Siirry pääsisältöön

Katja Raunio: Sinun päiväs koittaa


On tämä kirja aikamoinen pakkaus
usein yhtä uskomaton kuin rakkaus
On hämäystä pinkinhempeä kuori
kun sisältä löytyy mies kuin vuori
Laita siis Finlandia soimaan
kaikumaan yli koko Loimaan


Siis häh! Siis että mitä justiinsa luin?

Toki voin todeta lukeneeni Katja Raunion romaanin Sinun päivä koittaa, mutta mitä varsinaisesti tulin lukeneeksi jaa-a.

Ensin ajattelin, että Sinun päiväs koittaa on suurmieselämäkertapastissi ja on se sitäkin.

Suurmies on Anton Harmaja, josta tulee poliitikko, josta tulee presidentti. Tulee presidentti, jonka valtakausien määrää jatketaan, jotta presidentti Harmajan ei tarvitse irrottaa somaa kättään vallankahvasta ja ehkä myös muista ehdokkaista on hieman pulaa, jos asia sillä ja tällä tapaa halutaan nähdä ja tulkita.

Raunio satiirillistaa Anton Harmajan ja hänen kauttaan monen muunkin poliitikon. Harmaja ei ole kuka tahansa. Hän on kohtalon valittu.

Edes kourallinen raiskattuja naisia ei olisi pystynyt sysäämään Harmaajaa kohtalonsa radalta.

Varsinainen tosimies. Äijä-äijä, joka suhtautuu naisiin usein kalseasti ja suorastaan pilkallisesti. Mitä tulee naisten ja miesten välisiin eroihin kristalloituu Harmajan toksinen ajatusmaailma hänen naistenpäivänä pitämässään puheessa:

Naiset hakeutuvat mielellään hoiva-aloille tai jäävät kotiin hoitamaan lapsiaan. Näin he tyydyttävät luontaista huolenpidon viettiään. Miehet sen sijaan ovat kiinnostuneita tekniikasta ja menestymisestä. He tähtäävätkin naisia useammin yritysten ja yhteiskunnan johtoasemiin. Jo metsästäjä-keräilijöiden yhteisöissä miehillä ja naisilla oli omat roolinsa, joista yksi suuntautui luolan sisälle ja toinen sieltä ulos.




Sinun päiväs koittaa on kehystyyliltään vanhahtava.

Miltä ihmeen kehystyyliltä?

Kehystyylillä tarkoitan sitä, että teoksen jokaisen luvun alussa on muutaman lauseen selitys siitä, mitä kyseisessä kappaleessa tapahtuu.

Joo tottakai. Voin toki avata listää tätä kehystyyli-ilmaisun käyttöä käytännössä. Otan esimerkin sivulta 87, jolta alkaa luku 4., jonka otsikko on: Vapaus ja vapauden loppu. Se on kehystetty seuraavasti:

Luku, jossa Anton Harmajan luonnonrakkaus käy lukijalle pilvetöntä taivastakin selvemmäksi samoin kuin ne harmilliset seikat, jotka piirsivät pisteen tälle luonnon ja ihmisen väliselle lemmensuhteelle.

Kappaleiden kehystäminen on tuttua vanhemmasta kirjallisuudesta ja Raunion romaanissa se tuottaa vanhahtavuutta ja lisää tunnetta siitä, että huolimatta tapahtumien sijoittumisesta 1900-luvun viimeisille ja 2000-luvun ensimmäisille vuosikymmenille tuntuu jatkuvasti siltä, että liikutaan kauempana menneisyydessä.




Sinun päiväs koittaa toteuttaa Matti Pulkkisen näkemyksen romaanista sikana, joka syö kaiken. Sian 469 sivun kokoiseen vatsaan mahtuu täysin fantastisia kuvauksia poliittisesta elämästä ja suhmuroinnista, hyvävelien verkostoista ja epädemokraattisesta vallankäytöstä, kahden miehen välisestä kenties homoerotiikkaa sisältävästä läheisriippuvaisesta suhteesta puhumattakaan kirjallisista keinoista, jotka sisältävät mm. puhelinkeskusteluja ja tekstiä peittäviä mustia palkkeja.



Sinun päiväs koittaa on siitä harvinainen romaani, että sitä lukiessani olen välillä aivan kyllästynyt siinä esiintyviin täysin turhiksi kokemiini jorinoihin, mutta samanaikaisesti luen tätä kirjaa kieli pitkällä ja läähättäen Raunion kerronnan taitavuudesta.

Jo Raunion esikoinen Käy kaikki toteen teki minuun vaikutuksen, joten sinänsä ei ole mikään yllätys, että hän on kirjoittanut tällaisen 7 lottonumeroa oikein -teoksen. Sinun päiväs koittaa on hillittömyydessään pitelemätön tapaus ja kokemus. Siinä arkistovirkailija ryhtyy Anton Harmajan elämänkuvaluojaksi, mutta kuten opimme arkistointi voi johtaa harhaan ja nostaa esiin kysymyksen, mitä yleensä pitäisi arkistoida ja mitä salata, jotta suurmiehestä rakentuu kansakunnan kannalta sopiva kuva.

Myös Harmaja itse luo itsestään kuvaa omissa muistelmarepaleissaan ja "unohtelee" niitä puolia asioista, jotka eivät kiillota hänen persoonaansa.



Hyväosaisuus ja yhteiskunnallinen vaikutusvalta periytyvät.
Niin kuin on Isä, Poika ja Pyhä Henki on Kustaa, Anton ja Godknows Harmaja.
Jälkimmäinen on Anton Harmajan adoptiopoika, joka tietenkin hänkin tarttuu poliitikan höyryävään vallanripaan isänsä ja isoisänsä auki hiihtämiä latuja seuraten.

Raunion romaania lukiessa hyvällä tavalla häiritsee se, että romaanitaiteellisesta fantasmagorisuudestaan huolimatta se taitaa olla ihan lähellä sitä, mitä politiikassa oikeastikin tapahtuu. Ei ole kaunista ei, mutta valta pyhittää kaiken. Luulevat he.

Katja Rauniolle on syytä povata loistavaa kirjailijatulevaisuutta.




Katja Raunio: Sinun päiväs koittaa
469 sivua
Teos (2020)


Kommentit

  1. Hienosti kirjoitettu kiinnostavasta kirjasta. Tämä oli kyllä jotain aivan omanlaistaan, raikasta ja kiinnostavaa. Ehkä lähimpänä vertailukohtana mieleen tulee Jaakko Yli-Juonikkaan kyhäelmät.

    Minua jäi vaivaamaan niinkin pieni asia kuin sivun 351 sivunumeron päällä ollut pieni musta piste. Miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tullut Yli-Juonikasta ajatelleeksi, mutta nyt kun mainitsit niin jotain sukulaisuussieluisuutta hyvinkin. En huomannut tuota mustaa pistettä ja kirjan olen jo palauttanut kirjastoon. Jäi nyt tuo asia mietityttämään minuakin

      Poista
    2. Minun kirjastokappaleessani ei ole pistettä sivunumeron 351 päällä.

      En ole lukenut yhtään Yli-Juonikkaan kirjaa, mutta pitänee tutustua :)

      Poista
    3. Kiinnostavaa. Olikohan se sitten ollenkaan piste vai jotain muuta. Yli-Juonikkaan kirjoihin kannattaa kyllä tutustua. Tosin itsekin olen lukenut vaan Jatkosota-extran, mutta se oli vallan vallaton

      Poista
  2. Vasta sivulla 130 ja aivan pyörryksissä! Yritän jatkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen kovin, että tämä ei päätynyt Finlandia-ehdokkaaksi. Hyvää pyörryksissä oloa. Sitä Raunio meille kosolti tarjoilee :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän