Instagramissa esiin pääsevät vain tietyn tyyppiset kirjat ja kirjailijat. Pirjo Hassinen ja hänen varsin laaja tuotantonsa ei edellä mainittuihin kuulu. Miksi näin on?
Syy 1: Pirjo Hassinen ei ole tarpeeksi instaseksikäs kirjailija. Instaseksikkyys tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että tiettyjen kirjailijoiden kirjoja lukemalla ja niistä postaamalla instagrammaaja nostaa samalla omaa lukijastatustaan
Syy 2: Pirjo Hassinen ei ole niitä kirjailijoita, joiden viime aikaisten teosten tematiikka - terävä yhteiskuntakritiikki - kiinnostaisi instagrammaajia
Syy 3: Pirjo Hassisen kirjojen kannet eivät ole tyyppiä, joka näyttäisivät hyvältä instakuvissa
Syy 4: Jokin muu syy. Mikä?
Edellä mainitut syyt joko pitävät paikkansa tai eivät. Jotain outoa joka tapauksessa on siinä, että Pirjo Hassisen teokset vain harvoin päätyvät Instagramiin. Tätä kirjoittaessani tägillä #pirjohassinen löytyy 57 instapostausta.
Jokainen instagram-postaus on vallankäyttöä. Kun yksi teos nostetaan esiin, moni muu jätetään samalla ilman huomiota. Ihmisen laumaeläinluonteen seurauksena haluamme samaa kuin muutkin. Tämä pätee myös siihen, mitä kirjoja luemme. Muodostuu kuplia, joihin kuuluvat vaikuttavat toistensa lukuvalintoihin huomattavassa määrin.
Näin syntyy tilanne, jossa niitä kirjoja, jotka ovat paljon jo muutoinkin esillä, nostetaan esiin yhä useammin.
Tiedänkö edellisen vai onko se pelkkää kuvitelmaani?
Seuraan kirjatilejä eri syistä. Tärkeimpiä minulle ovat tilit, joiden pitäjät tuovat esiin kirjoja, joiden lukemista en itse ole tullut hoksanneeksi tai joilla esitellään teoksia, jotka olen unohtanut jollekin monista tbr-listoistani. Erityisasemassa ovat myös kirjatilit, joiden pitäjillä on raikkaita näkökulmia ja tulkintoja teoksista.
Sinänsä sydänten lätkiminen on aika hölmöä hommaa, mutta niitä on lätkittävä, jos haluaa omien postaustensa tulevan lätkityiksi. Olisikin kiinnostavaa tietää, kuinka moni lukee postausten kuvaukset ja kuinka moni taas vaan skrollailee ja laittaa sydämiä defaultilla.
Vähän väliä nousee esiin hätähuuto yhteiskunnallisen kirjallisuuden puolesta. Pirjo Hassinen on tätä lajia tarjonnut trilogiassaan Popula, Kalmari ja Hämärän aika. Mitään suurempaa keskustelua tästä trilogiasta ei kuitenkaan ole ainakaan minun silmiini osunut.
Alkaa tuntua siltä, että jotkin tarkemmin määrittelemättömät voimat ovat Pirjo Hassista ja hänen kirjojaan vastaan. Tämän vuoksi halusin lukea Hassisen uusimman teoksen Hämärän aika. Halusin tuoda esiin Hassista kirjailijana. Halusin nostaa hänen uutuusromaaninsa rumine kansineen kaiken instasöpöilyn keskelle.
Hassisen trilogia käsittelee populismia ja äärioikeiston nousua ja tämän nousun vaikutuksia.
Populan luin joulukuussa 2013 ja se oli ensimmäisiä kirjoja, joista bloggasin. Sen ja Hämärän ajan väliin sijoittuva Kalmari minulla on lukematta, mutta jo teoksen nimen perusteella voidaan päätellä, että tässä teoksessa pääosassa on Popula-puolueen puheenjohtaja Kalmari.
Voisiko olla niin, että jos Pirjo Hassinen olisi mieskirjailija hänen teostensa yhteiskuntakriittisyydestä puhuttaisiin paljon enemmän?
Tehdäänpä ajatusleikki, joka ei ole millään tapaa relevantti, järkevä tai hyvien tapojen mukainen. Tehdään silti, koska blogissa tällaisen ajatusleikin voi hyvin tehdä.
Ajatusleikki:
Kuvitellaan, että Pirjo Hassisen sijaan Popula-Kalmari-Hämärän aika -trilogian olisi kirjoittanut
a) Kjell Westö
b) Tommi Kinnunen
c) Jari Tervo
Miten luulet, että teokseen vastaanottoon olisi vaikuttanut se, että kirjoittaja olisi joku edellä mainituista kirjailijoista?
Pirjo Hassinen kirjoittaa varmasti. Ei varsinaisesti maailmaa mullistavasti, mutta erittäin vankkaa perustekstiä, jolla on sanoma.
Hämärän ajassa päähenkilöitä on kolme.
Reilu viisikymppinen Jaakko, joka suree kuollutta vaimoaan Maijaa ja jonka tytär Liisukka asuu italiassa äärioikeistopolitiikassa mukana olevan miehensä Francon kanssa.
Tomi on töissä varastolla ja Suomen pakolaispolitiikkaan kyllästyneenä ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja siinä samalla järjestää hirveän koston vaimolleen.
Jesse, joka kuljettaa Suomessa valmistettua sähkömoottoripyörää halki Euroopan sen ostaneelle italialaismiehelle ja siinä samalla etsii seksuaalista identiteettiään.
Hämärän aika etenee vuorotellen Jaakon, Tomin ja Jessen näkökulmien kautta. Kerronnaltaan se tihenee loppua kohti niin, että alkaa jo lähestyä dekkaria. Hassinen myös malttaa jättää kerrontaan muutamia varsin maukkaita aukkoja.
Kun vuonna 2013 luin Populan olin tyytymätön sen loppuratkaisuun, joka mielestäni vesitti teoksessa aiemmin kerrottua. Bloggauksessani en kuitenkaan tuolloin rohjennut esittää kritiikkiä. Loppuratkaisun ongelmallisuus koskee myös Hämärän aikaa, jossa miesten tarinat päättyvät tavoilla, joka vaikuttavat liioitelluilta, vaikkakaan eivät sinänsä mahdottomilta.
Vaikutelma on hieman samantapainen kuin olisi teoksen kertojan kyydissä moottoritiellä, jossa hän alkumatkan vakaan rauhallisesti ajettuaan hurjistuu kaahamaan ja seuraavaksi välkkyvätkin jo hälytysajoneuvojen sinivalot.
Pirjo Hassinen: Hämärän aika
349 sivua
Otava (2020)