Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt
En ole koulutyttönä istunut mummolan portailla lukemassa Seljan tyttöjä suupielet mustikasta mansikasta sinisenä punaisena, kun aurinko porottaa ja taivas on pilvistä vapaa. Sellaisiahan ne olivat ne lapsuuden kesät, mutta kirjojeni selkämyksissä luki yleisimmin Victoria Holt tai Sergeanne Colon, joiden kummankin kirjoja olin tuolloin liian nuori lukemaan. On suorastaan surkuhupaisaa, että Ylen ja kirjabloggareiden yhteisprojektissa minulle osui luettavaksi juuri Rauha S. Virtasen Seljan tytöt - tyttökirjat kun tosiaan ovat minulle melko lailla neitseellistä maastoa. Onnistuin kasvamaan aikuiseksi ilman runotyttöjä ja pikku naisia, sillä en tuntenut minkäänmoista vetoa niiden tyyppisiä kirjoja kohtaan. Muutaman Anni Polvan kirjoittaman Tiina-kirjan sentään luin, joka johtui pitkälti siitä, että Tiina ei ole mikään hempeä haaveilija, vaan enempi mustelmapolvinen puissakiipeilijä. Sellainen olin nuorena itsekin. Kirjoitin kyllä runojakin, mutta enpä usko, että kenellekään olisi tullu...