Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.

Emily St. John Mandel: Station Eleven

"Survival is insufficient." Olipa kerran maailma. Se paikka, jossa me elämme. Maailma, jonka tuhosi erittäin nopeasti leviävä pandemia-virus, joka tappoi 99 % maailmamme asukkaista. Sen jälkeen alkoi toisenlainen maailma. "Time had been reset by catastrophe." * Emily St. John Mandelin romaani Station Eleven liikkuu kahdella eri aikatasolla. On aika ennen katastrofia ja aika sen jälkeen. Teoksessa sukkuloidaan taitavasti näiden kahden maailman välillä pandemia-viruksen toimiessa maailmoiden välisenä porttina. Station Eleven on vahvaa kerrontaa. Pitkin teosta Emily St. John Mandel tarjoilee lukijalle irrallisen tuntuisia vihjeitä kuin ne olisivat eri värisiä ja paksuisia langanpätkiä, joista lukija ei tiedä, mihin villapaitaan ne kuuluvat. Mikä on esimerkiksi ennen katasrofia -maailman Luli-nimisen koiran ja katastrofin jälkeisen Luli-koiran välinen yhteys? Onko niillä edes mitään yhteyttä? Onko vain sattumaa, että kaksi eri ihmistä olisivat antaneet k

Anu Kaaja: Muodonmuuttoilmoitus

Anu Kaaja - High Five! Me like a lot. Luen Muodonmuuttoilmoitusta aamujunassa ja hykertelen. Eivätpä kanssamatkustajat tiedä, että tässä istuu nainen, jonka päässä on menossa (sukupuoli)vallankumous. Anu Kaaja astuu junavaunuun ja lyö tahtia kädellään. Me huudetaan: riekutaan riekutaan riekutaan! Konduktöörikin huutaa niin, että hänen poskensa ovat punaiset kuin kuvitteellisen vaalivoittajapuolueen puheenjohtajalla.  Muodonmuuttoilmoitus on läpeensä (!) piristävä novellikokoelma. Meno on reipasta ja räävimätöntä ja kyytiä saavat luutumat jos toisetkin. Kaajan useimpien novellien tyylilaji on riemukas groteski. On seksiä, panemista ja monenlaista muutakin seksuaalisuuteen kiertyvää ilmentymää. Jos niitä kuitenkin pysähtyy raaputtamaan, huomaa varsin pian, että Kaajan kuvasto ei ole kosiskelumielessä seksuaalitarkoituksellista, vaan kyse on enemmästä; vankasta kritiikistä yhteiskuntamme yliseksualisoitumista kohtaan. Ranskalainen filosofi Michel Foucault kirjoitti jo vu

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Kuule, istuta vielä se omenapuu vaikka tuli jo tukkaasi nuolee (Juice Leskinen: Myrkytyksen oireet) Elina Hirvosen Kun aika loppuu on puheenvuoro keskusteluun, jossa pohditaan niitä syitä, mikä tekee nuoresta ihmisestä joukkomurhaajan. Tiedämme nämä  nuoret miehet, joilla pienestä pitäen ei ole ollut yhtään kaveria. Nämä nuoret miehet, joille ei ole tarjolla muuta apua kuin lääkkeet, jotka vain pahentavat heidän tilannettaan. Nämä nuoret miehet, jotka etsivät lohtua Nietzschestä ja internetin syövereistä. Nämä nuoret miehet, jotka ovat tulleet siihen tulokseen, että ihmisten tappaminen on palvelus ihmiskunnalle. Hirvosen romaanin Aslak on yksi heistä. Kun aika loppuu -romaanin ovelin veto on se, että se sijoittuu ajassa noin kaksikymmentä vuotta tästä hetkestä eteenpäin. Elämme siis juuri nyt, tällä nimenomaisella hetkellä, niitä aikoja, jolloin jotakin pitäisi tehdä, jotta ei kävisi niin kuin Hirvosen romaanissa käy. Ongelmana vaan on, että kukaan ei tiedä, mitä se jotaki

Lukuviikko - Seita Vuorela: Karikko

Tervetuloa viettämään lasten- ja nuorten lukuviikkoa!  Lukuviikko on Lukukeskuksen järjestämä kampanja, jonka tarkoituksena on houkutella lapsia ja nuoria lukemisen pariin. Tämän vuoden teemana on "Minä lukijana." Voit liittää linkin omaan lukuviikkotekstiisi tämän kirjoituksen kommentteihin. Itse valitsin Lukuviikon teemakirjaksi Seita Vuorelan teoksen Karikko, joka voitti vuonna 2013 Pohjoismaisen neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon. "Paitoihin kirjotaan elämä niin kuin kuolemakin ja kuoleman jälkeinen elämä. Niin kuin egyptiläisiin hautapaasiin, niin kuin ruukkuihin ja muinaisten muistorakennusten seiniin. Aiheet noudetaan poikien omista unista. Tähän paitaan jota tyttö parhaillaan koristaa kirjotaan juoksuaskeleet metsissä ja kaduilla, hetket kotona ja koulussa, lapsuuden leijat ja saippuakuplat, polkupyörän kosteiden renkaiden kuivaan tiehen jättämä sahalaitakuvio, vaanitut naapurit, vanhemmilta ja opettajilta sala

Akhil Sharma: Family Life

3 minuuttia voi muuttaa koko loppuelämän.  3 minuuttia voi ottaa elämän kauhakuormaajaotteeseensa ja paiskata sen pitkin sementtiä ja asvaltoituja katuja. 3 ratkaisevaa minuuttia, jotka ovat iäksi menneet. Iäksi jääneet. * Akhil Sharmaa pidetään yhtenä uusista vahvoista kertojaäänistä ja vuonna 2007 hänet valittiin Grantan parhaiden nuorten amerikkalaisten romaanikirjailijoiden listalle. Esikoisteoksestaan An Obedient Father (2000) hän sai PEN/Hemingway -palkinnon ja Family Life (2015) puolestaan toi hänelle  Folio-palkinnon . Syntyperältään intialaisen Sharman romaani kertoo Mishran perheestä, joka edustaa ensimmäisiä Intiasta Amerikkaan muuttaneiden sukupolvea. Ensin lähtee isä ja vuoden päästä häntä seuraavat äiti sekä veljekset Birju ja Ajay. Vaikka Sharma kertoo yhdestä perheestä, hänen kuvauksensa muodostuu yleisemmäksi kuvaksi niistä tekijöistä, joiden vuoksi monet intialaisperheet ovat päätyneet muuttamaan Amerikkaan. Isän kohdalla muuton syyn

Nina Hurma lukupiirin vieraana + Hatuntekijän kuolema

OSA 1: Muutama sana kirjailijavierailusta Keväisenä maanantaina Nina Hurma saapui vieraaksi kirjastomme lukupiiriin. Jutustelimme hänen uusimmasta teoksestaan Hatuntekijän kuolema ja esitimme hänelle kysymyksiä ja kerroimme, mitä ajatuksia kirja oli meissä herättänyt. Muutama meistä oli lukenut myös Yönpunaisen höyhenen , joten osa jutuistamme liittyi tähän teokseen. Nina Hurma kertoi, että hän alkoi kirjoittaa 1920-luvulle sijoittuvia dekkareita, koska hän on kiinnostunut tästä historiallisesta ajankohdasta, johon liittyy monia mielenkiintoisia asioita, kuten esimerkiksi kieltolaki ja naisen vähittäinen vapautuminen sekä tämän vuosikymmenen sijoittuminen maailmansotien väliseen aikaan. Kirjoittajana Hurma käyttää ns. tuntitekniikkaa eli hän istuu tietyn etukäteen määrittämänsä ajan koneen edessä syntyi tekstiä tai ei. Kirjailijantyönsä ohella Hurma käy myös töissä, joten parasta kirjoitusaikaa ovat arki-illat, viikonloput ja lomat. Kahden ensimmäisen teoksensa kohdalla h

Javier Marias: The Infatuations (Rakastumisia)

Luettuani Javier Mariasin romaanin The Infatuations ryntään googlettamaan, kuinka monta hänen teostaan on käännetty englanniksi. Reilu kymmenen. Haluan ne kaikki. Nyt heti. Oikeastaan jo eilen. Varmuuden vuoksi sidon itseni Jeesus-teipillä kiinni tuoliin, jotta en pääse nettikirjakaupan sivuille. Ollessani vangittuna lähetän ajatuspyynnön kirjallisuuden Nobel-komitealle. * Miten ihmeessä en ole löytänyt Mariasia jo aikoja sitten. Onneksi sentään edes nyt. Yhdellä sanalla: Hypnoottinen. Kahdella: Hypnoottinen ja vangitseva. Kolmella: Hypnoottinen, vangitseva ja mullistava. The Infatuations tarttui mukaani ollessani Palmassa El Cortesin tavaratalon kirjaosastolla. Ostaessani sen, olin kirjailijasta melko lailla tietämätön. Olin kuullut hänen nimensä, mutta minulla ei ollut mitään käsitystä, minkälaisia kirjoja hän kirjoittaa, enkä myöskään tiennyt, että tämä kyseinen teos on myös suomennettu. Pidin teoksen mustavalkoisesta kannesta ja rehellisesti sanottuna englanninkielis

Baileys-palkinto 2015

Olen odottanut koko päivän jännityksellä, mitkä ovat suosikkikirjallisuuspalkintoni eli Baileys-palkinnon tämän vuoden lyhytlistalle päässeet teokset. Häpeäkseni pitää tunnustaa, että viime vuoden voittajateos Eimear McBriden A Girl is a Half-Formed thing on minulla edelleen lukematta, vaikka sen olen hyllyyni ostanutkin. Tämän vuoden lyhytlistaa odotellessa hilasin sitä lukupinossa ylöspäin. Ta-daa. Nyt räpsähti tämän vuoden lyhytlista Baileysin twittertilille. Tässä he ovat: Rachel Cusk: Outline Rachel Cuskia en ole lukenut, mutta hän on ollut tbr:lläni jo pidempään. Nyt tulee tutustuttua häneenkin. Laline Paull: The Bees Laline Paull on minulle uusi kirjailijanimi. Hänen teoksensa tapahtumapaikka on mehiläispesä. Kamila Shamsie: A god in every stone (suom. Jumala  joka kivessä ) Shamsie on ollut Baileys-ehdokkaana ennenkin ja olinkin melko varma, että hän päätyy listalle myös tänä vuonna. Kuten bloggauksestani käy ilmi, tämä teos ei puhutellut minua he

Marilynne Robinson: Lila

Kevätaurinko, joka paljastaa pölyn. Osuu räsynukkeen, jonka tiedät olevan pienen tytön ainoa lelu. Nuken kuluneet kasvot, rasvaisten sormenjälkien täplittämät posket ja puuttuva silmä. Niin rakas ja kaunein maan päällä. Iso käsi tarttuu nukkeen ja vie sen mukanaan jonnekin kauas pois, eikä se tulee enää takaisin.  Kun ikkunasta katsoo ulos, taivas on huikaisevan sininen. Näistä tunnelmista on tehty Marilynne Robinsonin uutuusromaani Lila. Lila on kolmas teos Robinsonin ns. Gilead-sarjassa, joka alkoi teoksesta Gilead (2004) ja jatkui teoksella Home (2008). Kaikki nämä kolme teosta ovat huikeita näytteitä Robinsonin lahjakkuudesta kutoa lukija tarinan verkkoon. Colm Toibinin Nora Websterin kohdalla kerroin, että pelkäsin paikoin Toibinin menevän minimalistisuudessa jo liian pitkälle. Robinson menee kuitenkin vielä pidemmälle. Hän kirjoittaa kuin sivelisi höyhenellä lukijan selkää. Hän kirjoittaa kuin näkymättömällä musteella, jonka lukija varovasti sililtysraudalla painaa esiin.

Patrick Modiano: Kehäbulevardit

Patrick Modianon kolmas romaani, Kehäbulevardit, on reikäistä kirjoitusta ja juuri nämä reiät tekevät siitä niin kiehtovan ja arvoituksellisen. Modianon henkilöhahmot ovat siluetteja, jotka heräävät eloon öisin. He ovat väärentäjiä, petkuttajia, nautiskelijoita ja vetelehtijöitä, jotka ovat kukin omista syistään jatkuvasti vaarassa jäädä kiinni. Eletään "tätä hetkeä", joka on sekä selitys, että syy. Eletään "vaikeita aikoja," jotka tekevät elämästä monin tavoin kestämätöntä. Taustalla ja tekstin läpi kulkevana virtana kuohuu saksalaisten miehittämä Pariisi. Kehäbulevardien päähenkilö ja kertoja on nuori mies nimeltä Serge Alexandre, jonka kertomus siitä, miten hän kadotti isänsä ja löysi tämän uudestaan muodostaa teoksen juonen. Asia tosin ei ole aivan näin yksinkertainen ja juuri siinä piileekin Modianon romaanin viehätys. On kyse joko siitä, että Alexandre muistelee isäänsä ja täyttää tarinan aukkokohdat parhaaksi kokemallaan tavalla. Toisaalta on mahdollis

Miriam Toews: All my puny sorrows

NYT. Tämä  nimi kannattaa pistää mieleen: MIRIAM TOEWS Kanadasta kajahtaa ja pistää hiljaiseksi. Romaanissaan All my puny sorrows Toews kuvaa elämää käsivarakameralla. Vähän ohi sen, miten sitä yleensä kuvataan. Vähän toisesta kulmasta. Hän kirjoittaa naurusta, joka syntyy siitä, että elämä on muuttunut huojuvaksi taloksi, jonka peruskiviä ovat halu kuolla, halu pitää hengissä, perheen keskinäinen voima, sairaalan psykiatrinen osasto ja rakkaus musiikkia sekä kirjallisuutta kohtaan. AMPS kertoo siskoksista: Elfriedasta, joka on väsynyt elämään ja Yolandasta, joka tekee kaikkensa, jotta sisko ei onnistuisi yrityksissään tehdä itsemurha. Toews ammentaa omasta elämästään ja kokemuksistaan ja ehkä juuri sen vuoksi tämä tarina uittaa lukijansa pinnan alle, saa keuhkot kipristymään ja lukijan syöksymään pinnalle ihailusta hengästyneenä. Toews on ihan pirun taitava, hänen sanansa saavat minut lakoamaan. Hän herättää minussa kysymyksiä, joihin vastaaminen on enemmän kuin jumal

Leena Krohn: Erehdys

Joillakin kirjailijoilla on taito kirjoittaa niin, että jokainen lause on moniprismainen peili, jossa välkkyy paloja maailmasta. Leena Krohn on yksi heistä. Hänen uusin romaaninsa Erehdys on väljää ja samanaikaisesti sanoihinsa elämän eri puolia imevää kirjoitusta. Se rauhoittaa lukijan kokemaan ja katsomaan asioita, joiden äärelle ei välttämättä kovin usein tule pysähdyttyä. Teoksena Erehdys on hyvin erilainen kuin edeltäjänsä Hotel Sapiens, joka oli älyllinen pyörremyrsky, jota lukiessani menin tiloihin, jos toisiinkin. Erehdystä puolestaan voisi kutsua risteymiksi siitä, missä olemme menossa juuri nyt.  Erehdyksen alussa kirjailija E. on matkalla pikkukaupungin kirjastoon lukemaan otteita teoksistaan ja vastaamaan läsnäolijoiden hänelle esittämiin kysymyksiin. Ajaessaan autoa hän kokee näköharhan ja tulee melkein aiheuttaneeksi liikenneonnettomuuden. Tapahtuma saa E:n miettimään onnettomuuksien ja ihmeiden välistä samankaltaisuutta. "Toisistaan riippumattomien tapaht