Reader, why did I marry him?

Lukiessani Ray Lorigan romaania Tokio ei välitä meistä enää mietin useammankin kerran, että miksi ihmeessä luen tätä kirjaa. Mitä se minulle antaa? Kirjan takakannessa mainitaan, että Loriga on "yksi Espanjan kirjallisuuden tunnetuimmista uusista äänistä". Tästä huolimatta en ollut hänestä koskaan edes kuullut ennen kuin Tokio ei välitä meistä enää tuli vastaan eräässä toisessa lukemassani kirjassa. Loriga kuuluu samaan kirjalliseen perheeseen kuin Burroughs, Bukowski ja kumppanit, joita luin nuorena aikuisena, koska poikaystäväni luki niitä ja liikuimme piireissä, joissa ko. kirjailijoiden tuotanto piti tuntea. Tai no, piti ja piti, mutta en olisi halunnut joutua tilanteeseen, jossa olisin aiheuttanut täydellisen hiljaisuuden kysymällä, kuka on Henri Chinaski. Lorigan romaani on luokiteltu scifi-kirjallisuudeksi, mutta scifi-elementit ovat siinä varsin mietoja. Romaanin päähenkilö on nuorehko mies, joka matkustelee ympäri maailmaa ja myy laillista huumetta, joka py...

Riikka Pelo on Suomen Donna Tartt. Tämä ei ole sinänsä olennaista, mutta Pelon vertaamisella Tarttiin on monia perusteltuja syitä. Sekä Pelo että Tartt julkaisevat harvoin. He kuuluvat niihin nykymaailmassa harvinaisiin kirjailijoihin, jotka malttavat antaa aikaa teostensa valmistumiselle. Jotka hiovat lauseitaan yhä uudestaan ja uudestaan välittämättä siitä, että teokseen kirjoittamiseen kuluu vuosia. Jotka puhaltavat hengen romaaneihinsa henkäys hengäyksellä. Kiireellähän, kuten tiedämme, ei synny kuin kusipäisiä kakaroita, jos niitäkään. Yksi harvan julkaisutahdin seurauksista on, että odotan kieli pitkällä kuin kuuta nousevaa milloin Pelolta tai Tarttilta tulee uusi romaani. Lisäväreitä asiaan tuo se, että kumpikin näistä kirjailijoista kirjoittaa tiiliskiviä, jotka lähtökohtaisesti eivät ole juttuni ollenkaan. Tarttin ja Pelon kohdalla teosten pituus ei kuitenkaan haittaa minua ollenkaan, vaan pikemminkin päinvastoin. Kun se onnenpäivä koittaa, jolloin kädessäni on uusi Pelo...

Kaikkihan Lokin tuntee. Se on se tyyppi, jota varten kauppatorin yläpuolelle piti asentaa verkot, jotta se ei veisi jengin eväitä omiin suihinsa. Sen se nimittäin osaa erityisen hyvin. Taitavan ja nopean varastamisen. Viimeksi törmäsin Lokkiin Kansallisteatterissa, joten voimme päätellä, että se on lintu, joka omaa kulttuurista kerrostumaa. Sen jälkeen kun yks tyyppi nimeltä Tsehov keksi antaa näytelmälleen nimeksi Lokki ei se ole lakannut lentelemästä milloin milläkin näyttämöllä.  On siis ihan mahdollista, että se on lintu, jolle on taputettu eniten. Mirkka Mattheiszenin runokokoelma Lokki - Erään kohtaamisen muistiinpanot on kierrelehtiön muotoinen. Muodosta seuraa, että kokoelman lukeminen on loputonta, sillä viimeistä sivua ei ole, vaan loppuun päästyään lukija on taas alussa. Lukeminen simuloi näin lokin lentoa, joka jatkuu ja jatkuu aina vaan. Kierremuodon etuja on, että kokoelman lukeminen on helppo tauottaa mihin kohtaan hyvänsä. Tauosta tulee ikään kuin lokin pysä...

Tässä tulee vuoden 2020 runohaaste. Kuten tapanani on ollut julkaisen tänäkin vuonna runohaasteen, johon voi osallistua mahdollisimman helposti. Tarkoituksena on edelleenkin rohkaista ihmisiä lukemaan runoja ja kirjoittamaan niistä. Pidetään mielessä, että runoja ei voi lukea väärin, eikä niistä voi kirjoittaa väärin. Vaiennetaan se ääni, joka väittää, että sinä, minä ja xyz emme osaisi lukea runoja tai kirjoittaa niistä. Viime aikoina olen usein kuullut sanottavan, että runous elää tällä hetkellä vahvasti. Lavarunotilaisuuksissa tuvat ovat täynnä ja runoja julkaistaan valtavasti - tosin ei useinkaan niiden perinteisempien kustantamojen toimesta. Edelliseen on tietysti syynä se, että runojen julkaiseminen on bisnesmielessä kannattamatonta. Rahako sitten on maailmassa tärkeintä? Siltä usein tuntuu nykyisin myös kirjallisuuden osalta. Huonoa ja mitäänsanomatonta kirjallisuutta julkaistaan yhä enemmän. Trendi tuntuu olevan myös, että kunhan onnistuu tekemään itsestään julkisuude...

Vuoden 2019 runohaasteen ohje oli seuraava: 1. Lue runoja 2. Kirjoita tai puhu runoista 3. Innostu runoista 4. Vuoden lopussa nosta esiin sinulle merkittävimmät  sitaatit  lukemistasi runoista (muista mainita mistä ja kenen kokoelmasta sitaatti on peräisin) ja yhdistä sitaatit yhdeksi runoksi eli tee oma runosi sitaattien avulla. Älä muuta sitaateissa mitään, älä lisää, poista tai taivuta sanoja, vaan anna sitaattien kommunikoida keskenään sanatarkasti sellaisina kuin runoilija on ne alunperin kirjoittanut. Itse epäonnistuin tässä haasteessa pahasti, sillä oikeastaan koko syksy meni niin, että en saanut aikaan kirjoittaa runoista ja loppuvuotta kohden yhä harvemmin mistään muustakaan. Niinkin voi käydä. Sekin on ihan okei. Aina tekstiä ei vaan synny, eikä omia runojen tai kirjojen ylipäänsä herättämiä tuntoja pysty kuvailemaan. Nelli Ruotsalainen: Täällä en pyydä enää anteeksi Heli Slunga: Kehtolauluja kuoleville Gertrude Stein: Herkät napit Eeva Maria al-Khaza...