Siirry pääsisältöön

Mirkka Mattheiszen: Lokki

Kaikkihan Lokin tuntee. Se on se tyyppi, jota varten kauppatorin yläpuolelle piti asentaa verkot, jotta se ei veisi jengin eväitä omiin suihinsa. Sen se nimittäin osaa erityisen hyvin. Taitavan ja nopean varastamisen.

Viimeksi törmäsin Lokkiin Kansallisteatterissa, joten voimme päätellä, että se on lintu, joka omaa kulttuurista kerrostumaa. Sen jälkeen kun yks tyyppi nimeltä Tsehov keksi antaa näytelmälleen nimeksi Lokki ei se ole lakannut lentelemästä milloin milläkin näyttämöllä.  On siis ihan mahdollista, että se on lintu, jolle on taputettu eniten.

Mirkka Mattheiszenin runokokoelma Lokki - Erään kohtaamisen muistiinpanot on kierrelehtiön muotoinen. Muodosta seuraa, että kokoelman lukeminen on loputonta, sillä viimeistä sivua ei ole, vaan loppuun päästyään lukija on taas alussa. Lukeminen simuloi näin lokin lentoa, joka jatkuu ja jatkuu aina vaan.

Kierremuodon etuja on, että kokoelman lukeminen on helppo tauottaa mihin kohtaan hyvänsä. Tauosta tulee ikään kuin lokin pysähdys. Se hetki, kun se luopuu lentämästä ja asettuu tarkkailijan rooliin silmät uteliaisuutta kiiluen. Samalla Lokista tulee itsensä kirjanmerkki.

On merkillepantavaa ja samalla erittäin harvinaista, että tekijän nimi puuttuu kokoelman kannesta. Tämän seurauksena tekijäksi asettautuu kokoelman kannessa oleva lokki. Ihmistekijä on häivytetty pois ja lokilliset pidot voivat alkaa.

Lokissa Mattheiszen kyseenalaistaa ihmisen ja eläimen rajat. Lajien väliset rajat ja erot murtuvat. Lokki venyttää ihmisyyttä, jonka ihmisyyden voi todistaa esimerkiksi kielitoimisto, joka toteaa, että ihmiseen viitatataan pronominilla hän. Juuri näin Mattheiszen kokoelmassaan tekee.

Lentämällä ja ajautumalla paikkoihin, tekemällä erinäisiä tekoja - harrastamalla kehonrakennusta, kaahaamalla moottoritiellä, piirtämällä asemakaavaa, jne. - Lokki tulee kirjoittaneeksi lokkikirjaa. Se on hänen kuvauksensa maailmasta. Nokanisku ympärillä tapahtuvaan.

Lokki on kokoelmana randomin tuntuinen ja herättää kysymyksen siitä, miksi mukaan on otettu jokin tietty asia tai tapahtuma, eikä joku toinen. Mikä tässä kuvatuksi valitussa on sillä tapaa olennaista, että juuri se on otettu mukaan, kun taas jotain muuta on suljettu pois? Randomiuden tunnetta voisi perustella sillä, että se imitoi (eläin)lokin tapaa olla maailmassa. Yllättäviä syöksyjä ja yleistä käytöksen arvaamattomuutta, kun sen tekoja tarkastelee ihmisen näkökulmasta.

En kuitenkaan voi pelkästään tyytyä edelliseen tulkintaan, koska kysymykseen randomiudesta liittyy niin paljon mielenkiintoista. Miksi joku sana vaikuttaa siltä, että se on juuri siinä paikassa kuin sen pitääkin olla? Miksi joku toinen sana herättää tunteen, että se on siinä sattumalta ja että sen tilalla voisi aivan hyvin tai jopa paremmin olla joku toinen sana? Mistä syntyy tunne sanojen välisistä kytköksistä? Mikä vetää sanoja toistensa läheisyyteen?

Mattheiszenin kokoelmassa on allegoristen eläinsatujen tunnelmaa. Lokki

kääntää sivua, lehteilee sukupuuta, piirtelee itseään oksistoihin
[...] 
on tukevasti juovuksissa

Onko Lokki/lokki symboli? Ja jos niin, mille? Mitä on lokkiuden erityisyys?

Lokki on - myös kokoelmana - vieras, muu, toinen. Se ei ole vangittavissa. Se on subjekti, joka valuu objektiksi, joka "kypsennetään uunissa 175ºC/viitisen minuuttia molemmin puolin".




Mirkka Mattheiszen: Lokki - Erään kohtaamisen muistiinpanot
Sivunumeroimaton
Puru-kollektiivi (2019)

Kirja saatu kustantajalta. Kiitos!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j