Reader, why did I marry him?

Ehkä ihan aluksi olisi parasta pukea lämpimät hanskat käteen ja vasta sitten tarttua Marlen Haushoferin pienoisromaaniin Vi dödar Stella. Hanskat ovat tarpeen, sillä nyt on tiedossa kylmää menoa. Lauseet ja niiden välit jääpuikkoja täynnä. Kuvittele perhe. Äiti, isä ja kaksi lasta, joista poika on tytärtä vanhempi. Siis ihan normatiivisen ideaalinen perheyksikkö. Isän on leiväntuoja, ammatiltaan juristi. Äiti on kotirouva. Kuvittele tämän perheen koti. Miten se on hyvällä maulla ja rahalla sisustettu ja miten kotiapulainen auttaa pitämään paikat järjestyksessä. Huoneet täynnä aurinkoa. Ilmapiiri hyinen. Stella on nuori nainen, jonka heti Haushoferin pienoisromaanin alussa kerrotaan kuolleen ja hänen kuolemansa - itsemurha - se sopii kaikille oikein hyvin. Erityisen hyvin Stellan kuolema sopii tarinaa kertovan naisen mukaan Stellan äidille Luiselle, joka tyttärensä kuoleman jälkeen saa perinnön, jonka avulla "ostaa" itselleen nuori aviomies, joka ilman Luisen varallisuutta ei ...

"Tämä on kilpailu äidin ja tyttären välillä, tässä on erityistä raakuutta."  Susanna Hastin uutuusromaani Toivottomuus kertoo tyttären ja äidin välisestä suhteesta, jota symbolisoi kylpyamme, josta tytär etsii turvaa. Kylpyamme. Valkoinen. Kova. Liukaspintainen. Kylpyammeesta ei voi mennä läpi. Sen pohjalta nouseminen vaatii ponnistelua. Se tarjoaa useita mahdollisuuksia loukata itsensä. Se on - monin tavoin kuin romaanin päähenkilön äiti. Toivottomuus on tiheä teos, jota lukiessa huomaan ajatusteni välillä karkaavan Clarice Lispectorin kirjoihin. Jokin sama syvyys ja armottomuus.  Tunnistan monia niistä kipupaikoista, joita romaanin tyttären äitisuhde sisältää. Riippuvuus äidistä ja se, että kyseessä on suhde, jonka käsittely ei ole mahdollista patoutuu ruumiiseen.  "Ihoni on täynnä näppyjä, lihaksiani särkee, päänahkani kutisee, hiukseni putoavat päästäni, ikeneni vuotavat verta, hammasluissani on liikakasvua silmänpaineeni ovat koholla, kuukautiseni ovat verisemmät k...

Tiina Tuppuraisen uutuusromaanissa San Francisco on sekä konkreettinen että utooppisen ulottuvuuden omaava paikka  mahdolliselle paremmalle tulevaisuudelle. Romaani etenee kahdessa eri aikatasossa. Nykyajan tasolla kertojana on Emmi, joka toteuttaa sekä hänen että hänen tätinsa Airan pitkäaikaisen unelman matkasta San Franciscoon. Aira on jäänyt parisen vuotta sitten eläkkeelle ja vajonnut syviin syövereihin, kun hänen kumppaninsa Minna jätti hänet pitkän suhteen jälkeen. Sateenkaarilippuja, tuulta, sumua, merta, jyrkkiä katuja, vanhoja ratikoita, Castron baarit ja kahvilat, uusia ystäviä. Matka San Fransiscoon muuttaa Emmin ja Airan elämän. 1980-luvulla liikutaan Tonyn matkassa ensin San Franciscossa ja myöhemmin New Yorkissa. Tonyn hyvä ystävä Darryll sairastuu ja tauti osoittautuu HI-viruksen aiheuttamaksi Kaposin sarkoomaksi. Aids on tullut kaupunkiin ja sen mukana paljon epätietoisuutta.  Tuppurainen kirjoittaa ihmisten reaktioista aidsiin sairastuneita kohtaan ja taistel...

  shhh! Täällä rakastetaan. Ei saa tulla, tämä rakkaus on piilossa pidettävää. Otetaan nolo tunnustus heti tähän alkuun. Aloin luea Airaksisen ja Tuppuraisen teosta toukokuussa ja varsin innoissani luinkin. Tuli kesä. Tuli vaikean lukemisen aika, jolloin lukeminen oli lähinnä teknistä suorittamista ja niin lykkäsin tämän kirjan lukemista, sillä en halunnut, että näin mainio teos kärsisi siitä, että minun oli vaikea saada lukemisestani irti. Palataan toukokuuhun ja tämän kirjan tekemään ensimmäiseen vaikutukseen. Espoossa, Gallen-Kallelan museossa, oli henkitaiteilijaksikin kutsutun Aleksandra Ionowan  (1899-1980) näyttely. Huomioni kiinnittyi erityisesti valokuviin, joista monessa oli kuvattu Ionowan ystävää Selma Mäkelää.  Ystävää? Rakastettua? Kaiketikin juurikin jälkimmäistä. Salatun rakkauden historia oli herkistänyt minut näkemään Ionowan ja Mäkelän välillä enemmän kuin ystävyyttä. * Salatun rakkauden historia jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa Heidi Airaks...

Mitä toi Reijo Taipale täällä tekee? Ja nyt se laulaa: "Kaukana jossain onnen maa Odottaa Meitä saa" Odottaa ja odottaa. Sellaista odottaminen on, pitkäkestoista puuhaa.  Marjo Niemen kirjat eivät ole minulle pelkästään lukemista, vaan - ja joskus lukemista enemmänkin - kokemista ja tuntemista. Niemeä lukiessa voi tapahtua mitä vaan ja Niemen kirjoista kirjoittaessa saatan päätyä ihan muualle kuin mihin luulin olevani matkalla. Niin kävi juuri äsken, kun Reijo tuli paikalle. Reijo ymmärsi minua ennen, että onnen maa on keskeinen prinsiippi Pienen budjetin sotaelokuvassa ja päätti tehdä asian tiettäväksi vierailemalla blogissani. Pienen budjetin sotaelokuvassa maalta kaupunkiin muuttanut nainen palaa entiselle kotiseudulleen tehdäkseen järjestelyjä isänsä kuoleman jälkeen. Kaupunki, silloin kun nainen asui vielä maalla, oli hänelle onnen maa. Lupaus paremmasta ja loistokkaammasta elämästä. Paluu kotiseudulle palauttaa naisen todellisuuteen. Seuraa senlaatuinen myllerrys, joka ...

En voi olla ajattelematta, että jos ruotsalainen sarjakuvataituri Liv Strömquist ei olisi jo niin vahvasti meritoitunut feministisen sarjakuvan saralla, Riina Tanskasen teokset saisivat enemmän ansaitsemaansa huomiota myös Suomen ulkopuolella. Tietyllä tapaa Strömquist on ominut pohjoismaalaisen feministisen sarjakuvan genren. Niinpä tietenkin, onhan hän ruotsalainen. Tematiikka Tanskasen ja Strömquistin teoksissa leikkaa vahvasti toisiaan. Tanskasen näkökulma, väitän, on Strömquistiäkin vahvemmin kapitalismin kärsimyksiä ja sortoa tuottavissa vaikutuksissa ja kuvallisesti teokset ovat varsin erilaisia. Tanskasen hyväksi, mainittakoon. Tympeiden tyttöjen kakkososan ytimen voi tiiviistää seuraavaan sitaattiin. ”Eriarvoisuus on kapitalistiseen talousjärjestelmään kuuluva ominaisuus.”  Kapitalismi pyrkii eriarvoisuuden lisäämiseen, koska sille on siitä hyötyä. Tympeät tytöt 2 -teoksessa Tanskanen tarkastelee kapitalismin tuottamaa eriarvoisuutta 8 eri sarjakuvan kautta. Saamme huomata...