Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Pirkko Saisio: Betoniyö - BAR Finland 15

On taas se aika kuukaudesta, jolloin BAR Finland saa uuden vieraan.  Tällä kerralla minulla on suuri ilo ja kunnia toivottaa tervetulleeksi the one and only Pirkko Saisio sekä hänen romaaninsa Betoniyö. Laitetaas vähän läpyttimiä yhteen. Betoniyö on nimensä mukainen - kova maailma Itäväylän katveessa, jossa varovainen hellyys kohoaa sementin läpi rikkaruohon sitkeydellä. Se on kuuman kesäyön nopeasti ohimenevä hetki ja niin äkkiä on ilta kuten Quasimodon runossa. Pirjo Honkalo ohjasi Betoniyöstä kuudella Jussilla palkitun elokuvan vuonna 2013. Kävin katsomassa sen Kluuvikadun Maximissa, jonne se hyvin sopikin, sillä Maxim ei ole palatsi, vaan elokuvateatteri. Honkasalon luoma mustavalkoinen sukellus oli visuaalisesti karun tinkimätöntä ilmaisujuhlaa ja muistan ajatelleeni, että nyt on elokuva siinä tehtävässä kuin mihin se on tarkoitettu. En tiedä, miten hyvin tämä elokuva toimii kotikatsomossa, mutta jos saat tilaisuuden sen katsoa suosittelen vahvasti niin tekemään. * Beton

Tiina Raevaara: Veri joka suonissasi virtaa

Onko verellä tunteet? Tai muisti? Jos kaksi ihmistä vaihtaa keskenään verta, vaihtuuko jotain muutakin kuin tuo punainen neste? Haluaisitko, että kokeilemme? Asetan tälle kirjalle seuraavat varoitukset: Koukuttavuusvaroitus Kamaluusvaroitus Pahojen unien varoitus Elinvaroitus Todellisuudenhorjuntavaroitus Vampyyrivaroitus Varoitustenkäyttövaroitus * Veri joka suonissasi virtaa on kolmas osa tarinasarjaa, jonka aloitti Yö ei saa tulla ja jota jatkoi Korppinaiset . Olen Veren kanssa vähän kummassa tilanteessa, sillä olen lukenut teossarjan aloitusosan, mutta en Korppinaisia . Tällä oli väkisinkin vaikutuksensa siihen, miten tätä Raevaaran uutuusromaania luin ja erityisesti teoksen alkupuolella koin hieman häiritseväksi sen, että sitten viime lukeman on tapahtunut asioita, joista en tiedä, mutta joista jotakin voin Veren perusteella päätellä. Tiina Raevaarasta on näiden kolmen romaanin myötä kehittynyt täysiverinen (sic!) vaihtoehtoisten todellisuuksien (Alt-Reality)

Madeleine Thien: Do not say we have nothing

Madeleine Thienin   Do not say we have nothing on valtava romaani, enkä nyt tarkoita teoksen sivumäärää, joka englanninkielisessä pokkarissa on 471. Tämä teos kuuluu niihin kirjoihin, jotka huutavat kirjoittamistaan, koska historiaa ei saa unohtaa. Siitäkään huolimatta, että ihmisen kyky oppia historiasta on osoittautunut varsin kyseenalaiseksi. Do not say we have nothing on saman kirjallisen perheen jäsen kuin vaikkapa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla tai Chimamanda Ngozi Adichien Half of a Yellow Sun. Ei ole ihme ollenkaan, että Thienin romaani oli Man Booker -ehdokaslistalla viime vuonna ja Baileys-palkinnon lyhytlistalla tänä vuonna (voittajateosta ei tätä tekstiä kirjoittaessani ole vielä valittu). Thienin romaani kertoo Kiinan historiasta ja yhteiskunnallisesta kuohunnasta ja sorrosta alkaen Maon valtaannoususta 1960-luvulla ja päättyen Tiananmenin verilöylyyn vuonna 1989. Itse tarina on upotettu kehyskertomukseen, jossa kiinalais-kanadalainen Marie ja hänen ätinsä s

Alain Mabanckou: Pikku Pippuri

Pikku Pippuri on touhuisa afrikkalaistarina ja Pippuri on edellä kirjoitettu isolla, koska se on erisnimi ja tavallaan Pikun sukunimi. On tällä miehellä tosin toinenkin nimi. Nimittäin: Tokumisa Nzambe po Mose yamoyindo abotami namboka ya Bakoko. Teoksen nimi on suomennettu suoraan sen ranskankielisestä nimestä Petit Piment ja tämän vuoksi on turha protestoida tätä nimeä vastaan, vaikka ainakin omalla kohdallani nimi toimi tehokkaana lukemisen kartoittajana. Mikä ihmeen Pippuri? Miksi haluaisin lukea jostakin Pippurista? No jaa, kirjan luettuani keksin kyllä useampikin syitä, miksi niin kannatti tehdä. Alan Mabanckou (s. 1964) on kongolainen kirjailija ja yksi ranskankielisen Afrikan parhaiten tunnetuista kirjailijoista maailmalla. Pariisilaisissa kirjallisuuspiireissä häntä on kutsuttu jopa Afrikan Samuel Becketiksi - nimitys, jolle tosin Pikku Pippurista ei kovin suoraan löydy perusteita. Mabanckou on kirjailijana herättänyt ristiriitaisia tunteita toteamalla, että afrikkalaise

1918-haaste

Kuva: Muokattu yksityiskohta Vigelandin veistospuistosta Vastakkainasettelujen aika on tässä ja nyt. Se on tässä ja nyt huomattavasti enemmän kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Jo pitempään olen harkinnut tutustuvani Suomen sisällissotaa koskevaan kirjallisuuteen. Näin siksi, että tämä sota on jotakin, jota minun on hyvin vaikea ymmärtää. Usein kuvittelen tilannetta sodan päättyessä. Mietin, miten ihmiset, jotka kuuluivat sodassa eri puolille saattoivat sodan päätyttyä tulla toimeen keskenään. Ajattelen kahta ihmistä tekemässä töitä rinnakkain, rakentamassa yhdessä, puhaltamassa samaan hiileen - kahta ihmistä, jotka sodassa olivat valmiita tappamaan toisensa. Miten sellaisesta voi selvitä ihminen ja kansakunta? Miten pitkät ovat kansalaissodan jäljet? Miltä ne näyttävät tänään, kun sodasta on kohta tullut kuluneeksi 100 vuotta? Asiaa pohtiakseni ja siihen selvyyttä hakeakseni päätin luoda uuden haasteen, joka kantaa nimeä 1918-haaste . Lanseeraan tämän haasteen jo nyt siltä vara

Rosa Montero: The Delta Function

Aika paljon tulee luettua anglo-amerikkalaista kirjallisuutta ja niinpä päätin ihan tietoisesti lähteä etsimään feminististä kirjallisuutta muista kulttuuripiireistä. Niin löysin Rosa Monteron, joka kotimaassaan Espanjassa on hyvinkin tunnettu, mutta joka Suomessa on jäänyt tuntemattomaksi pitkälti sen vuoksi, että häneltä ei ole suomennettu ainuttakaan kirjaa. Vaikka minun oli ihan "pakko" tilata Monteron The Delta Function juuri sillä siunaamalla hetkellä, kun siitä ensimmäisen kerran kuulin, ei se kuitenkaan päätynyt luettavakseni. Tämän vuoksi poimin sen mukaan Sivumennen-podcastissa julkaistuun hyllynlämmittäjähaasteeseen. Ensimmäinen tähän haasteeseen lukemanni kirja oli Linn Ullmannin Siunattu lapsi, joka meni pettymyksen puolelle ja ehdin jo pelätä, että The Delta Functionille kävisi samoin, kun lupaavan alun jälkeen tuli  mojova lässähdys. Kirjan loppupuoli kuitenkin oli suorastaan huikaiseva. The Delta Function on tosiaan laadultaan epätasainen. On kohtia, joi

Sirpa Kyyrönen: Ilmajuuret

Kun ensimmäisen kerran avasin Sirpa Kyyrösen runokokoelman Ilmajuuret niin sattuma tai mikä lie korkeampi voima pani sen avautumaan sivulta 29, jossa katseeni osui seuraaviin kahteen riviin: kun soitat moottoritien huminasta vitut sinkoillen kun taivas lepattaa kylmänä minä olen syyllinen kun bussi ei kuulu Jos ihan rehellisiä ollaan en kiinnittänyt huomiotani säkeenylitykseen, vaan niihin sinkoileviin vittuihin. Niitä on liikkeellä. Teini-ikäisten perheessä niitä välimerkeiksi muuttuneita vittuja on liikkeellä erityisen paljon ja tunnistan hyvin myös ilmiön, jossa olen syypää asioihin, joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Ei nyt kuitenkaan vaivuta epätoivoon, vaan muistetaan, että niillä vituillakin on juuret ja juurihoito on teinin kehitystehtävä. Juuret tietysti tässä kokoelmassa ovat paljon muutakin. Muistikirjaani olen kirjoittanut seuraavia juuren sisältäviä lauseita: Juuret, jotka ihmisten välille kasvavat; ryteiköt, jotka myrskyt repivät irti leikkiessään

Zadie Smith: Swing time

Minä tykkään Zadie Smithistä ja jokainen hänen uusi kirjansa on sen vuoksi hartaasti odotettu tapaus. Tästä huolimatta Smithin lukeminen on usein ollut hieman pettymys tai ainakin jollakin tavoin niin hankalaa, että olen joutunut taistelemaan tieni kirjan loppuun. Edellä mainitusta huolimatta en pystyisi olemaan lukematta Smithiä. Aloitin hänen esikoisestaan White Teeth (suom. Valkoiset hampaat) ja siihen suorastaan rakastuin ja tätä kirjaa kohtaan tuntemani ihastuksen päälle alkoi rakentua suhteeni Smithiin. Myös On Beauty (Kauneudesta) teki suuren vaikutuksen. Ongelmani alkoivat hänen romaanistaan The Autobiography Men (Nimikirjoitusmies) ja Swing timea edeltävän NW:n (Risteymiä) kohdalla olin enimmäkseen eksyksissä. Arvata saattaa, että hieman jännitti alkaa lukea Swing timea, joka muuten on myös ensimmäinen Smithin romaani, jonka olen lukenut suomeksi. Huoleni hälvenivät heti Swing timen  ensi sivuilla ja vakuutuin nopeasti, että tämä on nyt Se kirja, joka lujittaa Smith-tykk

Novellihaasteen lopputulokset

Novellihaasteen lanseerauksen yhteydessä marraskuussa 2016 pyysin haasteeseen osallistujia arvaamaan, kuinka monta novellia lukisimme haasteen aikana. Novellihaaste päättyi 7.5.2017 ja nyt on tulosten julkistamisen aika. Haasteeseen ilmoittautui 67 bloggaria ja veikkaukset haasteen aikana luetusta novellimäärästä vaihtelivat muutamasta sadasta useampaan tuhanteen.  Loppujen lopuksi haasteeseen osallistui 46 bloggaria ja laskettuani nyt yhteen koostepostaukseen ilmoitetut luettujen novellien määrät voin ylpeänä kertoa, että yhteensä luimme 2936 novellia Aikamoinen määrä, joka ylitti omat odotukseni luettujen novellien määrästä moninkertaisesti.  Kolme eniten novelleja lukenutta olivat 1. Hdcanis - Hyönteisdokumentti: 260 novellia 2. Suketus - Eniten kiinnostaa tie: 256 novellia 3. Mai Laakso - Kirjasähkökäyrä: 212 novellia Etukäteisveikkauksessa lähimmäksi luettujen novellien  määrää osui Kirsin kirjanurkkauksen Kirsi Hietanen, jonka veikkaus oli 3213 novellia. Onnea

Emma Flint: Little Deaths

Jos on niin, että nainen on äiti ja a) hän pukeutuu seksikkäästi b) hänen kotoaan löytyy tyhjiä viinapulloja c) hän on ammatiltaan cocktail-tarjoilija d) hän on seksuaalisesti aktiivinen ja viettää aikaansa useiden eri miesten kanssa ja edellä mainittuihin kohtiin yhdistyy, että tämän äidin lapset löytyvät tapettuina niin samojen edellä mainittujen tekijöiden perusteella voidaan päätellä, että kyseinen äiti on lastensa murhaaja. Ainakin, jos päättelijänä on poliisimies, jolle syystä tai toisesta on miehisen kunnian kysymys, että tämä äiti murhaajana tuomitaan. Tämäntapaisesta kuviosta kertoo Emma Flintin romaani Little Deaths, joka vetää kuin luotijunan vessa. Luin Little Deathsin pääsiäisenä melkein yhtä soittoa ja kun aika harvoin luen imukirjoja, on pakko tunnustaa, että tämä kirja oli mahtavaa pakoa juhlapyhistä. Little Deaths on jännityskertomus ja lukijana haluan malttamattomasti tietää, onko Ruth syyllinen lastensa kuolemaan. Flint rakentaa romaaninsa sillä tapaa ov

Äitienpäivän kirjalahjavinkkejä

Äitienpäivä on jo ihan ovella, joten kipin kapin kirjakauppaan. Tässä tulee pari suositusta. Koska en tiedä, millainen äiti on kyseessä, on vaikea sanoa, minkälaisia tarinoita hänelle kannattaisi ostaa lahjaksi. Tämän vuoksi otan avuksi tietokirjavinkit, sillä tieto ei koskaan tee pahaa - vaikka joidenkin mukaan tuskaa lisääkin, mutta sitähän ei elämässä voi välttää. Suosittelen äitienpäivälahjaksi kolmea eri tietokirjaa, joista jokainen omalla tavallaan on ollut minulle vahva lukukokemus. 1. Koko Hubara - Ruskeat tytöt  (LIKE) Jos ädin mielestä suomalaiset  tytöt ja naiset näyttävät kaikki samoilta kuin Elovena-pakkauksen nainen, hänelle kannattaa äkkiä ostaa tämä kirja, jotta hän voi päivittää käsityksensä nykysuomalaisuudesta. Jos olet ruskea tyttö, jolla on valkoinen äiti, niin voin ihan kokemuksesta sanoa, että tämä kirja tulee olemaan äidillesi mitä tärkein. Tämä auttaa häntä ymmärtämään myös sinua ja asioita, joita joudut tässä yhteiskunnassa kohtaamaan. Osa nii

Roxane Gay: Bad Feminist

Mitäs sitä kiertelemään. Sanon suoraan niin kuin asia on: Roxane Gayn Bad Feminist on yksi kaikkein tärkeimpiä kirjoja, jotka olen blogiaikanani lukenut. Gayn kirja on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia kirjoituksia, mutta ihan aluksi haluan tuoda esiin, että olen erityisen otettu hänen tavastaan kirjoittaa ja hänen - mitenköhän tämän nyt sanoisi, että ei väärin sanoisi - kärsivällisestä lempeydestään. Hänen tavastaan nähdä pohtimisen arvoisia asioita myös niiden henkilöiden kirjoituksissa ja esiintymisissä, jotka ajattelevat hyvin eri tavalla kuin hän itse. Tämä ei ole pikkuasia, vaan melkeinpä maailman tärkein asia. Väitänkin, että jos olisi enemmän Roxanne Gayn kaltaisia ihmisiä planeettamme muuttuisi paremmaksi. Okei, rypistelet otsaasi. Mielessäsi liikkuu sanoja, joita et kehtaisi sanoa minulle ääneen. Ymmärrän, mutta lue ensin Bad Feminist. On hirveän helppo olla samaa mieltä niiden kanssa, joiden kanssa on samaa mieltä. Melkein yhtä helppoa on työntää sivuun puhe

Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu

Luin aikamme homoromaanin. Niin Garth Greenwellin romaania Kaikki mikä sinulle kuuluu mainostetaan. Lisäksi markkinointilauseiden yhteydessä korostetaan romaanin eroottisuutta. Tämän vuoksi haluan heti tähän alkuun todeta, että Kaikki mikä sinulle kuuluu on hyvä romaani riippumatta siitä, luetaanko sitä eroottisena homoromaanina vai ei. Tämä tarkennus siksi, että joku ei ajattelisi, että tämä kirja olisi hyvä vain omassa kirjallisuuden alagenressään. Kirjan tapahtumat alkavat bulgarialaisen Kulttuuripalatsin miestenhuoneesta. Likaista. Haisevaa. Kylmiä kaakeleita. En ole käynyt, mutta voin hyvin kuvitella. Siellä kirjan päähenkilö, nimettömäksi jääävä amerikkalainen nuorimies (jatkossa Amerikkalainen), näkee miehen, johon ensisilmäyksellä haluuntuu. Halun kohde, mies nimeltä Mitko, on muiden miesten kanssa rahasta ja tämän vuoksi maksusta hyvin myös Amerikkalaisen saatavilla. Se ei kuitenkaan tee asiasta yksinkertaista. Amerikkalainen toimii opettajana Bulgarian pääkaupungissa

Novellihaaste - KOOSTEPOSTAUS

Aloitetaan lopusta. Novellihaaste nimittäin jatkuu. Wuhuu! Saimme porukalla ylipuhutuksi Nipvet -blogin Juhan, joka ystävällisesti lupasi julkaista blogissaan novellihaasteen seuraavan osan. Pitäkäähän silmällä, milloin tuo jatkohaaste Juhan blogiin ilmestyy. * Minun julkaisemani novellihaaste päättyy tänään ja tämän koostepostauksen kommenteissa voitte kertoa, miten haaste on kohdallanne sujunut. Laittakaa kommentteihin ihan ensin luettujen novellien määrä ja sen jälkeen linkki omaan koostepostaukseenne.  Jos ette ole kirjoittaneet koostepostausta ilmoittakaa kuitenkin luettujen novellien määrä.  Aikaa on on viikko eli kaikkien luettujen novellien yhteismäärää laskettaessa otan mukaan kommentit, jotka on julkaistu viimeistään 14.5.2017 .   Maanantaina 15.5.2017 ilmoitan blogissani, kenen veikkaus osui lähimmäksi luettujen novellien kokonaismäärää. Voittaja saa palkinnoksi 30 euron lahjakortin kirjakauppaan. * Oma saldoni haasteesssa oli 152  168 novellia. 

Maria Jotuni: Rakkautta/Kun on tunteet #novellihaaste

Viimeiseksi kirjaksi novellihaasteeseen valitsin Maria Jotunia: kaksoisniteen dinosauruksen aikaisia novelleja 1900-luvun alusta. Käytän nimitystä "dinosauruksenaikaisia" siksi, että viime aikoina olen muutaman bloggarikollegan kanssa huokaillut kerran jos toisenkin raskaanlaisesti, kun olemme puhuneet kirjan yhä lyhyemmäksi käyvästä elinkaaresta. Kirjailija JP Koskinen kertoi blogissaan ( klik ), että hänen kaksi vuotta vanha romaaninsa Kuinka sydän pysäytetään ( klik ) sai kustantajalta (WSOY) makulointituomion. Koskinen osti itse jäljellä olevat kappaleet ja jakoi ne koulukirjastoihin. Olemme tilanteessa, jossa kaksi vuotta vanha kirja on jo ikäloppu ja kirjan kukoistushetki käy vuosi vuodelta lyhyemmäksi. Ymmärrän toki, että kustannustoiminta on liiketoimintaa, jossa eurojen on liikuttava. Siitä huolimatta tämä kirjan elämän katkaisu jo siinä vaiheessa, kun se on tuskin edes oppinut kävelemään, tuntuu pahalta. Tuntuu ahdistavalta, koska vaikutelmaksi tulee, että kir

Maria Matinmikko: Värit

Näissä runoissa on sääntö, jota en tunne. Logiikka, joka on minulle vieras. Näissä runoissa on paljon, roikkuvasti ja yltäkylläisesti. Nämä runot ovat juhla. Pöydällä pitkä valkoinen pöytäliina. Makaan pöydän alla kaikki raajat ojossa. Paremman väen ruokaillessa esiintyjä lausuu Maria Matinmikon Värejä. Milloin runokokoelma on luettu? Mistä tietää, että on tullut vaiheeseen, joka on päätepysäkki, josta voi jatkaa seuraavaan runokokoelmaan? Ei tietenkään mistään ja sen vuoksi olen lukenut Matinmikon Värejä kuukauden. Tämän ajan on määrittänyt laina-aika. Olen edelleen lukemisen kanssa kesken, kun tämä kokoelma pitää palauttaa kirjastoon. Tekisi vimmaisesti mieli jättää sivujen väliin viesti seuraavalle lukijalle. En kuitenkaan tee niin, vaan istun kuuliaisesti läppärin eteen ja alan kirjoittaa tätä postausta tietämättä yhtään, mitä aion sanoa. Jotakin tästäkin kuitenkin syntyy, sillä niin käy aina, kun alkaa kirjoittaa. Ei välttämättä hyvää, eikä varsinkaan erinomaista, mutta lähes