sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Jarkko Volanen: Varjoihmiset


En ollut vielä puolivälissäkään Jarkko Volasen romaania Varjoihmiset, kun jo tiesin, millä sanoilla tulisin tämän bloggauksen aloittamaan.

Se vaan, että mitä pidemmälle luin, sitä epärelevanteimmilta aloitussanani alkoivat vaikuttaa. Olen kuitenkin niihin jo niin kiintynyt, enkä aio syyllistyä darlingsien murhaan, joten seuraavassa tuo kyseinen aloitus:

Kirja, jossa päästetään kaasua keittiöön Mustan paraatin tahtiin ei voi olla huono. Ei yksinkertaisesti voi ja sitä Varjoihmiset ei todella olekaan. Ihan breaking newsinä voin nimittäin kertoa, että kirjan ansiot eivät rajoitu siihen, että siinä on läsnä Musta Paraati.

Aloitus on huono jo siitäkin syystä, että useimmat eivät ole koskaan edes kuulleet Mustasta paraatista. Yhtä lailla kyseinen aloitus on minulle ihan henkilökohtaisestikin tärkeä, koska juuri Mustan paraatisin biisi Romanssi, jossa sitä kaasua keittiöön päästetään summaa osan nuoruudestani. 

*

Varjoihmiset kertoo Juhasta nuorena ja aikuisena. Nuori Juha on kapinallinen ja ystävänsä Paulin kanssa he pukeutuvat provosoivasti ja saavat ympäristönsä ärsyyntymään. Eletään 1980-lukua ja miten tunkkaisena ja ahdasmielisenä tuo aikakausi Volasen kirjassa näyttäytyykään. Kyse ei ole liioittelusta, sillä muistan itsekin kuulleeni, miten eräs meikkaava pitkähiuksinen mieshenkilö ei Helsingissä 1980-luvun alkupuolella ulkoisen habituksensa vuoksi päässyt sisään kuin kahteen ravintolaan. Tuntuu uskomattomalta, mutta 1980-luku oli juuri niin ahdistavaa aikaa yleisten normien ulkopuolella eläville kuin mitä Volanen kirjassaan tuo esiin.

Aikuinen Juha on opettaja, joka viettää vuorotteluvapaata kesämökkiä remontoiden. Tehdä vanhasta uutta, parempaa. Kyse on muustakin kuin mökistä. Kyse on Juhan menneisyyden läpikäynnistä ja minän rakennusprosessista.

Läpi Varjoihmisten kulkee medikalisaation teema, joka kärjistyy kromosomien määrään ja järjestykseen. Juha ei ole riittävästi niin kuin muut ja tämän vuoksi hänet altistetaan lääkärintarkastuksille ja kasvukäyrätutkimuksille sekä kirjataan terveydenhuoltohenkilöstön merkintöihin puutteellisena. 

Vaatimus siitä, että on oltava normien mukainen on kuristava. Jos poikkeaa yleisesti hyväksytystä, kuten Juha ja Pauli tekevät, on jatkuvasti vaarassa. Oikeanlaisen mieheyden toteuttamisen kuvaksi Volanen nostaa teoksessaan vartijan, jonka rinnalla Juhan "epätäydellisyys" korostuu.

Vartija tuskin joutuisi minun asemaani ja pakotettaisiin kuuntelemaan lääkärin moitteita pukeutumisestaan ja käytöksestään. Vartijaa tuskin toruttaisiin siitä, että hän ottaa miehenä olemisen liian tosissaan, että vähempikin kliseisyys riittäisi, että miehisyyttä voi kyllä imitoida myös toisin, tehdä siitä omanlainen, hyvin istuva kuin mukava vaate.


*

Varjoihmisten ensimmäistä puoliskoa lukiessani kirjoitin muistivihkooni, että tekstin alla/takana on vahva merkityskerros, jonka seurauksena arkisinkin symbolisoituu. Lukiessani Volasen romaania pidemmälle tämä aspekti kuitenkin joko häipyi tai en enää tavoittanut sitä yhtä vahvana.

Volanen kuvaa nuoruuden mustavalkoisuutta. Kapinaa ja ehdottomuutta, jotka etsivät purkautumisväyläänsä ja löytävät sen ainakin osittain punkista. Punkkarit herättävät pahennusta 1980-luvun umpioituneessa ilmapiirissä ja tekemällä itse itsestään hyljeksityn Juha ja Pauli määrittävät oman paikkansa ulkopuolisina varjoihmisinä. Kapinan symboliksi nousee Lepakko, joka kokoaa suvaitsevaan syliinsä ne, joita muualla ei haluta nähdä, ei kuulla, ei olemassa oleviksi tunnustaa.

Juhalle tärkeä teos on Evelyn Waugh:n romaani Mennyt maailma sekä siitä tehty tv-sarja. Volanen vertauttaa Juhan ja Paulin Menneen maailman Sebastian Flyteen ja Charles Ryderiin ja näiden myötä teokseen tulee mukaan myös tukahdutetun homouden teema.

Mennyt maailma toimii Volasen romaanissa teoksessa kuvattua avaavana kontekstinä, mutta Varjoihmisten loppupuolella se ottaa tilaa vähän liikaakin ja sen kuvaus saa turhan selittävän funktion.  Edellisestä huolimatta Juhan kasvutarinan ja suomalaisen punk-skenen rinnastuminen englantilaisen yläluokan hedonismiin tuo Varjoihmisiin runsaasti raikkaita tuulia.

Kasvutarinoita on kirjoitettu paljon. Varjoihmisten myötä Volanen onnistuu tuomaan tähän genreen kiinnostavalla tavalla uutta ja sykähdyttävää. Se ei ole saavutuksista pienin.




Jarkko Volanen: Varjoihmiset

206 sivua

Teos (2020)

Varjoihmisten sävyä ja tunnelmaa hienosti kuvaava ulkoasu on Elina Warstan käsialaa




4 kommenttia:

  1. Olet siis ollut nuoruudessasi Tuonelan tienviitta? ;D Joku rookari kuvasi mustiinpukeutuvia, laihoja, synkkiä tienposkessa lumimyräkässä liftaavia teinejä, yleensä duona, noin. Iskee tuo termi, heh.
    Itselle on ajoittain tullut lukiessa myös mieleen kuinkqa kirjoittaisin siitä blogiteksti...lopetin kirjojen arvostelun, alkoi häiritä se ajatus että luen nyt tässä kirjan kirjoitttakseni siitä jutun blogiin.
    Hieman kryptinen ja iso arviointi, tarkoitan että jouduin kelaamaan mitä tarkoitat arvioinnillasi. Kirja lienee helpompi lukea, luulen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole aiemmin tuota nimitystä kuullut, mutta tuohon porukkaan kyllä kuulunut. :D
      Tunnistan hyvin tuon, että jo lukiessa miettii ja tuskailee, kuinka jostakin kirjasta kirjoittaisi. Nykyisin kirjoitankin vaan lähinnä niistä kirjoista, jotka herättävät halun kirjoittaa tai joita muutoin koen tärkeäksi nostaa esiin. Muilta osin sitten lyhyempi kuvaus instaan.

      En nyt itse tunnista tuota kryptisyyttä, joka ei tietenkään tarkoita, etteikö sitä tekstissäni voisi olla. Voi johtua myös siitä, että yritän olla paljastamatta kirjasta liikaa ja sen sivutuloksena voi syntyä kryptisyyttä.

      Poista
  2. Jos oli vääränlainen meikki, vaikka mustaa huulipunaa ja/tai kynsilakkaa, ei 1980-luvulla päässyt kyllä moneenkaan (normi)ravintolaan, vaikka olisi ollut naispuolinenkin henkilö. Vielä pahempi, jos kampaus oli provokatiivinen ja vaatteetkin mielikuvitukselliset!

    Terv. nimimerkki Kokemuksen syvä rintaääni

    PS. Toisaalta... provokaatioonhaan silloin pyrittiinkin, joten uhriutuminen lienee turhaa, jos huomionherättäminen kerran onnistui...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan asiassa on toki se puoli, että tuolloin saattoi vielä provosoida pukeutumisella yms., nykyisin se on paljon hankalampaa.

      Poista