ja siihen liittyvä yhteiskunnallinen kuohunta. Toisaalta oli kyse suomalaisten kapinasta Venäjän keisarikuntaa vastaan, toisaalta taas Suomen sisäisestä poliittisesta taistelusta. Nimensä Sokeisto on ottanut kirjapainosanastosta ja Tolosen romaanissa sokeiston kuvataan tarkoittavan ladonnassa käytettäviä välikkeitä, jotka pitävät kirjaimet järjestyksessä, mutta joista itsestään ei jää jälkeä. Romaaninsa nimen kautta Tolonen vaikuttaisi siten vihjaavan, että yhteiskunnalliset tapahtumat ovat pai

Terrorismi ja homoeroottisuus - Abdellah Taïa: Infidels

Kirjallisen teoksen sivumäärä ei seurustele sen laadun kanssa. Sen osoittaa taas kerran  Abdellah Taïan väljästi kirjoitettu 143-sivuinen teos Infidels . On ihme ja todiste sanojen magiasta, että näin vähillä sivuilla voidaan kertoa niin paljon. Paitsi ihme, se on tietysti myös kirjailijan taituruutta. Abdellah Taïa on Suomessa ainakin toistaiseksi melko tuntematon kirjailija, joten hänen esittelynsä on paikallaan. Ranskaksi kirjoittava Taïa (s. 1973) on ensimmäisiä marokkolaisia, avoimesti homoseksuaaleja kirjailijoita. Hän on ollut näkyvästi mukana Human Rights Watch -järjestön No longer alone - LGBT Voices from the Middle East and Africa -kampanjassa, joka pyrkii hälventämään LGBT-ihmisiin liittyviä epäluuloja kampanjan kohdealueilla sekä nostamaan esiin heidän elämäntarinoitaan itsensä hyväksymisestä.  Yksi siteeratuimpia Taïan puheenvuoroja tässä kampanjassa ovat hänen sanansa:   You're gay, it's not a disease. You're not against religion or islam. You're

Mesmeröinnin juhlaa - Leena Krohn: Kadotus

Leena Krohnin Kadotus joutui kovaan seuraan, kun juuri sitä ennen oli lukenut Domenico Starnonen romaanin Trick . Se oli sen verran tiukka paikka, että siitä harva kirja ja kirjailija olisi kunnialla selvinnyt, mutta Krohn on kaukana kenestä tahansa. Jos nyt sanotaan niin kuin asia on, niin voidaan sanoa, että Leena Krohn on yksi kaikkein valovoimaisimmista suomalaisista nykykirjailijoista ja tätä hänen asemaansa Kadotus sen kun vahvistaa. Jokaisen wanna-be-kirjailijan pitäisi lukea Krohnia. Starnonen kohdalla kirjoitin sanojen takana olevasta materiaalista, joka saa sanat värähtämään ja henkimään elämää. Harva osaa kirjoittaa niin, mutta Krohn osaa ja erityisesti Kadotuksen 10 ensimmäistä sivua on tästä aivan loistava esimerkki. Kaksi sanaa: avain ja bonsai-puu sisällyttävät itseensä niin paljon, että ne ovat juurikin kuin seinälle teoksen alussa ripustettuja aseita, joista tietää, että ennen pitkää ne tullaan laukaisemaan, joka ei kuitenkaan tässä tapauksessa tarkoita, että as

Karkki vai kepponen? - Domenico Starnone: Trick

Isääkö minä etsin vai miksi olen niin viehättynyt Domenico Starnonen kirjoista? Olen nyt lukenut häneltä kaksi teosta eli Ties (suomeksi Solmut, WSOY 2018)) sekä Trick . Trick on tarina isoisästä ja lapsenlapsesta, jossa isoisä Daniele on Starnonen tapaan 70-kymppinen ja matkustaa lapsuudenkotiinsa Napoliin toimiakseen tyttärenpoikansa lapsenvahtina. Taas se Napoli ja Napolin ote ihmisestä. Kohta on kyllä ihan pakko matkustaa Napoliin, sillä tuo kaupunki on nyt sekin saanut minusta kumman otteen, jonka yllä leijuu nostalgia. Hmm. miten voi tuntea nostalgisia tunteita sellaista kaupunkia kohtaan, jossa ei ole koskaan edes käynyt? Helsinki Lit -tapahtumassa kirjailija Philip Teir totesi Starnonen kirjoista pitkälti saman ajatuksen, jota itsekin olen viime päivinä pyöritellyt. Teir nimittäin mainitsi, että Starnonen sanojen takana on ihan hemmetisti kamaa. Tosin hän sanoi sen hieman toisilla sanoilla, mutta merkitys oli joka tapauksessa sama. Olen nyt lukemalla lukenut Starn

Viivoja rihmastossa - Lassi Hyvärinen: Tuuli ja kissa

Nyt huudetaan: Ihanaa tuuli ihanaa! Nyt huudetaan: Ihanaa kissa ihanaa! Nyt huudetaan: Ihanaa Deleuze (ja Guattari) ihanaa! Luin Lassi Hyvärisen runokokoelman Tuuli ja kissa jo muutama viikko sitten ensimmäisen kerran, mutta en ole voinut kirjoittaa siitä aiemmin, koska en ole löytänyt ilmaisumuotoa/tulkintaa, jolla tätä kokoelmaa kuvaisin. Tehdään nyt heti kuitenkin selväksi se, että kyseessä on erityisen kiinnostava runokokoelma, joka ilokseni päätyi myös Tanssiva karhu -runokilpailun ehdokkaaksi ja jonka suhteen minulla on sellainen tunne, etiäinen, aavistuksenpoikanen, että se tulee voittamaan tämän kilpailun huolimatta siitä, että niin Susinukke Kosolan Varisto kuin Eero Santasen Yleisö  ovat erinomaisia kokoelmia nekin. Muista kilpailuehdokkaista en voi sanoa mitään, koska en ole niitä vielä lukenut. Lähdin aluksi kirjoittamaan tätä postausta toteamalla, että jos Salvador Dali olisi kirjoittanut runoja, ne olisivat saattaneet olla juuri sen tapaisia kuin nämä Lassi Hyvä