sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Fleur Jaeggy: Proleterka


Itävaltalaisen, italiaksi kirjoittavan Fleur Jaeggyn (s. 1940) teos Proleterka oli ensimmäinen kosketukseni Jaeggyn tuotantoon. Viimeiseksi se ei varmasti jää, sillä lukiessa Proleterkaa minussa tapahtuu yhdellä tavalla ja siitä kirjoittaessani minussa tapahtuu yhä uusilla tavoilla. 

Kyseessä on sen kaltaisten, osin itsellenikin tuntemattomiksi jäävien prosessien sarja, jotka on varmin tae siitä, että olen lukenut erityisen hyvää kirjallisuutta.

En löytänyt Jaeggya itse, vaan hänen lukemistaan suositeltiin minulle Instagramissa sen jälkeen, kun olin postannut Ingeborg Bachmannin teoksesta Malina.

Suosittelu kertoo siitä, että minut on suosittelijan toimesta luokiteltu sen tyyppiseksi ihmiseksi, joka suurella todennäköisyydellä olisi kiinnostunut Jaeggyn kirjoista. Vaikuttaa myös siltä, että luokittelemiseni meni ihan oikein, sillä Proleterkassa on sitä jotain.

Alku Proleterkan seurassa ei mennyt ihan putkeen, vaan kärsin ns. polyglot-ilmiöstä. Minä suomenkielisenä luin itävaltalaisen kirjailijan italiaksi kirjoitetun teoksen ruotsinkielistä käännöstä, joka sisältää saksankielisiä ilmauksia.

Aina välillä joutuu tekemään niin, että lukee vaikkapa ruotsiksi, kun suomennnosta ei ole tarjolla. Tällä kertaa ruotsinkieli häiritsi teoksen lukemista erityisen paljon ja paikoin ohjasi lukemistani tavoilla, jotka eivät olleet hedelmällisiä. En tiedä, miksi näin on tai miksi koin tämän asian näin.

Kirjoitan alle muistiin (lähinnä itseäni varten) muutamia Proleterkan synnyttämiä havaintoja.




Kaikki tietävät, millä sanoilla alkaa Albert Camus'n Sivullinen. Proleterkan aloitus sataa Camus'n aloituksen kanssa - jos ei samaan laariin - niin tehokkuudessaan ainakin sen lähistölle.

Det har gått många år och nu på morgonen grips jag av en plötslig önskan: jag skulle vilja ha min avlidne fars aska.


Proleterka nimenä vei ensiajatukseni proletariaattiin, mutta siitä ei ole kysymys, vaan Proleterka on laivan nimi. Jaeggy kuvaa isän ja hänen 16-vuotiaan tyttärensä laivamatkaa ja matkan aikana palataan tyttären aiempiin elämänvaiheisiin.

Huomiotani kiinnitti ensimmäiseksi se, että tytär kirjan kertojana kuvaa tapahtumia välillä minä-muodossa välissä taas viittaa itseensä 3. persoonan kerronnan kautta tyttärenä. Isästä puhutaan välillä isänä, välillä taas Johanneksena. Äitiin puolestaan viitataan usein Johanneksen vaimona ja viittaus isoäitiinkin käy usein mutkan kautta.

Hon heter Orsola. Hon är min härskarinna. Hon är mor till min mor, till henne som var Johannes hustru. Johannes måste be henne om lov om han vill besöka mig. Vi vill inte ha några besök. Ibland säger Orsola: "Johannes har min tillåtelse att besöka sin dotter."

En tiedä, mitä tästä persoonaviittausvaihtelusta tulisi ajatella. Se etäännyttä ja kylmentää. Objektifoi jollakin hämäräksi jäävällä mystisellä tavalla. Se luo tilaa ja paiskoo lukijaa eri asteisiin kulmiin suhteessa Proleterkan henkilöhahmoihin. 

Proleterkassa kaikki on samaan aikaan sekä tavallista että tavallisen vastakohtaa. Johannes saa tavata tytärtään vain rajoitetusti ja 14 päivää kestävä laivamatka on pisin heidän yhdessä viettämänsä aika. Isoäiti Orsola on laintaulu, joka määrittelee ja halutessaan suo. Kun Jaeggy yllä olevassa sitaatissa kirjoittaa "vi vill inte ha" tytär vedetään osaksi hänen ja Orsolan välistä liittoa. Päätösvalta on kuitenkin yksinomaan Orsolalla. 

Mitä tyttärelle jää? Mikä on hänen osansa tässä kuviossa? Ehkä "vi" on diplomaattinen ilmaisu, tyttären näennäinen, mutta päätösvaltaa omaamaton mukaanotto. Vähän samaan tapaan kuin lapselta kysytään, mitäs me tänään tehtäisiin ilman sen suurempia aikomuksia noudattaa lapsen toivetta.

"Vi" sisältää osan tyttärestä, mutta hänessä on myös toinen puoli, joka laivamatkalla on Orsolan ulottumattomissa ja harrastaa öisin väkivaltaa sisältävää seksiä laivan henkilöstön kanssa. Näissäkin tilanteissa tytär tulee kuitenkin näkyväksi (ei niinkään itsensä vaan) toisen kautta.

Ehkä juuri tätä jakoa peilaa se, että tytär on sekä minä, että 3. persoonan hän. Tytär on vanki, jonka psyyke hajoaa Proleterkan sivuille lukijan silmien edessä.


Proleterkassa vallitsee outo epäjärjestys. Ambiguiteetti, jotka keikuttaa kerrontaa kuin meren aallot laivaa, jolla tytär ja isä matkustavat. Tyynissä hetkissä on jo uhka, tuntemattoman myrskyn siemen.

Jaeggyn teoksen tunnelmaa hallitsee unheimlich, joka tekee sinänsä tutusta ja tunnistettavasta kammottavaa ja outoa. Kertoja kuvaa esimerkiksi, miten homeessa oleva Orsola odottaa kuolemaansa.

Unheimlichin läsnäolo ripottelee Jaeggyn teokseen paloja painajaisunesta, jonka yksityiskohtia sen kokenut ei enää pysty palauttamaan mieleensä ja tämän seurauksena painajaisen tunnelma levittäytyy yhä laajemmalle ja kietoo lukijan otteeseensa yhä tiukemmin.


Elämä ja kuolema käyvät Proleterkassa jatkuvaa kamppailua ja muodostavat verkon, jonka kiristymistä teoksen henkilöt uskottelevat itsepetoksellisesti pystyvänsä ohjailemaan.

Johannes är i hytten. Allt blekare. Jag vet att jag kan göra allt vad jag vill. Jag kan till och med ta livet av honom. Eller också ta livet av mig själv. Vi är en familj av självmördare.

Silloin harvoin, kun suku kokoontuu on itsemurha "pääasiallisin keskustelunaihe."



Kirjan kertoja, tytär, elää ajassa, jolla ei ole menneisyyttä, ei tulevaisuutta. Hän on itsensä varjo, jota ympäröi salaisuus, joka selviää hänelle vasta keski-iässä ja jonka lukija pääsee teoksen lopussa jakamaan hänen kanssaan.

Proleterka on hämmentävä teos, jota hallitsee viettitalous niin kerronnan kuin sen henkilöhahmojenkin osalta. Se ei käyttäydy niin kuin kirjallisten teosten tapana on, vaan usuttaa lukijan kulkemaan kohti teitä, joista ei tiedä, mitä niiden päästä löytyy. Teitä, joiden kulkemisesta on jo etukäteen päätetty lukijan puolesta ja hänen tehtäväkseen jää tälle teokselle alistuminen. 

Viitaten  Clarice Lispectorin sanoihin hänen teoksensa Passio etulehdellä ja niitä lainaten on Proleterka teos, jonka lukemista voi suositella vain ihmisille, "joiden sielu on jo muotoutunut". Ihmisille, jotka ovat tiedostaneet, että "kun jotain lähestytään, mitä ikinä se onkin, tapahtuu se aina vähitellen ja vaivalloisesti - ja menemällä jopa sen kautta, joka on vastakohta sille johon yritetään päästä". 





Fleur Jaeggy: Proleterka
Italiankielinen alkuteos Proleterka (2001)
Italiasta ruotsiksi kääntänyt Viveca Melander
Nilsson Förlag (2019)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti