Lukemisen lähihistoriassani esineillä on ollut korostunut rooli mm. Ulrike Nielsenin runokokoelmassa Tingen ja Satu Erran niin ikään runokokoelmassa Tämä kaikki on liikaa sekä George Pereciltä vihdoin suomennetussa romaanissa Tavarat . "Esinelukemistoni" polveilevaan jatkumoon asettuu myös Kaisa Vahteriston esikoisteos Nieltyjä esineitä . Vahteriston romaanin esineisiin liittyvä kysymyksenasettelu on toki eri laatua kuin edellä mainituissa teoksissa. Nimettömäksi jäävän päähenkilön äidillä on nimittäin tapana niellä esineitä. Pahimmassa tapauksessa äiti nielee jopa veitsen. Onko Vahteriston kuvaus romaanin sisäisellä tasolla vertauskuvallista vai realistista? Asia kiinnosti minua niin paljon, että aloin etsiä netistä tietoa ihmisistä, jotka syövät esineitä. Löysin Pica-oireyhtymän, joka on syömishäiriön muoto, jossa ihminen syö asioita, jotka eivät ole syötäväksi tarkoitettuja, kuten esimerkiksi hiekka, maali, hiukset, saippua ja paperi. Niellyissä esineissä veitset peilaav...
Astukaamme siis sinä ja minä oopiumihöyryiseen huoneistoon. Asettukaamme patjoille lattialle, ihailkaamme itämaisia koristekankaita. Jääkäämme uteliaisuuden vallassa tarkkailemaan heitä, jotka raukeina puolinukuksissa täyttävät tämän tilan. Ollaan Pariisissa 1920- ja 1930-lukujen taitteessa. Colette (Sidonie-Gabrielle Colette, 1873-1954) oli ranskalainen kirjailija, kriitikko ja näyttelijä. Häneltä on aiemmin suomennettu teokset Chéri, Claudinen koti, Vilja oraalla ja Chérin loppu. Puhdas ja epäpuhdas (suom. Sampsa Laurinen, Kustantamo S&S, Le pur et l'impur, 1932) on nyt julkaistu suomeksi ensimmäistä kertaa. Puhtaassa ja epäpuhtaassa Colette keskustelee ystäviensä ja tuttaviensa kanssa. Puheenaiheet liittyvät ihmissuhteisiin, rakkauteen ja seksuaalisuuden eri muotoihin. Koska Colette itse on teoksessa vahvasti läsnä voisi Puhdasta ja epäpuhdasta lukea myös autofiktiona. Sekä puhdas että epäpuhdas ovat vahvasti latautuneita käsitteitä. Puhdas on yleisesti liitetty...