Reader, why did I marry him?

Tsirp tsirp, sanovat varpuset. Ne lentävät ajassa. Ne lentävät muistissa ja historiassa, ja käyvät siellä, mitä ei vielä ole. Varpuset lukevat lehtiuutisia, ne todistavat kidutuksia ja antavat käteemme peilinsiruja. Pauli Tapion esikoisrunokokoelma Varpuset ja aika teki minusta tutkijan. Kuljin sen sivuilla edestakaisin ja esitin tekstin arkeologia. Lapioni kaivoi innokkaasti. Hiki valui pitkin kaulaa, pitkin selkää. Käsiini tuli rakkoja. Tässä  kokoelmassa yksinkertaisesti on pakko kulkea moneen suuntaan samaan aikaan. Poimia tulevaan mukaan jotakin uutta jo ollutta, mutta ei mennyttä. Varpuset ja aika on erinomaista luettavaa, jos on utelias mieli. Jos tykkää tehdä löytöjä, hämmästyä ja hämmentyä. Tämä kokoelma on   naara ja harava, jonka piikeissä on tuntemattoman verta. Se on runoutta, josta innostun ja jotakin kertonee se, että useita kertoja kävi niin, että minun piti lukea kokoelmasta vain sivu tai kaksi, mutta huomasinkin lukeneeni sen taas kerran melkein kokon...

Säkeilyvaaran kannessa pitäisi lukea isoilla selkeillä kirjaimilla: Saattaa lisätä kiinnostusta runoutta kohtaan huomattavassa määrin ja aiheuttaa runokokoelmien hamstraamistarveoireilua. Koska edellä mainitun kaltainen varoitus puuttui lähdin viattomin ja pahaa aavistamattomin mielin tutkimaan, mitä havaintoja ja tulkintoja ovat runoista tehneet Satu Grünthal, Silvia Hosseini, Vilja-Tuulia Huotarinen, Juhani Karila, Kirsti Mäkinen, Pauli Tapio ja Ilpo Tiihonen. Runorepertuaari on teoksessa varsin laaja, sillä mukana on niin uudempaa kuin vanhempaakin aina Kalevalasta rap-lyriikoihin asit. Kirjoitukset runoista ovat parin sivun mittaisia ja tyyliltään vaihtelevia. Vilja-Tuulia Huotarinen ja Ilpo Tiihonen kirjoittavat myös omista runoistaan. Nyt sukelletaan. Tiihosen kirjoituksessa runoilijaa ei säästellä ja piikki sojottaa myös runoanalyysien suuntaan. Kas näin Tiihonen runostaan 'Kesäillan kevyt käsitteellisyys.' Jonkinlainen merkitystavoite lienee kirjoittajalla t...