sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)


 "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?"

"Why are things more actual afterward than when they happen?"


Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin:

"Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin."

Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, että Toinen paikka ymmärtäisi minua tai minä sitä. Olen ajatusten ja hahmotelmien tulvassa ja tästä tulvasta lähtee uomia lukemattomiin suuntiin, eikä niitä kaikkia ole mahdollista yhtäaikaisesti seurata.

Toisen paikan päähenkilö on nainen, johon romaanissa viitataan pelkästään alkukirjaimella M. Hän asuu syrjäisellä marskimaalla miehensä Tonyn kanssa ja majoittaa vieraita heidän tontillaan olevassa rakennuksessa, josta käytetään nimeä toinen paikka. Sinne hän kutsuu myös taiteilija L:n, jonka maalaukset ovat tehneet häneen suuren vaikutuksen. L. ottaa kutsun vastaan ja saapuu paikalle naisystävänsä Brettin kanssa.

L:ää voi perustellusti pitää teoksen toisena päähenkilönä, sillä hänen vaikutuksensa M:n ja Tonyn elämään ovat kauaskantoisia. Marskimaalle saapuu lisäksi M:n tytär Justine miesystävänsä Kurtin kanssa ja Justinesta tulee eräänlainen välittäjähenkilö M:n ja L:n välille.

Se, että naisesta käytetään pelkästään lyhennettä M. ja miehestä taas L. vaikuttaisi viittaavaan siihen, että Cusk haluaa korostaa, että he ovat kuin kuka tahansa sukupuolensa edustaja, eräänlaisia jokanaisia ja -miehiä.  Tosin L.n kohdalla lienee aihetta käyttää tarkempaa ilmausta 'jokamiestaiteilija'.

Toinen paikka on pohjimmiltaan feministinen romaani, jossa problematisoidaan L:n käytös, joka määrittää M:n tapaa nähdä ja kokea itsensä sekä ihmisten väliset suhteet. M. on omituisen riippuvainen L:stä, vaikka tämä ei vaikuta haluavan hänelle oikeastaan mitään hyvää, eikä hän halua kelpuuttaa M:ää edes taulunsa aiheeksi, vaikka muista romaanin henkilöistä muotokuvia maalaakin. 

Onko L. paha? Ainakin hänen läsnäolonsa asettaa koetukselle M.n ja Tonyn avioliiton. L. taiteilijana edustaa Toisessa paikassa älyllistä kapasiteettia, jonka saavuttaminen on mahdollista vain, koska hän on mies ja edustaa siten jatkumoa miesnerojen sarjassa. Tämän Cusk tuo esiin korostamalla M:n (älyllistä) kyvyttömyyttä suhteessa L:ään ja paljastaa näin sekä sukupuolten välillä vallitsevan epätasa-arvon että osoittaa, miten moraali voi olla  taiteilijuuden este.

"Mutta tavoitteeni tässä on antaa kuva L:stä: ajatukseni havaitsemisesta ja todellisuudesta ovat hyödyllisiä vain sikäli kuin ne edistävät kömpelöä ymmärrystäni siitä, kuka ja mikä L. oli ja miten hänen mielensä toimi. Arvelin, että taiteilijan sielun - tai sen sielunkolkan jossa hän on taiteilija - täytyy olla täysin vailla moraalia ja vapaa henkilökohtaisista ennakkoluuloista."

"But my aim here is to give you a picture of L: my thoughts about perception and reality are useful only insofar as they advanced my clumsy understanding of who and what L was, and of how his mind worked. My suspicion was that the artist's soul - or the part of his soul in which he is an artist - has to be entirely amoral and free of personal bias."(kursivointi Cuskin)


M:n ymmärryksen mainitaan olevan "kömpelöä". Hän näyttää sisäistäneen oman huonommuutensa ja vaikka sitä ei suoraan sanota, se vaikuttaa teoksen laajempi konteksti huomioon ottaen johtuvan siitä, että M. on nainen. M:stä tulee näin esimerkki naisesta, jonka suhteen mieshegemoninen järjestelmä on itsensä kannalta onnistuneesti tehnyt tehtävänsä.

Cusk ei sorru halpoihin tai ylipäätään minkäänlaisiin miehiä - tai ketään muutakaan - kohtaan tehtyihin yleistyksiin, vaan korostaa, että moraalittomuus ja "henkilökohtaiset ennakkoluulot" eivät ole L:n sinänsä ominaisuuksia, vaan nimenomaan hänen sen sielunosansa omainaisuuksia, jossa hän on taiteilija. L.n kohdalla hänen taiteilijuutensa huipentumaa edustavat hänen ns. yömaalauksensa, joiden loistokkuuden hänen kuolemansa glorifioi. 


Cuskin teksti on äärettömän monitasoista ja erilaisiin tulkintoihin houkuttavaa. Se ei tarjoa paikkaa, johon voisi pysähtyä, vaan tekstin liike jatkuu aina vaan pidemmälle ja nostaa esiin yhä uusia näkemyksiä, jotka se usein myös osin kyseenalaistaa tai asettaa epävarmuuden tilaan.

Toisessa paikassa mainitaan monesti, että M. ja Tony asuvat marskimaalla (marsh). Marskimaa on minulle käsitteenä vieras ja etsin sen määrittelyä wikipediasta, jonka mukaan se on lietemaata, joka "suuren osan ajasta jää veden alle.* Marskimaan ominaispiirre vaikuttaisi siten peilautuvan suoraan M:n tilanteeseen, jossa M. edustaa maata, jonka L. vähän väliä hukuttaa alleen. 

Lukiessani pohdin myös, onko L. romaanihenkilönä ylipäätään olemassa Toisessa paikassa vai pitäisikö hänen tulkita olevan jonkinlainen projektio M:n peloista osana patriarkaattista yhteiskuntaa. M. kertoo tarinaansa Jeffers-nimiselle henkilölle, josta lukija ei saa tietää enempää kuin hänen nimensä.  Kuka on Jeffers ja mikä merkitys hänen identiteetillään on itse tarinan kannalta?

Toinen paikka esittää vaikeasti vastattavia kysymyksiä taiteen olemuksesta ja tehtävistä. Onko taide pelastuksen vai tuhon agentti? Voidaanko taiteen nimissä kohdella muita ihmisiä miten tahansa? Onko jossakin raja, jota taiteilijankin pitää kunnioittaa, jos hän ei halua olla ihmishirviö?

Toisen paikan lopussa kerrotaan, että se "on velkaa teokselle Lorenzo in Taos", joka on Mabel Dodge Luhanin vuonna 1932 kirjoittama muistelmateossa, jossa Luhan kertoo D.H. Lawrencen oleskelusta hänen luonaan New Mexicon Taosissa. Cusk kertoo "vaihtaneensa" Lawrencen paikalle kuvataiteilijan eli L:n.

Cuskin romaani varmasti näyttäytyisi toisenlaisena, jos Luhanin teos olisi tuttu, mutta minulle se ei sano mitään, joten luin Toista paikkaa ihan vain itsenään.



Toisen paikan englannin- ja suomenkielisen laitoksen kannet ovat varsin erilaisia. Itse omistan englanninkielisestä teoksesta painoksen, jonka kannessa on belgialaisen kuvataiteilija Ilse D'Hollanderin nimetön työ vuodelta 1996. Kannen voi lukea vihjeenä siitä, että teos liikkuu taidemaailmassa, mutta se ei ota sen enempää kantaa siihen, mistä itse romaanissa on kysymys. Toki ei liene sattumaa, että teokseen on valittu naistaiteilijan teos, joka ikään kuin hiljentää Toisessa paikassa melskaavan L:n. 

Suomenkielisen teoksen kannen suunnittelu on Jussi Karjalaisen käsialaa ja siinä oleva maalaus on Henni Alftanin. Kansi kuvaa oivaltavasti teoksen sisältämiä valta-asetelmia. Nainen (M.) jää taustalle, kun L:n varjo lipuu hänen eteensä ja peittää naisen kasvot.

Toinen paikka on arvoituksellinen ja tiheä teos, joka ei luovuta helpolla salaisuuksiaan ja miksi pitäisikään. Cuskin romaani synnyttää vahvoja visuaalisia kuvia ja jättää minut hieman eksyneen oloisena marskimaalle - paikkaan, joka on sekä vieras että uudella tavalla tuttu.

 


Rachel Cusk: Toinen paikka
Second place

Suomentanut Kaisa Kattelus

220 sivua

Kustantamo S&S (2021)



*https://fi.wikipedia.org/wiki/Marskimaa

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Pelle Romantique'n Konerunoja

 


Oli vaikea alkaa lukea Pelle Romantique'n Konerunojen runoja, koska kuvituksen teokseen tehneen Lotta Nevanperän kuvat veivät niin mennessään. 

Selasin.

Selasin eteen.

Selasin taakse.

Sormenpäihini jäi ruuveja, muttereita.

Toki silmissäni vilisi sanoja, vilisi kuin valoreklaamien värikylläinen sähkö.  Nostalgia nousi päähäni Negronin lailla.


Vähän väliä huomasin olevani Tehtaankadulla Helsingissä, koska mielessäni Mika Waltarin Suuri Illusioni paikallistuu kyseiselle kadulle ja nämä Konerunot taas astelivat lukuhistoriani sille käytävälle, jossa Waltarin Illusioni asustaa.

Miksi juuri Tehtaankatu? Miksi öinen sateesta kiiltävä katu absintinvihreine heijastuksineen? En tiedä ja epäilen, että Tehtaankatua sellaisena kuin sitä tässä ajattelen ei ole koskaan ollut olemassa. 




"Höyryturbiinit" ja "freneettiset koneet" - jotenkin tästä kaikesta mekaanisesta puhaltelusta ja naksahtelusta tulee tunne, että näkymä tulevaisuuteen avautuu toiveikkaana. Näkymä teknologian mahdollisuuksiin. "Den öppna horisonten", sanoisi Hagan Olsson. Jokin usko kiihkeän väylän avautumiseen, jokin luottamus. Kuumeinen kiilto, silkkisukkien energiaa tuottava säihke.


Uuden sukupolven suonissa kohisee UUSI ILO, elämänsynteesi, jossa virtaa veren, naftan ja sähkön sekoitussuhde.



Koneruonot tuottavat tunteen kiihkeästä elämänjanosta, uudeksi murtuvan aikakauden villistä päihtymyksestä. Miten sampanjassakin kuplat olivat enemmän.




Olen sen yhden kusipään ohjaaman elokuvan Midnight in Paris (2011) päähenkilöä esittävä Owen Wilson. Kuten hän astuu menneisyyteen vievään autoon ja päätyy Hemingwayn, Gertruden Steinin, Cole Porterin sekä kumppaneiden tuttavuuteen, luikahdan minä Konerunojen sivujen läpi flapperien seuraan ja kun hengästyneenä huohotan suustani tulee savuista jazzia.


 

Maailma on pelkkä revyy, ja me:

keinuvia sulkia, töyhtöjä, pyrstöjä.

Kukin syttyy, sammuu,

shimmy shimmy shake!


Kyllä kyllä. Da da.




Konerunot nostavat esiin mielenkiintoisen kysymyksen siitä, miten tämän teokseen kokemiseen vaikuttaa se, että se on kirjoitettu ja kuvitettu vuonna 2021. Millä tavalla kokemus muuttuisi, jos tämä kirja olisikin julkaistu jo sata vuotta sitten? 


Romantique'n runot ovat kuvaamansa aikakauden pastissi ilman parodiointitarkoitusta. Teos tunnustaa velkansa aiemmalle taiteelle ja sen lopussa mainitaan, että Konerunoja sisältää "muunnelmia, lainauksia, varkauksia sekä väärennöksiä" useiden kirjailijoiden ja taiteilijoiden teoksista. 

Olisi liian yksinkertaistavaa luokitella Konerunot pelkästään runoteokseksi. Kyse on enemmästä. Kyse on kokonaisen aikakauden henkiin herättämisestä, jossa kuvallisella ilmaisulla on olennaisen tärkeä rooli.  Sanat ja ilmaukset ovat aikansa lapsia (charmöörit, fotografikuume, samettiuutimet). Miten ne kantavatkaan mukanaan ja miten tuntuu, että vanhemmat sanat kantavat enemmän kuin mihin nykysanat pystyvät.

Olen paennut nykyaikaa ja tullut vietellyksi.



Pelle Romantique'n Konerunoja

Kuvitus Lotta Nevanperä

Enostone (2021)


Postauksen kuvat teoksen kuvitusta