3. joulukuuta tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Kyseessä oli bloggaus zimbabwelaisen NoViolet Bulawayon romaanista We need new names. Suhtauduin melko kriittisesti Bulawayon teokseen ja löysin siitä kosolti ns. kurjuuden estetiikkaa.
Luettuani niinikään zimbabwelaisen Tendai Huchun romaanin The Hairdresser of Harare, innostuin tästä teoksesta niin, että lähetin kiitosmeilin Huchulle. Saamani vastaus oli mainio ja kaiken kukkuraksi Huchu kirjoitti, että jos haluan lukea lisää zimbabwelaista kirjallisuutta, hän suosittelee lämpimästi Bulawayon We need new names -romaania. Mitäköhän tästä nyt pitäisi ajatella? Oma ehdotukseni on, että ajatellaan niin, että ei kannata uskoa, mitä joku toinen kirjasta kirjoittaa tai mitä mieltä hän siitä on. Ei, vaikka tämä toinen olisi suuren suomalaisen sanomalehden pääkriitikko. Lukeminen itse kannattaa aina!
Kaikki mielipiteet ja analyysit kirjallisuudesta ovat yhtä hyviä, kunhan ne ovat perusteltuja. Henkilökohtaisesti tiedän tuskin kamalampaa arviota kirjasta kuin kiteytys yhteen sanaan, olkoon se sana sitten hyvä tai paska. Itseltäni edellytän myös sitä, että pidän erillään teoksen ansiot kirjallisena teoksena ja omat mieltymykseni. Jos hyvin käy, nämä kaksi puolta löytyvät samasta teoksesta, mutta on lukemattomasti hyvää kirjallisuutta, josta en innostu. Harvemmassa ovat tapaukset, jotka ovat kirjallisesti alle keskitason, mutta jotka siitä huolimatta herättäisivät minussa lumoontunutta huokailua.
Alunperin innostuin bloggaamaan luettuani Chimamanda Adichien romaanin Americanah (suom. Kotiinpalajat), jossa teoksen päähenkilö Ifemelu kirjoittaa blogia. Blogimaailmaan astuminen oli hyppy tuntemattomaan. Lukisiko kukaan koskaan mitään, mitä kirjoitan? Saisinko yhtään seuraajaa? Ne olivat jännittäviä aikoja. Ihan ensimmäinen seuraajani oli Kirja joka maasta -blogin Maria ja siksi hän ja hänen mainio bloginsa ovatkin jääneet lähtemättömästi mieleeni. Pikkuhiljaa seuraajia tuli lisää ja nyt heitä on 70. Blogini seuraajat ovat lähinnä muita bloggareita. Blogini Facebook-sivulla sen sijaan seuraajina on lähinnä kavereita ja ystäviä. Lisäksi on twitter- ja insta-seuraajia.
Etukäteen en olisi uskonut, että bloggaamisesta tulisi niin tärkeä osa elämääni kuin siitä on tullut. Tietysti kirjat ovat olleet toinen ihoni suunnilleen siitä lähtien, kun opin lukemaan, mutta epäilin, kykenisinkö pitkäkestoiseen bloggaamiseen. Minusta kun ideointi on aina ollut kiinnostavampaa kuin loppuun saattaminen. No, ainakin vuoden olen nyt onnistunut bloggaamaan säännöllisesti. Erityisesti haluan antaa itselleni tunnustusta siitä, että olen saanut bloggauksia aikaan myös silloin, kun ei ole huvittanut kirjoittaa ja/tai kirjoittaminen on ollut erityisen vaikeaa. Tämä on haaste minulle. Huitsin Nevadaan inspiraatiot, haluan olla siinä määrin ammattilainen, että tekstiä syntyy myös väkisin.
Ensimmäisen bloggarivuoteni aikana olen lukenut hieman eri kirjoja kuin mitä muutoin olisin lukenut. Erityisesti kotimaisen kaunokirjallisuuden volyymi on kasvanut. Tämä johtuu siitä, että kotimaista luetaan monissa blogeissa ja on houkuttavaa lukea teoksia, joista voi blogikommenteissa keskustella muiden kanssa. Sillä sehän tässä parasta on: sosiaalisuus ja kommunikaatio. Erityisesti kommunikaatio ihan tuoreeltaan, kun luettu on vielä hyvässä muistissa. Sillä: jos jotain osaan hyvin, niin unohtamisen taidon.
Huomaan kyllä, että jos luen liikaa samoja teoksia kuin muut, tulee ahdistus. Kaipaan kulkea omaa lukemisen polkuani ja sillä tulenkin jatkossa tallustelemaan entistä useammin. Kirjat taistelevat päässäni huomiosta ja jonkin sameanhimmeän logiikan mukaan teen valintoja. Joskus toisen bloggarin teksti on sysäys tarttua kirjaan. Joskus se on tunnelma, aavistus siitä, että teos tarjoaa jotakin, jota juuri sillä hetkellä kaipaan. Usein lukusysäyksen on antanut se, että teos on saanut kirjallisuuspalkinnon. Olen lätkässä erityisesti Baileys Women's Price for Fiction -kirjallisuuspalkinnon voittaneisiin teoksiin ja tätä palkintoa tavoitelleisiin teoksiin. Baileysin kautta olen löytänyt erittäin monia ennalta tuntemattomia kirjailijoita, joista on tullut minulle rakkaita. Esimerkkeinä mainittakoon Sadie Jones, Marilynne Robinson, Jennifer Egan, Monique Roffey, Aminatta Forna ja Roma Tearne.
Blogini synttäreiden kynnyksellä haluan kiittää kaikkia blogini lukijoita. Ilman teitä tässä hommassa ei olisi paljonkaan järkeä. Haluan kiittää kaikista kommenteista, joista jokainen on ilahduttanut mieltäni, joskus suorastaan pelastanut päivän. Haluan kiittää teitä innostuksen jakamisesta, hyvistä kirjavinkeistä ja kirjallisesta sivistämisestäni. Ilman teitä olisi monesta teoksesta jäänyt kuulematta. Te olette minun Hesarini ja paljon enemmän.
Ja sitten se "pakollinen" arvonta. :)
Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijaksi kirjautuneet ilmoittamalla osallistumisestaan kommenttikentässä. Arvonta suoritetaan 6.12.2014 klo 20. Synttäreitä saa mainostaa!
I palkinto - 2 Finnkinon leffalippua
II palkinto - kalenterikirjanmerkki (jokaiselle vuoden 2015 kuukaudelle oma kirjanmerkki)
III palkinto - jouluyllätyspalkinto
Muistatte varmaan Yleisradion ohjelmasarjan Miten minusta tuli minä? Omalla kohdallani vastaus on helppo. Minusta tuli minä, kun luin Hagar Olssonin romaanin Chitambo (1933). Siksi haluankin lopettaa tämän synttäripostaukseni samoihin sanoihin kuin Hagar romaaninsa.
Framåt, kamrat!