Reader, why did I marry him?

Tiina Tuppuraisen uutuusromaanissa San Francisco on sekä konkreettinen että utooppisen ulottuvuuden omaava paikka  mahdolliselle paremmalle tulevaisuudelle. Romaani etenee kahdessa eri aikatasossa. Nykyajan tasolla kertojana on Emmi, joka toteuttaa sekä hänen että hänen tätinsa Airan pitkäaikaisen unelman matkasta San Franciscoon. Aira on jäänyt parisen vuotta sitten eläkkeelle ja vajonnut syviin syövereihin, kun hänen kumppaninsa Minna jätti hänet pitkän suhteen jälkeen. Sateenkaarilippuja, tuulta, sumua, merta, jyrkkiä katuja, vanhoja ratikoita, Castron baarit ja kahvilat, uusia ystäviä. Matka San Fransiscoon muuttaa Emmin ja Airan elämän. 1980-luvulla liikutaan Tonyn matkassa ensin San Franciscossa ja myöhemmin New Yorkissa. Tonyn hyvä ystävä Darryll sairastuu ja tauti osoittautuu HI-viruksen aiheuttamaksi Kaposin sarkoomaksi. Aids on tullut kaupunkiin ja sen mukana paljon epätietoisuutta.  Tuppurainen kirjoittaa ihmisten reaktioista aidsiin sairastuneita kohtaan ja taistel...

  shhh! Täällä rakastetaan. Ei saa tulla, tämä rakkaus on piilossa pidettävää. Otetaan nolo tunnustus heti tähän alkuun. Aloin luea Airaksisen ja Tuppuraisen teosta toukokuussa ja varsin innoissani luinkin. Tuli kesä. Tuli vaikean lukemisen aika, jolloin lukeminen oli lähinnä teknistä suorittamista ja niin lykkäsin tämän kirjan lukemista, sillä en halunnut, että näin mainio teos kärsisi siitä, että minun oli vaikea saada lukemisestani irti. Palataan toukokuuhun ja tämän kirjan tekemään ensimmäiseen vaikutukseen. Espoossa, Gallen-Kallelan museossa, oli henkitaiteilijaksikin kutsutun Aleksandra Ionowan  (1899-1980) näyttely. Huomioni kiinnittyi erityisesti valokuviin, joista monessa oli kuvattu Ionowan ystävää Selma Mäkelää.  Ystävää? Rakastettua? Kaiketikin juurikin jälkimmäistä. Salatun rakkauden historia oli herkistänyt minut näkemään Ionowan ja Mäkelän välillä enemmän kuin ystävyyttä. * Salatun rakkauden historia jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa Heidi Airaks...

Mitä toi Reijo Taipale täällä tekee? Ja nyt se laulaa: "Kaukana jossain onnen maa Odottaa Meitä saa" Odottaa ja odottaa. Sellaista odottaminen on, pitkäkestoista puuhaa.  Marjo Niemen kirjat eivät ole minulle pelkästään lukemista, vaan - ja joskus lukemista enemmänkin - kokemista ja tuntemista. Niemeä lukiessa voi tapahtua mitä vaan ja Niemen kirjoista kirjoittaessa saatan päätyä ihan muualle kuin mihin luulin olevani matkalla. Niin kävi juuri äsken, kun Reijo tuli paikalle. Reijo ymmärsi minua ennen, että onnen maa on keskeinen prinsiippi Pienen budjetin sotaelokuvassa ja päätti tehdä asian tiettäväksi vierailemalla blogissani. Pienen budjetin sotaelokuvassa maalta kaupunkiin muuttanut nainen palaa entiselle kotiseudulleen tehdäkseen järjestelyjä isänsä kuoleman jälkeen. Kaupunki, silloin kun nainen asui vielä maalla, oli hänelle onnen maa. Lupaus paremmasta ja loistokkaammasta elämästä. Paluu kotiseudulle palauttaa naisen todellisuuteen. Seuraa senlaatuinen myllerrys, joka ...

En voi olla ajattelematta, että jos ruotsalainen sarjakuvataituri Liv Strömquist ei olisi jo niin vahvasti meritoitunut feministisen sarjakuvan saralla, Riina Tanskasen teokset saisivat enemmän ansaitsemaansa huomiota myös Suomen ulkopuolella. Tietyllä tapaa Strömquist on ominut pohjoismaalaisen feministisen sarjakuvan genren. Niinpä tietenkin, onhan hän ruotsalainen. Tematiikka Tanskasen ja Strömquistin teoksissa leikkaa vahvasti toisiaan. Tanskasen näkökulma, väitän, on Strömquistiäkin vahvemmin kapitalismin kärsimyksiä ja sortoa tuottavissa vaikutuksissa ja kuvallisesti teokset ovat varsin erilaisia. Tanskasen hyväksi, mainittakoon. Tympeiden tyttöjen kakkososan ytimen voi tiiviistää seuraavaan sitaattiin. ”Eriarvoisuus on kapitalistiseen talousjärjestelmään kuuluva ominaisuus.”  Kapitalismi pyrkii eriarvoisuuden lisäämiseen, koska sille on siitä hyötyä. Tympeät tytöt 2 -teoksessa Tanskanen tarkastelee kapitalismin tuottamaa eriarvoisuutta 8 eri sarjakuvan kautta. Saamme huomata...

"I feel just exactly like somebody has peeled all the skin of me."  Jos olet klassikkopoliisi lopeta lukeminen tähän. Tämä ei ole pyyntö, vaan käsky. Myönnän, että haasteeseen valitsemani The Member of the Wedding  (1946) ei ole klassikko tämän termin perinteisimmässä mielessä, mutta ns. moderni klassikko joka tapauksessa. Amerikkalainen kirjailija Carson McCullers (1917-1967) tunnetaan parhaiten ns. syvän etelän kirjailijana. The Member of the Wedding  (1946) edustaa hänen tuotantonsa vähemmän tunnettua puolta. McCullers debytoi vuonna 1940 romaanilla The Heart is a Lonely Hunter . Heti seuraavana vuonna häneltä julkaistiin teos Reflections in a Golden Eye . Member of the Weddingiä saatiin odottaa seuraavat viisi vuotta. Tosin tämän viiden vuoden aikana McCullers kirjoitti myös pienoisromaaniaan The Ballad of the Sad Café, joka on julkaistu kokeolmassa  The Ballad of the Sad Café: The Novels and Stories of Carson McCullers (1951). McCullersin teosten nimet luovat v...

Sitten Anu Kaajan Muodomuuttoilmoituksen (Teos 2015) en ole törmännyt yhtä kutkuttavaan suomalaiseen esikoisnovellikokoelmaan kuin Loviisa Pihlakosken Sairastapauksia . Nimensä mukaisesti Pihlakosken novellit kiertyvät väljemmin tai tiukemmin erinäisten sairauksien ympärille. Yliherkkyyksiä, OCD:tä, luulosairautta, unihalvauksia, sairaalloista liikuntaintoilua, terapiaa. Muun muassa. Pihlakosken novellit ovat lajinsa muotopuhtaita edustajia. Ne sisältävät tyylikkäitä ja yllättäviä käänteitä. Tunnelmat ovat usein tiheitä, painajaismaisiakin. Todellisuus on taso, jolta tapahtuu irtaumia. Pihlakoski maltaa jättää juuri sopivasti kertomatta, jolloin lukijalle jää tilaisuus täydentää lukemaansa. Varmuutta tapahtuneesta ei aina anneta, vaan lukijalle ojennetaan raamit, johon hän voi asettaa mielensä mukaisen tulkintakuvan. Aihepiirit, joissa novelleissa liikutaan ovat kiinnostavia ja tuoreita. Novellissa Kuhnuri tuholaismyrkyttäjä yrittää työnsä ohella ehtiä tervehtimään palvelutalossa asuv...