Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2025.

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt 2: Luokkakipuja

Kuva
En voi olla ajattelematta, että jos ruotsalainen sarjakuvataituri Liv Strömquist ei olisi jo niin vahvasti meritoitunut feministisen sarjakuvan saralla, Riina Tanskasen teokset saisivat enemmän ansaitsemaansa huomiota myös Suomen ulkopuolella. Tietyllä tapaa Strömquist on ominut pohjoismaalaisen feministisen sarjakuvan genren. Niinpä tietenkin, onhan hän ruotsalainen. Tematiikka Tanskasen ja Strömquistin teoksissa leikkaa vahvasti toisiaan. Tanskasen näkökulma, väitän, on Strömquistiäkin vahvemmin kapitalismin kärsimyksiä ja sortoa tuottavissa vaikutuksissa ja kuvallisesti teokset ovat varsin erilaisia. Tanskasen hyväksi, mainittakoon. Tympeiden tyttöjen kakkososan ytimen voi tiiviistää seuraavaan sitaattiin. ”Eriarvoisuus on kapitalistiseen talousjärjestelmään kuuluva ominaisuus.”  Kapitalismi pyrkii eriarvoisuuden lisäämiseen, koska sille on siitä hyötyä. Tympeät tytöt 2 -teoksessa Tanskanen tarkastelee kapitalismin tuottamaa eriarvoisuutta 8 eri sarjakuvan kautta. Saamme huomata...