Reader, why did I marry him?

Mitä toi Reijo Taipale täällä tekee? Ja nyt se laulaa: "Kaukana jossain onnen maa Odottaa Meitä saa" Odottaa ja odottaa. Sellaista odottaminen on, pitkäkestoista puuhaa.  Marjo Niemen kirjat eivät ole minulle pelkästään lukemista, vaan - ja joskus lukemista enemmänkin - kokemista ja tuntemista. Niemeä lukiessa voi tapahtua mitä vaan ja Niemen kirjoista kirjoittaessa saatan päätyä ihan muualle kuin mihin luulin olevani matkalla. Niin kävi juuri äsken, kun Reijo tuli paikalle. Reijo ymmärsi minua ennen, että onnen maa on keskeinen prinsiippi Pienen budjetin sotaelokuvassa ja päätti tehdä asian tiettäväksi vierailemalla blogissani. Pienen budjetin sotaelokuvassa maalta kaupunkiin muuttanut nainen palaa entiselle kotiseudulleen tehdäkseen järjestelyjä isänsä kuoleman jälkeen. Kaupunki, silloin kun nainen asui vielä maalla, oli hänelle onnen maa. Lupaus paremmasta ja loistokkaammasta elämästä. Paluu kotiseudulle palauttaa naisen todellisuuteen. Seuraa senlaatuinen myllerrys, joka ...

En voi olla ajattelematta, että jos ruotsalainen sarjakuvataituri Liv Strömquist ei olisi jo niin vahvasti meritoitunut feministisen sarjakuvan saralla, Riina Tanskasen teokset saisivat enemmän ansaitsemaansa huomiota myös Suomen ulkopuolella. Tietyllä tapaa Strömquist on ominut pohjoismaalaisen feministisen sarjakuvan genren. Niinpä tietenkin, onhan hän ruotsalainen. Tematiikka Tanskasen ja Strömquistin teoksissa leikkaa vahvasti toisiaan. Tanskasen näkökulma, väitän, on Strömquistiäkin vahvemmin kapitalismin kärsimyksiä ja sortoa tuottavissa vaikutuksissa ja kuvallisesti teokset ovat varsin erilaisia. Tanskasen hyväksi, mainittakoon. Tympeiden tyttöjen kakkososan ytimen voi tiiviistää seuraavaan sitaattiin. ”Eriarvoisuus on kapitalistiseen talousjärjestelmään kuuluva ominaisuus.”  Kapitalismi pyrkii eriarvoisuuden lisäämiseen, koska sille on siitä hyötyä. Tympeät tytöt 2 -teoksessa Tanskanen tarkastelee kapitalismin tuottamaa eriarvoisuutta 8 eri sarjakuvan kautta. Saamme huomata...

"I feel just exactly like somebody has peeled all the skin of me."  Jos olet klassikkopoliisi lopeta lukeminen tähän. Tämä ei ole pyyntö, vaan käsky. Myönnän, että haasteeseen valitsemani The Member of the Wedding  (1946) ei ole klassikko tämän termin perinteisimmässä mielessä, mutta ns. moderni klassikko joka tapauksessa. Amerikkalainen kirjailija Carson McCullers (1917-1967) tunnetaan parhaiten ns. syvän etelän kirjailijana. The Member of the Wedding  (1946) edustaa hänen tuotantonsa vähemmän tunnettua puolta. McCullers debytoi vuonna 1940 romaanilla The Heart is a Lonely Hunter . Heti seuraavana vuonna häneltä julkaistiin teos Reflections in a Golden Eye . Member of the Weddingiä saatiin odottaa seuraavat viisi vuotta. Tosin tämän viiden vuoden aikana McCullers kirjoitti myös pienoisromaaniaan The Ballad of the Sad Café, joka on julkaistu kokeolmassa  The Ballad of the Sad Café: The Novels and Stories of Carson McCullers (1951). McCullersin teosten nimet luovat v...

Sitten Anu Kaajan Muodomuuttoilmoituksen (Teos 2015) en ole törmännyt yhtä kutkuttavaan suomalaiseen esikoisnovellikokoelmaan kuin Loviisa Pihlakosken Sairastapauksia . Nimensä mukaisesti Pihlakosken novellit kiertyvät väljemmin tai tiukemmin erinäisten sairauksien ympärille. Yliherkkyyksiä, OCD:tä, luulosairautta, unihalvauksia, sairaalloista liikuntaintoilua, terapiaa. Muun muassa. Pihlakosken novellit ovat lajinsa muotopuhtaita edustajia. Ne sisältävät tyylikkäitä ja yllättäviä käänteitä. Tunnelmat ovat usein tiheitä, painajaismaisiakin. Todellisuus on taso, jolta tapahtuu irtaumia. Pihlakoski maltaa jättää juuri sopivasti kertomatta, jolloin lukijalle jää tilaisuus täydentää lukemaansa. Varmuutta tapahtuneesta ei aina anneta, vaan lukijalle ojennetaan raamit, johon hän voi asettaa mielensä mukaisen tulkintakuvan. Aihepiirit, joissa novelleissa liikutaan ovat kiinnostavia ja tuoreita. Novellissa Kuhnuri tuholaismyrkyttäjä yrittää työnsä ohella ehtiä tervehtimään palvelutalossa asuv...

"Uskon, että hyvä kieli pelastaa heikommankin tarinan, mutta mikään tarina ei piilota heikkoa kieltä." Näin minä sen kirjoitin on  esseistisen pohdiskeleva teos kirjoittamisen merkityksestä Helmi Kekkoselle. Samalla se luotaa syvempiin ihmisyyden ja identiteetin kysymyksiin. Mitä kirjoittaminen ihmiselle tekee? Voiko ihmisestä tulla parempi kirjoittamisen kautta? Miten teksti ja kirjoittaminen luo ja muuntaa kirjoittajansa identiteettiä? Aluksi ei ole mitään, pelkkä tyhjyys. Tulee ajatus tai kuva tai kysymys tai kokemus. Tulee riivaaja, joka ei anna kirjailijalle rauhaa. Joka pakottaa, kunnes syntyy lause, toinenkin, alkaa matka kohti kirjaa. Sillä "If a story is in you, it has to come out", siteeraa Kekkonen William Faulkneria. Näin minä sen kirjoitin -teoksessa Kekkonen kuvaa ennen muuta Finlandia-palkintoehdokkaanakin olleen romaaninsa Liv! syntyä. Erityistä herkkua on, että teoksessa on mukana muutamia Kekkosen ja hänen kustannustoimittajansa välisiä sähköposte...

Suurteoksia-sarja on yksi innostavimmista jutuista, mitä suomalaisella kirjallisuuskentällä on viime vuosina tapahtunut. Konsepti on yksinkertainen ja nerokas. Naiskirjailijat kirjoittavat heihin vaikutuksen tehneen naiskirjailijan teoksesta. On aina yhtä jännää tutkia sisällysluetteloa. Keitä kirjailijoita on mukana ja mistä kirjoista he ovat kirjoittaneet. Vuonna 2021 julkaistussa Suurteoksia I -teoksessa Malin Kivelä kirjoitti Marlen Haushoferin romaanista Seinä (Der Wand, 1963). Tapahtui suurta ja ihmeellistä. Lukijat innostuivat Kivelän tekstin myötä Seinästä ihan urakalla ja kirjastovaraukset alkoivat kasvaa huimaa vauhtia. Tällä hetkellä Helmet-kirjastossa jonotusaika Seinään on pahimmillaan 17 vuotta.* Malttamattomana ihmisenä luin Seinän ruotsiksi ja kyllä, sitä todellakin kannattaa jonottaa. Suurteokset II ei synnyttänyt vastaavaa innostusta minkään yksittäisen teoksen kohdalla. Aineksia olisi ollut. Potentiaalisimpana äkkisuosioon nousevana teoksena pidän Leonora Carrington...